perintönä, ja jos tahdotte nähdä jotain hullunkurista, niin
silmäilkäämmepä erästä kiivainta Ritarihuoneen puhujaa, joka
taistelee perunsa ja omansa puolesta. Kas tässähän se onkin;
suvun aateloi Englannin Kuningas Kaarle I käydessään Dublinissa
1652. Nyt mestattiin Kaarle I, kuten tunnettua, 1649, joten hänen
käyntiään Irlannissa 1652 täytyy sanoa päättömäksi, mutta vieläkin
päättömämmäksi sitä, että hän aateloi kapinallisen irlantilaisen.
Näettekös juuri tällaiset seikat ovat tehneet meidän aatelimme
epäilyttäväksi, ja etenkin kaikki nämä ulkomaalaiset sukuluettelot
ovat sangen ontuvia. Oletteko kuulleet, millainen sukuperä meidän
Ritarihuoneen-sankarillamme on? Luen koetteeksi muutamia 42
luetellusta. "Felimlomkóode Kingissä; Ferghis Avrenoud (skottilaisten
kuningas); Eochy; Collumium." -- Mitä arvelette Collumiumista! Joko on
jäljentäjä sotkeutunut tai on joku tekaissut nimen. Siitä ei herran
tule olla pahoillaan, sillä kohta on parempi olla Anderson kuin
Gyllensparre; silloin ei kukaan käy nuuskimassa toisen papinkirjaa
eikä penkomassa vuoteita, kuten tämä Anrep tekee. Ajatelkaahan,
herraseni, että eräs kirjanpainaja pahus on laskenut, että 60 sukua
on syntynyt aviottomassa vuoteessa, tai polveutuvat ne poikamiehen
sohvalta. Ja että meidän suurimmat Ritarihuone-sankarimme ovat
ulkomaalaisia; että uudistusministeriössä istuu hollantilaisia,
saksalaisia, kaiken maailman kansaa; ja jos laskemme äidinpuolelta,
niin saamme Afrikan ja Aasian mukaan. Curry Treffenberg, tuo
naurettava isänmaanystävä on mustalainen; ja lähetyskunnansihteeri
--sky on puolalainen. Niin että älkäämme olko siitä pahoillamme. --
Kuitenkin; nyt en kirjoita nobilista tai nob'ia, josta Thackeray on
johtanut sanan: snobbi! sitäpaitsi!
Tämä oli väkivaltainen isku nuorelle ylioppilaalle; hän viskasi
kantasormuksen nurkkaan, matkusti kotia isänsä luo ja sadatteli
niitä, jotka olivat saaneet hänet esiintymään väärällä kantakirjalla.
Isä havaittiin syyttömäksi, mutta kantasormuksensa hän piti.
Ritarihuoneella toimeenpannussa tarkastuksessa hänelle neuvottiin
Vaakunakirjaa varmana lähteenä; ja sen mukaan oli vaakuna ollut
poissa sata vuotta, mutta toisen sadan vuoden kuluttua se oli tuotu
varkain sinne jälleen.
-- He ovat petkuttaneet tietysti, keskeytti Ritarihuoneen
vahtimestari, joka oli tottunut tuollaisiin temppuihin.
Mutta Gustaf Borg ja hänen veljensä Henrik kulkivat häpeissään
monta vuotta ja tunsivat olevansa kuin väärentäjiä: mutta sitten he
suoristausivat, ja saivat sellaisen vastenmielisyyden kaikkea väärää
kohtaan, että he asettuivat täydellisesti niiden puolelle, jotka
60-luvun lopulla vaativat vanhan hutiloimistyön tarkastusta sekä
valtion ja kirkon että yhteiskunnan alalla.
Upsalan yliopistossa kävi Gustaf Borgin niinkuin niin monen muunkin
sillä aikakaudella. Hän tunsi vaipuvansa alkuaikaan ja epävapauteen:
ilmakehä oli niin täydellisesti eroava kaikesta siitä, mitä hän oli
uneksinut; ylhäältäpäin painostus niin sietämätön, siksi että sen
alkuperää ei tuntenut. Nämä opettajat, joiden käsissä oli hänen
kohtalonsa ja tulevaisuutensa, määräsivät mitä hänen tuli ajatella ja
tuntea, mutta opettajain hirmuvaltaa seurasi tovereiden hirmuvalta.
Ylioppilaskunta oli _toisen_ hirmuvaltiaan nimi. Osakunta oli toisen.
Nämä laativat julistuksia, lähettivät matelevaisia sähkösanomia
suuruuksille, joita hän ei kunnioittanut, päinvastoin. Osakunta
valitsi kunniajäseniä, joiden alaisena hän ei katsonut kunniakseen
olla, mutta tämä tapahtui osakunnan nimessä, siis myöskin hänen,
vastoin hänen tahtoaan.
Marraskuun 30 päivänä hän oli tunteva kuilun itsensä ja muiden
välillä. Oli juhlittava Kaarle XII:tta, ja hän seisoi muun
ylioppilaskunnan mukana ja kuuli ylistettävän jätkä-kuninkaan
"siveellistä suuruutta".
Häntä raivostutti, ja kun osakunnalla oli illalla kekkerit, astui hän
pöydän ääreen, ja pyysi saada panna vastalauseensa Kaarle XII:nnen
puhujan lausunnoihin. Hän ei käsittänyt itsekään, miten sai sanat
suuhunsa; mutta hänellä oli täysiparta ja mahtava Bergslagin-ääni,
joka vaikutti valtavasti noihin enimmäkseen parrattomiin
nuorukaisiin, ja hän tunsi noudattavansa vaatimusta, joka oli
vastustamaton ja vaikutti senvuoksi vastustamattomasti; jotenkin
tähän tapaan sattuivat hänen sanansa:
-- Kansa, joka vaalii suuria muistojaan, menettelee tosin oikein;
mutta voi sitä, joka sanoo väärää oikeaksi ja pahaa hyväksi. Te
olette suitsuttaneet tänä iltana pahan miehen kunniaksi, ja se on
häpeällistä. Kuolleethan eivät ole olevaisia, he ovat varjoja, ja
olemattomistahan ei pitäisi puhua. Sanotaan tosin, että me teoissamme
elämme kuoltuammekin, mutta en tiedä yhtään Kaarle XII:nnen tekoa,
mikä saisi hänet elämään näennäisesti meidän muistossamme. Olemme
juhlineet tänä iltana Ruotsin tuhoojaa kuin kansallispyhimystä ikään;
niin, te tiedätte yhtä hyvin kuin minä, että hän tuhosi valtakunnan
kaiken mieskuntoisen väen; te tiedätte yhtä hyvin kuin minä, että
hän ottamalla kansaa tunnottomasti sotaväkeen tuhosi elinkeinot ja
kaupan, sekä saattoi Ruotsin maan rappiotilaan. Te ette ehkä tiedä,
mitä rappiotilassa oleva maa merkitsee, ja mitä autiotila on! Se
merkitsee sitä, että korjataan rikkaruohoa sieltä, mihin kylvettiin
ruista! -- Mutta teidän sankarinne -- ei minun! -- oli maailman
siveettömin ihminen; sillä ken silmäänsä räpäyttämättä uhraa maansa
ja kansansa oman kunnianhimonsa tähden, hän on siveettömin. Ja ken
Kaarle XII:nnen lailla huomaa erehdyksensä, mutta ei tunnusta eikä
korjaa niitä, hän on siveetön.
Ruotsalaiset ovat kuningasmielistä väkeä, jumala paratkoon! Niin
olivat kreikkalaiset ja roomalaisetkin ollessaan vielä villitilassa.
Orjanmieli tahtoo totella, siksi että se on mukavampaa, ja senvuoksi
ruotsalaiset ovat orjamaista kansaa. Meitä on sanottu lakeijoiksi ja
syystä kyllä...
Osakunnansalissa alkoi kuulua muminaa, ja se ärsytti meidän
vuorimiestämme, niin että hän teki päätöksen ja muutti äänilajia.
-- Lakeijoiksi, niin, sillä ruotsalaisen ihanne on päästä
virkamieheksi ja saada eläke, olla mukana jossakin loukossa ja
hallita tottelemalla, tottelemalla esimiestä.
Muminan muuttuessa rytinäksi, tulistui puhuja yhä enemmän, ja
muistaessaan ympäristön, missä liikkui, siirtyi hän leikilliseen
totisuuteen.
-- Valmistaakseen kuninkaalle uskottuja palvelijoita, myöhemmin
luottamusmiehiä, on valtio perustanut yliopiston. Tehän tiedätte,
yhtä hyvin kuin minä, että sen rihkaman tarkoituksena, jota neljä
tiedekuntaa myö täällä vähittäin, on tehdä meidät virkamiehiksi,
sillä jos minusta tulee pappi, notaario, varalehtori tai
piirilääkäri, niin olen joka tapauksessa virkamies. Siinähän ei
olisi mitään muistuttamista, ellei viisaudenlähteen luo olisi niin
vaikea pääsy. En käsitä, miksi viisaus on oleva niin kallista, ellei
joku tahtoisi näyttää minulle, että on vaikeata saada paikkoja.
Tiedättehän, kuinka vaikeata on saada paikka; ei näet haeta paikkaa
hovioikeudessa, kuten etsitään työtä jossakin kaupassa, sinne
kutsutaan. Se riippuu siis kutsusta ja armovalitsemuksesta. Tämä
ihmeellinen vaalitoimitus näyttäikse jo tutkinnoissa. Muutamat
hyvät lukupäät eivät saa tutkintoa suoritetuksi, jotavastoin
monet huonopäiset valmistuvat. Se on ennakoltamääräämistä. Ja
uskokaa minua, että kaikki, mitä täällä opitaan luennoista ja
luentosarjoista, se on ostettavissa kirjakaupoista. Perustamalla
hyvinvarustetun kirjakaupan ja asettamalla asianomaisia
tutkintotoimikuntia voisi sulkea yliopistot, joissa aika hukataan
makailemalla ja ryypätään hermot pilalle. Yliopisto on yhdistelmä
luostarista, kapakasta ja porttolasta; yliopisto on koulu --
ylpeyden, sorron, laiskuuden, kateuden, ryömimisen koulu. Tähän
aikaan, jolloin säädyt poistetaan, olisi oppinut säätykin pyyhittävä
pois. Mitä on oppineisuus? Tänään et tiedä mitään roomalaisesta
oikeudesta, mutta huomenna ostat kirjakaupasta pienen roomalaista
oikeutta käsittelevän kirjan, ja ylihuomenna tiedät, mitä roomalainen
oikeus on. Siinä oppineisuus, josta me niin pöyhkeilemme. Tänään emme
tiedä, että Kaarle XII sulki pastori Boëthiuksen Danvikiin, senvuoksi
että tämä oli saarnannut, kuinka vaarallinen viisitoistavuotias
lurjus oli valtaistuimella, mutta huomenna ostamme Ruotsin historian,
ja tiedämme sen! (Nähkääs minä palasin kuitenkin takaisin aineeseen!)
Tänään emme tiedä, että Kaarle XII oli nöyräpäinen, mutta huomenna
me pyydämme kirjakauppalaskun, ja tiedämme sen! Hyvät herrat, pyydän
esittää maljan hyvin järjestetylle kirjakaupalle ja rajattomalle
luotolle, niin me pääsemme tämänkaltaisista päivistä, jolloin
tietämättömyydestä juhlitaan Ruotsin tuhoojaa, murhapolttajaa,
suur-inkvisiittoria, vääränrahan tekijää Kaarle XII:tta sen
ominaisuuden tähden, mikä häneltä puuttui, nimittäin siveellisen
suuruuden.
Seuraus tästä oli sellainen kuin saattoi arvatakin. Gustaf Borg kävi
mahdottomaksi yliopistossa. Ja senvuoksi hän ei käynyt milloinkaan
luennoilla, vaan hankki itselleen kirjakauppalaskun; valitsi siis
itse opettajansa, ja enimmäkseen ulkomaalaisia, sillä ruotsalaisia ei
ollut. Jokainen ylioppilashan tiesi, että professorit itse ammensivat
tietonsa ulkoa; suurimmat oppikirjathan olivat saksankielisiä,
etenkin lääketieteen, jumaluusopin ja kaunotieteen.
Kolmen vuoden vapaiden tutkimusten jälkeen Gustaf Borg näki nuoremman
veljensä Henrikin astuvan akatemiaan. Kaksi saman pesuuden veljestä,
mutta niin perinpohjin erilaisia. Vanhempi vaalea, kasvot vaalean
täysiparran peitossa, germaanityyppi, polveutui isästä; nuorempi
musta ja kuusitoistavuotiaana mieheksi kehittynyt, valkoinen
afrikalainen, johti selvästi juurensa äidin puolelta, jonka isä oli
ollut jossakin yhteydessä tropiikin kanssa, mikäli traditsioonit
tiesivät kertoa.
Nämä veljekset eivät olleet vetäneet yhtä köyttä. Vanhempi oli
sortanut nuorempaa nuorempana, ja niitä muutamia vuosia, jotka
olivat heidän välillään, ei vanhempi voinut milloinkaan unhoittaa.
Lapsuudesta saakka oli hänelle tullut tavaksi halveksia tuota
poikasta, ylenkatsoa kaikkea, mitä tämä sanoi, kohdella häntä
pölkkypäänä ja niin edespäin; kuten tavallisesti perheissä. Nyt
yliopistossa osoittautui ero vieläkin jyrkemmäksi. Gustaf oli
ruotsalainen ja bergslagilainen, jonkun verran alkuruotsalainen, joka
harrasti isänmaallisuutta, joskaan ei sokeasti, jotavastoin Henrik
eksoottisena ilmiönä ei ollut tunteiltaan ruotsalainen, eikä mahtanut
sille mitään.
Keskusteltaessa esi-isien muistoista, saattoi Henrik lausua
veljelleen tähän tapaan:
-- Minusta on yhtä epärehellistä yhtyä teidän muistoihinne kuin
meidän aatelimmekin oli. Äitini musta isoisä tanssi kanelinuotion
ympärillä päiväntasaajalla, eikä hän voinut mitenkään juhlia
Kaarle XII:tta, yhtä vähän kuin skånelainen voi sydämestään ja
sielustaan yhtyä Kustaa Aadolfin juhlaan, koska Skåne kuului Tanskaan
kolmikymmenvuotisen sodan aikana.
Veli ei jättänyt vastaamatta, vaan virkkoi aina: Lützen.
-- Miksi me juhlimme tappioitamme ja häpeäämme? väitti Henrik silloin
vastaan. Teidän kuninkaanne (hän ei sanonut milloinkaan meidän!)
kaatui Lützenin kentällä, ja katolilaiset juhlivat voittoa; peli
on voitettu, silloin kuin kuningas on kaatunut, ja Wallenstein
ei kaatunut. Lützenin jälkeen ruotsalaiset uudistivat liittonsa
kardinaali Richelieun kanssa ja houkuttelivat Ranskan sotajoukot
Saksaan. Senvuoksi saksalaiset kiroavat ruotsalaisia Lützenin
jälkeen. Ajatelkaahan: saada ranskalaiset ryntäämään maahan;
vetää perivihollinen, gallialainen maahan, jonka piti olla meidän
ystävämme! Senvuoksi minua suututtaa lukiessani teidän jumaloivia
esityksiänne tuosta raa'asta Banér-jätkästä, joka hävitti Saksin ja
otti Böhmiltä pakkoveroa, mutta on kuuluisin pakoretkiensä vuoksi.
Silloin Gustaf tulistui. Kaarle XII ainesta hän oli luopunut, mutta
Kustaa Aadolfiin ja Johan Banériin ei saanut kajota.
-- Oletko sinä ruotsalainen? hän huusi.
-- En, minä olen maailmankansalainen! karjui Henrik.
Gustaf otti Wreden-kiväärin seinältä, ja Henrik paljasti
uplantilaisen rakuunasapelin -- ja sitten he häpesivät; solmivat
vastaiseksi rauhan, jota ei kauan kestänyt.
Mutta oli toisia ja syvällisempiä eroavaisuuksia. Gustaf työskenteli
vanhan uudistamiseksi, mutta Henrik toimi tulevaisuuden hyväksi.
-- Nykyinen vanha on niin mätää, että se ei kestä kosketusta.
Yksinvaltahan on kaikkineen päivineen vanhan hallitusmuodon
armovuosia; se on lahoava itsestään ja muodostava pehkun, josta uusi
on nouseva; sitä ei voi uudistaa, senvuoksi se elää lahjomisilla:
ritarimerkeillä, akatemioilla, viroilla, ylennyksillä. Meillä, joille
on langennut vallankumouksen perintö, on muuta ajateltavaa, ja me
olemme samaa mieltä siitä kuin lääkärit ovat prostitutsioonista:
se on jotakin, jota toistaiseksi ei voi muuttaa, mutta jota täytyy
suvaita -- maison de tolérance, enfin!
Henrik oli ikäänkuin jo syntymässään saanut nämä periaatteet
yhteiskunnan uudestisyntymisen välttämättömyydestä, ja siitä, että
tämä saattoi tapahtua huomaamatta vanhan valtiomuodon vallitessa,
joka viimein heikentyneenä oli luhistuva itsestään.
Veljekset riitelivät, kunnes jättivät akatemian, vanhempi
suorittamatta tutkintoja antautuakseen sanomalehtimieheksi, nuorempi
valmiina lääkärinä.
* * * * *
Gustaf Borg perusti sanomalehden pääkaupunkiin, ja Henrik veli otti
osaa siihen. He olivat perineet isänsä ja sijoittaneet omaisuuden
kirjapainoon. Mutta Henrik kartutti omaisuuttaan säästäväisyydellä
ja toimeliaisuudella, niin että hän viimein omisti suurimman osan
sanomalehteä. Veljekset riitelivät, mutta eivät eronneet. Menivät
naimisiin, saivat lapsia, uusia riidanaiheita. Viimein kävivät välit
vuosien kuluessa niin kireiksi, että rikkoutumisen täytyi tapahtua.
Ja nyt se oli tapahtunut.
* * * * *
80-luvun maailmankäsitys tai eläinlääkärifilosofia ei ollut
ainakaan hienostanut mieliä, mutta sitä ei voitu pyytääkään; ja
pieni villiytyminen silloin tällöin on vain lepoa. Mahtisanat
olivat: taistelua, taistelua kaikesta; iske puolestasi, kukaan
ei anna ilmaiseksi; ole julkea, niin menestyt. Vanhat, jotka
olivat oppineet toisin, nimittäin että siviät saavat maan periä,
kävivät alussa neuvottomiksi; mutta sitten hekin amerikalaistuivat
ja ryhtyivät taisteluun, niin että koko yhteiskunta oli kahtena
varustautuneena leirinä, joilla oli yhteisenä tunnussanana: kaikki
keinot ovat luvallisia! Kaikki apujoukot olivat hyviä, ja kun
miehet nyt taistelivat, olivat he kyllin varomattomia asettaakseen
naisensa taakseen sotavaunuihin; ensin taakse, sitten eteen, sillä
eläinteoriaa seurasi taikauskoinen pelko naarasta kohtaan, mikä
on ominaista kaikille eläimille. Se, mikä vanhoilla oli perittyä
ritarillisuutta, kunnioitusta vaimoa ja äitiä kohtaan, kristillisen
mielen vapaaehtoista uhria, kävi nyt inhimilliseksi oikeudeksi,
s.o. teoreettiseksi suhdattomuudeksi. Pelkurimaiset miehet ryömivät
naistensa taakse, työnsivät naisensa eteensä; käyttivät toinen
toisensa naisia pistoaseina ja räjähdysaineena; ja moni voimakas
mies, joka itsessään oli voittamaton, räjäytettiin ilmaan juuri hänen
omassa lujassa linnassaan, perheessä. Vihollinen kiihoitti vaimon
ja lapset kapinaan, ja niin oli linnoitus kavallettu. Se ei ollut
siistiä taistelua, mutta se asetti päälaelleen vanhat käsitteet
avioliitosta elinkautisena sopimuksena, se synnytti muutosta ja
vireyttä; terveellistä epävarmuutta, joka piti ihmisen kurissa, aina
valveilla, varuillaan; alituista uudistusta hillittömän etenemisen
aikana.
* * * * *
Tohtori Henrik Borg oli nainut norjattaren, perikuvallisen Nooran;
väärän marttyyrin, hysteerisen hupsun, jolla ei ollut vastinetta
todellisuudessa, ennenkuin näivettyneet miehenaivot synnyttivät sen
tuntiessaan olevansa naisten ja lasten tasalla. Mutta hänessä oli
myöskin vahvasti kaikkea sitä hölynpölyä, jota Norjan kansanopistot
silloin levittivät maailman markkinoille; hän luuli esimerkiksi
kuuluvansa nuoreen kansakuntaan, jolla oli lukemattomat herttaiset
nuoruudenvikansa. Tämä oli olevinaan Norjan kansa, joka on ikivanha,
vanhempi kuin Ruotsin ja siihen määrin, että Ruotsin historia alkaa
Norjan kuningas-saduista. Hän oli elänyt Kristianian boheemielämän,
ja se oli hänen asiansa; mutta hulluudessaan hän haaveksi samalla
Svavaa, hansikasnaista. Nyt hän tahtoi puhtaita nuorukaisia, ja hänen
ensimmäinen muistutuksensa tohtoria vastaan oli se, että tämä ei
ollut puhdas.
-- Mutta ethän sinäkään ollut, vastasi teeskentelemätön tohtori.
Kun vaimo silloin vastasi vain kasvojen ilmeelle, jonka saattoi
tulkita: Minä? Se on toinen asia! niin silloin mies ymmärsi, että
tässä ei ollut kysymyksessä tasa-arvoisuus, vaan hirmuvaltaisuus, ja
tarttui hirmuvallan vihaajana miekkaan.
Ei voi taistella kauan hurjan ihmisen kanssa, johon eivät mitkään
syyt, tosiasiat, eivätkä järkiperustat pysty, vaan jättää arvottoman
tappotantereen, eikä ryhdy otteluun aseettoman kanssa. Mutta tohtori
jäi käärmekuoppaan toistaiseksi, lasten vuoksi, odottaen hetkeä,
jolloin saattoi olla varma, että nämä eivät kaipaisi häntä, vaikka
hän lähtisikin. Omituinen piirre sen ajan miehissä oli se, että
heidän tunteensa lapsia kohtaan olivat voimakkaammat kuin äitien,
jotka näyttivät kadottavan terveet vaistonsa ja etsivän ulkoelämää,
jotavastoin miehet vielä uneksivat kotielämää.
Eräässä kuuluisassa erojutussa teki mies muun muassa sen harvinaisen
syytöksen vaimoa vastaan, että hän sai viettää illat yksin kotona
vaimon istuessa kapakassa hänen ystäviensä kanssa. Tuo julkea ja
tuhma nainen uskalsi väittää vastaan, että mies jätti hänet yksin
(kapakkaan), ja sai tyytyä senvuoksi osaansa.
Tohtori Borg sai taistella yksinään; ja hän koetti juuri sillä
hetkellä vallassa olevan uuden maailmankatsomuksen perusteella
todistaa ystävilleen, että jos nämä olivat varovaisia, niin heidän
täytyi vastustaa eri sukupuolten sekoittamista toisiinsa. Hän koetti
osoittaa, että kautta koko luonnon havaittavissa oleva työnjako johti
voimien säästämiseen ja täydellistymiseen.
-- Miehen osalle voima ja ulkotyö; naiselle kauneus ja sisäaskareet!
Mitä suurempi sukupuolien eroavaisuus, sitä paremmat jälkeläiset.
(Eroavaisuuslaki).
Mutta se ei auttanut; eivät edes vankimmatkaan naturalistit voineet
nähdä "mitään eroa sukupuolien välillä". Ja he loivat toisen
naissuuruuden toisensa jälkeen; heistä oli autuasta osoittaa, miten
paljon alapuolella naisia he olivat.
-- Se on pederastiaa tai itsesaastutusta, oli tohtorilla tapana
kivahtaa. Tehän olette menettäneet kaiken miehisen itsetunnon,
kun tunnette olevanne alapuolella; ja koskapa kerran tunnette
huonommuutenne, niin tottapa kai te sitten olette huonompia!
Omituista se oli, mutta johtavien miehien joukossa oli useita
perversejä; monesta tämä puhe tosin oli panettelua, mutta useasta
se tiettiin aivan yleisesti, kuten joukko tunnettuja naisia oli
epäilyksen alaisia tai syyllisiksi todistettuja.
Sitten sanottiin tohtoria naisten vihaajaksi, tietysti. Se ei
säikyttänyt häntä, sillä hän tiesi sen valheeksi. Ja hän saattoi
vastata:
-- En ole senvuoksi lastenvihaaja, että tunnustan lapsen naista
heikommaksi; enkä ole naisenvihaaja senvuoksi, että olen huomannut
naisen kehkeymättömän tilan. Mutta te ette voi tehdä havaintoja
ettekä ajatella. Te olette jälki-ajattelijoita, joilla ei ole
hillintäkeskusta isojen ja pienten aivojen välillä...
Kuitenkin, kellarissaan hänellä oli ruuti ja nyt hän oli
räjäytettävä ilmaan; murhayrityksen oli suunnitellut hänen oma
veljensä, toimittaja. Oikeutta rakastavana miehenä oli tohtori Borg,
kuten tiedämme, puoltanut norjalaisia heidän oikeudenmukaisessa
vapaudenpyrkimyksessään ja oikeistolaiset nimittivät häntä siis
Norjan ystäväksi, mutta kun hän eli huonossa sovussa vaimonsa
kanssa, joka oli norjatar, niin tekivät vasemmistolaiset vastoin
hänen tahtoaan hänet Norjan vihaajaksi. Hän vihasi pahaa, tuhmaa
vaimoaan; vaimo oli norjatar, siis oli mies Norjan vihaaja. Tämä
typerä johtopäätös meni puoluemiesten pehmeihin aivoihin, ja vain
sillä perusteella häntä alettiin epäillä "lipun pettäjäksi"! Se
seikka, että hän ei yhtynyt naishullutteluun, riitti tekemään hänet
vanhoilliseksi.
-- Hän on perinjuurin vanhoillinen pentele, oli nyt Gustafin
viimeinen sana.
Mutta kun se ei pystynyt karhunnahkaan, niin koetti hän käydä
hametietä.
Päivää myöhemmin kuin hänet oli eroitettu, kävi hän vieraisilla
kälynsä, Dagmar rouvan luona. Kauniiseen nimeen oli hänellä liittynyt
synnynnäinen kauneus, jota hän koetti kaikin tavoin peittää ja
vääristellä. Kauniin tukkansa hän oli leikannut, jotta se ei olisi
muistuttimena siitä, että hän oli orjatar. (Tohtori oli sitävastoin
oppinut, että pitkä tukka oli vapaan miehen merkki, ja että kaikkien
vankien hiukset leikattiin); kauniin kaulan hän peitti korkealla
kauluksella unohtaakseen, että oli nainen; pienet jalkansa hän oli
kätkenyt liian suuriin rasvanahkakenkiin, jotka olivat menneet
poimuihin ja synnyttäneet hieroontumia; kaiken ruman hän oli
haalinut pukuunsa, ja kaiken, mikä näytti ilkeältä, hän oli koonnut
kotiinsa; ilkeys pisti esiin joka huonekalusta, uutimien väreistä
ja koristuksista. Siitä näkyi uhkamielisyys miestä kohtaan, jonka
kauneudenaisti oli tunnettu, ja saattoi huomata, että koko koristelu
oli tehty selvässä tarkoituksessa loukata miehen hyvää makua.
Hän tahtoi näyttää riippumattomuutensa, sanoi hän, osoittaessaan
riippuvaisuuttaan pahuudestaan.
Kuitenkin kaikitenkin: lankomies Gustaf otettiin vastaan
siistimättömässä huoneessa; ja hän näki heti kahdesta pienestä
lasista, joissa oli tilkka jäljellä, että siellä oli ollut
naisvieraita. Käsittäen täysin osansa ja asiaintilan, hän tiesi,
että tässä ei maksanut vaivaa aloittaa kohteliaisuuksilla, kaikkein
vähimmän ulkonäköä ja pukua koskevilla, mikä olisi ollut "loukkaus
naisen sukupuolta kohtaan".
Käly ei ollut milloinkaan pitänyt Gustafista, mutta sillä hetkellä
kuin tästä tuli hänen miehensä vihollinen, rakasti hän lankomiestään.
Senvuoksi sai keskustelu heti alusta alkaen sangen ystävällisen
luonteen.
-- No, Dagmar, alkoi siis lanko; miehesihän rupee vapaamielisen
puolueen valtiopäivämiesehdokkaaksi.
-- Onko hän vapaamielinen? keskeytti Dagmar rouva heti, joka oli
saanut sanat suuhunsa huomaamattaan.
-- On, aina häntä siksi voi nimittää, vastasi pahansuopa lankomies.
-- Nimittää, niin? mutta hänhän on vanhoillinen...
-- Tarkoitat kai muutamissa kysymyksissä?
-- Sitä juuri tarkoitan; naisasiassa hän on taantumuksellinen, ja
häntä vastaan on taisteltava. Sitäpaitsi hän on Norjan vihaaja!
-- Eipä suinkaan, ärsytti Gustaf; onhan hän naimisissa sinun kanssasi!
-- Senpä vuoksi juuri tiedän, mikä hän on: hän sanoo Ibseniä
tyhmeliiniksi ja Björnsonia akaksi. Eikö sellainen ole Norjan vihaaja?
-- Sitä hän ei todenteolla tarkoittane?
-- Eikö hän sanonut Lage Langin juhlassa norjalaisia helvetilliseksi
kansaksi, ja sitten hän haukkui vaimonsa pataluhaksi; mutta minä olen
jo käynyt asianajajan puheilla...
Nyt kirkastui Gustaf Borg, sillä hänen käyntinsä päämaalina oli saada
tietää, kuinka pitkälle asiat olivat kehittyneet.
-- Miksi te eroatte? jatkoi lankomies vanhemman veljen koko
osanotolla. -- Ajatelkaa lapsia!
-- Niistä minä kyllä pidän huolen!
-- Oletko varma, että hän antaa ne?