se perheelle, niin on naisenkin palkka lankeava kodin hyväksi. Etkö
ymmärrä, että mies on muutoin orja, ja orjuutta vastaan on itse
vanhoillisvapaamielinen Gustafkin saarnannut? Oletko sitäpaitsi
nähnyt yhtään pesijätärtä, joka on antanut miehen juoda rahansa?
Jos olet nähnyt, niin oli se kaiketi hänen tahtonsa, ja jos se on
hänen tahtonsa, niin ei mikään lainlaadinta voi estää sitä. Sinä
esimerkiksi käännät, etkä hoida taloutta, ja ryyppäät palkkiosi,
se on kuljet ja kylvät ne juhlimisiin, jolla aikaa Gustaf palkkaa
sijaasi palvelijoita. Onko se sinusta oikeudenmukaista, tai onko
sinusta naisen asema sorrettu? Silloin sinä olet pölkkypää, enkä minä
voi hieroa kanssasi sovintoa. Brita vapisi kiukusta, mutta ei saanut
päästään näitä entisiltä ajoilta periytyneitä tuhmuuksia, jolloin
mielistely vaati, että miehen oli uhrattava kaikki ihanteille.
Tohtori, joka oli vapautunut kaikesta vanhasta ennakkoluulosta,
katsoi, että hetki oli tullut puhua suunsa puhtaaksi ja päästä
selville kälyn päähänpistoista.
-- Ja se seikka, että naiselle yleensä maksetaan vähemmän, jatkoi
hän, riippuu siitä tärkeästä tosiasiasta, ettei hänen tarvitse
maksaa rakkauttaan, vaan saa siitä tavalla tai toisella itse maksun.
Laki näet tuomitsee vain miehen avustamaan lapsen kasvatusta, eikä
milloinkaan naista, jolla kuitenkin on suurin ilo äitiydestä,
ja jonka omistusoikeus lapseen nähden on eittämätön! -- Niin,
ja sitten sinä tahdot poistaa ammattihaureuden! Tiedätkö mitä
tarkoitat ammattihaureudella? Jos tarkoitat sillä lääkärin hoitoa,
niin olet säälimätön tahtoessasi poistaa sen! Jos taas tarkoitat
sitä tosiasiaa, että joukko naisia harjoittaa sukupuolielämää
ammattinaan, niin ei laki voi ehkäistä sitä, sillä salaisimpaan
ja arkaluontoisimpaan ei laki voi puuttua! Mutta te ette tahdo
milloinkaan vastata kysymykseen, vaan ryömitte rottien lailla kolosta
toiseen. Poliisihan koettaa tarkastuksella rajoittaa ammattihaureutta
ja peloittaa sillä sen harjoittamista; työskentelee siis teidän
tarkoitusperienne hyväksi, mutta tehän työskentelette ehkäisykeinoja
vastaan. Mitä te tahdotte? Sitä ette itsekään tiedä! Senvuoksi teidän
jaarittelunne on paljasta roskaa! -- Vieläkö muuta? Äänioikeus? Ensin
miehille; sitten nähdään, kunhan olette käyneet oikeudenmukaisiksi ja
saaneet järkeä päähänne.
-- Ja sinä tahdot, että minä työskentelisin kanssasi?
-- Niin, kaikissa niissä kohdin mistä olemme yksimielisiä, ja
kaikissa pyrkimyksissäsi, jotka ansaitsevat kunnioitusta, ja
joille tiedät minun antavan arvoa! Mutta minä en tahdo apuasi
suorasukaisessa asiassa auttaakseni sinua vastapalkkioksi
vääryydessä. Kun sinä, joka olet kotisi hallitsija, tahdot esiintyä
orjana, niin minä pidän sinua pettäjänä, jota syljen vasten silmiä!
Sen tiedät jo ennestään, Brita!
Brita rouva oli liian hyväluontoinen suuttuakseen niin vähästä, ja
hänen uskonsa heidän yhteiseen suureen asiaansa niin vahva, että hän
piti hyvänään ja päätti puheen tavanmukaisella loppulauseellaan:
-- Niin, katsopas, tässä kysymyksessä me emme tule milloinkaan
ymmärtämään toisiamme.
Mutta tohtori ei tyytynyt pelkkiin puheisiin, vaan tahtoi ratkaisevaa
vastausta ja sanoi senvuoksi:
-- Kyllä minä sinut ymmärrän, ystäväiseni, mutta sinä et ymmärrä,
mitä minä sanon, ja se on sinun vikasi.
Keskustelu olisi jälleen alkanut alusta, ellei Storön kirkkoherra,
Brita rouvan veli, olisi astunut tupakkahuoneeseen: Musta,
hirvittävän näköinen jättiläinen, kintereillään vanha ränstynyt koira.
-- Siinä tulee Petter pirskottimineen, sanoi tohtori; ja
selvittääkseen vertausta, nosti Fylaks takajalkaansa.
Brita rouva, joka katsoi velvollisuudekseen olla eläinten ystävä,
piti aina Fylaksin puolta, ja oli heti puolustukseen valmis.
-- Niin, Henrik on se mies, joka ei rakasta sukulaisiaan.
-- Häpeä, minä en ole koirien sukulainen, ja minä vihaan kaikkea
eläimellistä, niin itsessäni kuin muissakin. Nyt olisi Petter
velvollinen noutamaan rievun ja kuivaamaan kannen, jos lakia ja
oikeutta olisi maassa...
-- Äh, sinä olet ankara viatonta eläintä kohtaan, väitti kirkkoherra
vastaan...
-- En, mutta sinulle minä olen ankara, joka tuot eläimiä ihmisten
seuraan; itse sinä et uskalla haukkua ja purra, mutta hyödyttömän
eläimesi annat sitä tehdä; sinä et uskalla nostaa takajalkaasi, mutta
viaton eläimesi saa tehdä sen. Sinä olet raato; siinä kaikki.
-- No, no, no; suostutteli kirkkoherra; olkaamme armeliaita.
-- Niin, olkaamme armeliaita kanssaihmisiämme kohtaan, älkäämme
ottako leipää lapsilta ja heittäkö sitä koirille; sinä et anna
ropoakaan köyhille; sinä annat muonamiehillesi separeerattua maitoa,
mutta mädälle, haisevalle elukallesi sinä annat kerman, ja se, joka
pitää eläintä, hyödytöntä eläintä ihmistä parempana, hän on itse
mädäntynyt eläin.
-- Oletko nähnyt Gustafia? keskeytti nyt Brita rouva.
-- Hän nukkuu alhaalla peräsalongissa, vastasi kirkkoherra.
Se oli odottamaton uutinen molemmille salaliittolaisille, ja he
vaipuivat molemmat yhteiseen aprikoivaan äänettömyyteen, jota
kirkkoherra käytti hyväkseen ja katsoi ikkunasta, kuinka pitkälle he
olivat ennättäneet. He olivat kanavan suussa, missä aina tuli kysymys
siitä, oliko niin paljon vettä, että laiva saattoi kulkea.
* * * * *
Oltiin vain puolen tunnin matkan päässä pääkaupungista, ja sydänmaa
alkoi jo. Milloin näkyi harmaita kivikoita ja vaivaismänniköitä,
lampia ja sisäjärviä, milloin pieniä peltotilkkuja, joissa
maanviljelys tuntui viihtyvän vain näön vuoksi. Maata viljelevät
herrasmiehet elivät koroilla tahi ammateillaan, ja pitivät maatiloja
pääasiallisesti metsästyksen ja kalastuksen vuoksi, tai saadakseen
asua maalla. Ainoa todellinen maanviljelijä oli kirkkoherra, joka
omisti kaksisataa tynnyrinalaa metsätöntä maata, karjan ja meijerin,
elätti hevosia ja teuraseläimiä, kasvatti sikoja ja valmisti munia
uuden järkiperäisen menettelytavan mukaan; hän käytti myöskin
vesimyllyä, omisti laivan osakkeita, rakennutti vuokrattavia
kesähuviloita. Hän oli Storön rikkain mies, ja sielunhoidon hän
jätti kappalaisen ja apulaisensa tehtäväksi; mutta kansliatöihin ja
kirkkoherrantoimeen hän puuttui, sillä hän tahtoi kernaasti hallita
ja sekaantua asioihin.
Ystäviään ja sukulaisiaan kohtaan hän oli lauhkea kuin lammas, näytti
sävyisältä naudalta, mutta vihollisiaan hän kohteli kuin kiljuva
jalopeura; ja seurakuntaa hän piti ylimalkaan vihollisenaan, etenkin
köyhiä.
-- Köyhiä ei ole olemassakaan, hän sanoi. Laiskoja on! Sairaita ei
ole, on vain sairaiksi tekeytyviä, jotka tahtovat avustusta.
Verotuksessa hän oli terävä kuin partaveitsi, ja osasi vainuta ilmi
salaisia tuloja. Kun koko pitäjä todellakin koetti alituisessa
riidassa vyöryttää veroja toinen toisensa niskoille, niin oteltiin
lautakunnassa kuumimmat ottelut, ja pastori Alroth antoi vakoilla
seurakuntaan muuttaneita. Jos joku osti huvilan, niin otettiin hänen
kaupungintulonsa heti lukuun, jos nimittäin ostaja asui jonkun osan
talvea saarella, sillä silloin hän oli sen asukas. Valitettiin ja
käräjöitiin loppumattomiin; ja käräjillä rovasti istui aina kuin
minäkin yleisenä syyttäjänä, valmiina myöskin milloin tahansa
esiintymään todistajana jos jonkinlaisissa jutuissa. Hän ei ollut
mikään tavallinen pappi, ja hänellä olisi ollut monta vihollista,
ellei hänessä olisi ollut pientä leikillisyyden pisaraa, joka
sai hänet hymyilemään omille ja muiden heikkouksille. Hän oli
maailmanmielinen pappi, mikä kylläkin kuulostaa ristiriitaiselta,
hän kun oli hengenmies, mutta valtiokirkon maailmallistuessa,
jolloin papisto oli muuttunut jonkinlaiseksi maanviljelyksellä
eläväksi ruotujakolaitokseksi, oli meidän hengenmiehistämme tullut
maanviljelijöitä ja meijeristejä, jotka olivat enemmän pakotettuja
härkien ja lehmien hoitoon kuin ihmisten. Hän oli myöskin iloinen
pappi, joka kävi pidoissa; ja hän oli tunnettu seudun parhaaksi
viiranpelaajaksi. Mutta hän ei hairahtunut koskaan, ei juonut
milloinkaan _liiaksi_; petkutti tosin pelissä, mutta oli aina
valmis tunnustamaan joutuessaan kiinni. Hän ei kiroillut eikä
tahtonut esiintyä valistuneena epäilijänä; laski kernaasti leikkiä,
mutta ei hänelle sopimattomista asioista; uskoi sanaan eikä
tehnyt pelkurimaisia myönnytyksiä seurassa. Ajan kysymyksistä ja
levottomuuksista hän ei välittänyt; ei lukenut milloinkaan kirjoja,
mutta seurasi sanomalehdistä päivän politiikkaa, tullikysymystä ja
verojenkorotusta.
Sisarensa Britan kanssa hän hämmästeli leikillään, ja lankomiehen,
toimittajan, kanssa hän oli jotensakin hyvä ystävä. Tohtori Borgista
hän piti senvuoksi, että tämä oli kunnon mies, ja hänen raakuuksiaan
piti pastori leikinlaskuna. Enin antoi hän arvoa tohtorille tämän
varman kannan takia idioottimaisessa naiskysymyksessä, ja soi hänelle
puolestaan anteeksi hänen raivonsa koiria kohtaan. Hänen sukulaisensa
olivat huvilanomistajia, ja hän piti heitä hyvinä naapureina, mutta
ahdisti heitä verotuksessa. Lähintään, eli vaimoaan lapsettomassa
avioliitossa, hän kohteli vaimonaan, kumppanina, talon "sisäosasten"
hallitsijana; mutta voi häntä, jos hän rohkeni astua valtansa rajojen
ulkopuolelle, silloin pastori puolusti paikkaansa. Brita oli kyllä
ollut siellä ja koettanut villitä, mutta silloin oli kirkkoherra,
kotirauhasta välittämättä, nostanut sellaisen metelin, että heidän
oli täytynyt peräytyä.
-- Vaimo rinnallani, mutta ei yläpuolellani! oli hänen
tunnuslauseensa.
Ja hän sanoi sodomiiteiksi niitä miehiä, jotka antoivat naisten
hallita itseään. Mutta sen hän oli myöskin huomannut, että naisten
hyökätessä esiin ei ollut kysymyksessä yhdenvertaisuus, vaan
hirmuvaltaisuus.
-- Tulevaisuuden yhteiskunnassa te ehkä saatte äänioikeuden, hän
sanoi, kun teette kaikki työtä; mutta ette tässä yhteiskunnassa,
jossa olette joukon jatkona.
Sellainen oli Storön pastori Alroth; keskiaikainen prelaatti,
hengellinen virkamies, jolla oli paljon maallista valtaa, rikas mies,
joka omisti suuria maatiloja, ja oli senvuoksi oma suojelijansa, s.o.
asetti itse itsensä kirkkoherrakuntaan, josta sai 30,000 kruunua
palkkaa, jotka kruunut yhteensä hänen omien 20,000 kruunun korkojensa
kanssa pyöristivät hänen vuositulonsa 50,000 kruunuksi.
* * * * *
Kanavan suussa huomattiin kuitenkin, että vesi oli matalalla;
senvuoksi perämies alkoi komentaa tuota tavanmukaista meritemppua.
-- Matkustajat alihankaan!
Se oli ensimmäinen temppu; mutta kun kaikki eivät tienneet, missä
alihanka oli, menivät muutamat ylihankaan.
Kun humalainen perämies -- hän oli aina humalassa ja silmät punaisina
kuin särjellä -- huusi ylihankaan, niin ymmärsi syrjäinenkin asian
oikean laadun ja sen seikan, että oli siirryttävä samalle puolelle.
Siitä laiva kallistui ikäänkuin se olisi ollut keikahtamaisillaan
kumoon, mutta pääsi kuitenkin mairitellen kappaleen matkaa eteenpäin
kaislikon laitaa, jossa polakoukut kumartuivat laivan vanavedessä.
-- Miksi kanavaa ei ruopata? kysyi Brita rouva viattomasti.
-- Siksi, vastasi tohtori, että jos ruopattaisiin, niin ilmestyisi
heti nopeakulkuinen kilpailija vesille, ja sitä eivät tämän lotjan
osakkeenomistajat tahdo. Vai kuinka, Petter?
Pastori ei tahtonut kieltää eikä myöntää, vaan virkkoi:
-- Eiköhän Gustafin nivuslihoihin koske alhaalla peräsalongissa! Hän
on sangen raskas, ja perämiehen pitäisi mennä alas "asettelemaan"
häntä.
Nyt sattui tohtori astumaan polakoukkuja kurkistelevan Fylaksin
käpälille, ja tämä ulahti kauhun ulvontaan, johon Brita yhtyi:
-- Sinä olet raakalainen! huusi hän tohtorille.
-- Se on valhe, ystäväiseni, vastasi tohtori; en kiduta milloinkaan
eläintä, en edes onkimatoa, mutta teidän eläimenne kiduttavat minua
olemalla tielläni ja ulvomalla.
Kanavamatka oli suoritettu, ja merenhaara avautui eteen. Laituri
seurasi laituria, ja joka kerran kun poikettiin maihin, oli tilaisuus
tehdä jokin huomautus, antaa selitys asukkaista. Ne olivat ikäänkuin
turvapaikkoja, toisinaan sellaisten ihmisten piilopaikkoja, jotka
olivat vetäytyneet pois maailman hälinästä. Toinen tarina ei ollut
toisensa kaltainen, ja tähän sydänmaahan, puolen tunnin päähän
Tukholmasta, he olivat asettuneet, enimmäkseen ehkä tunteakseen meren
läheisyyden, ainoan suuren, mitä Ruotsin tiherretyssä luonnossa on.
Ne olivat jokapäiväisiä murhenäytelmiä, joiden viimeinen näytös
suoritettiin täällä. Hävitetyt omaisuudet, murtuneet perhekohtalot,
rangaistut tai rankaisemattomat harha-askeleet, loukattu kunnianhimo,
suru ja kaipaus, kaikkinainen kurjuus oli kokoontunut näihin
harmaiden kivimäkien välissä oleviin vihreihin laaksonnotkelmiin.
Asioista tietoiset, jotka kulkivat tätä vesireittiä, tunsivat
käyvänsä ohi elämän kaiken katkeruuden, ja ahdistuksen ohella heräsi
mielihyvän tunne siitä, että itse oli ulkopuolella. Pastori, joka
tiesi enin, puhui vähimmän, mutta tohtori oli uupumatta äänessä:
-- Katsokaa, tuolla seisoo tuo vanha pederasti laiturillaan ja vartoo
sanomalehteä. Sinä Brita, joka tutkit sosiaalista kysymystä, voitko
selittää pederastian syyt, ja voitko sanoa minulle, miksi niin
moni mies meidän piirissämme antaa tehdä itsestään sen suuntaisia
viittauksia?
-- Sitä en voi, enkä tahdo puhua siitä, vastasi Brita rouva
turhia kainostelematta, mutta osoittamatta myöskään vähintäkään
mielenkiintoa.
-- Sellaisista asioista ei puhuta, keskeytti pastori.
-- Siinähän juuri on onnettomuus, sanoi tohtori, että tärkeimpiä
kysymyksiä ei saada selvitellä. Murhasta ja murhapoltosta,
varkaudesta ja väärennyksistä saadaan puhua äänekkäästi
alaoikeudessa, missä laki säätää suullisen kuulustelun, mutta näistä
asioista ei saa edes kirjoittaa!
-- Inhimillinen häveliäisyys vaatii tässä vaikenemaan, väitti pastori
vastaan.
-- Silloin pitäisi tuomaria hävettää kuulla murhasta ja
varkaudesta myöskin. Ei, te olette höperöitä, tai tahdotte näyttää
paremmilta kuin olette. Te olette ihan selittämättömiä! Itse
teko on rankaisematon, mutta jos joku runoilija kuvaa ylevästi
synnyttämistilaisuuden ensimmäisen kohtauksen, niin tahdotte
heittää hänet vankilaan. Nuorison takia! Irstaan nuorison, joka
ei leikkaa nimiään puihin, vaan piirtää koko salaisuuden pitkin
nurkkia ja seiniä. Minä en ymmärrä teitä, mutta en tahdo sanoa
teitä teeskentelijöiksi, sillä en tiedä, mitä se on! Sinä, Petter,
et tahtoisi käyttäytyä sopimattomasti katukäytävällä, mutta sinun
koirarakkisi saa loukata kauneudenaistia lapsilauman nähden, ja sinä
seisot ja katselet kaikkea rauhallisesti! Hyi hitto!
-- Kas nyt hän on taas koirien kimpussa, keskeytti Brita rouva; se on
hänen ainainen puheenaiheensa.
-- Niin on, kun te laahaatte likaiset eläimenne ihmisten pariin ja
annatte niiden ottaa osaa keskusteluun, niin saatte sanan sanasta,
kaksi parhaasta.
-- Likaisia? Kissojen jälkeen ei ole sen puhtaampia eläimiä, katso
niiden turkkia...
-- Katso sinä hamettasi, Brita, kirkui tohtori, katso Fylaksin
pirskotinta!
Fylaks oli todellakin tutkinut Brita rouvan kaupunginhametta ja
nostanut takajalkaansa.
Kuin ampiaisen pistämänä hypähti rouva pystyyn; punainen töyhtö hänen
hatussaan vapisi kuin kaurakimppu tuulessa, hänen kasvonsa kuvastivat
yhdellä erää kaikkia mahdollisia mielenliikutuksia; raivoa nolauksen,
epätoivoa hävityksen, häpeää nöyryytyksen johdosta, mihin sekaantui
ystävällinen hymy, joka vielä kuolossakin tahtoi ilmaista myötätuntoa
viatonta eläintä kohtaan.
-- Miksi sinä et kurita eläintäsi? karjui tohtori, joka kuitenkin
tahtoi pitää loukatun ja häväistyn ihmisen puolta.
-- En voi, eläinsuojeluyhdistys tulee väliin! viisasteli pastori.
-- Yhdistys voi olla oikeassa, jos nimittäin keppi sen sijaan saisi
tanssia sinun selässäsi; mutta minä tiedän, että sinä et uskalla
kohottaa keppiä Fylaksia vastaan, sillä silloin sen ikenet menisivät
irviin; ja silloin se on herra ja sinä olet koira! Senkin saakelin
itsekäs nauta!
Näin sanoen hän läksi tupakkahuoneesta ja paukahutti oven kiinni
perässään.
Oli saavuttu aavalle ulapalle ja tohtori meni peräkannelle
vilvoittelemaan.
Siellä hän näki tukkukauppias Levin, joka myöskin omisti huvilan
Storössä, sekä Britan kolmannen pojan, jolla oli eräs pastori
Alrothin ulkotila vuokralla.
Tohtorin täytyi ensin purkaa mielensä, ennenkuin aloitti toisen
puheenaineen, ja Isak oli uskollinen sielu, johon hän saattoi
tyhjentää närkästyksensä.
-- Ajattele noita saakeleita! Naiset ovat liittoutuneet eläinten
kanssa; eläin saa purra minua, mutta jos minä puolustaudun
potkaisemalla, niin joudun vankilaan. Onko maailman loppu käsissä,
vai mitä tämä on? Ja nämä eläin-naiset kuvataan ihmiskunnan
hyväntekijöiksi, kohotetaan elämäkerroissa jättiläisneroiksi...
-- Niin, sanoi Isak, siinä seuraukset zooloogisesta
maailmankäsityksestä, eläinlääkäripsykologiasta, demokraattisten
periaatteitten ulottamisesta eläimiin saakka. Kaikki on samanlaista,
kaikki ovat yhdenvertaisia...
-- Mitkä pässinpäät ovat voineet tehdä niin järjettömiä
johtopäätöksiä? Jos ihminen on eläinasteikon huippu, niin on hän
kai hallitseva eläimiä, se on johdonmukaista. -- -- -- Mutta
se on mädäntymismerkki, kun pienet tai suuret eläimet pääsevät
valtaan; bakteriot tai koirat, yhdentekevää; basillia vastaan saan
puolustautua, mutta en koiraa? Tiedättekö, kaikki tyynni on ihan
mätää!
Isak huomasi hetken keskeytykseen sopivaksi, ja sanoi sivumennen:
-- Andersin mielestä on maanviljelyskin mätää!
-- En tahdo sanoa mätää, mutta kyllä on päin mäntyä maanviljelyskin,
se on vissi. Eikö maasta ole imetty mehu, kun emme voi lannoittaa
sitä tuottamatta ulkoa lannoitusaineita? Tiedättekö, että Ruotsi
osti yhtenä vuonna 60 miljoonaa kiloa keinotekoista lannoitusainetta
ulkomailta? Tiedättekö sen? Ja luuletteko, että se lyö leiville? --
Me emme voi ruokkia edes karjaamme: tiedättekö, että olemme ostaneet
yhtenä vuonna 90 miljoonaa kiloa leseitä ja öljykakkuja. Me emme voi
kylvää ostamatta siementä ulkomailta; 16 miljoonaa kiloa siementä
vuodessa ulkomailta. Akat, jotka ennen hoitivat kanoja, eivät viitsi
tehdä sitä enää, vaan me ostamme 20 miljoonaa munaa vuodessa,
oikeammin 27, mutta me viemme todellakin maasta 7 miljoonaa.
-- No, kuinkas on sitten viljan laita? viskasi Isak kalikkansa jo
sytytettyyn tullitakkaan?
-- Älkää puhuko siitä! 132 miljoonaa kiloa vehnää yhtenä vuonna,
mitäs sanotte siitä?
-- Tasaan sen maastaviennillä, sanoi Isak.
-- Sinä et voi tasata 132 miljoonaa kiloa maahan tuotua vehnää 18
_tuhannella_ maastaviedyllä, vaikkapa ottaisit lukuun 27 miljoonaa
kiloa maastavietyä kauraakin; ja sitäpaitsi sinä olet tuonut maahan
92 miljoonaa ruista ja 27 miljoonaa maissia, kaikki kiloissa! Millä
Ruotsi elää?
-- Puulla ja raudalla!
-- Ei, Norlannissa ei ole enää jäljellä yhtään jättiläishirttä, ei
yhtään mastopuuta, sanovat jotkut; toiset väittävät sitä valheeksi;
vastaus riippuu siitä, mikä vaaliyhdistykselle on edullista sillä
hetkellä; me viemme maasta vain kaivoskeppejä ja "lastikkoja" sanoo
sahanomistaja, jos hän on vasemmistolainen, mutta kieltää sen, jos on
oikeistolainen.
-- Entäs rauta sitten?
-- Me viemme maasta rautaa, se on totta, mutta me tuomme sitä myöskin
maahan; kankirautaa on viety maasta 162 miljoonaa kiloa, mutta
tuotu 21 miljoonaa; 91 miljoonaa kiloa valurautaa on viety, mutta
50 miljoonaa on tuotu, ja me olemme ostaneet 55 miljoonaa kiloa
rautatienkiskoja ulkomailta yhden vuoden kuluessa. Millä Ruotsi elää?
-- Keinottelulla! vastasi tohtori Borg arvelematta.
Isak hymyili.
-- Niin, keinottelulla, mutta sellainen päättyy tavallisesti aika
romahduksella, kun korkoja ei voida maksaa, ja toisinaan se päättyy
tyrmällä, jos velallinen on huomattu huolimattomaksi. Ajatelkaahan,
jos koko Ruotsi pistettäisiin huolimattomana velallisena salpojen taa?
-- Niin, vastasi tohtori, kerran oli Arvid Falk sitä mieltä
seisoessaan vielä vartiossa ja saarnatessaan kuuroille korville.
-- Kumma mies tuo Falk, joka viimein joutui taisteluun itseään
vastaan... huomautti Isak.
-- Ei minun nähdäkseni, keskeytti tohtori. Hän kokeili
katsantokannoilla, ja tunnontarkkana kokeilijana hän pani toimeen
tarkistuskokeita, asettui koetteeksi vastustajan puolelle, rupesi
korjausluvussa vastalukijaksi, tarkisti laskelman alhaalta ylöspäin,
ja kun vastakoe johti kielteisiin tuloksiin, palasi hän takaisin
koeteltuun lähtökohtaan. Tätä te ette käsitä. Mutta Falk olisi
suoriutunut tästä käyttämällä Kierkegaardin menettelytapaa. Tämä
loi kirjailijapersonallisuuksia ja esiintyi joka kerran uudella
salanimellä. Victor Eremita on toinen kuin Johannes Climacus;
Constantin Constantius ei ole Johannes de Silentio, mutta ne kaikki
yhteensä muodostavat Sören Kierkegaardin. Falk oli elävältäleikkaaja,
joka kokeili omalla sielullaan, kulki aina haavat avoimina,
kunnes antoi henkensä tietämisen puolesta, en tahdo käyttää tuota
väärinkäytettyä sanaa totuus. Ja jos hänen kootut teoksensa
ilmestyisivät kerran, niin ei olisi muutettava sanaakaan, vaan
kaikki ristiriitaisuudet koottava yhteen ja merkittävä Kierkegaardin
yhteisellä nimityksellä: Asteita elämän polulla.
Nyt laski laiva Kirkkolahteen, ja matkustajien täytyi kohdata
toisensa maihin noustessa, niin ystävien kuin vihollistenkin.
NELJÄS LUKU
Toimittaja
Toimittaja Gustaf Borg oli syntynyt Bergslagenissa aatelisista
vanhemmista. Isä oli nimismies, ja piti ankarasti kiinni
aateluudestaan; kasvatti poikansa jonkun verran ylpeiksi, mikä eristi
heidät keskisäädystä, valmistamatta heille pääsyä yläluokkaan. Pojat,
Gustaf ja Henrik, opiskelivat Vesterisin kimnaasissa ja olivat
muutamien ylhäisaatelin jälkeläisten tovereita, mutta nämä eivät
tahtoneet lähestyä, he eivät olleet tietävinään Borgien aateluudesta.
Nimismiehen pojat varttuivat kuitenkin; olivat yksinkertaisia
ulkoasultaan, mutta etusormissa kantasormukset ja kruunut
parranajovehkeissä he huolehtivat käytöksestään, pysyttelivät
pinnalla, kuten sanotaan, ja olivat päättäneet aateloida nimen
tiedoilla ja edistymisellä.
Mutta kun se aika teki tuloaan, jolloin aateli piti "poistettaman",
tuli Gustaf ylioppilaaksi.
Hän matkusti Upsalaan ja kävi kuraattorin luona kirjoittautumassa
osakuntaan. Siihen aikaan oli ylioppilasluettelossa jokaisen
aatelisnimen jälkeen nob. (nobilis).
Kun nyt kuraattori kirjoitti Borgin nimen nimikirjaan, unohti hän
piirtää perään nob.
Gustaf Borg tulistui ja kysyi, aikoiko kuraattori riistää hänen
perunsa ja omansa, hänen traditsiooninsa ja perhekunniansa.
Kuraattori pysyttelihe rauhallisena, mutta kysyi:
-- Onko Borg todellakin ruotsalainen aatelismies?
-- Todellakin? Mitä se on? Eikö minun nimeni ole aateliskalenterissa?
Kuraattori, joka itse oli aatelismies ja tunsi ammattikunnan
salaisuudet, vastasi silmäänsä vilkuttaen:
-- On: aateliskalenterissa!
-- Entä sitten? kysyi Gustaf edelleen.
-- Niin, nähkääpäs, aateliskalenteri on _vain_ kirja, mutta
sukuluettelot, ne ovat toista. Eikö herra tunne sukuluetteloja,
Anrepin sukuluetteloja?
-- En, minä en ole nähnyt niitä, mutta jokin häväistyskirja se taitaa
olla.
-- Katsokaammehan sitä sitten, vastasi kuraattori ja otti erään
nidoksen kirjoituspöydältään. -- Tämä on merkillinen kirja; sitä
alettiin julkaista kauan sitten ja viimeinen vihko ilmestyi
vast'ikään. Kirja tuli kuin käskystä; ja ehkäpä juuri se sulkee
Ritarihuoneen -- katsokaammepa nyt: B; B, O; Borg. Aatelissuku Borg
numero 1570. Jäljessä on risti ja se merkitsee sitä, että suku on
kuollut.
Nuori ylioppilas tunsi todellakin kuolevansa; ja hän vaipui tuolille
istumaan. Mutta toinnuttuaan hän koetti tarttua oljenkorteen:
-- Silloin me olemme adopteerattuja!
-- Ruotsin laki ei myönnä adopteerausta, ja herra kai ymmärtänee,
että jos voisi täten tulla aateloiduksi, niin antaisi jokainen rikas
tukkukauppias köyhän rappiolla olevan aatelismiehen adopteerata
itsensä vähäpätöisestä summasta. Niin, tehän tiedätte, että
ritarihuonelippuja eli valtakirjoja myödään juuri nyt.
Gustaf Borg hypisteli kantasormustaan ja teki vielä hyökkäyksen:
-- En voi käsittää tätä; isäni on syytön, sillä hän on ehdottomasti
rehellinen!