Perhe-asia.
Athos oli löytänyt selityksen: _perhe-asia_. Perhe-asia ei ollut
kardinaalin tiedustelujen alainen; perhe-asia ei koskenut ketään;
perhe-asioita saattoi toimittaa vaikka koko maailman edessä.
Niin, Athos oli löytänyt selityksen: perhe-asia.
Aramis oli löytänyt aatteen: lakeijat.
Porthos oli löytänyt keinon: timantti.
D'Artagnan yksin ei ollut löytänyt mitään, vaikka hän oli tavallisesti
kaikista neljästä kekseliäin; mutta myönnettävä on että pelkkä mylady'n
nimi kangistutti hänen ajatusvoimaansa.
Mutta tosiaan! mehän erhetymme: hän oli löytänyt ostajan timantillensa.
Aamiainen herra de Tréville'n luona oli erinomaisen hauska ja hupainen.
D'Artagnan oli jo uudessa univormussaan. Kun d'Artagnan oli vartaloltaan
melkein Aramiksen kaltainen, ja Aramis, joka, niinkuin muistamme, oli
saanut sangen runsaan maksun runojensa kustantajalta, oli teettänyt
kaikkia kaksi kappaletta, oli hän luovuttanut toisen täysinäisen
varuksensa ystävälleen.
D'Artagnan oli nyt päässyt toivojensa perille ja olisi pitänyt itsensä
ylenmäärin onnellisena, ell'ei hän olisi nähnyt mylady'n pilkistävän
esille ikäänkuin mustan pilven taivaan rannalla.
Aamiaisen jälkeen päättivät he tavallisuuden mukaan kohdata toisensa
illan tultua Athoksen luona, jossa asia lopullisesti ratkaistaisiin.
D'Artagnan vietti päivänsä näyttelemällä leirissä
muskettisoturi-pukuansa joka paikassa.
Iltaisilla sovittuun aikaan kohtasivat ystävykset toisensa; kolme asiaa
vaan oli ratkaistavana:
mitä kirjoitettaisiin mylady'n langolle;
mitä kirjoitettaisiin sille neuvokkaalle henkilölle Tours'iin;
ja ketkä lakeijat pantaisiin viemään kirjeitä.
Jokainen tarjosi omaansa; Athos puhui Grimaud'in äänettömyydestä: hän ei
muka avannut suutansa muulloin kuin isäntänsä sitä avatessa; Porthos
kehui Mousqueton'insa voimaa; hän muka jaksaisi pieksää neljä tavallista
miestä; Aramis, joka luotti Bazin'insa neuvokkaisuuteen, ylisteli
suurisanaisesti ehdokastansa; d'Artagnan puolestaan asetti kaiken
luottamuksensa Planchet'in rohkeuteen, josta hän toi esille useita
todisteita.
Neljän lakeijan ansiot kilvoittelivat kauvan voitosta ja antoivat
aihetta mitä loistavimpiin ylistyspuheihin, jotka tässä jätämme
kertomatta, pelosta että ne pitkästyttäisivät lukijaa.
-- Pahaksi onneksi, sanoi Athos, täytyy sen, joka lähetetään, yksin
omistaa nuo neljä ansiota, äänettömyyden, väkevyyden, neuvokkaisuuden ja
rohkeuden.
-- Mutta mistä saadaan semmoinen?
-- Se on mahdotonta, sanoi Athos, sen kyllä tiedän; valitkaamme siis
Grimaud.
-- Valitkaamme Mousqueton.
-- Valitkaamme Bazin.
-- Valitkaamme Planchet; Planchet on rohkea ja neuvokas; siinä on jo
kaksi noista ominaisuuksista.
-- Hyvät herrat, sanoi Aramis, tärkeintä ei ole saada tietää, kuka
meidän lakeijoistamme on äänettömin, kuka väkevin, kuka neuvokkain, kuka
urhoollisin, vaan tärkeintä on tietää, kuka panee rahalle suurimman
arvon.
-- Aramiksen miete on sangen järjellinen, sanoi Athos; täytyy ottaa
lukuun ihmisten puutteet, ei heidän ansioitansa; herra apotti, te olette
suuri ihmisluonteen tuntija!
-- Totta kyllä, sanoi Aramis; siinä ei ole kylliksi että me tarvitsemme
tarkkaa palvelusta onnistuaksemme, vaan me tarvitsemme sitä myös
välttääksemme turmioon joutumista, sillä jos asia menestyy huonosti,
maksaa se hengen, eikä ainoastaan lakeijan hengen...
-- Hiljemmin, Aramis, sanoi Athos.
-- Vaan myöskin hänen herransa, ehkäpä meidän kaikkien. Ovatko meidän
lakeijamme kylliksi alttiita panemaan henkensä vaaraan meidän tähtemme?
Eivät.
-- Kunniani kautta, sanoi d'Artagnan, melkeinpä uskaltaisin vastata
Planchet'ista!
-- No niin, ystäväni, pane tuon hänen alttiutensa lisäksi vielä vankka
rahasumma, joka turvaa hänen toimeentulonsa, niin voit vastata hänestä
vaikka kahdesti, lausui Aramis.
-- Petytpä, hiisi vieköön, petytpä vainenkin, sanoi Athos, joka oli
hyväluuloinen, kun oli kysymys asioista, vaan pahaluuloinen, kuin oli
kysymys ihmisistä. He lupaavat vaikka mitä saadaksensa rahat, vaan
sitten pelko pidättää heidät täyttämästä lupaustansa. Mutta kun kerran
joutuvat kiini, pannaan heidät lujiin pinteihin, ja silloin tunnustavat
he kaikki. Mitä saakelia! emmehän me lapsia ole! Ennenkuin Englantiin
pääsee, (Athos hiljensi ääntänsä) täytyy kulkea halki Ranskanmaan, joka
on täynnä kardinaalin vakoojia ja elukoita; ennenkuin laivaan pääsee,
tarvitsee passin; ja täytyy osata englanninkieltä, ennenkuin edes voi
kysyä tietä Lontoosen. Minun mielestäni on asia sangen vaikea.
-- Ei ensinkään, sanoi d'Artagnan, joka halusi kaikin mokomin tuumaa
toimeen: minun mielestäni on se päinvastoin sangen helppo. Sehän, hiisi
vieköön, on sangen luonnollista, että jos lord Winter'ille kirjoitetaan
päin seiniä, kardinaalin vehkeistä...
-- Hiljemmin, sanoi Athos.
-- Kardinaalin vehkeistä ja valtiosalaisuuksista, jatkoi d'Artagnan
totellen varoitusta, niin tietysti me joka mies joudumme pihtiin; mutta
mehän, niinkuin itse sanoit, Athos, kirjoitamme hänelle perhe-asiasta,
sehän sinun on muistaminen, ja me kirjoitamme hänelle yksinomaan että
hän toimittaisi mylady'n heti Lontoosen tultua semmoiseen säilöön ett'ei
hän voi meitä vahingoittaa. Minä siis kirjoitan hänelle jotenkin
tämmöisen kirjeen.
-- Annappas kuulua, sanoi Athos, ruveten heti hyvin arvostelijan
näköiseksi.
-- "Arvoisa herra ja rakas ystävä..."
-- Oh, vai "rakas ystävä" englantilaiselle, keskeytti Athos, kaunis
alku, bravo, d'Artagnan! Nuo pari pikku sanaa vaan revittäisivät sinut
hevosilla palasiksi.
-- No niin, lienetpä oikeassa; minä kirjoitan siis vaan kuiviltaan:
"Arvoisa herra!"
-- Voitpa vielä kirjoittaa: Mylord! virkkoi Athos, joka suosi paljon
muodollisuuksia.
-- Mylord! Muistatteko Luxemburg'in palatsin vierellä olevaa pientä
aitausta?
-- Mainiota! Luxemburg aivan etunenässä! Tuota voisi luulla
viittaukseksi leskikuningattareen. Sepä oli nerokkaasti! ivasi Athos.
-- No pannaan sitten vaan: "Mylord! Muistatteko erästä pientä aitausta,
jossa teidän henkeänne säästettiin?"
-- D'Artagnan veikkoseni, sanoi Athos, sinä et koskaan ole muuta kuin
huono kirjoitusmies. "Jossa teidän henkeänne säästettiin!" Hyi, tuo ei
ole arvokasta! Rehellistä kunnon miestä ei muistuteta tuommoisista
palveluksista. Hyvästä työstä muistuttaminen on loukkaamista.
-- Ah, ystäväni, sanoi d'Artagnan, sinä olet tuskastuttava! Jos minun
tulee kirjoittaa sinun tarkastuksesi alaisena, niin, kunniani kautta,
ennemmin luovun koko toimesta.
-- Ja siinä teet oikein. Hoida sinä muskettiasi ja miekkaasi;
kumpaistakin käytät kunnialla, vaan jätä kynä apotille; se on hänen
aseitansa.
-- Niinpä kyllä, sanoi Porthos, jätä kynä Aramikselle; hän kirjoittelee
latinalaisia teesejä.
-- No niin, olkoon menneeksi! sanoi d'Artagnan. Kirjoita sinä, Aramis,
tämä kirje meille; mutta pyhän paavin nimessä, kirjoita se hyvin, sillä
minä sanon jo ennakolta että aion saivarrella sitä ankarasti.
-- Parempaa en pyydä, sanoi Aramis, sillä lapsellisella luottamuksella
itseensä, joka kaikille runoilijoille on ominaista; sano minulle vaan
mitä minun on tarvis tietää; olenhan silloin tällöin kuullut sanottavan
että tuo käly on kelvoton olento; minulla on siihen todistuksiakin,
sillä kuulinhan hänen keskustelunsa kardinaalin kanssa...
-- Hän on, saakeli vieköön paljon kelvottomampi, huomautti Athos.
-- Mutta, jatkoi Aramis, minä en tunne yksityisseikkoja.
-- En minäkään, sanoi Porthos.
D'Artagnan ja Athos silmäilivät hetkisen toisiansa. Viimein Athos,
selvittyään hämmästyksestänsä, mutta kalpeampana tavallistansa, viittasi
myöntävästi d'Artagnan'ille. Viimemainittu ymmärsi saaneensa luvan
puhua.
-- No niin, kuule siis mitä sinun tulee kirjoittaa, alkoi d'Artagnan.
"Mylord! Teidän kälynne on pahantekijä, joka on tahtonut murhauttaa
teidät saadaksensa periä. Mutta hänellä ei ollut oikeutta mennä
naimisiin teidän veljenne kanssa, koska hän oli ennestään naimisissa
Ranskassa ja..."
D'Artagnan pysähtyi ikäänkuin tavoitellen sanaa, ja katsoi Athokseen.
-- Miehensä oli ajanut hänet pois, sanoi Athos.
-- Koska hän oli pahantekijänä merkitty, jatkoi d'Artagnan.
-- Pah! huudahti Porthos, mahdotonta! onko hän tahtonut tappaa lankonsa?
-- On.
-- Oliko hän naimisissa? kysyi Aramis.
-- Oli.
-- Ja hänen miehensä oli päässyt perille hänen olevan pahantekijänä
merkityn? huudahti Porthos.
-- Niin.
Nuo kolme lyhyttä vastausta oli Athos lausunut yhä kolkommalla äänellä.
-- Mutta ken on nähnyt tuon liljan? kysyi Aramis.
-- D'Artagnan ja minä, tai oikeammassa aika-järjestyksessä minä ja
d'Artagnan, vastasi Athos.
-- Ja tuon kauhean olennon mies elää vielä? kysyi Aramis.
-- Kyllä hän elää vielä.
-- Oletko varma siitä?
-- Olen.
Syntyi hetken äänettömyys, jolla välin kukin luonteensa mukaan tunsi
kertomuksen vaikutuksen.
-- Tällä kertaa, alkoi Athos, lopettaen äänettömyyden, on d'Artagnan
antanut meille oivallisen suunnitelman, ja se on ensiksi kirjoitettava.
Aramis tarttui kynään, mietti muutaman hetkisen ja kirjoitti sitten
kymmenkunnan riviä somalla naisen käsialalla; kun kirjoitus oli valmis,
luki hän hiljaisella äänellä ja harvalleen, ikäänkuin punniten joka
sanaa, seuraavaa:
"Mylord!
Tämän kirjoittajalla on ollut kunnia mitellä miekkaa teidän
kanssanne eräässä pienessä aitauksessa Enfer'in kadun varrella. Kun
te sittemmin monesti olette suvainneet nimittää häntä ystäväksenne,
täytyy hänen hyvän neuvon antamisella osoittaa kiitollisuuttansa
tuosta ystävyydestä. Kahdesti olette olleet vähältä saada surmanne
erään läheisen sukulaisenne kautta, jota te pidätte perillisenänne,
koska ette tiedä hänen ennen naimisiin menoansa Englannissa olleen
jo naimisissa Ranskassa; mutta kolmannella kertaa, joka on tulossa,
saattaisitte helposti joutua hänen uhriksensa. Teidän omaisenne
lähti viime yönä La Rochelle'sta Englantiin. Valvokaa hänen
tuloansa, sillä hänellä on suuria ja kamalia aikeita. Jos tahdotte
varmaan tietää, mihin hän kykenee, voitte lukea hänen menneisyytensä
hänen vasemmasta olkapäästänsä."
-- No niin, tuohan on mainiosti, sanoi Athos, sinä kirjoitat kuin
valtiosihteeri, Aramis veikkoseni. Lord Winter voi nyt olla varoillaan,
jos vaan varoitus saapuu hänen käsiinsä, ja vaikka se joutuisi itse
Hänen ylhäisyytensä käsiin, ei meillä olisi mitään vaaraa. Mutta kun
palvelija, joka lähtee tätä viemään, saattaisi luuloitella meitä
käyneensä Lontoossa, vaikka hän ei olisi käynyt kauvempana kuin
Châtellerault'issa, annamme me hänelle lähtiessä vaan puolen luvatusta
rahamäärästä, ja lupaamme toisen puolen sittenkuin hän on tuonut
vastauksen. Onko timanttisi vielä tallella? jatkoi Athos.
-- Minulla on parempaa kuin se, minulla on sen hinta, sanoi d'Artagnan
ja heitti rahapussin pöydälle; kullan hely saattoi Aramiksen luomaan
silmänsä ylöspäin ja Porthoksen säpsähtämään; Athos sitä vastoin pysyi
liikkumattomana.
-- Kuinka paljo on tuossa pussissa? kysyi hän.
-- Seitsemäntuhatta livre'ä kahdentoista frankin louisdor'eina.
-- Seitsemäntuhatta livre'ä! huudahti Porthos; oliko tuo vähäpätöisen
näköinen timantti seitsemäntuhannen livre'n arvoinen!
-- Kaiketi se oli, koska rahat ovat tässä, sanoi Athos; en luulekkaan
d'Artagnan'in panneen siihen lisäksi omista rahoistaan.
-- Mutta, hyvät herrat, lausui d'Artagnan, kaikessa tässä elkäämme
kuitenkaan ajatelko kuningatarta itseään, vaan huolehtikaamme hänen
rakkaan Buckingham'insa terveydestä. Se on kaikkein vähintä, mitä olemme
hänelle velkaa.
-- Aivan oikein, sanoi Athos, mutta se on Aramiksen asia.
-- No niin, vastasi tämä punastuen, mitä minun siis on tekeminen?
-- Oh, sanoi Athos, mitäs muuta kuin kirjoittaa toinen kirje, nimittäin
tuolle neuvokkaalle henkilölle, joka asuu Tours'issa.
Aramis tarttui toistamiseen kynään, mietti taas hetkisen ja kirjoitti
seuraavat rivit, jotka hän heti luki ystäväinsä tarkastettavaksi!
"Paras serkkuni!"
-- Ahaa, sanoi Athos, tuo neuvokas henkilö on siis sukulaisesi?
-- Oikea serkkuni, vastasi Aramis.
-- Menköön vaan serkkuna!
Aramis jatkoi.
"Paras serkkuni! Hänen ylhäisyytensä, kardinaali, jota Jumala
suojelkoon Ranskanmaan onneksi ja valtakunnan vihollisten turmioksi,
on nyt kukistamaisillaan La Rochelle'n kapinalliset kerettiläiset;
luultavaa on ett'ei Englannin laivasto tule linnoituksen
näkyviinkään; uskallanpa melkein sanoa olevani varma, että joku
tärkeä tapaus on estävä herttua Buckingham'ia lähtemästä. Hänen
ylhäisyytensä on sekä menneen että nykyisen ajan ja luultavasti
myöskin tulevan ajan etevin valtiomies. Hän sammuttaisi auringonkin
jos se olisi hänelle haitaksi. Ilmoita sisarellesi nämä onnelliset
sanomat, paras serkkuni. Minä näin unta että tuo kirottu
englantilainen oli kuollut. En voi muistaa saiko hän surmansa
puukosta vai myrkystä: siitä vaan olen varma että näin unta hänen
kuolleen, ja tiedäthän että unet eivät koskaan minua petä. Ole siis
varma että kohdakkoin näet minun palaavan."
-- Mainiosti! huudahti Athos; sinä olet runoilijain kuningas, Aramis
veikkoseni, sinä puhut kuin Ilmestyskirja ja olet tosiperäinen kuin
evankeliumi. Nyt on vaan kirjoitettava nimi ja osoite.
-- Se on pian tehty, sanoi Aramis.
Hän taittoi kirjeen somasti ja kirjoitti päälle:
"Neiti Michon, ompelijatar Tours'issa."
Kolme ystävystä silmäilivät toisiansa hymyillen; Aramis oli eksyttänyt
heidät.
-- Nyt, sanoi Aramis, huomannette, hyvät herrat, että ainoastaan Bazin
voi viedä kirjeen Tours'iin; serkkuni tuntee vaan hänet eikä luota
kehenkään muuhun; ei kukaan muu suorittaisi siis asiaa menestyksellä.
Bazin on muutoin sekä kunnianhimoinen että oppinut. Hän on lukenut
historiaa, hyvät herrat; hän tietää että Sixtus V tuli paaviksi
sikopaimenesta, ja kun hänkin aikoo kirkon palvelukseen samalla kertaa
kuin minä, on hänelläkin toivoja päästä paaviksi tai ainakin
kardinaaliksi. Huomaatte siis että mies, jolla on semmoiset aikeet, ei
mene satimeen, tai jos hän joutuukin satimeen, hän ennen kärsii
marttiirakuoleman kuin ilmaisee mitään.
-- Hyvä, sanoi d'Artagnan, minä suostun täydestä sydämmestäni Bazin'iin,
mutta suostukaa te myöskin Planchet'iin. Samoinkuin Tours'in asiat ovat
sinun, Aramis ystäväni, ovat Lontoon asiat minun. Sen vuoksi pyydän että
valitaan Planchet, joka sitäpaitsi on jo käynyt Lontoossa minun kanssani
ja osaa aivan kelvollisesti sanoa: _London, sir, if you please_, sekä
_my master, lord d'Artagnan_; sillä tulee hän toimeen sekä meno- että
tulomatkan, olkaa varmat.
-- Siinä tapauksessa, sanoi Athos, Planchet'in tulee saada
seitsemänsataa livre'ä meno- ja toiset seitsemänsataa livre'ä
tulomatkasta, ja Bazin'in kolmesataa meno- ja kolmesataa tulomatkasta;
siten vähenee summa viideksisadaksi livre'ksi. Me otamme tuhat livre'ä
kukin omaksi käytettäväksemme ja jälelle jääneet tuhat livre'ä olkoon
vararahastona, jonka apotti säilyttäköön erityisten tapauksien tai
yhteisten tarpeiden varalle. Suostutteko siihen?
-- Athos veikkoseni, sanoi Aramis, sinä puhut kuin Nestor, joka,
niinkuin tiedetään, oli viisain kreikkalainen.
-- No niin, siis se on päätetty, jatkoi Athos; Planchet ja Bazin
lähtevät matkalle; enkä minä olekkaan pahoillani että saan pitää
Grimaud'in täällä, sillä hän on tottunut minun tapoihini, ja sille panen
suuren arvon; eilis-päivä teki hänet hyvin alakuloiseksi; tämä matka
hänet kokonaan masentaisi.
Lähetettiin kutsumaan Planchet'ia, ja annettiin hänelle määräykset;
d'Artagnan oli hänelle jo asiasta ilmoittanut ja kuvitellut hänelle
ensin kunniaa, sitten rahaa, ja viimeiseksi vaaroja.
-- Minä säilytän kirjettä nuttuni kauluksen alla, sanoi Planchet, ja
minä nielen sen, jos sitä ruvetaan minulta ottamaan.
-- Mutta sitten et saa asiaa toimitetuksi? sanoi d'Artagnan.
-- Te annatte minulle tänä iltana kirjeestä jäljennöksen, jonka minä
huomiseksi opettelen ulkoa.
D'Artagnan katsoi ystäviinsä, ikäänkuin sanoaksensa heille: no, mitäs
minä lupasin teille?
-- Nyt, jatkoi hän kääntyen Planchet'iin, on sinulla kahdeksan päivää
ennättääksesi lord Winter'in luokse ja kahdeksan päivää takaisin
tullaksesi, siis yhteensä kuusitoista päivää. Jos et ole palannut
kuudennentoista päivän illalla kello kahdeksan, et saa laisinkaan rahaa,
vaikka kello ei olisi enempää kuin viisi minuuttia yli kahdeksan.
-- Siinä tapauksessa, herra, sanoi Planchet, ostakaa minulle kello.
-- Ota tämä, sanoi Athos, ojentaen hänelle kellonsa huolettomalla
anteliaisuudella, ja ole kelpo poika. Muista että jos sinä puhut,
kielittelet, vitkastelet tiellä, saatat sinä herrasi, joka luottaa
sinuun niin suuresti, ja on mennyt vastuusen sinusta, päätä lyhemmäksi.
Mutta muista myös että jos sinun tähtesi mitä vahinkoa tapahtuu herra
d'Artagnan'ille, niin otan minä sinusta selvän vaikka sinä missä olisit,
ja teurastan sinut.
-- Oh, hyvä herra! sanoi Planchet, loukkautuneena moisesta epäluulosta
ja erittäinkin peljästyneenä muskettisoturin vakavasta katsannosta.
-- Ja minä, sanoi Porthos, muljautellen suuria silmiään, muista se,
nyljen sinut elävältä.
-- Ah, herra!
-- Ja minä, sanoi Aramis lempeällä, sointuvalla äänellänsä, paistan
sinut hiiloksessa niinkuin villi metsäläinen.
-- Ah, herra!
Ja nyt Planchet rupesi itkemään; emme uskalla sanoa, peljästyttivätkö
häntä nuo kamalat uhkaukset, vai liikuttiko häntä tuo neljän ystävyksen
harras yksimielisyys.
D'Artagnan tarttui hänen käteensä ja syleili häntä.
-- Katsoppas, Planchet, sanoi hän, nämä herrat sanovat sinulle kaikkea
tuota hellyydestä minua kohtaan, mutta oikeastaan pitävät he sinusta.
-- Ah, herra, sanoi Planchet, minä joko onnistun, taikka hakataan minut
neljäksi kappaleeksi; mutta vaikka minut hakattaisiinkin neljäksi
kappaleeksi, niin luottakaa minuun ett'ei yksikään kappale hiisku
sanaakaan.
Päätettiin että Planchet lähtisi seuraavana päivänä kello kahdeksan
aamulla, voidaksensa, niinkuin hän itse oli ehdottanut, yön kuluessa
oppia kirjeen ulkoa. Sillä voitti hän määrilleen kaksitoista tuntia;
hänen piti olla takaisin kuudentenatoista päivänä kello kahdeksan
aamulla.
Seuraavana aamuna, kun Planchet juuri oli nousemaisillaan hevosen
selkään, d'Artagnan, joka sydämmessään tunsi olevansa herttuan puolella,
veti Planchet'in syrjään.
-- Kuulehan, sanoi hän, kun olet jättänyt kirjeen lord Winter'ille ja
hän on lukenut sen, sano silloin hänelle: "Varjelkaa Hänen
ylhäisyyttänsä herra Buckingham'ia, sillä häntä aiotaan murhata." Mutta
tämä, näethän Planchet, on niin tärkeä ja vakava asia, ett'en minä
ystävillenikään uskalla tunnustaa ilmoittaneeni sinulle tämän
salaisuuden, enkä millään ehdolla suostuisi antamaan sinun käsiisi
mitään kirjallista tästä asiasta.
-- Olkaa huoleti, herra, sanoi Planchet, saatte nähdä, voiko minuun
luottaa.
Ja niin sanottuansa lähti Planchet ajamaan täyttä karkua oivallisella
ratsullansa, jolla hänen oli määrä kulkea kaksikymmentä lieu'tä ja
jatkaa sitten kyytihevosilla; hänen sydämmensä tykytti vähän
levottomasti muskettisoturien uhkausten tähden, vaan muutoin oli hän
mitä parhaimmalla tuulella.
Seuraavana päivänä matkusti Bazin Tours'iin ja sai hän kahdeksan päivää
asiansa toimitusta varten.
Neljä ystävystä käyttivät koko tuon lähettiläidensä viipymisen ajan,
niinkuin helposti voi arvata, enemmän kuin koskaan tarkastelemiseen,
nuuskimiseen ja kuuntelemiseen. Heidän päivänsä kuluivat siihen, että
kokivat urkkia tietoonsa mitä puhuttiin, pitää silmällä kardinaalin
toimia ja nuuskia hänen luonansa käypiä sanansaattajia. Useamman kuin
yhden kerran valtasi heidät ankara säikähdys, kun heitä kutsuttiin
johonkin odottamattomaan palvelustoimeen. Heidän täytyi sitä paitsi
valvoa omaa turvallisuuttansa, sillä mylady oli kummitus, joka, kun se
oli kerran ilmestynyt ihmisille, ei enää antanut heille rauhallista
lepoa.
Kahdeksannen päivän aamuna palasi Bazin, terveenä kuin ainakin ja
tapansa mukaan hymyilevänä, Parpaillot'in ravintolaan, juuri kuin neljä
ystävystä istuivat aamiaisella, ja sanoi, ennakolta tehdyn suostumuksen
mukaan:
-- Herra Aramis, tässä on vastaus serkultanne.
Neljä ystävystä vaihettivat iloisen silmäyksen keskenänsä; puoli heidän
tuumaansa oli nyt toimitettu; tosin oli se lyhyin ja helpoin.
Vastoin tahtoansa punastuen otti Aramis kirjeen, joka oli kömpelöllä
käsialalla ja sangen virheellisesti kirjoitettu.
-- No totta tosiaan, huudahti hän nauraen, jopa alan menettää kaiken
toivon; tuo Michon-parka ei koskaan opi oikein kirjoittamaan.
-- Mikä Michon-parka? kysyi sveitsiläinen, joka sattui parhaillaan
olemaan puhelemassa neljän ystävyksen kanssa, kun kirje tuli.
-- No, aina parempi kuin ei mitään! sanoi Aramis; onpahan eräs soma
ompelijatar, josta minä paljon pidin ja pyysin sen vuoksi hänen
kirjoittamaan minulle muistiksi muutamia riviä.
-- Hiisi vieköön! sanoi sveitsiläinen, jos hän on yhtä suuri nainen kuin
hänen käsi-alansa on suuri, niin onpa hänessä lemmittyä kylliksi,
veikkoseni.
Aramis luki kirjeen, ja antoi sen sitten Athokselle.
-- Katsoppas Athos, mitä hän kirjoittaa, sanoi hän.
Athos vilkaisi ensin kirjeesen ja hälventääksensä kaikki epäluulot, mitä
kentiesi oli saattanut syntyä, luki hän sen ääneen:
"Serkkuni! Sisareni ja minä olemme hyviä unenselittäjiä ja me
pelkäämme unia suuresti; mutta teidän unestanne saattanee
toivottavasti sanoa: ei unissa uskomista. Hyvästi, voikaa
hyvin ja antakaa meille joskus tietoja itsestänne.