Kamiinitorvien hyödystä.
Silminnähtävästi olivat meidän kolme muskettisoturiamme, aavistamattansa
ja vaan ritarillisen ja seikkailuhaluisen luonteensa vaatimuksesta,
tehneet hyvän palveluksen jollekulle, jota kardinaali kunnioitti
erityisellä suojeluksellansa.
Ken oli tuo joku? Siinä kysymys, joka heti nousi kolmen muskettisoturin
mieleen, mutta kun he huomasivat ett'ei heidän ymmärryksensä voinut
antaa siihen tyydyttävää vastausta, huusi Porthos isäntää sisään ja
pyysi häneltä pelikuutioita.
Porthos ja Aramis istuivat pöydän ääreen pelaamaan; Athos käveli
edestakaisin syvissä ajatuksissa.
Noin miettiessään ja kävellessään kulki Athos useita kertoja erään
kamiinitorven sivuitse, joka oli keskeltä poikki ja jonka ylipää oli
ylikerran huoneessa; joka kerta kun hän kulki ohitse, kuuli hän ääniä,
jotka vihdoin herättivät hänen huomiotansa. Athos lähestyi torvea ja
kuuli muutamia sanoja, jotka näyttivät hänestä ansaitsevan vilkasta
huomiota, sillä hän viittasi tovereillensa että olisivat hiljaa ja
asetti korvansa torven suun tasalle.
-- Kuulkaahan, mylady, sanoi kardinaali, asia on peräti tärkeä. Istukaa
ja puhukaamme siitä.
-- Mylady! mutisi Athos.
-- Minä kuuntelen Teidän ylhäisyyttänne suurimmalla tarkkuudella,
vastasi naisen ääni, joka saattoi muskettisoturin säpsähtämään.
-- Eräs pieni alus, jonka miehistö on englantilainen ja kapteeni minun
miehiäni, odottaa teitä Charente'n joen suussa La Pointe'n varustuksen
luona; se lähtee huomisaamuna varhain.
-- Minun täytyy siis lähteä sinne tänä yönä?
-- Heti paikalla, toisin sanoen, kohta kuin olette saaneet minun
määräykseni. Kaksi miestä, jotka te tapaatte portilla mentyänne ulos,
saattavat teitä; te annatte minun mennä ensin ja lähdette puoli tuntia
sen jälkeen.
-- Kyllä, arvoisa herra. Palatkaamme nyt siihen asiaan, joka minun tulee
toimittaa; ja kun minä yhä edespäinkin tahdon ansaita Teidän
ylhäisyytenne luottamuksen, pyydän teitä esittämään asian selvässä ja
tarkassa sanamuodossa, ett'en minä tekisi mitään hairahdusta.
Nyt syntyi hetken hiljaisuus; selvästi huomasi että kardinaali
edeltäkäsin tarkasti mietti mitä hän aikoi sanoa ja että mylady kokosi
kaikki ymmärrysvaransa, voidaksensa käsittää mitä hän oli sanova ja
painaa sen mieleensä.
Athos käytti sitä tuokiota, pyytääksensä molempia tovereitansa sulkemaan
oven sisäpuolelta ja viittasi heitä tulemaan hänen kanssansa
kuuntelemaan.
Molemmat muskettisoturit, jotka pitivät mukavuuksista, kantoivat
kumpikin tuolinsa kuuntelupaikalle, ja Athokselle myös tuolin. Kaikki
kolme istuutuivat nyt paikoilleen, kurottivat päänsä ja kuuntelivat.
-- Te menette Lontoosen, alkoi kardinaali. Sinne tultuanne haette käsiin
Buckingham'in.
-- Teidän ylhäisyytenne suvainnee muistaa, keskeytti mylady, että tuon
timanttijutun jälkeen, josta herttua vielä epäilee minua, on hänellä
epäluuloja minua kohtaan.
-- Tällä kertaa, sanoi kardinaali, ei olekkaan kysymystä hänen
luottamuksensa hankkimisesta, mutta nyt on esiintyminen aivan suoraan ja
rehellisesti pelkkänä välittäjänä.
-- Suoraan ja rehellisesti, toisti mylady suunnattoman viekkaalla
äänenpainolla.
-- Niin, suoraan ja rehellisesti, kertoi kardinaali samalla äänellä;
koko tämä asia on toimitettava aivan suoraan.
-- Minä olen sananmukaisesti noudattava Teidän ylhäisyytenne määräystä.
-- Te menette Buckingham'in luokse minun puolestani ja sanotte hänelle
että minä tunnen mitä hän valmistelee, vaan että ne eivät minua
laisinkaan huoleta, koska minä heti kuin hän rohkenee liikahtaakkaan,
syöksen kuningattaren perikatoon.
-- Mahtaneeko hän uskoa Teidän ylhäisyytenne voivan panna uhkaustansa
toimeen?
-- Kyllä, sillä minulla on todistuksia.
-- Sitten täytyy minun osata selittää nuo todistukset hänen
harkittavaksensa.
-- Tietysti, ja teidän tulee sanoa hänelle että minä saatan julkisuuteen
Bois-Robert'in ja markiisi de Beautru'n ilmoitukset siitä kohtauksesta,
joka herttualla ja kuningattarella oli konnetabelin rouvan luona samana
iltana kuin viimemainitulla oli naamiaishuvit; teidän tulee, ett'ei
hänelle jäisi epäilemisen sijaa, sanoa hänelle että hän oli noissa
naamiaisissa suurmogulin puvussa, joka oli aiottu de Guise'lle, vaan
jonka hän osti häneltä kolmella tuhannella pistole'lla.
-- Hyvä, arvoisa herra.
-- Kertokaa hänelle yksityisseikkoja myöten, kuinka hän tuli ja meni
sinä yönä, jolloin hän hiipi sisään italialaiseksi ennustajaksi
puettuna, ja ett'ei hän epäilisi minun saamieni tietojen pätevyyttä,
sanokaa hänelle että hänellä viittansa alla oli iso valkoinen kauhtana,
johon ylt'yleensä oli siroiteltu mustia pilkkuja, pääkallon ja luurangon
kuvia; sillä sen varalla että hänet keksittäisiin, aikoi hän esiintyä
valkoisen rouvan haamuna, joka, niinkuin tiedetään, näyttäytyy
Louvre'ssa aina kuin jotakin tärkeätä on tapahtumassa.
-- Siinäkö kaikki, arvoisa herra?
-- Sanokaa hänelle vielä että minä myöskin tunnen kaikki pikkuseikatkin
Amiens'in seikkailussa, että minä siitä kirjoitutan pienen, sievän
romaanin, johon on liitetty puutarhan kartta ja tuon öisen kohtauksen
päähenkilöiden kuvat.
-- Sen olen hänelle sanova.
-- Sanokaa myös että minulla on Montaigu kynsissäni, että hän
parhaillaan istuu Bastiljissa ja että häneltä tosin ei ole löydetty
mitään kirjeitä, vaan kidutus kyllä saattaa hänet ilmoittamaan kaikki
mitä hän tietää ja myöskin ... mitä hän ei tiedä.
-- Mainiota.
-- Lisätkää siihen, että Hänen armonsa siinä kiireessä, millä hän lähti
Ré'n saarelta, unhotti majapaikkaansa erään kirjeen rouva Chevreuse'ltä,
mikä erinomattain paljastaa kuningatarta, koska siinä käy selville että
Hänen Majesteettinsa ei ainoastaan rakasta kuninkaan vihollisia vaan
vieläpä vehkeilee heidän kanssansa yhdessä Ranskaa vastaan. Olette kai
tarkoin käsittäneet kaikki mitä teille olen sanonut?
-- Teidän ylhäisyytenne saa itse päättää: konnetabelin rouvan
tanssipidot, yö Louvre'ssa, ilta Amiens'issa, Montaigu'n vangitseminen,
rouva Chevreuse'n kirje.
-- Aivan niin, sanoi kardinaali, aivan niin; teillä on sangen hyvä
muisti, mylady.
-- Mutta, virkkoi nainen, jota kardinaali oli noin mielistellyt, jos
herttua ei sittenkään hellitä, vaan yhä uhkaa Ranskaa?
-- Herttua on rakastunut kuin mieletön tai paremmin kuin pöllö, jatkoi
kardinaali syvällä katkeruudella; niinkuin muinaiset vaeltavat ritarit,
on hän ryhtynyt tähän taisteluun vaan saadaksensa silmäyksen
kaunottareltansa. Jos hän tietää tämän sodan voivan menettää hänen
ajatuksiensa lemmityltä -- niinkuin hän kuningatarta nimittää -- kunnian
ja ehkäpä vapaudenkin, minä takaan että se saattaa häntä arvelemaan
asiaa tarkemmin.
-- Mutta jos hän sittenkin, väitti mylady hellittämättömyydellä, joka
osoitti hänen tahtovan päästä täydelleen selville siitä tehtävästä, mikä
hänen toimitettavaksensa oli jätetty, jos hän sittenkin pysyy
aikeissansa?
-- Hän ei pysy, sanoi kardinaali ... se ei ole uskottavaa.
-- Se on mahdollista, sanoi mylady.
-- Ell'ei hän hellitä... Hänen ylhäisyytensä vaikeni hieman ja jatkoi
sitten: ell'ei hän hellitä, no niin! silloin asetan toivoni erääsen
noita tapahtumia, jotka jolloinkulloin muuttavat valtioiden muotoa.
-- Jos Teidän ylhäisyytenne suvaitsisi osoittaa minulle historiasta
muutamia tuommoisia tapauksia, sanoi mylady, ehkäpä sitten taipuisin
teidän laillanne luottamaan tulevaisuuteen.
-- No niin, malttakaas, sanoi Richelieu, esimerkiksi kun vuonna 1610
kuningas Henrikki IV -- kunnia hänen muistollensa -- aikoi melkein
samanlaisen seikan vuoksi, mikä nyt käskee herttuaa, väkivallalla
anastaa samalla kertaa Flanderin ja Italian, voidaksensa molemmilta
tahoilta ahdistaa Itävaltaa, sattui tapaus, joka pelasti Itävallan?
Miksi ei Ranskan kuninkaalla saattaisi olla samallaista onnea kuin
keisarilla?
-- Teidän ylhäisyytenne tarkoittaa puukonpistoa Ferronnerie'n kadulla?
-- Aivan niin, vastasi kardinaali.
-- Eikö Teidän ylhäisyytenne pelkää Ravaillac'in rangaistuksen voivan
peloittaa niitä, joiden mieleen juolahtaisi seurata hänen esimerkkiänsä?
-- Kaikkina aikoina ja kaikissa maissa, semminkin semmoisissa, joissa
uskonnolliset eripuraisuudet vallitsevat, on haaveilijoita, jotka eivät
pyydä mitään niin halukkaasti kuin päästä marttiiroiksi. Ja juuri nyt
muistuu mieleeni että puritaanit ovat silmittömästi suuttuneita
Buckingham'in herttuaan ja että heidän saarnaajansa huutavat häntä
Antikristukseksi.
-- Mitä sitten? kysyi mylady.
-- Sitä, jatkoi kardinaali huolettoman näköisenä, että tällä erää
saattaisi vaan tarvita hakea käsiin jonkun kauniin, nuoren,
sukkelapäisen naisen, jolla olisi itsellään kostettavaa herttualle. Ja
semmoisen naisen kai voinee löytää; herttua on naisten ihailija, ja jos
hän on kylvänyt paljon rakkautta ikuisen uskollisuuden lupauksilla, hän
kaiketi on kylvänyt myöskin paljo vihaa alinomaisella uskottomuudellaan.
-- Epäilemättä, sanoi mylady kylmästi, voipi sellaisen naisen löytää.
-- No niin, sellainen nainen, joka pistäisi Jacques Clement'in tai
Ravaillac'in puukon jonkun kiihkoilijan kouraan, pelastaisi Ranskanmaan.
-- Niin kylläkin, mutta hän olisi silloin osallinen salamurhaan.
-- Onko koskaan päästy tietoon Ravaillac'in tai Jacques Clement'in
rikostovereista?
-- Ei, sillä ehkäpä ne olivat niin korkeassa asemassa, ett'ei uskallettu
etsiä heitä sieltä missä he olivat; eikähän Palais de Justice'ä liene
poltettu kenen tahansa vuoksi, arvoisa herra.
-- Luuletteko siis Palais de Justice'n palaneen muusta syystä kuin
sattumasta? kysyi Richelieu niin huolettomasti kuin olisi ollut kysymys
vallan mitättömästä tapauksesta.
-- Minä, arvoisa herra, vastasi mylady, minä en luule mitään, minä vaan
puhun tapahtuneesta asiasta, siinä kaikki; mutta sen minä sanon että jos
minun nimeni olisi neiti de Montpensier tai jos olisin kuningatar Maria
di Medicis, niin olisin vähemmin varovainen kuin olen nyt, ollessani
vaan pelkkä lady Clarik.
-- Se on totta, sanoi Richelieu; mitä te sitte tahdotte?
-- Minä tahtoisin määräyksen, joka ennakolta oikeuttaisi kaikkeen mitä
luulen tarvitsevani tehdä Ranskanmaan parhaaksi.
-- Mutta ensin tulisi löytää se nainen, josta puhuin ja jolla olisi
itsellään kostettavaa herttualle.
-- Hän on löydetty, sanoi mylady.
-- Sitten täytyy löytää se kurja kiihkolainen, joka rupeaa
välikappaleeksi Jumalan oikeuden täyttämiseen.
-- Hänet kyllä löydetään.
-- No niin! sanoi kardinaali, sitten on kyllä aikaa pyytää tuota
määräystä josta mainitsitte äsken.
-- Teidän ylhäisyytenne on oikeassa, sanoi mylady, ja minä olen ollut
väärässä, luullessani näkeväni siinä tehtävässä, jonka Teidän
ylhäisyytenne on suvainnut uskoa minun toimekseni, jotakin muuta kuin
mitä se todella on, nimittäin ilmoittaa teidän puolestanne Hänen
armollensa, että te tiedätte missä eri valepuvuissa hänen on onnistunut
lähestyä kuningatarta konnetabelin rouvan tanssipidoissa; että teillä on
todisteita siitä keskustelusta, johon kuningatar Louvre'ssa antautui
erään italialaisen tähteintulkitsijan kanssa, joka ei ollut kukaan muu
kuin Buckingham'in herttua itse; että kirjoitutatte pienen, sievän
romaanin Amiens'in kohtauksesta, liittämällä siihen sen puutarhan
kartan, missä kohtaus tapahtui sekä niiden henkilöiden kuvat, jotka
siinä esiintyivät; että Montaigu on Bastiljissa ja että kidutus on
saattava hänet puhumaan kaikki mitä hän muistaa ja myöskin mitä hän on
jo voinut unhottaa; vihdoin, että teidän hallussanne on eräs rouva de
Chevreuse'n kirje, joka on löydetty Hänen armonsa majapaikasta ja joka
erittäinkin paljastaa niinhyvin kirjoittajan kuin myöskin sen, kenen
nimessä se on kirjoitettu. Jos hän kaikesta siitä huolimatta pysyy
aikeissaan, ja kun minun tehtäväni ei ulotu sen pitemmälle kuin jo
sanoin, niin ei minulle jää muuta neuvoa kuin rukoilla Jumalaa tekemään
jonkun ihmetyön Ranskanmaan pelastamiseksi. Eikös se ollut niin, arvoisa
herra, eihän minulla ole muuta tehtävänä?
-- Niin oli, vastasi kardinaali kuivasti.
-- Ja nyt, sanoi mylady, ollen olevinansa huomaamatta herttuan äänen
muutosta, nyt, kun olen saanut Teidän ylhäisyydeltänne teidän
vihollisianne koskevat määräykset, sallitteko, arvoisa herra, myöskin
minun lausua muutamia sanoja omista vihollisistani?
-- Onkos teilläkin vihollisia? kysyi Richelieu.
-- On, arvoisa herra, minulla on vihollisia, joita vastaan teidän on
minulle suominen kaikki apunne, sillä minä olen saanut ne Teidän
ylhäisyytenne palveluksessa.
-- Ja ketä ovat ne? kysyi kardinaali.
-- Ensiksikin eräs pieni juontenkutoja-nainen, nimeltä Bonacieux.
-- Hän on Nantes'in vankilassa.
-- Toisin sanoen, hän oli siellä, sanoi mylady, mutta kuningatar on
hankkinut kuninkaalta määräyksen, jonka nojalla hän on kuljetuttanut
hänet erääsen luostariin.
-- Luostariin? toisti kardinaali.
-- Niin, luostariin.
-- Mihin?
-- Sitä en tiedä; salaisuus on hyvästi säilytetty.
-- Kyllä minä siitä selvän saan.
-- Ja Teidän ylhäisyytenne ilmoittaa sitten minulle, missä luostarissa
hän on?
-- Siihen en näe mitään estettä, sanoi kardinaali.
-- Hyvä! Mutta sitten on minulla toinen vihollinen, joka on paljoa
peljättävämpi kuin tuo vähäpätöinen rouva Bonacieux.
-- Kuka?
-- Hänen rakastajansa.
-- Mikä hänen nimensä on?
-- Oh, Teidän ylhäisyytenne tuntee hänet vallan hyvin! huudahti mylady
vihasta kuohahtaen; hän on meidän molempain vainohenki; hän se eräässä
taistelussa Teidän ylhäisyytenne henkivartijain kanssa ratkaisi voiton
muskettisoturien puolelle; hän se antoi de Wardes'ille, teidän
lähettiläällenne, kolme miekanpistoa ja saattoi timanttiasian
haaksirikkoon; vihdoin, hän se on, saatuansa tietää että minä ryöstin
häneltä rouva Bonacieux'in, vannonut tappavansa minut.
-- Ahaa, sanoi kardinaali, nyt jo tiedän, ketä tarkoitatte!
-- Minä tarkoitan sitä d'Artagnan-heittiötä.
-- Hän on rohkea veitikka, sanoi kardinaali.
-- Juuri sen vuoksi on hän yhä enemmän peljättävä.
-- Täytyy saada, sanoi kardinaali, todisteita hänen salaisesta
yhteydestänsä Buckingham'in kanssa.
-- Todisteita! huudahti mylady; minä hankin niitä vaikka kymmenen.
-- No niin, sitten on asia mitä yksinkertaisinta olla saattaa; antakaa
minulle ne todisteet niin suljetan hänet Bastiljiin.
-- Hyvä, arvoisa herra, mutta sitten?
-- Kun ollaan Bastiljissa, niin ei ole enää mitään "sitten", sanoi
kardinaali kolkolla äänellä. Ah! Herran nimessä, jatkoi hän, jos minä
yhtä helposti itse pääsisin vihollisistani kuin päästän teidät teidän
vihollisistanne ja jos te sellaisia ihmisiä vastaan pyytäisitte
rankaisemattomuuden valtakirjaa!...
-- Arvoisa herra, lausui mylady, toinen toisesta, henki hengestä, mies
miehestä; antakaa minulle tämä, minä annan teille toisen.
-- En tiedä mitä te tarkoitatte, sanoi kardinaali, enkä tahdokkaan sitä
tietää; mutta minua haluttaa olla teille mieliksi, enkä näe minkään
estävän itseäni myöntämästä teille mitä pyydätte noin mitätöntä olentoa
vastaan, sitä ennemmin kuin tuo d'Artagnan, sen mukaan mitä olette
sanoneet, on huikentelevainen ihminen, tappelija ja petturi.
-- Konna, arvoisa herra, täydellinen konna!
-- Antakaa minulle siis paperia, kynä ja mustetta, sanoi kardinaali.
-- Tässä on, arvoisa herra.
Syntyi hetken hiljaisuus, joka osoitti että kardinaali mietti, millä
sanoilla hänen tulisi kirjoittaa tuo määräys tai että hän juuri
parhaillaan sitä kirjoitti. Athos, joka ei ollut menettänyt sanaakaan
keskustelusta, otti kumpaakin toveriansa kädestä kiini ja saattoi heidät
toiselle puolelle huonetta.
-- No mitä nyt! sanoi Porthos, mitä aiot, miksi et anna meidän kuulla
keskustelua loppuun saakka?
-- Vaiti! kuiskasi Athos; me olemme kuulleet kaikki mitä meidän tarvitsi
kuulla; muutoin, minä en kiellä teitä kuuntelemasta, mutta minun täytyy
lähteä.
-- Sinunko täytyy lähteä! sanoi Porthos; mutta jos kardinaali sinua
kysyy, mitä me vastaamme?
-- Elkää odottako hänen kysymistänsä, vaan ehättäkää hänelle sanomaan
että minä menin ennakolta tarkastelemaan, koska muutamat isäntämme sanat
saattoivat minua epäilemään tien turvallisuutta; minä sitä paitsi puhun
pari sanaa kardinaalin tallimestarille; muu koskee minua itseäni, siitä
elkää välittäkö.
-- Ole varovainen, Athos! sanoi Aramis.
-- Ole huoleti, vastasi Athos, tiedäthän että olen kylmäverinen.
Porthos ja Aramis palasivat paikoillensa kamiinitorven viereen.
Athos meni ulos aivan peittelemättä, irroitti hevosensa, vakuutti
parilla sanalla tallimestarin uskomaan palausmatkan tarkastamisen
tarpeellisuuden, oli tutkivinansa huolellisesti pistoolinsa syttöruudin,
nousi satulaan ja lähti ratsastamaan leiriin viepää tietä.