XLII.

Kamiinitorvien hyödystä.

Silminnähtävästi olivat meidän kolme muskettisoturiamme, aavistamattansa

ja vaan ritarillisen ja seikkailuhaluisen luonteensa vaatimuksesta,

tehneet hyvän palveluksen jollekulle, jota kardinaali kunnioitti

erityisellä suojeluksellansa.

Ken oli tuo joku? Siinä kysymys, joka heti nousi kolmen muskettisoturin

mieleen, mutta kun he huomasivat ett'ei heidän ymmärryksensä voinut

antaa siihen tyydyttävää vastausta, huusi Porthos isäntää sisään ja

pyysi häneltä pelikuutioita.

Porthos ja Aramis istuivat pöydän ääreen pelaamaan; Athos käveli

edestakaisin syvissä ajatuksissa.

Noin miettiessään ja kävellessään kulki Athos useita kertoja erään

kamiinitorven sivuitse, joka oli keskeltä poikki ja jonka ylipää oli

ylikerran huoneessa; joka kerta kun hän kulki ohitse, kuuli hän ääniä,

jotka vihdoin herättivät hänen huomiotansa. Athos lähestyi torvea ja

kuuli muutamia sanoja, jotka näyttivät hänestä ansaitsevan vilkasta

huomiota, sillä hän viittasi tovereillensa että olisivat hiljaa ja

asetti korvansa torven suun tasalle.

-- Kuulkaahan, mylady, sanoi kardinaali, asia on peräti tärkeä. Istukaa

ja puhukaamme siitä.

-- Mylady! mutisi Athos.

-- Minä kuuntelen Teidän ylhäisyyttänne suurimmalla tarkkuudella,

vastasi naisen ääni, joka saattoi muskettisoturin säpsähtämään.

-- Eräs pieni alus, jonka miehistö on englantilainen ja kapteeni minun

miehiäni, odottaa teitä Charente'n joen suussa La Pointe'n varustuksen

luona; se lähtee huomisaamuna varhain.

-- Minun täytyy siis lähteä sinne tänä yönä?

-- Heti paikalla, toisin sanoen, kohta kuin olette saaneet minun

määräykseni. Kaksi miestä, jotka te tapaatte portilla mentyänne ulos,

saattavat teitä; te annatte minun mennä ensin ja lähdette puoli tuntia

sen jälkeen.

-- Kyllä, arvoisa herra. Palatkaamme nyt siihen asiaan, joka minun tulee

toimittaa; ja kun minä yhä edespäinkin tahdon ansaita Teidän

ylhäisyytenne luottamuksen, pyydän teitä esittämään asian selvässä ja

tarkassa sanamuodossa, ett'en minä tekisi mitään hairahdusta.

Nyt syntyi hetken hiljaisuus; selvästi huomasi että kardinaali

edeltäkäsin tarkasti mietti mitä hän aikoi sanoa ja että mylady kokosi

kaikki ymmärrysvaransa, voidaksensa käsittää mitä hän oli sanova ja

painaa sen mieleensä.

Athos käytti sitä tuokiota, pyytääksensä molempia tovereitansa sulkemaan

oven sisäpuolelta ja viittasi heitä tulemaan hänen kanssansa

kuuntelemaan.

Molemmat muskettisoturit, jotka pitivät mukavuuksista, kantoivat

kumpikin tuolinsa kuuntelupaikalle, ja Athokselle myös tuolin. Kaikki

kolme istuutuivat nyt paikoilleen, kurottivat päänsä ja kuuntelivat.

-- Te menette Lontoosen, alkoi kardinaali. Sinne tultuanne haette käsiin

Buckingham'in.

-- Teidän ylhäisyytenne suvainnee muistaa, keskeytti mylady, että tuon

timanttijutun jälkeen, josta herttua vielä epäilee minua, on hänellä

epäluuloja minua kohtaan.

-- Tällä kertaa, sanoi kardinaali, ei olekkaan kysymystä hänen

luottamuksensa hankkimisesta, mutta nyt on esiintyminen aivan suoraan ja

rehellisesti pelkkänä välittäjänä.

-- Suoraan ja rehellisesti, toisti mylady suunnattoman viekkaalla

äänenpainolla.

-- Niin, suoraan ja rehellisesti, kertoi kardinaali samalla äänellä;

koko tämä asia on toimitettava aivan suoraan.

-- Minä olen sananmukaisesti noudattava Teidän ylhäisyytenne määräystä.

-- Te menette Buckingham'in luokse minun puolestani ja sanotte hänelle

että minä tunnen mitä hän valmistelee, vaan että ne eivät minua

laisinkaan huoleta, koska minä heti kuin hän rohkenee liikahtaakkaan,

syöksen kuningattaren perikatoon.

-- Mahtaneeko hän uskoa Teidän ylhäisyytenne voivan panna uhkaustansa

toimeen?

-- Kyllä, sillä minulla on todistuksia.

-- Sitten täytyy minun osata selittää nuo todistukset hänen

harkittavaksensa.

-- Tietysti, ja teidän tulee sanoa hänelle että minä saatan julkisuuteen

Bois-Robert'in ja markiisi de Beautru'n ilmoitukset siitä kohtauksesta,

joka herttualla ja kuningattarella oli konnetabelin rouvan luona samana

iltana kuin viimemainitulla oli naamiaishuvit; teidän tulee, ett'ei

hänelle jäisi epäilemisen sijaa, sanoa hänelle että hän oli noissa

naamiaisissa suurmogulin puvussa, joka oli aiottu de Guise'lle, vaan

jonka hän osti häneltä kolmella tuhannella pistole'lla.

-- Hyvä, arvoisa herra.

-- Kertokaa hänelle yksityisseikkoja myöten, kuinka hän tuli ja meni

sinä yönä, jolloin hän hiipi sisään italialaiseksi ennustajaksi

puettuna, ja ett'ei hän epäilisi minun saamieni tietojen pätevyyttä,

sanokaa hänelle että hänellä viittansa alla oli iso valkoinen kauhtana,

johon ylt'yleensä oli siroiteltu mustia pilkkuja, pääkallon ja luurangon

kuvia; sillä sen varalla että hänet keksittäisiin, aikoi hän esiintyä

valkoisen rouvan haamuna, joka, niinkuin tiedetään, näyttäytyy

Louvre'ssa aina kuin jotakin tärkeätä on tapahtumassa.

-- Siinäkö kaikki, arvoisa herra?

-- Sanokaa hänelle vielä että minä myöskin tunnen kaikki pikkuseikatkin

Amiens'in seikkailussa, että minä siitä kirjoitutan pienen, sievän

romaanin, johon on liitetty puutarhan kartta ja tuon öisen kohtauksen

päähenkilöiden kuvat.

-- Sen olen hänelle sanova.

-- Sanokaa myös että minulla on Montaigu kynsissäni, että hän

parhaillaan istuu Bastiljissa ja että häneltä tosin ei ole löydetty

mitään kirjeitä, vaan kidutus kyllä saattaa hänet ilmoittamaan kaikki

mitä hän tietää ja myöskin ... mitä hän ei tiedä.

-- Mainiota.

-- Lisätkää siihen, että Hänen armonsa siinä kiireessä, millä hän lähti

Ré'n saarelta, unhotti majapaikkaansa erään kirjeen rouva Chevreuse'ltä,

mikä erinomattain paljastaa kuningatarta, koska siinä käy selville että

Hänen Majesteettinsa ei ainoastaan rakasta kuninkaan vihollisia vaan

vieläpä vehkeilee heidän kanssansa yhdessä Ranskaa vastaan. Olette kai

tarkoin käsittäneet kaikki mitä teille olen sanonut?

-- Teidän ylhäisyytenne saa itse päättää: konnetabelin rouvan

tanssipidot, yö Louvre'ssa, ilta Amiens'issa, Montaigu'n vangitseminen,

rouva Chevreuse'n kirje.

-- Aivan niin, sanoi kardinaali, aivan niin; teillä on sangen hyvä

muisti, mylady.

-- Mutta, virkkoi nainen, jota kardinaali oli noin mielistellyt, jos

herttua ei sittenkään hellitä, vaan yhä uhkaa Ranskaa?

-- Herttua on rakastunut kuin mieletön tai paremmin kuin pöllö, jatkoi

kardinaali syvällä katkeruudella; niinkuin muinaiset vaeltavat ritarit,

on hän ryhtynyt tähän taisteluun vaan saadaksensa silmäyksen

kaunottareltansa. Jos hän tietää tämän sodan voivan menettää hänen

ajatuksiensa lemmityltä -- niinkuin hän kuningatarta nimittää -- kunnian

ja ehkäpä vapaudenkin, minä takaan että se saattaa häntä arvelemaan

asiaa tarkemmin.

-- Mutta jos hän sittenkin, väitti mylady hellittämättömyydellä, joka

osoitti hänen tahtovan päästä täydelleen selville siitä tehtävästä, mikä

hänen toimitettavaksensa oli jätetty, jos hän sittenkin pysyy

aikeissansa?

-- Hän ei pysy, sanoi kardinaali ... se ei ole uskottavaa.

-- Se on mahdollista, sanoi mylady.

-- Ell'ei hän hellitä... Hänen ylhäisyytensä vaikeni hieman ja jatkoi

sitten: ell'ei hän hellitä, no niin! silloin asetan toivoni erääsen

noita tapahtumia, jotka jolloinkulloin muuttavat valtioiden muotoa.

-- Jos Teidän ylhäisyytenne suvaitsisi osoittaa minulle historiasta

muutamia tuommoisia tapauksia, sanoi mylady, ehkäpä sitten taipuisin

teidän laillanne luottamaan tulevaisuuteen.

-- No niin, malttakaas, sanoi Richelieu, esimerkiksi kun vuonna 1610

kuningas Henrikki IV -- kunnia hänen muistollensa -- aikoi melkein

samanlaisen seikan vuoksi, mikä nyt käskee herttuaa, väkivallalla

anastaa samalla kertaa Flanderin ja Italian, voidaksensa molemmilta

tahoilta ahdistaa Itävaltaa, sattui tapaus, joka pelasti Itävallan?

Miksi ei Ranskan kuninkaalla saattaisi olla samallaista onnea kuin

keisarilla?

-- Teidän ylhäisyytenne tarkoittaa puukonpistoa Ferronnerie'n kadulla?

-- Aivan niin, vastasi kardinaali.

-- Eikö Teidän ylhäisyytenne pelkää Ravaillac'in rangaistuksen voivan

peloittaa niitä, joiden mieleen juolahtaisi seurata hänen esimerkkiänsä?

-- Kaikkina aikoina ja kaikissa maissa, semminkin semmoisissa, joissa

uskonnolliset eripuraisuudet vallitsevat, on haaveilijoita, jotka eivät

pyydä mitään niin halukkaasti kuin päästä marttiiroiksi. Ja juuri nyt

muistuu mieleeni että puritaanit ovat silmittömästi suuttuneita

Buckingham'in herttuaan ja että heidän saarnaajansa huutavat häntä

Antikristukseksi.

-- Mitä sitten? kysyi mylady.

-- Sitä, jatkoi kardinaali huolettoman näköisenä, että tällä erää

saattaisi vaan tarvita hakea käsiin jonkun kauniin, nuoren,

sukkelapäisen naisen, jolla olisi itsellään kostettavaa herttualle. Ja

semmoisen naisen kai voinee löytää; herttua on naisten ihailija, ja jos

hän on kylvänyt paljon rakkautta ikuisen uskollisuuden lupauksilla, hän

kaiketi on kylvänyt myöskin paljo vihaa alinomaisella uskottomuudellaan.

-- Epäilemättä, sanoi mylady kylmästi, voipi sellaisen naisen löytää.

-- No niin, sellainen nainen, joka pistäisi Jacques Clement'in tai

Ravaillac'in puukon jonkun kiihkoilijan kouraan, pelastaisi Ranskanmaan.

-- Niin kylläkin, mutta hän olisi silloin osallinen salamurhaan.

-- Onko koskaan päästy tietoon Ravaillac'in tai Jacques Clement'in

rikostovereista?

-- Ei, sillä ehkäpä ne olivat niin korkeassa asemassa, ett'ei uskallettu

etsiä heitä sieltä missä he olivat; eikähän Palais de Justice'ä liene

poltettu kenen tahansa vuoksi, arvoisa herra.

-- Luuletteko siis Palais de Justice'n palaneen muusta syystä kuin

sattumasta? kysyi Richelieu niin huolettomasti kuin olisi ollut kysymys

vallan mitättömästä tapauksesta.

-- Minä, arvoisa herra, vastasi mylady, minä en luule mitään, minä vaan

puhun tapahtuneesta asiasta, siinä kaikki; mutta sen minä sanon että jos

minun nimeni olisi neiti de Montpensier tai jos olisin kuningatar Maria

di Medicis, niin olisin vähemmin varovainen kuin olen nyt, ollessani

vaan pelkkä lady Clarik.

-- Se on totta, sanoi Richelieu; mitä te sitte tahdotte?

-- Minä tahtoisin määräyksen, joka ennakolta oikeuttaisi kaikkeen mitä

luulen tarvitsevani tehdä Ranskanmaan parhaaksi.

-- Mutta ensin tulisi löytää se nainen, josta puhuin ja jolla olisi

itsellään kostettavaa herttualle.

-- Hän on löydetty, sanoi mylady.

-- Sitten täytyy löytää se kurja kiihkolainen, joka rupeaa

välikappaleeksi Jumalan oikeuden täyttämiseen.

-- Hänet kyllä löydetään.

-- No niin! sanoi kardinaali, sitten on kyllä aikaa pyytää tuota

määräystä josta mainitsitte äsken.

-- Teidän ylhäisyytenne on oikeassa, sanoi mylady, ja minä olen ollut

väärässä, luullessani näkeväni siinä tehtävässä, jonka Teidän

ylhäisyytenne on suvainnut uskoa minun toimekseni, jotakin muuta kuin

mitä se todella on, nimittäin ilmoittaa teidän puolestanne Hänen

armollensa, että te tiedätte missä eri valepuvuissa hänen on onnistunut

lähestyä kuningatarta konnetabelin rouvan tanssipidoissa; että teillä on

todisteita siitä keskustelusta, johon kuningatar Louvre'ssa antautui

erään italialaisen tähteintulkitsijan kanssa, joka ei ollut kukaan muu

kuin Buckingham'in herttua itse; että kirjoitutatte pienen, sievän

romaanin Amiens'in kohtauksesta, liittämällä siihen sen puutarhan

kartan, missä kohtaus tapahtui sekä niiden henkilöiden kuvat, jotka

siinä esiintyivät; että Montaigu on Bastiljissa ja että kidutus on

saattava hänet puhumaan kaikki mitä hän muistaa ja myöskin mitä hän on

jo voinut unhottaa; vihdoin, että teidän hallussanne on eräs rouva de

Chevreuse'n kirje, joka on löydetty Hänen armonsa majapaikasta ja joka

erittäinkin paljastaa niinhyvin kirjoittajan kuin myöskin sen, kenen

nimessä se on kirjoitettu. Jos hän kaikesta siitä huolimatta pysyy

aikeissaan, ja kun minun tehtäväni ei ulotu sen pitemmälle kuin jo

sanoin, niin ei minulle jää muuta neuvoa kuin rukoilla Jumalaa tekemään

jonkun ihmetyön Ranskanmaan pelastamiseksi. Eikös se ollut niin, arvoisa

herra, eihän minulla ole muuta tehtävänä?

-- Niin oli, vastasi kardinaali kuivasti.

-- Ja nyt, sanoi mylady, ollen olevinansa huomaamatta herttuan äänen

muutosta, nyt, kun olen saanut Teidän ylhäisyydeltänne teidän

vihollisianne koskevat määräykset, sallitteko, arvoisa herra, myöskin

minun lausua muutamia sanoja omista vihollisistani?

-- Onkos teilläkin vihollisia? kysyi Richelieu.

-- On, arvoisa herra, minulla on vihollisia, joita vastaan teidän on

minulle suominen kaikki apunne, sillä minä olen saanut ne Teidän

ylhäisyytenne palveluksessa.

-- Ja ketä ovat ne? kysyi kardinaali.

-- Ensiksikin eräs pieni juontenkutoja-nainen, nimeltä Bonacieux.

-- Hän on Nantes'in vankilassa.

-- Toisin sanoen, hän oli siellä, sanoi mylady, mutta kuningatar on

hankkinut kuninkaalta määräyksen, jonka nojalla hän on kuljetuttanut

hänet erääsen luostariin.

-- Luostariin? toisti kardinaali.

-- Niin, luostariin.

-- Mihin?

-- Sitä en tiedä; salaisuus on hyvästi säilytetty.

-- Kyllä minä siitä selvän saan.

-- Ja Teidän ylhäisyytenne ilmoittaa sitten minulle, missä luostarissa

hän on?

-- Siihen en näe mitään estettä, sanoi kardinaali.

-- Hyvä! Mutta sitten on minulla toinen vihollinen, joka on paljoa

peljättävämpi kuin tuo vähäpätöinen rouva Bonacieux.

-- Kuka?

-- Hänen rakastajansa.

-- Mikä hänen nimensä on?

-- Oh, Teidän ylhäisyytenne tuntee hänet vallan hyvin! huudahti mylady

vihasta kuohahtaen; hän on meidän molempain vainohenki; hän se eräässä

taistelussa Teidän ylhäisyytenne henkivartijain kanssa ratkaisi voiton

muskettisoturien puolelle; hän se antoi de Wardes'ille, teidän

lähettiläällenne, kolme miekanpistoa ja saattoi timanttiasian

haaksirikkoon; vihdoin, hän se on, saatuansa tietää että minä ryöstin

häneltä rouva Bonacieux'in, vannonut tappavansa minut.

-- Ahaa, sanoi kardinaali, nyt jo tiedän, ketä tarkoitatte!

-- Minä tarkoitan sitä d'Artagnan-heittiötä.

-- Hän on rohkea veitikka, sanoi kardinaali.

-- Juuri sen vuoksi on hän yhä enemmän peljättävä.

-- Täytyy saada, sanoi kardinaali, todisteita hänen salaisesta

yhteydestänsä Buckingham'in kanssa.

-- Todisteita! huudahti mylady; minä hankin niitä vaikka kymmenen.

-- No niin, sitten on asia mitä yksinkertaisinta olla saattaa; antakaa

minulle ne todisteet niin suljetan hänet Bastiljiin.

-- Hyvä, arvoisa herra, mutta sitten?

-- Kun ollaan Bastiljissa, niin ei ole enää mitään "sitten", sanoi

kardinaali kolkolla äänellä. Ah! Herran nimessä, jatkoi hän, jos minä

yhtä helposti itse pääsisin vihollisistani kuin päästän teidät teidän

vihollisistanne ja jos te sellaisia ihmisiä vastaan pyytäisitte

rankaisemattomuuden valtakirjaa!...

-- Arvoisa herra, lausui mylady, toinen toisesta, henki hengestä, mies

miehestä; antakaa minulle tämä, minä annan teille toisen.

-- En tiedä mitä te tarkoitatte, sanoi kardinaali, enkä tahdokkaan sitä

tietää; mutta minua haluttaa olla teille mieliksi, enkä näe minkään

estävän itseäni myöntämästä teille mitä pyydätte noin mitätöntä olentoa

vastaan, sitä ennemmin kuin tuo d'Artagnan, sen mukaan mitä olette

sanoneet, on huikentelevainen ihminen, tappelija ja petturi.

-- Konna, arvoisa herra, täydellinen konna!

-- Antakaa minulle siis paperia, kynä ja mustetta, sanoi kardinaali.

-- Tässä on, arvoisa herra.

Syntyi hetken hiljaisuus, joka osoitti että kardinaali mietti, millä

sanoilla hänen tulisi kirjoittaa tuo määräys tai että hän juuri

parhaillaan sitä kirjoitti. Athos, joka ei ollut menettänyt sanaakaan

keskustelusta, otti kumpaakin toveriansa kädestä kiini ja saattoi heidät

toiselle puolelle huonetta.

-- No mitä nyt! sanoi Porthos, mitä aiot, miksi et anna meidän kuulla

keskustelua loppuun saakka?

-- Vaiti! kuiskasi Athos; me olemme kuulleet kaikki mitä meidän tarvitsi

kuulla; muutoin, minä en kiellä teitä kuuntelemasta, mutta minun täytyy

lähteä.

-- Sinunko täytyy lähteä! sanoi Porthos; mutta jos kardinaali sinua

kysyy, mitä me vastaamme?

-- Elkää odottako hänen kysymistänsä, vaan ehättäkää hänelle sanomaan

että minä menin ennakolta tarkastelemaan, koska muutamat isäntämme sanat

saattoivat minua epäilemään tien turvallisuutta; minä sitä paitsi puhun

pari sanaa kardinaalin tallimestarille; muu koskee minua itseäni, siitä

elkää välittäkö.

-- Ole varovainen, Athos! sanoi Aramis.

-- Ole huoleti, vastasi Athos, tiedäthän että olen kylmäverinen.

Porthos ja Aramis palasivat paikoillensa kamiinitorven viereen.

Athos meni ulos aivan peittelemättä, irroitti hevosensa, vakuutti

parilla sanalla tallimestarin uskomaan palausmatkan tarkastamisen

tarpeellisuuden, oli tutkivinansa huolellisesti pistoolinsa syttöruudin,

nousi satulaan ja lähti ratsastamaan leiriin viepää tietä.