Aviokohtaus.
Niinkuin Athos oli arvannut, ei kaukaa viipynyt ennenkuin kardinaali
laskeutui alas; hän avasi salin oven ja näki Porthoksen ja Aramiksen
syväytyneen kiihkeään kuutiopeliin. Hän loi nopean silmäyksen salin
kaikkiin nurkkiin ja näki kolmannen muskettisoturin olevan poissa.
-- Minne on herra Athos joutunut? kysyi hän.
-- Arvoisa herra, vastasi Porthos, hän meni tarkastelumatkalle, koska
hän oli kuullut isännän lausuvan jotakin, joka saattoi hänet luulemaan
ett'ei tie ollut oikein turvallinen.
-- Ja mitäs te olette tehneet, herra Porthos?
-- Olen voittanut viisi pistole'a Aramikselta.
-- Tahdotteko nyt palata kanssani?
-- Me odotamme Teidän ylhäisyytenne käskyjä.
-- Ratsaille siis, hyvät herrat, sillä nyt on myöhä.
Tallimestari seisoi portilla pitelemässä kardinaalin hevosta suitsista.
Syrjempänä näkyi pimeässä kaksi miestä ja kaksi hevosta; nuo miehet
olivat juuri ne, joiden tuli saattaa mylady La Pointe'n varustukseen ja
katsoa että hän pääsisi turvallisesti laivaan.
Tallimestari vahvisti kardinaalille sen mitä muskettisoturit jo olivat
sanoneet Athoksesta. Kardinaali nyykäytti päätänsä myönnytykseksi ja
lähti matkalle, käyttäen samaa varovaisuutta kuin tullessaankin.
Jättäkäämme hänet ratsastamaan tallimestarinsa ja muskettisoturien
turvissa ja palatkaamme Athokseen.
Noin satakunnan askelta oli hän ratsastanut tasaisessa vauhdissa, mutta
niin pian kuin hän oli päässyt näkyvistä, oli hän pyörtänyt oikealle,
kääntynyt eräälle syrjätielle ja ratsastanut parikymmentä askelta
vesakkoon, jääden siihen odottamaan kardinaalia ja hänen seuruettansa:
kun hän huomasi toveriensa ranteiset hatut ja kardinaalin
kultahetaleisen kauhtanan, odotti hän siksi kunnes ratsumiehet olivat
joutuneet tien käänteen taakse, ja niin pian kuin hän oli kadottanut
heidät näkyvistään, ratsasti hän täydessä nelisessä takaisin
ravintolaan, jonne hänet esteettömästi päästettiin.
Isäntä tunsi hänet kohta.
-- Upseerini unhotti, sanoi Athos, sanoa yläkerrassa olevalle naiselle
erään peräti tärkeän asian; hän lähetti minun korjaamaan sitä unhotusta.
-- Käykää ylös, sanoi isäntä; hän on vielä huoneessaan.
Athos käytti lupaa hyväksensä, nousi toiseen kertaan niin hiljaa kuin
suinkin saattoi, tuli eteiseen ja puoli-avoimesta ovesta näki mylady'n
juuri panevan hattua päähänsä. Hän astui huoneesen ja sulki oven
jälkeensä.
Athos seisattui oven suuhun, viittaansa verhoutuneena ja hattu vedettynä
alas kasvoille.
Nähdessään tuon äänettömän olennon, joka oli yhtä liikkumaton kuin
kuvapatsas, peljästyi mylady.
-- Ken olette ja mitä tahdotte? huudahti hän.
-- Ah, se on todellakin hän! mutisi Athos. Ja laskien viittansa alas ja
kohottaen hattunsa kasvoiltaan hän astui esiin.
-- Tunnetteko minua, rouva hyvä? kysyi hän.
Mylady astui askeleen eteenpäin, mutta tempautui heti takaisin ikäänkuin
hän olisi nähnyt käärmeen.
-- Ahaa! sanoi Athos, hyvä, minä näen että tunnette minut!
-- Kreivi de la Fère! mutisi mylady, ja vetäysi kalpeana taaksepäin
kunnes seinä esti häntä pääsemästä kauvemmaksi.
-- Niin, mylady, vastasi Athos, kreivi de la Fère itse, joka nyt tulee
suoraan toisesta maailmasta saadakseen huvin nähdä teitä. Istukaamme ja
puhelkaamme, niinkuin kardinaali sanoo.
Mylady, selittämättömän kauhun valtaamana, istui sanaakaan
hiiskahtamatta.
-- Te olette siis maan päälle lähetetty hornan henki! sanoi Athos.
Teidän voimanne on suuri, sen tiedän; mutta tietäkää myöskin te että
Jumalan avulla ihmiset usein ovat voittaneet hirvittävimpiäkin hornan
henkiä. Minä olen jo ennen ollut tekemisissä teidän kanssanne; luulin jo
päässeeni teistä ikipäiviksi, vaan minä joko erhetyin tai on horna
syössyt teidät ulos kidastaan.
Mylady, kuultuansa nuo sanat, jotka johduttivat hänelle mieleen kauheita
muistoja, painoi päänsä alas ja päästi tukahtuneen huokauksen.
-- Niin, horna on syössyt teidät kidastansa ulos, toisti Athos, horna on
tehnyt teidät rikkaaksi, horna on antanut teille toisen nimen, milt'ei
toiset kasvotkin; mutta se ei ole pessyt teidän sielunne saastaa eikä
ruumiinne häpeänmerkkiä.
Mylady kimposi seisovilleen kuin vivulla ja hänen silmänsä säihkyivät
salamoita. Athos pysyi istuvillaan.
-- Te luulitte minut kuolleeksi, eikö niin, samoin kuin minä luulin
teidät? ja tuo Athoksen nimi on peittänyt kreivi de la Fère'n aivan
niinkuin mylady Clarick'in nimi on peittänyt Anna de Bueil'in! Eikös
teidän nimenne ollut se, silloinkuin teidän kunnioitettava veljenne
vihki meidät toisiimme? Meidän asemamme on todellakin omituinen, jatkoi
Athos hymyten; tähän päivään saakka olemme me eläneet vaan sen vuoksi
että luulimme toisiamme kuolleeksi ja että muistoa on helpompi sietää
kuin elävää olentoa, vaikka muistokin toisinaan on vallan raateleva!
-- Mutta vihdoin, sanoi mylady tukahtuneella äänellä, mikä teidät on
tuonut minun luokseni, ja mitä te tahdotte?
-- Minä tahdon sanoa teille että vaikka olenkin ollut teidän silmillenne
näkymättömänä, minä en ole kadottanut teitä näkyvistäni!
-- Tiedättekö siis mitä minä olen tehnyt?
-- Minä voin kertoa teille päivästä päivään jokaisen tekonne siitä
saakka kuin olette ruvenneet kardinaalin palvelukseen aina tähän iltaan
asti.
Uskomattomuuden hymy vilahti mylady'n kelmeillä huulilla.
-- Kuunnelkaa: te se otitte kaksi timanttia Buckingham'in
olkakoristuksesta; te se ryöstätitte pois rouva Bonacieux'in; te se
kirjoititte rakkaudenkirjeitä d'Artagnan'ille, luullen niiden menevän
kreivi de Wardes'ille, johon olitte rakastuneet; te se, luullen de
Wardes'in pettäneen teidät, tahdoitte surmauttaa hänet kilpailijallaan;
te se, silloin kuin tuo kilpailija keksi teidän häpeällisen
salaisuutenne, tahdoitte tapattaa hänet kahdella salamurhaajalla, jotka
lähetitte häntä väijymään; te se, nähtyänne ett'ei murhaajain luodit
osuneet paikkaansa, lähetitte hänelle myrkytettyä viiniä ja väärennetyn
kirjeen, uskotellaksenne kostonne uhria että viini muka tuli hänen
ystäviltänsä; te se, vihdoin, tulitte tänne, tähän kamariin, istuitte
tälle tuolille, jolla minä nyt istun, ottamaan kardinaali Richelieu'lta
toimeksi murhauttaa Buckingham'in herttua sitä lupausta vastaan, jonka
hän antoi teille murhauttaaksensa muka d'Artagnan'in.
Mylady oli kalmankalpeana.
-- Mutta oletteko te itse saatana? sanoi hän.
-- Ehkäpä, sanoi Athos; vaan kuulkaahan kaikessa tapauksessa: murhatkaa
tai murhauttakaa te Buckingham'in herttua, vähät siitä, minä en häntä
tunne; hän on sitäpaitsi englantilainen; mutta elkää koskeko pikku
sormellannekaan yhtään d'Artagnan'in hiuskarvaa, sillä hän on minun
uskollinen ystäväni, jota minä rakastan ja puollustan; sen vannon isäni
pään kautta, että jos sen teette, on se oleva teidän viimeinen
rikoksenne.
-- Herra d'Artagnan on minua julmasti loukannut, sanoi mylady kolkolla
äänellä: herra d'Artagnan'in pitää kuoleman.
-- Todellakin? Onko mahdollista teitäkin loukata, rouva hyvä, sanoi
Athos nauraen; hän on teitä loukannut, ja hänen pitää kuoleman, vai
niin!
-- Hänen pitää kuoleman, vakuutti mylady; naisen ensin, hänen sitten.
Athosta melkein pyörrytti; nähdessään tuon olennon, joka ei näyttänyt
vähääkään naiselta, alkoivat muistot häntä raadella; hänen mieleensä
johtui, kuinka hän eräässä vähemmän vaarallisessa tilaisuudessa, missä
hän nyt oli, jo vähältä oli uhraamaisillaan kunniansa hänelle; hänessä
syttyi murhaamishalu uudelleen, ja se valtasi hänet kuin polttava kuume;
hän nousi nyt vuorostaan seisovilleen, laski kätensä vyölleen, veti
esiin pistoolin ja jännitti hanan.
Mylady, kalpeana kuin ruumis, koetti huutaa, vaan hänen jähmettynyt
kurkkunsa ei saanut aikaan muuta kuin sorahtavan ynähdyksen, joka ei
kuulunut ensinkään ihmisääneltä vaan paremmin pedon mörähtämiseltä;
painautuneena seinää vasten näytti hän hajanaisine hiuksineen kauhun
hirveältä kuvalta.
Athos nosti pistoolinsa verkalleen, ojensi käsivartensa niin että ase
melkein kosketti mylady'n otsaa, ja lausui äänellä, joka oli sitä
kauheampi kuulla, kun siinä tuntui järkähtämättömän päätöksen
levollisuus:
-- Rouva, jättäkää minulle heti paikalla kardinaalin kirjoittama paperi,
taikka, sieluni kautta, ammun luodin otsaanne.
Jos siinä olisi ollut toinen mies, olisi mylady voinut vielä vähän
epäillä, mutta hän tunsi Athoksen. Kumminkin pysyi hän liikkumattomana.
-- Teillä on vielä yksi sekunti arvelemisen aikaa, sanoi Athos.
Mylady näki hänen kasvojensa puristamisesta että laukaus oli
pamahtamaisillaan; hän pisti kätensä nopeasti poveensa, veti sieltä
paperin ja heitti sen Athokselle.
-- Siinä on, sanoi hän, ja olkaa kirottu!
Athos otti paperin, laski pistoolin vyöllensä, lähestyi lamppua
nähdäksensä, oliko paperi oikea, avasi sen ja luki:
"Mitä tämän omistaja on tehnyt, sen on hän tehnyt minun
käskystäni ja valtion hyväksi.