_Godeau,_
Herrojen muskettisoturien ravintoloitsija."
-- Hyvä! huudahti d'Artagnan, he muistavat minua huvituksissansa
niinkuin minä muistan heitä ikävässäni; se on tietty että minä juon
heidän terveydeksensä ja täydestä sydämmestä; mutta minä en juo yksin.
Ja d'Artagnan kiiruhti kahden henkivartijan luokse, joiden kanssa hän
oli lähemmässä tuttavuudessa kuin muiden, pyytääksensä heitä juomaan
hänen kanssansa oivallista Anjou-viiniä, joka juuri oli tullut
Villeroi'sta.
Toinen henkivartijoista oli pyydetty samaksi illaksi toiseen paikkaan ja
toinen huomis-illaksi; illanvietto lykättiin siis ylihuomiseen.
D'Artagnan lähetti palattuansa nuo kaksitoista pulloa henkivartijain
ravintolaan, siellä huolellisesti säilytettäviksi; kun juhlapäivä tuli
ja juhla-ateria oli määrätty alkamaan kello kaksitoista, lähetti
d'Artagnan kello yhdeksän aikaan Planchet'in laittamaan kaikki
valmiiksi.
Planchet, ylpeänä siitä että hänet noin oli korotettu ylijärjestäjän
arvoon, aikoi valmistaa kaikki mitä parhaimmalla tavalla; sen vuoksi
otti hän apulaiseksensa erään Fourreau-nimisen lakeijan, joka oli
palveluksessa yhdellä noita hänen isäntänsä kutsumia juhlavieraita, sekä
tuon vale-sotamiehen, jonka d'Artagnan oli ollut tappamaisillaan ja
joka, kun hän ei kuulunut mihinkään komppaniiaan, oli ruvennut
d'Artagnan'in tai paremmin Planchet'in palvelukseen.
Kun pitojen hetki oli tullut, saapuivat molemmat juhlavieraat, jolloin
istuuduttiin pöytään ruokailemaan. Planchet tarjoili ruokia, Fourreau
aukoi viini-pulloja ja Brisemont -- se oli tuon tervehtyvän nimi --
täytteli karahviinejä viinillä, joka näytti vähän sekautuneen
kuljetettaessa.
Kun ensimäinen pullo oli sekavaa pohjalta, kaatoi Brisemont sakan lasiin
ja d'Artagnan salli hänen juoda sen; sillä miesparka oli vielä varsin
huonoissa voimissa.
Kun vieraat olivat nauttineet lientä ja olivat juuri kallistamaisillaan
ensimäistä lasia huulilleen, pamahti äkkiä kanuunanlaukaus Ludvig'in ja
Neuf'in varustuksista; silmänräpäyksessä henkivartijat, jotka luulivat
piiritettyjen tai englantilaisten tehneen odottamattoman hyökkäyksen,
riensivät aseihin. D'Artagnan tietysti samoin ja kaikki kolme syöksyivät
niinmuodoin ulos paikoilleen.
Mutta tuskin olivat he päässeet ulos huoneesta, kun kanuunan paukauksen
syy kävi selville. Ylt'ympäri kaikui huutoja: Eläköön kuningas, eläköön
kardinaali! ja rummun pärrytystä kuului kaikkialta.
Kuningas oli näet, malttamattomana, niinkuin sanottiin, saapunut
henkivartijoineen ja tuonut sitä paitsi mukanansa kymmenentuhannen
miehisen apujoukon. Hänen muskettisoturinsa kulkivat hänen edellänsä ja
takanansa. D'Artagnan, seisoen komppaniiansa rivissä, tervehti puhuvalla
viittauksella ystäviänsä, jotka seurasivat häntä silmillänsä, ja herra
de Tréville'ä, joka heti tunsi hänet.
Kun vastaanotto-juhlallisuus oli ohitse, neljä ystävystä kiiruhtivat
syleilemään toinen toisiaan.
-- Peijakas! huudahti d'Artagnan. Ettepä voineet tulla soveliaampaan
aikaan; paisti ei ole vielä ehtinyt hyytyä! Eikös niin, hyvät herrat?
lisäsi nuori mies kääntyen niihin kahteen henkivartijaan, jotka olivat
hänen päivällisvieraitansa ja jotka hän nyt esitteli ystävillensä.
-- Ahaa! näyttääpä kuin tulisimme paraiksi juhlapitoihin, sanoi Porthos.
-- Minä toivon, sanoi Aramis, ett'ei juhlapäivällisillesi ole kutsuttu
naisia.
-- Onkos tässä pesässä juotavaksi kelpaavaa viiniä? kysyi Athos.
-- No eihän vaan! teidän viiniänne, ystäväni, vastasi d'Artagnan.
-- Meidän viiniämmekö? kysyi Athos kummastuksissaan.
-- Niin, samaa mitä lähetitte meille.
-- Mekö olemme lähettäneet sinulle viiniä?
-- Niin, tiedäthän, tuota Anjou-viiniä.
-- En todellakaan tiedä mistä viinistä sinä puhut.
-- Siitä viinistä, josta sinä niin paljo pidät.
-- Niin todella, ell'ei minulla ole samppanjaa tai chambertin'ia.
-- No niin, samppanjan ja chambertin'in puutteessa saatte nyt tyytyä
siihen.
-- Onko siis hankittu tänne viiniä Anjou'sta, viinintuntijoita kun
ollaan? kysyi Porthos.
-- Ei suinkaan, vaan se on tuota teidän lähettämäänne.
-- Meidän lähettämäämme? kysyivät muskettisoturit yhteen ääneen.
-- Oletko sinä, Aramis, sanoi Athos, lähettänyt tänne viiniä?
-- En; entäs sinä, Porthos?
-- En; entäs sinä, Athos?
-- En.
-- Ell'ette te, niin teidän ravintoloitsijanne, sanoi d'Artagnan.
-- Meidän ravintoloitsijamme?
-- Niin tietysti! Teidän ravintoloitsijanne, Godeau, muskettisoturien
ravintoloitsija.
-- No hiisi vieköön, tulkoon tuo viini mistä hyvänsä, yhdentekevä, sanoi
Porthos, maistelkaamme sitä, ja jos se on hyvää, niin juokaamme sitä.
-- Ei, sanoi Athos, elkäämme juoko viiniä, joka vuotaa tuntemattomasta
lähteestä.
-- Sinä olet oikeassa, Athos, sanoi d'Artagnan. Eikö kukaan teistä ole
antanut Godeau'lle toimeksi lähettää minulle viiniä?
-- Ei! ja onko sitä lähetetty meidän puolestamme?
-- Tässä on kirje! sanoi d'Artagnan, ja jätti kirjelipun tovereillensa.
-- Tämä ei ole hänen käsi-alaansa! sanoi Athos, minä tunnen sen, sillä
minä ennen lähtöämme tein laskut isäntämme kanssa.
-- Väärä kirje, sanoi Porthos, me emme ole olleet arestissa.
-- D'Artagnan, sanoi Aramis soimaavasti, kuinka olet voinut luulla
meidän pitäneen melua?...
-- D'Artagnan vaaleni ja suonenvedon tapainen väristys pudisti hänen
jäseniänsä.
-- Sinä peljästytät minua, sanoi Athos, mitä on tapahtunut?
-- Rientäkäämme, rientäkäämme hyvät ystävät! huudahti d'Artagnan, kauhea
epäluulo iski minun sieluuni! olisikohan tämä vielä tuon naisen
kostopuuhia?
Nyt kalpeni Athos vuorostaan.
D'Artagnan syöksähti ravintolaan; kolme muskettisoturia ja kaksi
henkivartijaa kiirehti hänen perässänsä.
Ensimäinen näkö minkä d'Artagnan kohtasi tullessaan ateriasaliin, oli
Brisemont, joka kiemuroi lattialla hirveissä kouristuksissa.
Planchet ja Fourreau kalmankalpeina kokivat häntä auttaa; mutta
silminnähtävästi oli kaikki apu turha; onnettoman kasvoja vääristelivät
jo viimeiset kuolontempaukset.
-- Ah! huusi hän nähdessään d'Artagnan'in, ah! tämä on kauheata, te
olitte armahtavinanne minua, vaan sitten myrkytitte minut!
-- Minä! huudahti d'Artagnan, minäkö, onneton! mitä sanotkaan?
-- Sanon että te annoitte minulle tuota viiniä, käskitte minun juomaan
sitä ja tahdoitte sillä tavoin kostaa minulle, se on hirveätä!
-- Elä toki semmoista minusta usko, Brisemont, sanoi d'Artagnan, elä
toki usko! Minä vannon, minä kiellän...
-- Oh! mutta Jumala on tuolla ylhäällä! Hän on teidät rankaiseva!
Jumalani! kärsiköön hän kerta samaa mitä minä nyt kärsin!
-- Sieluni autuuden kautta, huudahti d'Artagnan syöksyen kuolevaista
kohden, minä vannon ett'en tietänyt viinin olevan myrkytettyä ja että
olin juuri juomaisillani sitä samoin kuin sinä.
-- En usko teitä, sanoi sotamies, ja heitti henkensä kauheissa tuskissa.
-- Hirveätä, hirveätä! mutisi Athos, jolla välin Porthos särki pulloja
ja Aramis antoi vähän myöhänlaisen käskyn mennä noutamaan ripittäjää.
-- Oi hyvät ystäväni! sanoi d'Artagnan, te tulitte taas kerran
pelastamaan henkeni, ettekä ainoastaan minun, vaan myöskin näiden kahden
herran. Hyvät herrat, jatkoi hän kääntyen viimemainittujen puoleen, minä
pyydän teitä pitämään salassa tämän kohtauksen, korkeat henkilöt
saattaisivat olla osallisina tähän mitä olette nähneet ja kaiken tämän
seuraukset voisivat kohdata meitä kaikkia.
-- Ah, herra! sopersi Planchet enemmän elävänä kuin kuolleena; ah,
herra! minä pelastuin onnellisesti!
-- Kuinka, hullu, huudahti d'Artagnan, aioitko siis juoda minun
viiniäni?
-- Kuninkaan terveydeksi, herra; olisin juuri juonut yhden pienen
lasillisen, ell'ei Fourreau olisi sanonut että minua kutsuttiin.
-- Oi, voi! sanoi Fourreau, jonka hampaat löivät loukkua kauhistuksesta,
minä tahdoin saada hänet pois, juodakseni yksinäni!
-- Hyvät herrat, sanoi d'Artagnan kääntyen henkivartijoihin, niinkuin
huomaatte, olisi meidän juhlailemisemme sangen surullista tällaisen
tapauksen jälkeen; suokaa siis minulle anteeksi, jos ehdottelen että
lykkäisimme juhlanvieton toistaiseksi.
Molemmat henkivartijat ottivat d'Artagnan'in anteeksi-pyynnön
ystävällisesti vastaan, ja, ymmärtäen että nuo neljä ystävystä halusivat
olla yksinään, poistuivat.
Sittenkuin nuori henkivartija ja kolme muskettisoturia jäivät yksin,
loivat he toisiinsa silmäyksiä, jotka ilmoittivat että he jokainen
täysin käsittivät tilaisuuden tärkeyden.
-- Aivan ensiksi, sanoi Athos, lähtekäämme tästä huoneesta; kuollut on
ikävä seuratoveri, semminkin tuommoinen, joka on kuollut väkivaltaisen
kuoleman.
Planchet, sanoi d'Artagnan, minä jätän tuon kurjan vainajan ruumiin
sinun huostaasi. Haudattakoon hänet siunattuun maahan. Hän oli tehnyt
rikoksen, vaan hän on tehnyt katumuksen.
Ja neljä ystävystä lähtivät huoneesta, jättäen Planchet'in ja Fourreau'n
huoleksi toimittaa Brisemont'in maalliset jäännökset hautaan.
Ravintolan isäntä antoi heille kamarin, jonne hän toi heille keitettyjä
munia ja vettä, jota Athos itse nouti kaivosta.
-- No niin, sanoi d'Artagnan Athokselle, tästä siis näet että taistelu
on elämästä ja kuolemasta.
Athos pudisti päätänsä.
-- Niin, niin, sanoi hän, kyllä sen näen; mutta luuletko että se on hän?
-- Siitä olen varma.
-- Mutta kumminkin täytyy minun tunnustaa että vielä epäilen.
-- Vaan entäs tuo liljan merkki olkapäässä?
-- Hän on kai englantilainen, joka on tehnyt rikoksen Ranskassa ja
saanut siitä rangaistuksensa.
-- Athos, hän on sinun vaimosi, sen sanon, lausui d'Artagnan; etkös
muista kuinka molemmat tuntomerkit sopivat häneen hyvin?
-- Olisinpa kumminkin luullut hänen kuolleen, sillä kyllä toimitin
hirttämisen niin huolellisesti.
Nyt d'Artagnan vuorostaan pudisti päätänsä.
-- Mutta mitäs on tekeminen? sanoi nuori mies.
-- Se on varma tosi ett'ei tässä voi ijän kaiken sietää miekkaa
riippumassa päänsä päällä, sanoi Athos, ja että tästä tilasta pitää
päästä erillensä.
-- Mutta kuinka?
-- Kuuleppas, koeta saada tavata häntä ja päästä loppusuoritukseen hänen
kanssansa; sano hänelle: Rauha tai sota! aatelis-sanani olkoon takeena
siitä ett'en ilmaise teistä mitään enkä koskaan saata teille vahinkoa;
mutta te puolestanne vannokaa juhlallinen vala että pysytte aivan
puolueettomana minun suhteeni; ell'ette sitä tee, käännyn minä kanslerin
puoleen, tai vaikka kuninkaan puoleen, jopa itse pyövelin puoleen; minä
yllytän koko hovin teitä vastaan, ilmoitan että te olette pahantekijän
merkillä merkitty; nostan kanteen teitä vastaan, ja jos teidät
vapautetaan, no niin, silloin tapan teidät, kunniasanani kautta! tapan
teidät jossakin syrjäisessä nurkassa niinkuin hullun koiran.
-- Minua miellyttää se keino, sanoi d'Artagnan, mutta kuinka saan häntä
tavata?
-- Aika antaa tilaisuuden, ystäväni, aika tuo ihmiselle voiton tai
tappion; kuta enemmän on pantu peliin, sitä enemmän voitetaan, kun vaan
maltetaan odottaa.
-- Niinpä kyllä, mutta siihen kurki kuolee ennenkuin suo sulaa, sillä
salamurhaajat ja myrkyttäjät...
-- Pah! sanoi Athos, Jumala on suojellut meitä tähän asti, Hän suojelee
meitä tästäkin puoleen.
-- Niin, meitä; me olemme muutoin miehiä ja meidän on asia kaikessa
tapauksessa panna henkemme alttiiksi; mutta entäs nainen, lisäsi hän
hiljemmin.
-- Kuka nainen? kysyi Athos.
-- Constance.
-- Rouva Bonacieux? Ah, se on totta! sanoi Athos; ystävä-parka, minä
unhotin että olet rakastunut.
-- No niin, puuttui Aramis puheesen, mutta etkös juuri siitä kirjeestä,
jonka löysit tuon kaatuneen kurjan taskusta, nähnyt että nainen on
eräässä luostarissa? Luostari on hyvä turvapaikka ja niin kohta kuin La
Rochelle'n piiritys on päättynyt, lupaan minä puolestani...
-- Hyvä! sanoi Athos, hyvä, Aramis veikkoseni! Me tiedämme sinun mielesi
palavan luostari-elämään.
-- Minä olen muskettisoturi vaan toistaiseksi, sanoi Aramis nöyrästi.
-- Kyllä näkee ett'ei hän ole kaukaan saanut sanomia lemmityltänsä,
sanoi Athos hiljaa; mutta mitäs siitä, se on meille tuttu asia.
-- No, niin! sanoi Porthos, minun mielestäni on tässä varsin helppo
keino.
-- Mikä? kysyi d'Artagnan.
-- Hän on luostarissa, niinhän sanoit? kysyi Porthos.
-- Niin.
-- No, niin kohta kuin piiritys on päättynyt, me ryöstämme hänet pois
luostarista.
-- Mutta ensin täytyy tietysti saada selville, missä luostarissa hän on.
-- Se on totta, sanoi Porthos.
-- Mutta minulle pistää päähän eräs asia, sanoi Athos; etkös sanonut
että hänelle on tuon luostarin valinnut kuningatar?
-- Niin ainakin luulen.
-- No niin, Porthos on meitä auttava tässä pulassa.
-- Millä tavoin, jos saan kysyä?
-- Onhan sinun markiisittarellasi, herttuattarellasi, vai mikä prinsessa
hän onkaan, pitkä käsivarsi.
-- Vaiti, sanoi Porthos, painaen kaksi sormea huulilleen, minä luulen
häntä kardinaalilaiseksi, eikä hänen siis pidä saaman mitään tietää.
-- Silloin otan minä, sanoi Aramis, hankkiakseni tiedon hänen
olinpaikastansa.
-- Sinäkö, Aramis, huudahtivat kaikki kolme yhtä haavaa, mutta kuinka
saat hänestä selvän?
-- Kuningattaren hovipapin kautta, jonka kanssa olen hyvä tuttu ...
sanoi Aramis punastuen.
Tämän vakuutuksen perästä ystävykset, lopetettuaan yksinkertaisen
ateriansa, erosivat, luvaten tavata toisiansa samana iltana; d'Artagnan
palasi Minimes'iin ja kolme muskettisoturia menivät kuninkaan
pääkortteeriin, jossa heidän tuli laittaa asuntonsa kuntoon.