Hirveä näky.
Kardinaali nojasi olkapäätänsä käsikirjoitukseen ja posken kättänsä
vasten, ja katseli hetkisen nuorta miestä. Ei kellään ollut niin syvästi
tutkivaa silmää kuin kardinaali Richelieu'llä, ja d'Artagnan tunsi tuon
silmäyksen virtaavan hänen suoniansa myöten niinkuin kuumeen.
Mutta hän piti hyvää ryhtiä, odottaen lakki kädessä Hänen ylhäisyytensä
käskyjä, ei liian rohkeana, mutta ei myöskään liian nöyränä.
-- Herra, sanoi kardinaali, oletteko d'Artagnan Béarn'esta?
-- Olen, armollinen herra, vastasi nuori mies.
-- On olemassa useampia d'Artagnan'in sukuhaaroja Tarbes'issa ja niillä
seuduin, sanoi kardinaali, mitä sukua te olette?
-- Minä olen sen d'Artagnan'in poika, joka oli myötä uskonsodassa suuren
Henrikki-kuninkaan, Hänen armollisen Majesteettinsa isän, kanssa.
-- Aivan niin. Te se lähditte noin seitsemän tai kahdeksan kuukautta
sitten maastanne, tullaksenne pääkaupunkiin onneanne hakemaan.
-- Niin, armollinen herra.
-- Te tulitte Meung'in kautta, missä teille tapahtui jokin seikka, en
enää muista mitä, vaan jotakin.
-- Armollinen herra, sanoi d'Artagnan, minulle tapahtui semmoinen...
-- Tarpeetonta, tarpeetonta, keskeytti kardinaali hymyllä, joka ilmoitti
että hän tunsi historian yhtä hyvin kuin kertoja itse; teidät oli
suositettu herra de Tréville'lle, eikö niin?
-- Niin, armollinen herra; mutta juuri siinä onnettomassa Meung'in
kohtauksessa...
-- Kirje teiltä katosi, jatkoi Hänen ylhäisyytensä; niin, minä tiedän
sen; mutta herra de Tréville on tarkka muodontuntija, joka oivaltaa
ihmiset ensi näkemisestä ja hän sijoitti teidät lankonsa herra
Desessarts'in komppaniiaan, luvaten teille vastaisuudessa paikan
muskettisoturien joukossa.
-- Armollisella herralla on tarkat tiedot, sanoi d'Artagnan.
-- Siitä lähtien on teille tapahtunut paljon kohtauksia: te kävelitte
kerran Chartreux'in taustalla, eräänä päivänä, jolloin teidän olisi
ollut parempi pysyä muualla; sitten, teitte ystävienne kanssa matkan
Forges'in kylpylähteille; he pysähtyivät välille; mutta te jatkoitte
matkaanne. Lyhyesti, teillä oli asiaa Englantiin.
-- Armollinen herra, sanoi d'Artagnan masentuneena, minä menin...
-- Metsästysretkelle Windsor'iin tai muuanne, sehän ei koske ketään.
Minä tiedän sen, sentähden että minun toimenani on tietää kaikki.
Palattuanne otti teitä vastaan eräs ylhäinen henkilö ja minä näen
mielihyvällä että olette säilyttäneet hänen antamansa muiston.
D'Artagnan'illa oli sormessa kuningattarelta saamansa timantti ja hän
käänsi pikaisesti kannan sisäänpäin; mutta liian myöhään.
-- Sen jälkeisenä päivänä kävi luonanne de Cavois, jatkoi kardinaali:
hän tuli pyytämään teitä tänne palatsiin; te ette noudattaneet
kutsumusta, ja siinä teitte pahasti.
-- Armollinen herra, minä pelkäsin joutuneeni Teidän ylhäisyytenne
epäsuosioon.
-- Oh; miksikä niin? senkö vuoksi että täytitte esimiestenne käskyt
nerokkaammin ja rohkeammin kuin kukaan muu, senkö vuoksi olisitte
joutuneet minun epäsuosiooni! Ei toki, te päinvastoin ansaitsitte minun
ylistykseni! Minä rankaisen vaan tottelemattomia, enkä semmoisia kuin
te, jotka tottelevat ... liiankin hyvin... Ja todistukseksi siihen,
muistutelkaapa mieleenne, milloin minä kutsutin teitä luokseni ja
koettakaapa muistaa, mitä teille saman päivän iltana tapahtui.
Juuri samana iltana rouva Bonacieux ryöstettiin pois. D'Artagnan'in
selkää karmi ajatellessa että hän puoli tuntia takaperin oli nähnyt tuon
rouva-paran ajavan ohitsensa, epäilemättä vielä saman voiman
kiidättämänä, joka hänet oli kadoksiinkin saattanut.
-- Vihdoin, jatkoi kardinaali, kun en ole kuullut teistä mitään vähään
aikaan, tahdoin tietää mitä te toimitatte. Muutoin, te olette minulle
jonkunmoisessa kiitollisuuden velassa: olettehan huomanneet, kuinka
teitä on säästetty kaikissa tiloissa.
D'Artagnan kumarsi kunnioituksella.
-- Tämä ei ole tapahtunut ainoastaan oikeuden ja kohtuuden vuoksi,
jatkoi kardinaali, vaan myöskin erään aikomuksen tähden, joka minulla on
teidän suhteenne.
D'Artagnan hämmästyi hämmästymistään.
-- Minä aioin esitellä teille aikeeni sinä päivänä, jolloin saitte minun
ensimäisen kutsumukseni; mutta te ette tulleet. Kaikeksi onneksi ei ole
mitään kadotettu tämän viivästymisen kautta, ja nyt saatte sen kuulla.
Istukaa tuohon minun eteeni, herra d'Artagnan; te olette kylliksi kelpo
aatelismies ett'ei teidän ole tarvis kuunnella minua seisovillanne.
Ja kardinaali viittasi sormellansa tuolia nuorelle miehelle, joka oli
niin hämmästyneenä kaikesta siitä mitä tapahtui, että hän jäi odottamaan
toista viittausta, ennenkuin hän totteli.
-- Te olette rohkea mies, herra d'Artagnan, jatkoi Hänen ylhäisyytensä;
te olette, mikä on vielä parempi, varovainen. Minua miellyttää sellaiset
miehet, joilla on sekä päätä että sydäntä; elkää olko peloissanne, sanoi
hän hymyillen; sydämmen miehillä tarkoitan minä rohkeita miehiä; mutta
kun te olette niin nuori ja vast'ikään tulleet maailman pyörteesen, on
teillä voimakkaita vihollisia: ell'ette ole varoillanne, ne syöksevät
teidät perikatoon.
-- Valitettavasti on se epäilemättä heille hyvin helppoa, armollinen
herra, vastasi nuori mies; sillä heillä on sekä voimaa että tukevia
apumiehiä: minä olen sitä vastoin yksinäni!
-- Niin, se on totta; mutta niin yksinänne kuin olettekin, olette jo
paljon toimittaneet ja toimitatte vieläkin enemmän, sitä en epäile.
Mutta kuitenkin luulen tarvitsevanne johdatusta sillä monivaiheisella
matkallanne, jolle olette lähteneet; sillä ell'en erhety, olette tulleet
tänne Pariisiin kunnianhimoisessa aikomuksessa päästä eteväksi mieheksi.
-- Minä olen hullujen toiveiden ijässä, armollinen herra, vastasi
d'Artagnan.
-- Hulluja toiveita on vaan tyhmillä, herraseni, vaan te olette järkevä
mies. Malttakaas, mitä arvelisitte vänrikin paikasta minun miehistössäni
ja omasta komppaniiasta sodan jälkeen?
-- Ah, armollinen herra.
-- Te otatte sen vastaan, eikö niin?
-- Armollinen herra, vastasi d'Artagnan hämillänsä.
-- Kuinka, kieltäydyttekö? huudahti kardinaali hämmästyneenä.
-- Minä olen Hänen Majesteettinsa henkivartiostossa, armollinen herra,
eikä minulla ole mitään tyytymättömyyden syytä.
-- Mutta minun nähdäkseni, sanoi Hänen ylhäisyytensä, ovat minun
henkivartijani myöskin Hänen Majesteettinsa henkivartijoita ja kun
palvellaan ranskalaisessa miehistössä, silloin palvellaan kuningasta.
-- Armollinen herra, Teidän ylhäisyytenne käsitti väärin minun sanani.
-- Te tahdotte jotakin tekosyytä, eikö niin? Minä ymmärrän. No niin,
tekosyyn te kyllä, saatte. Arvo-ylennys, alkava sota, minun tarjoomani
tilaisuus, siinä maailmaa varten; itseänne varten taas varman
suojeluksen tarve; sillä teidän on hyvä tietää, herra d'Artagnan, että
minun korviini on tullut ankaroita valituksia teistä, on, näette,
kerrottu että te ette käytä päiviänne ja öitänne yksinomaan kuninkaan
palvelukseen.
D'Artagnan punastui.
-- Muutoin, jatkoi kardinaali laskien kätensä eräälle paperikasalle,
minulla on tässä koko joukko teitä koskevia papereita; mutta ennenkuin
olen ryhtynyt niitä lukemaan, olen tahtonut puhutella teitä. Minä tiedän
teidät lujapäätöksiseksi mieheksi, ja teidän toimintanne voisi, paremman
suunnan saatuaan, tuottaa teille paljon hyvää, sen sijaan kuin se nyt
voipi saattaa teidät turmioon. Miettikää siis ja tehkää päätöksenne.
-- Teidän hyvyytenne, armollinen herra, saattaa minut vallan hämille,
vastasi d'Artagnan, ja minä huomaan Teidän ylhäisyydessänne niin suuren
hengen, että tunnen itseni maan matoseksi; mutta koska te, armollinen
herra, suvaitsette minun puhua suoraan...
D'Artagnan pysähtyi.
-- Puhukaa vaan.
-- No niin! minä aioin sanoa Teidän ylhäisyydellenne, että kaikki minun
ystäväni ja toverini ovat kuninkaan muskettisoturien ja henkivartijain
joukossa, ja viholliseni, käsittämättömästä sattumuksesta, ovat Teidän
ylhäisyytenne väessä; täällä minä siis olisin kovin vastenmielinen ja
tuolla toisella puolella katsottaisiin minua karsain silmin, jos
ottaisin Teidän ylhäisyytenne tarjouksen vastaan.
-- Asuuko teissä jo semmoinen ylpeys että pidätte minun tarjonneen
teille vähemmän kuin mitä ansaitsette, herraseni? sanoi kardinaali
halveksivasti hymyten.
-- Armollinen herra, Teidän ylhäisyytenne on minua kohtaan sata kertaa
liian hyvä, ja päin vastoin minä en pidä vielä toimittaneeni
likimainkaan niin paljoa että ansaitsisin teidän hyvyyttänne. La
Rochelle'n piiritys on tulossa, armollinen herra; minä palvelen silloin
Teidän ylhäisyytenne katsannon alaisena, ja jos minulla on onni
käyttäytyä tässä piirityksessä semmoisella tavalla että ansaitsen Teidän
armollista huomiotanne puoleeni, niin sitten! sitten on minulla ainakin
joku urostyö tehtynä, jonka turvin saatan pyrkiä siihen suojelukseen,
millä Teidän ylhäisyytenne nyt suvaitsee minua kunnioittaa. Joka asia
vaatii aikansa, armollinen herra; ehkäpä vast'edes tulee minulle oikeus
tarjota itseni lahjaksi, tällä erää minä näyttäisin myövän itseni.
-- Toisin sanoen, te kieltäydytte minun palveluksestani, herra, sanoi
kardinaali äänellä, jossa tuntui pahastumista matta samalla myöskin
jonkunmoista kunnioitusta; jääkää sitten omaan huostaanne ja pitäkää
vihollisenne ja ystävänne.
-- Armollinen herra...
-- Hyvä, hyvä, sanoi kardinaali, minä en vihastu teille; mutta
ymmärrättehän että ystäviensä puollustamisessa ja heidän
palkitsemisessansa on kylliksi tekemistä; vihamiehiä kohtaan ei ole
mitään velvollisuuksia, ja kumminkin tahdon antaa teille yhden neuvon:
olkaa hyvin varoillanne, herra d'Artagnan, sillä siitä hetkestä saakka
kuin minä vedän käteni teistä, minä en tahdo maksaa teidän hengestänne
äyriäkään.
-- Minä koetan, armollinen herra, vastasi gaskonjalainen ylevällä
suoruudella.
-- Muistakaa vast'edes, jonakin hetkenä, jolloin teitä kohtaa
onnettomuus, sanoi Richelieu painavasti, että minä se kerran noudatin
teidät luokseni ja tein mitä voin, estääkseni sen onnettomuuden
kohtaamasta teitä.
-- Tapahtukoon mitä hyvänsä, sanoi d'Artagnan, pannen kätensä vasten
rintaansa ja kumartaen, minä olen ikuisesti kiitollinen Teidän
ylhäisyyttänne kohtaan siitä mitä te teette minulle tällä hetkellä.
-- No niin, niinkuin olen teille sanonut, herra d'Artagnan, me tapaamme
toisemme sodan jälkeen; minä olen pitävä teitä silmällä, sillä minä
tulen sinne myös, jatkoi kardinaali, viitaten sormellansa
d'Artagnan'ille erästä komeata sota-asua, johon hän oli pukeutuva, ja
palattuamme, no niin! sitten toimitamme loppusuorituksen!
-- Ah, armollinen herra, huudahti d'Artagnan, säästäkää minua
epäsuosionne painosta; olkaa puolueeton, armollinen herra, jos näette
minun menettelevän kunnon miehen tavalla.
-- Nuori mies, sanoi Richelieu, jos minä vielä kerran voin sanoa teille
samaa, mitä olen sanonut teille tällä erää, lupaan sen teille sanoa.
Näissä viimeisissä Richelieu'n sanoissa tuntui kauhea epätietoisuus; se
hämmästytti d'Artagnan'ia enemmän kuin mitkään uhkaukset, sillä se oli
varoitus. Kardinaali tahtoi siis suojella häntä jostakin uhkaavasta
vaarasta. Hän avasi suunsa, vastataksensa, mutta kardinaali viittasi
ylhäisesti hänet menemään.
D'Artagnan meni; mutta ovella oli hänen rohkeutensa loppumaisillaan ja
hän oli vähältä palata takaisin. Silloin tuli hänen silmiensä eteen
Athoksen ankara ja vakava muoto: jos hän suostuisi kardinaalin
ehdottelemaan sopimukseen, Athos ei enää ojentaisi hänelle kättänsä,
vaan sysäisi hänet luotansa.
Tämä pelko pidätti häntä kääntymästä takaisin, niin suuri vaikutus on
todellisesti suurella luonteella ympäristöönsä.
D'Artagnan laskeutui samoja portaita, joita hän oli noussut ja tapasi
portin edessä Athoksen ja neljä muskettisoturia, jotka odottivat hänen
palaamistansa ja alkoivat jo tulla levottomiksi. Yksi ainoa
d'Artagnan'in sana rauhoitti heidät, ja Planchet juoksi ilmoittamaan
toisille että vartioiminen oli tarpeetonta, koska hänen herransa oli
tullut takaisin ehyenä ja terveenä kardinaalin palatsista.
Kun he sitten olivat palanneet Athoksen luokse, tiedustelivat Aramis ja
Porthos tuon omituisen käynnin syytä; mutta d'Artagnan ei sanonut heille
muuta kuin että herra de Richelieu oli käskenyt hänet luoksensa,
ehdotellaksensa hänelle vänrikin paikkaa miehistössänsä ja että hän oli
siitä kieltäytynyt.
-- Siinä teit oikein, huudahtivat Porthos ja Aramis yhteen ääneen.
Athos oli vaipunut syvään uinailemiseen eikä virkkanut mitään. Mutta
sittenkuin he olivat kahden kesken, lausui hän:
-- Sinä teit niinkuin sinun tekemän piti, d'Artagnan, mutta ehkäpä teit
kumminkin väärin.
D'Artagnan huoahti; silla tuo ääni oli vastakaiku hänen sydämmensä
ääneen, joka sanoi että suuret onnettomuudet odottivat häntä.
Seuraava päivä kului lähtövalmistuksiin; d'Artagnan kävi herra de
Tréville'n luona jäähyväisillä. Silloin luultiin vielä että
muskettisoturien ja henkivartijain ero oli vaan hetkellinen, koska
kuningas samana päivänä piti neuvottelun ja oli aikeissa lähteä
huomispäivänä. Herra de Tréville kysyi siis vaan d'Artagnan'ilta,
tarvitsiko hän hänen apuansa, mutta d'Artagnan vastasi ylpeästi että
hänellä oli kaikki mitä hän tarvitsi.
Yön olivat yhdessä kaikki ne herra Desessarts'in henkivartiakomppaniian
ja herra de Tréville'n muskettikomppaniian miehet, jotka olivat
tovereita keskenänsä. Erottaisiin muka taas yhtyäksensä niin pian kuin
kohtalo sen salli. Yö oli mitä meluisinta, niinkuin kyllä saattoi
arvata, sillä sellaisissa tapauksissa voidaan vaan ylenmääräisellä
huolettomuudella karkoittaa ylenmääräinen alakuloisuus.
Kun aamu valkeni, erosivat ystävykset heti kuin ensimäinen
torventoitotus oli raikunut: muskettisoturit kiiruhtivat herra de
Tréville'n ja henkivartijat herra Desessarts'in hotelliin. Jokainen
kapteeni johdatti sitten komppaniiansa Louvre'en, jossa kuningas piti
tarkastuksen.
Kuningas oli alakuloinen ja näytti sairaalta, joka vähensi hänen
ryhtinsä upeutta. Häntä oli todella ruvennut vaivaamaan kuume keskellä
neuvottelua. Kumminkin oli hän päättänyt lähteä jo samana iltana ja
vastoin kaikkia estelyitä oli hän tahtonut pitää tarkastuksen, toivossa
että tämä ponnistus karkoittaisi hänestä taudin, jonka oireet hänessä jo
tuntuivat.
Kun tarkastus oli ohitse, lähtivät henkivartijat marssimaan yksin, koska
muskettisoturien ei pitänyt lähteä ennen kuin kuninkaan kanssa, ja siitä
sai Porthos tilaisuuden ratsastaa komeissa varuksissaan Ours'in kadulle.
Prokuraattorin rouva näki hänen ajavan ohitse uudessa asussaan ja
pulskalla hevosellaan. Hän rakasti Porthosta liiaksi, voidaksensa antaa
hänen mennä noin vaan; hän viittasi häntä astumaan alas hevosen selästä
ja tulemaan hänen luoksensa. Porthos oli komea kerrassaan; hänen
kannuksensa helisivät, hänen haarniskansa välkkyi, hänen miekkansa
hyppeli ylpeästi hänen sivullansa. Tällä kertaa ei kirjureilla ollut
ensinkään naurun halua, niin sotaiselta näytti Porthoksen ryhti.
Muskettisoturi vietiin herra Coquenard'in luokse, jonka pienet, harmaat
silmät säihkyivät vihasta, hänen nähdessään serkkunsa noin perin uutena.
Mutta yksi seikka häntä kumminkin lohdutti, se nimittäin, että yleensä
arveltiin sodan tulevan tuimaksi: hän toivoi kaikessa hiljaisuudessa
sydämmensä pohjasta että Porthos jäisi sille tiellensä.
Porthos heitti mestari Coquenard'ille kohteliaat jäähyväiset; mestari
Coquenard toivotti hänelle kaikkea onnea ja menestystä. Rouva Coquenard
puolestaan ei voinut pidättää kyyneliänsä; mutta tuo suru ei saattanut
ketään pahoihin luuloihin, sillä hänen tiedettiin olevan hyvin hellän
sukulaisiaan kohtaan, joiden vuoksi hänellä aina oli ollut kiivasta
toraa puolisonsa kanssa.
Mutta oikeat jäähyväiset tapahtuivat rouva Coquenard'in kamarissa: ja ne
olivat sydäntä särkevät.
Niin kauvan kuin prokuraattorin rouva saattoi seurata lemmittyänsä
silmillään, heilutti hän nenäliinaa kurottuen ulos ikkunasta. Porthos
otti kaikki nuo hellyyden osoitukset vastaan semmoisen miehen tavalla,
joka on tottunut moisiin kohteliaisuuksiin. Vasta sittenkuin hän kääntyi
kadunkulmasta, otti hän hattunsa ja heilautti sitä jäähyväisiksi.
Aramis puolestaan kirjoitti pitkän kirjeen. Kelle? Ei kukaan sitä
tiennyt. Viereisessä kamarissa odotti Ketty, jonka piti samana iltana
lähteä Tours'iin.
Athos joi pienissä kulauksissa viimeisen pullon espanjalaista viiniänsä.
Sill'aikaa d'Artagnan marssi komppaniiansa mukana. Kun hän oli joutunut
Saint-Antoine'n esikaupunkiin, kääntyi hän mielihyvillään katselemaan
Bastiljia; mutta kun hänen silmänsä olivat kiintyneet yksinomaisesti
vaan Bastiljiin, ei hän havainnut ensinkään mylady'ä, joka istui
kellertävän-valkoisen hevosen selässä ja osoitti häntä kahdelle kehnon
näköiselle miehelle, jotka lähestyivät riviä saadaksensa hänet paremmin
näkyviinsä. Heidän kysyvään silmäykseensä vastasi mylady merkillä että
hän se oli. Sitten, varmana siitä ett'ei mitään erhetystä voinut syntyä
hänen käskyjensä täyttämisessä, hän kannusti hevostansa ja katosi.
Nuo molemmat miehet seurasivat sitten komppaniiaa, ja sen lähtiessä
Saint-Antoine'n esikaupungista nousivat valmiiksi satuloitujen hevosten
selkään, joita livreetön palvelija oli pidellyt heidän varallansa.