IX.

D'Artagnan näyttää näkönsä.

Niinkuin Athos ja Porthos olivat arvanneet, d'Artagnan palasi puolen

tunnin kuluttua. Tälläkään kertaa ei hän tavannut miestänsä, joka oli

hävinnyt kuin ihmeen kautta. D'Artagnan oli juossut miekka kädessä

kaikki läheiset kadut, vaan ei ollut löytänyt ketään sen näköistä

miestä, jota hän haki; sitten oli hän palannut siihen toimeen, jolla

hänen olisi pitänyt alkaa, nimittäin, hän oli ruvennut kolkuttamaan

sille portille, jonka edessä tuntematon oli seissut; mutta turhaan oli

hän lyödä paukuttanut kymmenkunnan kertaa portille, ei kukaan ollut

vastannut, ja naapurit, jotka jyskeen kuultuansa olivat juosseet

portillensa tai pistäneet nokkansa ulos ikkunastaan, olivat vakuuttaneet

hänelle, että tuo talo, jonka kaikki aukot muutoin olivat suljettuina,

oli kuuden kuukauden ajan ollut aivan autiona.

Sillä välin kuin d'Artagnan juoksi katuja ja jyskytti portteja, oli

Aramiskin saapunut kahden toverinsa seuraan, niin että d'Artagnan kotiin

palatessaan tapasi liittokunnan aivan täysinäisenä.

-- Kuinkas kävi? kysyivät kaikki kolme yhteen ääneen, nähdessään

d'Artagnan'in astuvan sisään hikipäin ja vihan vimmassa.

-- Kuinkas kävi! huusi hän heittäen miekkansa sängylle, se mies on

varmaan itse paholainen; hän katosi kuin kummitus, kuin haamu, kuin

aave.

-- Uskotko aaveita? kysyi Athos Porthokselta.

-- Minä en usko muuta kuin mitä näen, ja kun en ole aaveita nähnyt, en

niitä usko.

-- Piplia, sanoi Aramis, velvoittaa meidän niitä uskomaan: Samuelin

haamu näkyi Saulille ja se on uskonkappale, jota minä ikäväkseni näkisin

sinun, Porthos, epäilevän.

-- Kaikessa tapauksessa, ihminen tai piru, ruumis tai aave, mielikuvite

tai todellisuus, tuo mies on syntynyt minulle kiroukseksi, sillä hänen

pakonsa vei meiltä käsistämme mainion edun, hyvät herrat, sata pistole'a

ja ehkäpä enemmänkin.

-- Kuinka niin? kysyivät yht'aikaa Porthos ja Aramis.

Athos puolestaan, mykkyydessänsä pysyen, tyytyi tekemään tuon saman

kysymyksen vaan silmäyksellä.

-- Planchet, huusi d'Artagnan palvelijallensa, joka parhaillaan piti

korvaansa avaimenreijässä, koettaen saada edes muutamia murusia tuosta

keskustelusta, menkää alas isäntäni, herra Bonacieux'in luokse, ja

käskekää hänen lähettää tänne puoli tusinaa Beaugency-viiniä; se on

minun mielijuomaani.

-- Ahaa, sinulla on siis avonainen krediitti isäntäsi tykönä? kysyi

Porthos.

-- Niin, vastasi d'Artagnan, tästä päivästä lähtien, ja olkaa huoleti,

jos viini on huonoa, lähetämme sen takaisin ja pyydämme toista.

-- Parempi pyy pivossa, virkkoi Aramis, sananlaskuun viitaten.

-- Olenhan aina sanonut, että d'Artagnan'illa on paras pää meistä

kaikista neljästä, sanoi Athos, joka lausuttuaan tämän ajatuksensa ja

d'Artagnan'in siihen vastattua kumarruksella, vaipui takaisin

tavalliseen hiljaisuuteensa.

-- Mutta tosiaankin, kuinkas on laita? kysyi Porthos.

-- Niin, sanoi Aramis, uskoppas nyt meille salaisuutesi, hyvä ystävä,

ell'ei jonkun naisen maine tule siitä kärsimään; siinä tapauksessa teet

paremmin jos jätät kertomatta.

-- Olkaa huoleti, vastasi d'Artagnan, siitä, mitä minä nyt aion teille

jutella, ei kenenkään kunnia joudu vaaraan.

Ja sitten kertoi hän ystävillensä sanasta sanaan kaikki, mitä hänen ja

hänen isäntänsä kesken oli puhuttu, ja kuinka mies, joka oli ryöstänyt

tuon kelpo isännän vaimon, oli juuri sama, jonka kansaa hän oli joutunut

selkkauksiin Franc-Meunier'in ravintolaan tullessaan.

-- Asiatoimesi ei ole huono, sanoi Athos, maisteltuaan viiniä tuntijan

tavalla ja nyykäyttäen päätänsä merkiksi että se oli hyvää, ja kyllä

tuolta kelpo mieheltä saattaa nykäistä viisi- tai kuusikymmentä

pistole'a. Mutta nyt on vaan saatava tietää, maksaako viisi- tai

kuusikymmentä pistole'a vaivan panna neljä päätä vaaranalaiseksi.

-- Ottakaa toki huomioon, huudahti d'Artagnan, että tässä on kysymys

ryöstetystä vaimosta, jota epäilemättä uhataan, ehkäpä kiusataankin, ja

kaikkea tuota sen vuoksi, että hän on uskollinen emännällensä.

-- Ole varoillasi, d'Artagnan, ole varoillasi, sanoi Aramis, sinä näytät

minusta olevan vähän liian kiihkeissäsi tuon rouva Bonacieux'in

kohtalosta. Vaimo on luotu meidän turmioksemme, hänestä kaikki meidän

kurjuutemme lähtee.

Athos rypisti kulmiaan ja puri huuliaan, kuullessaan tuota Aramiksen

mielilausetta.

-- Minua ei huoleta rouva Bonacieux, virkkoi d'Artagnan, vaan

kuningatar, jota kuningas hyljeksii, jota kardinaali vainoo ja joka

näkee pään toisensa jälkeen putoavan kaikilta ystäviltään.

-- Minkästähden hän rakastaa niitä, joita me inhoomme mitä enimmän

maailmassa, nimittäin espanjalaisia ja englantilaisia?

-- Espanja on hänen synnyinmaansa, vastasi d'Artagnan, ja siis on vallan

luonnollista, että hän rakastaa espanjalaisia, jotka ovat saman maan

lapsia kuin hän. Mitä toiseen moitteesen tulee, jonka te olette häntä

vastaan tehneet, olen minä kuullut, että hän ei rakasta englantilaisia

vaan englantilaista.

-- Ja kunniani kautta, virkkoi Athos, se täytyy tunnustaa, että tuo

englantilainen kyllä ansaitsikin rakastamista. En ole koskaan nähnyt

ylevämpää olemusta kuin hänen.

-- Puhumattakaan siitä, että hän pukee itsensä paremmin kuin kukaan,

sanoi Porthos. Olin Louvressa sinä päivänä kuin hän kylvi siellä helmiä

ja, saakeli vieköön, minä poimin niistä kaksi, jotka möin kymmenestä

pistole'sta kappaleen. Entäs sinä, Aramis, tunnetko sinä hänet?

-- Yhtä hyvin kuin te, hyvät herrat, sillä minä olin yksi niitä, jotka

ottivat hänet kiini Amiens'in puistossa, jonne herra de Putange,

kuningattaren tallimestari, päästi minut. Olin siihen aikaan

pappiseminaarissa, ja tuo seikkailu näytti minusta julmalta kuningasta

kohtaan.

-- Eikä kaikki tuo estäisi minua, sanoi d'Artagnan, jos vaan tietäisin

missä herttua Buckingham nyt on, ottamasta häntä kädestä ja saattamasta

häntä kuningattaren luokse, vaikka se ei olisi muuksi kuin kardinaalin

raivostuttamiseksi; sillä meidän todellinen, ainoa ja ijankaikkinen

vihollisemme, hyvät herrat, on kardinaali, ja jos me vaan voisimme

löytää keinon, millä saada hänelle tehdyksi jonkun julman kepposen, niin

minä, sen tunnustan, panisin mielelläni pääni alttiiksi.

-- Ja, virkkoi Athos, kauppamies on sinulle sanonut, että kuningatar

epäilee Buckingham'ia houkutellun väärällä viestillä tänne?

-- Hän pelkää sitä.

-- Maltahan, sanoi Aramis.

-- Mitä? kysyi Porthos.

-- Jatkakaa vaan, minä koen muistutella mieleeni muutamia seikkoja.

-- Ja nyt olen minä varma, sanoi d'Artagnan, että tuo kuningattaren

palvelija-naisen ryöstö on yhteydessä niiden tapausten kanssa, joista

puhumme, ja ehkäpä Buckingham'in Pariisissa olemisen kanssa.

-- Gaskonjalaisen pää on täynnä aatteita, sanoi Porthos ihmetellen.

-- Minä kuuntelen hyvin mielelläni hänen puhettansa, sanoi Athos, hänen

murteensa minua huvittaa.

-- Hyvät herrat, virkkoi Aramis, kuulkaapas, mitä minulla olisi

sanomista.

-- Kuulkaamme Aramista, sanoivat kaikki kolme ystävystä.

-- Eilen olin erään oppineen jumaluusopin tohtorin luona, jolta aina

kyselen neuvoja ja ohjeita opinnoitani varten.

Athos hymyili.

-- Hän asuu eräässä autiossa kortteerissa, jatkoi Aramis: hänen mielensä

ja virkatoimensa vaativat sitä. No, juurikuin minä lähden hänen

luotansa...

Tähän pysähtyi Aramis.

-- Mitäs sitte? kysyivät hänen kuulijansa, juurikuin lähdit hänen

luotansa?

Aramis näytti ponnistelevan itseänsä, aivan kuin semmoinen, joka on

valhettelemaisillansa jotakin, ja kohtaa odottamattomia haittoja; mutta

kun hänen kolmen toverinsa silmät häntä tähtäsivät, kun he

pörhössä-korvin kuuntelivat, ei hänen auttanut peräytyminen.

-- Tohtorilla on sisarentytär, jatkoi Aramis.

-- Ahaa, vai on hänellä sisarentytär, keskeytti Porthos.

-- Sangen kunnioitettava nainen, sanoi Aramis.

Kolme ystävystä rupesivat nauramaan.

-- Jos te nauratte ja epäilette, vastasi Aramis, ette saa tietää mitään.

-- Me uskomme kuin muhamettilaiset ja olemme mykkiä kuin kivet, sanoi

Athos.

-- Sitten minä jatkan, sanoi Aramis. Tuo sisarentytär käy toisinaan

enonsa luona; no niin, hän oli siellä eilen samaan aikaan kuin minä,

sattumalta, ja minun täytyi saattaa häntä vaunuihinsa.

-- Ahaa, hänellä on vaunutkin, tuolla tohtorin sisarentyttärellä?

keskeytti Porthos, jonka virheitä oli yksi, että hänen kielensä oli

hyvin herkissä kantimissa; kaunis tuttavuus, ystäväni.

-- Porthos, lausui Aramis, minä olen useamman kuin yhden kerran

huomauttanut sinua siitä, että sinä olet kovin herkkä kieleltäsi, ja

että se vahingoittaa sinun nais-suosiotasi.

-- Hyvät herrat, hyvät herrat, huudahti d'Artagnan, joka alkoi älytä

minnepäin kertomus kallistuisi, asia on vakavaa laatua; koettakaamme

olla laskematta leikkiä, jos voimme. Jatka, Aramis, jatka.

-- Yht'äkkiä muuan pitkä, tummaverinen, ylhäiskäytöksinen mies ...

malttakaas, juuri samaan tapaan kuin sinun miehesi, d'Artagnan.

-- Ehkä juuri sama, sanoi tämä.

-- Mahdollista kyllä, jatkoi Aramis ... lähestyi minua viiden tai kuuden

miehen seuraamana, jotka kulkivat kymmenen askeleen päässä hänen

takanansa, ja lausui minulle mitä kohteliaimmalla tavalla: "herra

herttua, -- ja te rouva", liitti hän puhutellen naista, jota saatoin

käsivarressani...

-- Tohtorin sisarentytärtä?

-- Vaiti nyt, Porthos! sanoi Athos, sinä olet vallan tuskastuttava.

-- "Suvaitkaa nousta näihin vaunuihin, ja koettamatta vähintäkään

vastustaa, nostamatta vähintäkään melua."

-- Hän luuli sinua Buckingham'iksi! huudahti d'Artagnan.

-- Niin arvelen, vastasi Aramis.

-- Entäs tuota naista? kysyi Porthos.

-- Sitä luuli hän kuningattareksi! sanoi d'Artagnan.

-- Aivan oikein, vastasi Aramis.

-- Tuo gaskonjalainen on koko piru, huudahti Athos, ei mikään jää

häneltä tietämättä.

-- Seikka on semmoinen, lausui Porthos, että Aramis on vartaloltaan ja

liikenteeltään tuon kauniin herttuan kaltainen; mutta kumminkin, minun

mielestäni muskettikauhtanan olisi...

-- Minulla oli laaja vaippa ylläni, sanoi Aramis.

-- Keskellä heinäkuuta, sepä hiisi! sanoi Porthos, vai pelkäsikö

tohtori, että sinut tunnettaisiin?

-- Sen vielä ymmärrän, sanoi Athos, että vakoojaa erehdytti

ruumiinliikenne; mutta kasvot...

-- Minulla oli leveälierinen hattu, sanoi Aramis.

-- Oh, Herra nähköön, huudahti Porthos, mitä varokeinoja tarvitaan

jumaluusoppia tutkiessa!

-- Hyvät herrat, hyvät herrat, lausui d'Artagnan, elkäämme hukatko aikaa

leikinlaskuun; hajautukaamme ja etsikäämme käsiin kauppian vaimo, hän on

koko juonen avain.

-- Noin alhaissäätyinen nainen! uskotko todella, d'Artagnan? kysyi

Porthos, vetäen huulensa halveksivaan hymyyn.

-- Hän on de la Porte'n, kuningattaren uskotun palvelijan kummitytär.

Enkö sitä jo maininnut, hyvät herrat? Ja muutoin, ehkäpä kuningatar

juuri tahallansa on tällä kertaa hakenut apukeinonsa niin alhaalta.

Korkeat päät näkyvät kauvaksi ja kardinaalilla on hyvät silmät.

-- No niin, sanoi Porthos, tehkää ensin sopimus kauppiaan kanssa ja

edullinen sopimus.

-- Se on tarpeetonta, sanoi d'Artagnan, sillä minä luulen, että ell'ei

hän maksaisikkaan meille, saamme kyllä runsaat palkinnot toiselta

taholta.

Samassa tuokiossa kuului kiireellistä meteliä portaissa, ovi aukeni

remahtaen, ja onneton kauppias syöksähti huoneesen, jossa parhaillaan

näin neuvoteltiin.

-- Voi hyvät herrat, huusi hän, pelastakaa minut taivaan nimessä,

pelastakaa! Tuolla on neljä miestä, jotka tulevat ottamaan minua kiini;

pelastakaa, pelastakaa!

Porthos ja Aramis nousivat seisovilleen.

-- Malttakaa silmänräpäys, huudahti d'Artagnan, viitaten heitä

työntämään puoliksi paljastetut miekat takaisin tuppeen; malttakaa

silmänräpäys, tässä ei tarvita rohkeutta, vaan tässä tarvitaan

viisautta.

-- Kaiketihan, huudahti Porthos, emme jätä...

-- Antakaa d'Artagnan'in toimia, sanoi Athos, hänellä on, sen vieläkin

sanon, paras pää meistä kaikista, ja minä puolestani julistan

tottelevani häntä. Tee mielesi mukaan, d'Artagnan.

Samassa tuokiossa näkyi neljä poliisia esihuoneen ovella, vaan kun he

näkivät neljä muskettisoturia seisovillaan ja miekat vyöllä, empivät he

astua lähemmäksi.

-- Käykää sisään, hyvät herrat, käykää sisään, lausui d'Artagnan; te

olette minun luonani ja me kaikkihan olemme kuninkaan ja herra

kardinaalin uskollisia palvelijoita.

-- Siis, hyvät herrat, te ette estä meitä täyttämästä käskyä, jonka

olemme saaneet? kysyi se, joka näytti joukon johtajalta.

-- Päinvastoin, me autammekin teitä jos tarvitaan.

-- Mitä hän sanookaan? murisi Porthos.

-- Pöllö, ole vaiti, virkkoi Athos.

-- Mutta lupasittehan ... sanoi kauppiasparka matalalla äänellä.

-- Emmehän voi teitä pelastaa, ell'emme säily vapaina, vastasi

joutuisasti ja kuiskaisemalla d'Artagnan, ja jos me vähänkään

näyttäisimme teitä puollustavan, otettaisiin meidät kiini yhdessä teidän

kanssanne.

-- Minusta näyttää kumminkin...

-- Astukaa esiin, hyvät herrat, astukaa esiin, lausui kuuluvalla äänellä

d'Artagnan; minulla ei ole mitään syytä puollustaa tätä herraa. Vasta

tänäpäivänä olen hänen nähnyt ensi kerran, mistä syystä, sen hän on itse

teille sanova, nimittäin, hän tuli vaatimaan minulta hyyriä asunnostani.

Eikö totta, herra Bonacieux? Vastatkaa!

-- Se on peräti totta, huudahti kauppias, vaan herra, ei sano teille...

-- Vaiti minusta ja ystävistäni, vaiti erittäinkin kuningattaresta,

muuten saatatte meidät kaikki hukkaan, pelastamatta kuitenkaan itseänne.

Menkää, menkää hyvät herrat ja viekää pois tuo mies!

Ja d'Artagnan työnsi hämmästyneen kauppiaan poliisien käsiin, sanoen:

-- Te olette heittiö, veikkoseni; tulette vaatimaan minulta rahaa,

minulta! muskettisoturilta! Vankeuteen! Herrat hyvät, vielä kerran,

viekää hänet vankeuteen, ja säilyttäkää hänet lukon takana niinkauvan

kuin mahdollista, niin saanpahan sillä tavoin maksun aikaa.

Poliisit tulvehtivat kiitollisuutta ja veivät pois saaliinsa. Juuri

heidän lähtiessään löi d'Artagnan päällysmiestä, olalle ja lausui:

-- Miksikäs en joisi teidän terveydeksenne ja miks'ette te joisi minun?

-- ja näin sanottuaan täytti hän kaksi lasia Beaugency'n viinillä, jota

Bonacieux'in hyväntahtoisuus oli hänelle toimittanut.

-- Tämä on kovin suuri kunnia minulle, lausui poliisien päällysmies, ja

minä otan sen kiitollisuudella vastaan.

-- Siis, terveydeksenne, herra ... mikäs nimenne onkaan?

-- Boisrenard.

-- Herra Boisrenard, maljanne!

-- Maljanne, herra: mikäs teidän nimenne on vuorostanne, jos

suvaitsette?

-- D'Artagnan.

-- Terveydeksenne, herra d'Artagnan.

-- Ja yli kaikkien näiden maljojen, huudahti d'Artagnan kuni innostuksen

vallassa, kuninkaan ja kardinaalin malja!

Poliisien päällysmies olisi kentiesi epäillyt d'Artagnan'in

tosimielisyyttä, jos viini olisi ollut huonoa, vaan kun viini oli hyvää,

oli hän vakuutettu.

-- Mutta kuinka perhanan halpamaisesti sinä nyt teitkään? lausui

Porthos, kun poliisien päällysmies oli mennyt tiehensä ja ystävykset

olivat jääneet yksinään. Hyi hiidessä! Neljä muskettisoturia antaa

keskellänsä ottaa kiinni onnettoman, joka huutaa apua! Entäs sitte

aatelismiehen juoda poliisin kanssa!

-- Porthos, virkkoi Aramis, Athos sanoi jo sinua pöllöksi, ja minä yhdyn

siihen. D'Artagnan, sinä olet suuri mies ja kun sinä kerran joudut herra

de Tréville'n paikalle, pyydän minä sinun puoltosanaasi hakiessani

apotiksi.

-- Mutta tämä menee yli minun ymmärrykseni, sanoi Porthos; tekö

hyväksytte D'Artagnan'in teon?

-- Sen minä, hiisi vieköön, uskon, sanoi Athos; minä en ainoastaan

hyväksy hänen tekoansa, vaan vieläpä onnittelenkin häntä siitä.

-- Ja nyt, hyvät herrat, sanoi d'Artagnan vaivautumatta selittämään

menettelyänsä Porthokselle, kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta, se

on meidän tunnuslauseemme, eikö niin?

-- Mutta ... sanoi Porthos.

-- Nosta kätesi ja vanno! huudahti yht'aikaa Athos ja Aramis.

Esimerkin voittamana, muristen itsekseen, Porthos nosti kätensä, ja

neljä ystävystä kertoivat yhteen ääneen d'Artagnan'in lausuman kaavan

mukaan:

"Kaikki yhden ja yksi kaikkein puolesta!"

-- Nyt on parasta, että jokainen menee kotiinsa, sanoi d'Artagnan aivan

kun hän ei olisi elämässään muuta tehnytkään kuin käskenyt, ja

valppautta! sillä tästä hetkestä lähtien olemme sodassa kardinaalia

vastaan.