VI.

Hänen Majesteettinsa kuningas Ludvig kolmastoista.

Asia herätti suurta melua. Herra de Tréville julkisesti nuhteli

muskettisotureja, vaan salaa onnitteli heitä; mutta kun hänellä oli jo

kiire ilmoittamaan siitä kuninkaalle, riensi hän Louvreen. Vaan se oli

jo liian myöhäistä, kuningas oli jo sulkeutunut huoneesensa kardinaalin

kanssa ja Tréville'lle sanottiin kuninkaan olevan työssä eikä voivan

tällä hetkellä ottaa vastaan. Iltaisilla tuli herra de Tréville

kuninkaan pelipöytään. Kuningas oli voitolta, ja koska Hänen

Majesteettinsa oli sangen ahnas, oli hän mainiolla tuulella; niinpä hän,

nähdessään Tréville'n jo matkan päästä, huusi hänelle:

-- Tulkaa tänne, herra kapteeni, tulkaa tänne, että saan teitä nuhdella;

tietäkääs, Hänen ylhäisyytensä kävi täällä valittamassa teidän

muskettisotureistanne, ja oli semmoisessa mielenliikkeessä, että hän nyt

on vallan sairaana. Ah, mutta nehän ovat koko tuhannen häijyläisiä nuo

teidän muskettisoturinne!

-- Ei laisinkaan, armollisin herra, vastasi Tréville, joka havaitsi ensi

silmäyksellä, minne päin asia oli kallistumassa; ei laisinkaan, sillä

päinvastoin ovat he sangen kilttiä olennoita, hyvänluontoisia kuin

lampaat, eikä heillä ole muuta kuin yksi ainoa toivo, sen vakuutan, ja

se on paljastaa miekkansa ainoastaan Teidän Majesteettinne edestä! Mutta

mitäs tehdä, herra kardinaalin henkivartijat hakevat lakkaamatta riitaa

heidän kanssansa ja noiden nuorten miesparkojen täytyy soturikuntansa

kunniankin vuoksi puollustaa itseänsä.

-- Kas sitä herra de Tréville'ä! sanoi kuningas, kas vaan! eikös hänen

voisi luulla puhuvan jostakin uskonnollisesta lahkokunnasta! Totta

tosiaan, minun hyvä kapteenini, haluttaisipa minun ottaa teiltä

valtakirjanne ja antaa se neiti de Chemerault'ille, jolle olen luvannut

nunnaluostarin. Mutta elkää luulkokkaan minun uskovan teitä niin

sananmukaisesti. Minua nimitetään Ludvig Oikeamieleksi, herra de

Tréville, ja kohtapa vaan, kohtapa vaan saamme sen nähdä.

-- Ah, juuri sen vuoksi, että minä luotan Teidän oikeamielisyyteenne,

armollinen herra, odotan minä maltillisesti ja levollisesti Teidän

Majesteettinne armollista päätöstä.

-- Odottakaa siis, herrani, odottakaa, sanoi kuningas, en minä anna

teidän kaukaa odottaa.

Mutta pelionni kääntyi nyt, ja kun kuningas alkoi menettää mitä oli

voittanut, hän ei ollut ensinkään vastahakoinen käyttämään tätä

Tréville'n juttua tekosyyksi, jonka varjolla hän saattoi vetäytyä pois

pelistä. Kuningas nousi siis hetkisen perästä seisovalleen, pani

taskuunsa rahat, jotka olivat hänen edessään pöydällä ja joista suurin

osa oli voittorahoja, ja sitten virkkoi hän:

-- Le Vieuville, ruvetkaa te paikalleni, minun täytyy mennä puhumaan

herra de Tréville'n kanssa tärkeästä asiasta. Mutta aivan oikein! ...

minullahan oli edessäni kahdeksankymmentä louisdor'ia; pankaa te siihen

sama summa, ettei niillä, jotka ovat menettäneet, ole mitään

valittamista. Oikeus ennen kaikkea. Sitten kääntyi hän herra

de Tréville'n puoleen ja siirtyi hänen kanssansa erääsen

ikkunan-syvennykseen.

No, herrani, jatkoi hän, te sanotte Hänen ylhäisimpänsä henkivartijain

hakeneen riitaa teidän muskettisoturienne kanssa?

-- Niin, armollisin herra, nyt niinkuin aina.

-- Ja kuinka asia tapahtui? sillä näettekös, niinkuin tiedätte, hyvä

kapteeni, tuomarin täytyy kuunnella kumpaistakin riitapuolta.

-- Ah, Herra nähköön, mitä yksinkertaisimmasti ja luonnollisimmasti.

Kolme meidän parhaita sotureita, jotka Teidän Majesteettinne tuntee

nimeltään, ja joiden uskollisuudelle Teidän Majesteettinne enemmän kuin

yhden kerran on pannut suurta arvoa, ja jotka, sen voin kuninkaalle

vakuuttaa, palvelevat Teidän Majesteettianne kaikesta sydämmestään;

kolme meidän parhaita sotureita, sanon, herrat Athos, Porthos ja Aramis,

olivat lähteneet huvimatkalle erään nuoren gaskonjalaisen aatelismiehen

kanssa, jonka minä olin suosittanut heille samana aamuna. Huviretki oli

aiottu Saint-Germain'iin, luullakseni, ja he olivat päättäneet yhtyä

karmeliittaluostarin luona, mutta kun he olivat sinne saapuneet, tuli

heitä häiritsemään herrat de Jussac, Bicarat ja kaksi muuta

henkivartijaa, jotka varmaankaan eivät tulleet sinne noin monilukuisina

ilman asetuksien rikkomisen pahaa aikomusta.

-- Ahaa! huomaan, sanoi kuningas: epäilemättä tulivat he sinne

taistelemaan keskenänsä.

-- Minä en tahdo heitä syyttää, armollisin herra, vaan jätän sen Teidän

Majesteettinne päätettäväksi, mitä viisi aseellista miestä muuta

voisivat tehdä niin yksinäisessä paikassa kuin karmeliittaluostarin

seutu on.

-- Niinpä kyllä, te olette oikeassa, Tréville, te olette aivan oikeassa.

-- Niinpian kuin he olivat huomanneet meidän muskettisoturit, muuttivat

he tuumansa ja unhottivat keskinäisen riitansa soturikunta-riidan

vuoksi; sillä Teidän Majesteettinne kyllä tietää, että meidän

muskettisoturit, jotka pitävät kuninkaan puolta, eikä kenenkään muun

kuin kuninkaan, ovat herra kardinaalin henkivartijain luonnollisia

vihamiehiä?

-- Niin niin, Tréville, huoahti kuningas surumielisesti, ja se on sangen

ikävää, uskokaapas, nähdä Ranskassa tällä tavoin kaksi puoluetta, kaksi

kuninkuuden päätä; mutta kaikki tämä on pian päättyvä. Te sanotte siis

henkivartijain hakeneen riitaa muskettisoturien kanssa?

-- Minä sanon, että on varsin uskottavaa asian tapahtuneen sillä tavoin,

mutta minä en mene vannomaan, armollisin herra. Teidän Majesteettinne

tietää, kuinka vaikeata totuus on saada ilmi, ja ell'ei kellä ole sitä

ihmeteltävää lahjaa, joka on hankkinut Ludvig kolmannelletoista nimen

Oikeamieli...

-- Ja te olette oikeassa, Tréville; mutta nuo teidän muskettisoturinne

eivät olleet yksinään, heidän mukanansa oli eräs lapsi.

-- Niin, armollisin herra, ja eräs haavoitettu mies, niin että kolme

kuninkaan muskettisoturia, joista yksi oli haavoitettu, sekä yksi lapsi,

eivät ainoastaan pitäneet puoliansa herra kardinaalin viittä mitä

peloittavinta henkivartijaa vastaan, vaan vieläpä kaatoivat heistä neljä

tantereesen.

-- Mutta sehän on voitto se! huusi kuningas säihkyvin silmin, voitto

kerrassaan!

-- Niin, armollinen herra, yhtä täydellinen kuin Cé-sillan voitto.

-- Neljä miestä, joista yksi haavoitettu ja yksi lapsi, niinhän

sanoitte?

-- Tuskin nuorukainen; joka vielä käyttihe tuossa tilaisuudessa niin

erinomaisella tavalla, että minä pyydän saada luvan sulkea hänet Teidän

Majesteettinne armolliseen suosioon.

-- Mikä on hänen nimensä?

-- D'Artagnan, armollisin herra. Hän on poika erään vanhimpia ystäviäni;

poika erään miehen, joka teidän isänne, ikimuistettavan kuninkaan kanssa

kävi puoluesotaa.

-- Ja te sanotte tuon nuorukaisen olevan hyvin kasvatetun? Kertokaapa

hänestä minulle, Tréville; tiedätte minun rakastavan sota- ja

taistelukertomuksia. Ja kuningas Ludvig XIII väänteli ylpeästi

viiksiänsä ja ojensi hartioitaan.

-- Armollisin herra, jatkoi Tréville, niinkuin jo sanoin, herra

d'Artagnan on melkein lapsi ja kun hänellä ei ole kunnia olla

muskettisoturi, oli hän siviilipuvussa; herra kardinaalin henkivartijat,

havaiten hänen nuoruutensa, ja vielä enemmän sen vuoksi, että hän oli

soturikunnalle vieras, kehoittivat häntä poistumaan ennen hyökkäystä.

-- Siis, huomaattehan Tréville, keskeytti kuningas, siis nepä ne olivat

hyökkääjiä.

-- Se on vallan oikein, armollisin herra, siitä ei ole enää epäilemistä;

he vaativat häntä peräytymään; mutta hän vastasi olevansa sydämmestään

muskettisoturi, ja kokonaan Hänen Majesteettinsa nöyrin palvelija, jonka

vuoksi hän tahtoi jäädä herrojen muskettisoturien joukkoon.

-- Oivallinen nuorukainen! mutisi kuningas.

-- Ja aivan oikein, hän jäi heidän joukkoonsa; ja Teidän

Majesteetillanne on siinä niin reipas taistelija, että hän se antoi

Jussac'ille tuon kauhean piston, joka niin ankarasti suututtaa herra

kardinaalia.

-- Hänkö haavoitti Jussac'in? huudahti kuningas, hän, tuo lapsi! Se,

Tréville, se on mahdotonta.

-- Asia on niin kuin minulla oli kunnia kertoa Teidän Majesteetillenne.

-- Jussac'in, joka on kuningaskuntamme ensimäisiä miekkamiehiä!

-- Niin, armollisin herra, hän on nyt löytänyt mestarinsa.

-- Minä tahdon nähdä tuon nuorukaisen, Tréville, minä tahdon hänet nähdä

ja jos jotakin on tehtävissä, niin tuumikaamme.

-- Milloin Teidän Majesteettinne suvaitsee ottaa hänet puheillensa?

-- Huomenna kello kaksitoista, Tréville.

-- Tuonko minä hänet yksinään?

-- Ei, tuokaa tänne kaikki neljä yhdessä. Minä tahdon kiittää heitä

kaikkia yhdellä kertaa; uskolliset miehet ovat harvinaisia, Tréville, ja

uskollisuus on palkittava.

-- Kello kaksitoista olemme Louvressa armollisin herra.

-- Tulkaa pieniä portaita, Tréville, pieniä portaita. Tarpeetonta on

kardinaalin tietää...

-- Kyllä, armollisin herra.

-- Ymmärrättehän, Tréville, asetus on aina asetus, ja ovathan kuin

ovatkin kaksintaistelut kielletyt.

-- Mutta meneehän tämä ottelu, armollisin herra, ulkopuolelle tavallisia

kaksintaistelun ehtoja, sehän oli tappelu, jota todistaa se, että heitä

oli viisi kardinaalin henkivartijaa minun kolmea muskettisoturiani ja

herra d'Artagnan'ia vastaan.

-- Oikein kyllä, mutta yhtäkaikki, Tréville, tulkaa vaan sittenkin

pieniä portaita.

Tréville hymyili. Mutta kun siinä oli jo paljo hänen työksensä, että oli

saanut tuon lapsen yllytetyksi mestariansa vastaan, kumarsi hän

kunnioittavaisesti kuninkaalle ja, hänen luvallansa, sanoi hänelle

jäähyväiset.

Vielä samana iltana ilmoitettiin noille kolmelle muskettisoturille, mikä

kunnia heille oli suotu. Koska he jo kauan olivat tunteneet kuninkaan,

olivat he vallan levollisia, mutta d'Artagnan gaskonjalaisella

mielikuvituksellaan näki siinä tulevaisen onnensa ja vietti yönsä

kultaisissa unelmissa. Ja jo kello kahdeksan aamulla oli hän Athoksen

luona.

D'Artagnan tapasi muskettisoturin jo täysissä tamineissaan ja valmiina

lähtemään ulos. Kun kuninkaan luokse oli mentävä vasta kello

kaksitoista, oli hän tuuminut Porthoksen ja Aramiksen kanssa mennä

heittämään palloa Luxemburg'in tallin luona olevassa pallohuoneessa.

Athos pyysi d'Artagnan'ia tulemaan mukaan ja vaikka hän tosin ei osannut

palloa heittää, kun ei ollut koskaan semmoisessa leikissä ollut,

noudatti hän kutsumusta, kun ei tiennyt mitenkä muutoinkaan saisi

aikansa kulumaan kello kahteentoista asti, koska kello oli vielä tuskin

yhdeksää.

Nuo kaksi muskettisoturia olivat jo saapuneet paikalle ja olivat siellä

parhaillaan kahden kesken pallosilla. Athos, joka oli sangen taitava

kaikissa ruumiinharjoituksissa, meni d'Artagnan'in kanssa vastapäiselle

puolelle ja nyt oli yhteinen leikki alkava. Mutta jo ensi yrityksellä,

vaikka hän heitti vasemmalla kädellä, tunsi hän haavansa vielä liian

vähän paranneeksi, voidaksensa kestää semmoista ruumiinliikettä.

D'Artagnan jäi siis yksinään ja kun hän ilmoitti olevansa liian

kykenemätön ryhtymään säännölliseen peliin, jatkettiin heittoa

ilman pitämättä niistä tarkkaa laskua. Mutta eräs Porthoksen

Herkules-kämmenestä singahtanut pallo hiipaisi niin lähitse

d'Artagnan'in naamaa, että se pani hänet arvelemaan, että jos pallo, sen

sijaan kuin se nyt meni sivuitse, olisi paukahtanut kohti, hänen

puheillepääsynsä olisi uskottavasti mennyt myttyyn, koska hänen olisi

ollut mahdoton saapua kuninkaan luokse. Ja kun tästä puheillepääsystä,

hänen gaskonjalaisen mielikuvituksensa mukaan, koko hänen

tulevaisuutensa riippui, hän kumarsi kohteliaasti Porthokselle ja

Aramikselle ja ilmoitti luopuvansa leikistä siksi kunnes hän saavuttaisi

siihen tarpeellisen tottumuksen, ja meni rajaköyden taakse katsojain

joukkoon.

D'Artagnan'in pahaksi onneksi oli katsojain seassa eräs Hänen

ylhäisyytensä henkivartija, joka vielä sangen harmissaan toveriensa

eilen kärsimästä tappiosta, oli päättänyt käyttää ensimäistä tilaisuutta

kostaaksensa. Hän luuli nyt tilaisuuden tulleeksi ja, puhutellen

naapuriansa, lausui:

-- Ei ole ihmettelemistä, että tuo nuori mies säikähti palloa, hän on

epäilemättä muskettisoturin-oppipoika.

D'Artagnan käännähti, juurikuin käärme olisi häntä pistänyt ja silmäsi

terävästi henkivartijaa, joka oli nuo loukkaavat sanat suustaan

päästänyt.

-- Perhana vieköön! jatkoi tuo toinen väännellen ynseästi viiksiänsä,

tiiratkaa minua niinpaljon kuin haluatte, pikku herrani, mikä on

sanottu, se on sanottu.

-- Ja koska sananne on liian selvä selittämättäkin, vastasi d'Artagnan

matalalla äänellä, pyydän teidän seuraamaan minua.

-- Milloinka? kysyi henkivartija samalla pilkallisella katsannolla.

-- Heti paikalla, jos suvaitsette.

-- Kaiketi te tiedätte, kuka minä olen?

-- Sitä en laisinkaan tiedä, enkä siitä yhtään välitäkkään.

-- Siinä teette väärin, sillä jos nimeni tietäisitte, ehkä olisitte

vähemmin kiireissänne.

-- Mikä teidän nimenne sitten on?

-- Bernajoux, teidän nöyrin palvelijanne.

-- No niin, herra Bernajoux, sanoi d'Artagnan levollisesti, minä odotan

teitä portilla.

-- Menkää vaan, herra, kyllä tulen.

-- Elkää pitäkö kovin kiirettä, herra, ettei huomattaisi meidän

poistuvan yhdessä; ymmärrätte kaiketi, että siinä toimessa, johon aiomme

ryhtyä, liika väki olisi haitaksi.

-- Hyvä on, vastasi henkivartija, kummastuksissaan, ett'ei hänen nimensä

tehnyt sen suurempaa vaikutusta nuoreen mieheen.

Nimi Bernajoux oli todella tuttu kaikille ihmisille, d'Artagnan ehkä

poisluettuna; sillä Bernajoux oli yksi niitä, jotka useimmin tavattiin

niissä jokapäiväisissä tappeluissa, joita kaikki kuninkaan ja

kardinaalin säännöt ja asetukset eivät saaneet hillityiksi.

Porthos ja Aramis olivat niin kiintyneet pallonheittoonsa ja Athos

katseli heitä niin tarkkaavaisesti, ett'eivät he edes nähneet nuoren

toverinsa lähtöä. D'Artagnan jäi sanansa mukaan portille odottamaan ja

hetkisen perästä tuli tuo toinenkin paikalle. Kun d'Artagnan'illa ei

ollut aikaa hukata, kuninkaan luokse menon vuoksi, joka oli määrätty

kello kahdeksitoista, katsahti hän ympärillensä ja nähden kadun

tyhjäksi, virkkoi vastustajallensa:

-- Totta tosiaan on onni teille, vaikka nimenne onkin Bernajoux, että

olette joutuneet tekemisiin vaan muskettisoturin oppilaan kanssa; mutta

olkaa huoleti, minä koetan parastani. Asentoon!

-- Mutta, lausui Bernajoux'in nimellä puhuteltu, minusta näyttää tämä

paikka huonosti valitulta, paljoa parempi olisi Saint-Germain'in

luostarin takana tai Pré-aux-Clercs'illä.

-- Teidän huomautuksenne on sangen paikallaan, vastasi d'Artagnan; mutta

pahaksi onneksi on minulla aika vähissä, sillä minulla on eräs kohtaus

kello kaksitoista. Asentoon siis, herra, asentoon!

Bernajoux ei ollut niitä miehiä, joille semmoista käskyä tarvitsee antaa

kahta kertaa. Samassa hetkessä välkähti miekka hänen kädessään ja hän

ryntäsi vastustajaansa kohden, jota hän luuli säikäyttävänsä, koska hän

oli niin kovin nuori.

Mutta d'Artagnan oli eilen suorittanut kokeensa ja, vielä innoissaan

voitostansa sekä pöyhistyneenä siitä suosiosta, joka hänelle oli

tulossa, hän päätti olla peräytymättä askeltakaan; miekat

ristiytyivätkin suojustimeen asti, ja kun d'Artagnan pysyi paikallansa,

oli hänen vastustajansa peräytyminen. Mutta d'Artagnan käytti sitä

silmänräpäystä, jolloin Bernajoux'in miekka, hänen peräytyissään,

syrjähti, irroitti miekkansa hänen miekastaan ja kosketti vastustajaansa

olkapäähän. Nyt d'Artagnan vuorostaan peräytyi askeleen ja kohotti

miekkansa; mutta Bernajoux huusi hänelle, ettei hän siitä välittänyt ja

puski sokeasti häntä vastaan, sysäytyen hänen miekkaansa. Kun hän

kumminkaan ei kaatunut, eikä tunnustanut itseään voitetuksi, vaan koki

siirtyä sinne päin, missä herra de la Trémouille'n hotelli oli, eräs

hänen sukulaisensa oli näet herra de la Trémouille'n palveluksessa, niin

d'Artagnan, joka ei itsekkään tiennyt miten pahan haavan hänen

vastustajansa viimeksi oli saanut, ahdisti häntä ankarasti ja

epäilemättä olisi surmannut hänet kolmannella iskulla, kun, sittenkuin

kadulla syntynyt meteli oli kuulunut pallohuoneelle saakka, kaksi

henkivartijan ystävää, jotka olivat kuulleet hänen vaihtavan muutamia

sanoja d'Artagnan'in kanssa, riensivät miekka kädessä pallohuoneelta ja

hyökkäsivät voittajan kimppuun. Mutta kohtapa näkyi vuorostaan Athos,

Porthos ja Aramis, jotta juuri siinä hetkessä kuin nuo kaksi

henkivartijaa ryntäsivät heidän nuorta toveriansa vastaan, ehtivät

paikalle ja pakoittivat heidät kääntymään. Siinä tuokiossa Bernajoux

kaatui; ja kun henkivartijat jäivät nyt kaksi neljää vastaan, rupesivat

he huutamaan: "Tänne, tänne, koko de la Trémouille'n hotelli!" Näihin

huutoihin tulivat kaikki, ketä hotellissa oli, ulos, ja hyökkäsivät

noiden neljän asetoverin kimppuun, jotka taas puolestaan alkoivat

huutaa: "Tännepäin, muskettisoturit!"

Tämä huuto ei koskaan mennyt kuuroille korville; sillä muskettisoturit

tiedettiin Hänen ylhäisyytensä vihollisiksi, ja heitä rakastettiin sen

vuoksi että he vihasivat kardinaalia. Muiden komppaniiojen miehet kuin

Punaisen herttuan, niinkuin Aramis oli häntä nimittänyt, menivätkin

yleensä tällaisissa taisteluissa kuninkaan muskettisoturien puolelle.

Kolmesta ohikulkevasta herra Desessarts'in komppaniian miehestä kaksi

liittyi niinikään noiden neljän toverin avuksi, vaan kolmas juoksi herra

de Tréville'n hotelliin ja huusi: "Tännepäin, muskettisoturit,

tännepäin!" Tavallisuuden mukaan oli herra de Tréville'n hotelli täynnä

sen aseen miehiä, ja kiiruhtivat nyt tovereillensa avuksi; syntyi

yleinen kahakka, mutta muskettisoturit olivat voiton puolella:

kardinaalin henkivartijat ja herra de la Trémouille'n väki peräytyivät

hotelliin, jonka portit he mennessään sulkivat, juuri töin tuskin ehtien

estää vihollisiansa tunkeutumasta sisään samalla kertaa. Mitä äskeiseen

haavoitettuun tulee, hänet oli sinne viety jo kohta ja niinkuin jo

sanoimme, sangen pahassa tilassa.

Yllytys muskettisoturien ja heidän liittolaistensa joukossa oli

korkeimmillaan ja jopa neuvoteltiin semmoistakin, että, kostoksi herra

de la Trémouille'n palvelijain röyhkeydestä kuninkaan muskettisotureita

kohtaan, pistettäisiin tuleen koko hänen hotellinsa. Ehdotus oli tehty

ja hyväksytty innolla, kun onneksi kello löi yksitoista, muistuttaen

d'Artagnan'ia ja hänen tovereitansa kuninkaan puheille menosta, ja kun

heistä olisi ollut ikävää, jos tuo kaunis urostyö olisi toimitettu ilman

heitä, onnistui heidän tyynnyttää mielet. Jätettiin asia vaan siihen,

että paiskattiin muutamia katukiviä portteja vastaan, mutta portit

kestivät, ja silloin väsyttiin; muutoin olivat tämän kahakan oikeat

päämiehet jo hetkistä ennen jättäneet joukon ja lähteneet herra de

Tréville'n luokse, joka odotti heitä, sillä hän oli jo saanut tiedon

tästä uudesta metelistä.

-- Pian Louvreen, sanoi hän, Louvreen hetkeäkään kadottamatta, ja

koettakaamme tavata kuningas ennenkuin kardinaali on saanut häntä

puhutella; me kerromme hänelle tämän tapauksen olleen seurauksena

eilisestä, niin ne menevät molemmat yksin tein.

Herra de Tréville lähti neljän nuoren miehen kanssa siis Louvreen; mutta

muskettikapteenin suureksi hämmästykseksi ilmoitettiin hänelle kuninkaan

menneen hirvenjahdille Saint-Germain'in metsään. Herra de Tréville antoi

kahdesti kertoa itselleen tämän uutisen, ja kummallakin kertaa näkivät

hänen seurakumppaninsa hänen kasvonsa ruskettuvan.

-- Joko Hänen Majesteettinsa, kysyi hän, oli eilen päättänyt lähteä

tälle metsästysretkelle?

-- Ei, Teidän ylhäisyytenne, vastasi kamaripalvelija, tänä aamuna tuli

ylijahtimestari ilmoittamaan, että yöllä oli muudan hirvi saatu

kierrokseen. Ensin vastasi hän, ett'ei hän lähtisi, vaan sitten ei hän

kumminkaan voinut vastustaa sitä viehätystä, mitä tämä metsästys lupasi,

ja päivällisen syötyänsä lähti hän.

-- Ja tapasiko kuningas kardinaalia? kysyi herra de Tréville.

-- Aivan luultavasti, vastasi kamaripalvelija, sillä minä näin tänä

aamuna Hänen ylhäisyytensä hevoset valjaissa, ja kysyttyäni minne hän

matkusti, vastattiin Saint-Germain'iin.

-- Meidät on ehdätetty, sanoi herra de Tréville. Hyvät herrat, minä

tulen tapaamaan kuningasta tänä iltana; mutta mitä teihin tulee, en

neuvoisi teitä uskaltamaan häntä lähestyä.

Varoitus oli niin järkevä ja semmoisen miehen antama, joka sangen hyvin

tunsi kuninkaan, että neljä nuorta miestä eivät yrittäneetkään sitä

vastustella. Herra de Tréville kehoitti heitä siis kutakin menemään

kotiinsa odottamaan hänen vastaisia määräyksiänsä.

Tultuaan hotelliinsa, herra de Tréville arveli viisaimmaksi jouduttautua

ensimäisenä valittamaan. Hän lähetti sen vuoksi erään palvelijoistaan

viemään herra de la Trémouille'lle kirjettä, jossa hän pyysi hänen

käskemään pois luotansa herra kardinaalin henkivartijan, ja nuhtelemaan

väkeänsä siitä uhkarohkeudesta, jolla he olivat hyökänneet hänen

muskettisoturiensa kimppuun. Mutta herra de la Trémouille, jolle hänen

tallimestarinsa oli jo ennakolta seikat kertonut, tuo sama, jolle

Bernajoux oli sukua, käski viemään herra de Tréville'lle semmoisen

vastauksen, ettei herra de Tréville'llä eikä hänen muskettisotureillansa

ollut mitään valittamisen syytä, vaan päinvastoin hänellä, jonka väkeä

muskettisoturit olivat ahdistaneet ja vieläpä aikoneet polttaa hänen

hotellinsakin. Mutta koska näiden kahden mahtavan herran välillä olisi

kiista voinut jatkua pitkälliseksi, molemmat kun tietysti pysyivät kiini

väitteissään, keksi herra de Tréville neuvon, jonka tarkoituksena oli

saada kaikki päätökseen: hän lähti itse kohtaamaan herra de la

Trémouille'a.

Hän meni siis kohta hänen hotelliinsa ja käski ilmoittaa itsensä.

Molemmat herrat tervehtivät toisiansa kohteliaasti, sillä vaikka eivät

olleetkaan toinentoistensa ystäviä, kunnioittivat he kumminkin toisiaan.

Kumpaisetkin olivat sydämmen ja kunnian miehiä; ja kun herra de la

Trémouille, joka oli protestantti ja harvoin näki kuningasta, ei

kuulunut mihinkään puolueesen, ei hänen seurustelemistansa rasittanut

yleensä mitkään ennakkopäätökset. Tällä kertaa oli kumminkin hänen

kohtelunsa, vaikka tosin kohtelias, tavallista kylmempi.

-- Herra, virkkoi herra de Tréville, me luulemme kumpikin olevan

toisillamme syytä valittaa, ja minä olen nyt tullut tänne itse

saattamaan yksissä neuvoin teidän kanssanne tämän asian selville.

-- Mielelläni, vastasi herra de la Trémouille; mutta minä sanon jo

edeltäkäsin, että minulla on varsin hyvät tiedot asiasta ja että koko

vääryys on teidän muskettisoturienne puolella.

-- Te olette liian oikeudellinen ja kohtuullinen, sanoi herra de

Tréville, ollaksenne suostumatta ehtoon, jonka nyt aion teille esittää.

-- Esittäkää, herra, minä kuuntelen.

-- Kuinka voipi herra Bernajoux, teidän tallimestarinne sukulainen?

-- Vallan huonosti. Paitsi miekanpistoa, jonka hän on saanut

käsivarteensa, ja joka ei liene juuri vaarallinen, on hänellä toinen,

joka on lävistänyt hänen keuhkonsa niin pahasti, että lääkäri on siitä

kahdella päällä.

-- Mutta onko haavoitettu tunnossaan?

-- Täydellisesti.

-- Puhuuko hän?

-- Työläästi, mutta kyllä hän puhuu.

-- No hyvä: herra, menkäämme hänen luoksensa; vannottakaamme häntä

nimessä Jumalan, jonka eteen hänet ehkä kohta kutsutaan, ilmoittamaan

totuuden; minä otan hänet tuomariksi omassa asiassaan, herra; ja mitä

hän sanoo, olen minä uskova todeksi.

Herra de la Trémouille mietti hetkisen, jonka perästä hän, koska oli

vaikea tehdä kohtuullisempaa ehdotusta, suostui siihen.

Molemmat kävivät nyt siihen huoneesen, jossa haavoitettu makasi. Kun hän

näki kahden niin ylhäisen herran tulevan hänen luoksensa, koetti hän

nousta vuoteellaan, mutta ollen liian heikko, uupui hän ponnistuksestaan

ja vaipui takaisin melkein tunnottomana.

Herra de la Trémouille lähestyi häntä ja antoi hänen haistella

hajusuolaa, joka sai hänet tointumaan. Silloin herra de Tréville, joka

ei tahtonut, että häntä voitaisiin syyttää mistään vaikutuksesta

sairaasen, kehoitti herra de la Trémouille'a itseänsä kysymään häneltä

asiasta.

Mitä herra de Tréville oli aavistanut, tapahtuikin. Elämän ja kuoleman

välillä, niinkuin Bernajoux oli, ei hänellä ollut vähintäkään ajatusta

salata totuutta; ja hän kertoi näille molemmille herroille asiat aivan

tarkoilleen, semmoisina kuin ne olivat tapahtuneet.

Se oli kaikki, mitä herra de Tréville oli tarkoittanutkin; hän toivotti

Bernajoux'ille pikaista parantumista, heitti jäähyväiset herra de la

Trémouille'lle, palasi hotelliinsa ja käski heti paikalla ilmoittaa

noille neljälle ystävällensä, että hän odotti heitä päivällisille

luoksensa.

Herra de Tréville'n seura oli sangen valittua, kokonaan kardinaalin

vastustajia muutoin. Hyvin ymmärrettävästi liikkui siis puhelu

päivällispöydässä noiden kahden tappion alalla, joita Hänen

ylhäisyytensä henkivartijat äskettäin olivat kärsineet. Ja kun

d'Artagnan oli ollut näiden kahden päivän sankarina, niin hänellenpä

sateli onnentoivotuksia, joita Athos, Porthos ja Aramis hänelle

yltäkyllin soivat, ei ainoastaan hyvinä tovereina, vaan miehinä, joilla

oli ollut kylliksi usein vuoronsa, antaaksensa nyt hänen saada osansa.

Kello kuuden aikaan ilmoitti herra de Tréville, että hänen oli meneminen

Louvreen; mutta kun Hänen Majesteettinsa suoman puheillepääsyn aika oli

jo ohitse, ei herra de Tréville pyytänytkään käydä sisään pienistä

portaista, vaan meni neljän nuoren seuralaisensa kanssa esihuoneesen.

Kuningas ei ollut vielä palannut metsästysretkeltään. Nuoret miehemme

olivat odottaneet tuskin puolta tuntia hovimiesten joukossa, kun kaikki

ovet avattiin ja ilmoitettiin kuninkaan tulevan.

Tällä hetkellä tunsi d'Artagnan luunsa ja ytimensä vapisevan. Hetki,

joka nyt oli tulossa, oli kaiketikin ratkaiseva koko hänen elämänsä

kohtalon. Senpätähden hänen silmänsä tähtäsivät tuskallisesti sitä ovea,

josta kuningas oli astuva sisään.

Ludvig XIII ilmestyi näkyviin, käyden seurueensa etunenässä; hän oli

metsästyspuvussa, vielä aivan pölyisenä, suuret saappaat jalassa ja

piiska kädessä. Ensi silmäyksellä päätti d'Artagnan kuninkaan olevan

myrskytuulella.

Mutta vaikka tämä Hänen Majesteettinsa mieliala oli silminnähtävä, ei se

estänyt hovimiesten järjestymästä riveihin pitkin hänen tietänsä;

kuninkaan esihuoneissa on toki parempi joutua vihastuneenkin silmän

huomattavaksi kuin jäädä kokonaan huomaamattomaksi. Kolme

muskettisoturia eivät hekään siis empineet astumasta askeleen esiin,

mutta d'Artagnan sitä vastoin jäi heidän taaksensa piiloon; vaan vaikka

kuningas persoonallisesti tunsi Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen, kulki

hän heidän editsensä katsahtamatta heihin, puhuttelematta heitä ja aivan

kuin hän ei olisi heitä koskaan nähnyt. Mutta herra de Tréville, kun

kuninkaan silmät hetkiseksi pysähtyivät häneen, kesti tuon silmäyksen

niin lujana, että kuningaspa se ennemmin silmänsä poispäin käänsi; jonka

perästä Hänen Majesteettinsa, itsekseen murahtaen, astui huoneesensa.

-- Asiat käyvät huonosti, virkkoi Athos hymyillen, eikä meitä tehdä

ritareiksi vielä tälläkään kertaa.

-- Odottakaa täällä kymmenen minuuttia, sanoi herra de Tréville; ja jos

ette kymmenen minuutin kuluttua näe minun tulevan, palatkaa hotelliini:

sillä tarpeetonta on sitte minua enää odottaa.

Neljä nuorta miestä odotti kymmenen minuuttia, neljänneksen,

kaksikymmentä minuuttia; ja kun ei herra de Tréville'ä vieläkään

näkynyt, menivät he pois, levottomina siitä mitä oli tapahtuva.

Herra de Tréville oli rohkeasti astunut kuninkaan vastaanottohuoneesen

ja kohdannut Hänen Majesteettinsa sangen pahalla tuulella, istumassa

nojatuolissa, lyöden saappaitansa piiskanvarrella; tämä kaikki ei

estänyt herra de Tréville'ä mitä levollisimmalla tavalla tiedustamasta

Hänen Majesteettinsa vointia.

-- Huonosti, herra, huonosti, vastasi kuningas, minulla on ikävä.

Se oli tosiaan vaikein tauti Ludvig XIII:lla, jonka kerrotaan usein

ottaneen jonkun hovimiehistä ikkunan luokse ja lausuneen hänelle: herra

se ja se, nähkäämme yhdessä ikävää.

-- Kuinka! Teidän Majesteetillanne ikävä! sanoi herra de Tréville. Eikös

Teidän Majesteettinne kuitenkin tänään ole suvainnut nauttia

metsästyksen huvia?

-- Kaunista huvia! Kaikki pilautuu, totta tosiaan, enkä minä tiedä,

otuksillako nyt enää ei ole jälkiä, vai koirillako nyt enää ei ole

vainua. Me saamme liikkeelle hirven, ajamme sitä kuusi tuntia, ja kun se

on valmis heittäytymään, kun Saint-Simon nostaa torven suullensa

puhaltaakseen halalii, -- raps! koko koiraliuta joutuu harhapolulle ja

syöksee muutaman hirvenvasikan jälkeen. Saattepas nähdä, että minun

täytyy kokonaan luopua ajojahdista niinkuin jo olen luopunut

haukkajahdista. Oh! minä olen aika onneton kuningas, herra de Tréville!

Minulla ei ollut kuin yksi jahtihaukka jälellä, ja sekin kuoli

toissapäivänä!

-- Todella, armollisin herra, minä käsitän Teidän epätoivonne; mutta

onhan Teillä jälellä vielä koko joukko sekä varpus-haukkoja että muita

jahtilintuja.

-- Eikä ketään, joka kykenisi niitä opettamaan; haukanopettajat kuolevat

sukupuuttoon, ei ole enää muita kuin minä, joka ymmärtäisi metsästystä.

Minun jälestäni on kaikki lopussa, eikä sitten enää metsästetä muutoin

kuin satimilla, verkoilla ja ansoilla. Jospa minulla vaan edes olisi

aikaa harjoittaa oppilaita! mutta kyllä kai! -- tuossa kardinaali, joka

ei anna minulle hetken lepoa, joka puhuu minulle milloin Espanjasta,

milloin Itävallasta, milloin Englannista! Ah, kardinaalia mainitessani,

herra de Tréville, minä en ole tyytyväinen teihin.

Herra de Tréville odotti juuri tuota käännettä. Hän tunsi kuninkaan

juurtajaksain; hän ymmärsi, ett'eivät nuo vaikerrukset olleet muuta kuin

esipuhetta, jonkunmoista rohkeuteen pyrkimistä, ja nyt hän oli päässyt

mihin aikoi.

-- Ja millä tavalla olen ollut kyllin onneton pahoittamaan Teidän

Majesteettinne mieltä? kysyi herra de Tréville, ollen olevinansa hyvin

hämmästyksissään.

-- Silläkös tavalla te toimitatte virkaanne, herra? jatkoi kuningas,

vastaamatta suoraan herra de Tréville'n kysymykseen; senkö vuoksi minä

olen nimittänyt teidät muskettisoturieni kapteeniksi, että ne ottaisivat

ihmisiä hengiltä, myllertäisivät kokonaisia kaupunginosia ja tahtoisivat

polttaa koko Pariisin, ettekä te hiiskahtaisi sanaakaan? Vaan mitäs,

jatkoi kuningas, epäilemättä olen minä liian kiireissäni teitä

syyttelemään, epäilemättä ovat rauhanrikkojat jo vankeudessa, ja

epäilemättä olette te juuri tulleet ilmoittamaan minulle, että oikeus on

pantu toimeen.

-- Armollisin herra, vastasi herra de Tréville levollisesti, minä

päinvastoin olen tullut anomaan oikeutta.

-- Ja ketä vastaan? huudahti kuningas.

-- Panettelijoita vastaan, sanoi herra de Tréville.

-- Ah, sepä on uutta, virkkoi kuningas. Etteköhän vaan aio sanoa, että

nuo teidän kirotut kolme muskettisoturianne, Athos, Porthos ja Aramis,

sekä tuo béarnelainen poika, eivät hyökänneet kuin vimmatut

Bernajoux-paran kimppuun, eivätkä ole kolhineet häntä sillä tavalla,

että hän uskottavasti tällä hetkellä taistelee kuoleman kanssa!

Etteköhän aio sanoa, etteivät he sitten ole piirittäneet herttua de la

Trémouille'n hotellia ja tahtoneet pistää sitä tuleen! -- seikka, joka

kenties ei olisi ollut varsin suureksi vahingoksi sota-aikana, koska tuo

hotelli on pesäpaikkana hugenoteilla, vaan joka rauhan aikana on

harmittavan ikävä esimerkki. Sanokaa, aiotteko kieltää kaiken tämän?

-- Ja kuka on Teille ladellut tuon kauniin kertomuksen, armollisin

herra? kysyi herra de Tréville levollisesti.

-- Kuka minulle on ladellut tuon kauniin kertomuksen, herra! ja kenenkä

sen teidän mielestänne pitäisi olla muun kuin sen, joka valvoo minun

nukkuessani, joka tekee työtä minun huvitellessani, joka johtaa kaikki

valtakunnan asiat sisällä ja ulkopuolella, Ranskassa niinkuin

Euroopassa?

-- Teidän Majesteettinne tarkoittaa varmaan Jumalaa, sanoi herra de

Tréville, sillä minä en tunne muita kuin Jumalan, joka olisi niin paljon

korkeammalla Teidän Majesteettianne.

-- Ei, herra; minä tarkoitan valtakuntamme tukea, minun ainoaa

palvelijaani, ainoaa ystävääni, herra kardinaalia.

-- Hänen ylhäisyytensä ei ole Hänen pyhyytensä, armollisin herra.

-- Mitä te, herra, sillä tarkoitatte?

-- Ett'ei ole erhettymättömiä muita kuin paavi, ja ett'ei tämä

erhettymättömyys ulotu kardinaaleihin asti.

-- Te tahdotte sanoa, että hän pettää minua, te tahdotte sanoa, että hän

kavaltaa minua. Te siis syytätte häntä. Malttakaas, sanokaapa,

tunnustakaapa suoraan, mistä te häntä syytätte.

-- Minä en häntä syytä, armollisin herra; minä vaan sanon, että hän itse

on petyksissä; minä sanon, että hänellä on huonot tiedot asiasta; minä

sanon, että on oltu liian kiireisiä syyttämään Teidän Majesteettinne

muskettisotureita, joita hän karsain katselee, ja että hän ei ole

ammentanut tietojansa hyvistä lähteistä.

-- Syytös kohtaa siis herttua de la Trémouille'a itseään! Mitäs siihen

vastaatte?

-- Voisin vastata, armollisin herra, että asia koskee häntä liian

läheisesti, että hän voisi olla vallan puolueeton todistaja; mutta

kaukana siitä, armollisin herra, minä tunnen herttuan jaloksi ja

rehelliseksi mieheksi, ja minä vetoon häneen, mutta yhdellä ehdolla.

-- Millä?

-- Sillä ehdolla, että Teidän Majesteettinne kutsuttaa hänet luoksensa,

tutkistelee häntä itse, kahdenkesken, ilman todistajitta, ja että minä

saan kohdata Teidän Majesteettianne kohta kuin herttua on lähtenyt.

-- Olkoon menneeksi! sanoi kuningas, ja te tyydytte siihen, mitä herra

de la Trémouille on sanova?

-- Tyydyn, armollisin herra.

-- Te hyväksytte hänen tuomionsa?

-- Arvelematta.

-- Ja te alistutte niiden korvausten alaiseksi, jotka hän on vaativa?

-- Täydellisesti.

-- La Chesnaye! huusi kuningas. La Chesnaye!

Ludvig XIII:n uskottu kamaripalvelija, joka pysyttäytyi aina ovella,

astui sisään.

-- La Chesnaye, sanoi kuningas, kutsuttakoon silmänräpäyksessä tänne

herra de la Trémouille; minä tahdon puhutella häntä vielä tänä iltana.

-- Teidän Majesteettinne vakuuttaa minulle sanallansa, ett'ei hän ota

puheillensa ketään herra de la Trémouille'n ja minun välilläni?

-- En ketään, kunniasanani.

-- Huomenna siis, armollisin herra.

-- Huomenna.

-- Mihin aikaan suvaitsee Teidän Majesteettinne?

-- Mihin aikaan vaan tahdotte.

-- Mutta jos minä tulen kovin aikaisin aamulla, pelkään herättäväni

Teidän Majesteettianne.

-- Herättävänne minua? Nukunkos minä? Minä en enää nuku, herrani; minä

olen unen horroksissa toisinaan, siinä kaikki. Tulkaa siis vaan niin

varhain kuin tahdotte, vaikka jo kello seitsemän; mutta kavahtakaa

itseänne, jos muskettisoturinne ovat syyllisiä.

-- Jos minun muskettisoturini ovat syyllisiä, jätetään syylliset Teidän

Majesteettinne käsiin, hän menetelköön heidän kanssansa mielensä mukaan.

Vaatiiko Teidän Majesteettinne vielä mitään? sanokaa sana, minä olen

valmis tottelemaan.

-- En, herrani, muuta ei minulla ole sanottavaa, eikä minua ilman syyttä

nimitetä Ludvig Oikeamieleksi. Huomenna siis, herrani, huomenna.

-- Jumala varjelkoon Teidän Majesteettianne sinne asti.

Niin vähän kuin kuningas nukkuikin, nukkui herra de Tréville vielä

vähemmän; hän ilmoitti vielä samana iltana kolmelle muskettisoturillensa

ja heidän toverillensa, että heidän oli saapuminen hänen luoksensa kello

puoli seitsemän aamulla. Hän vei heidät kanssansa, vakuuttamatta heille

mitään, lupaamatta heille mitään, eikä hän salannut heiltä, että heidän

sekä hänen omakin suosionsa riippui tästä arvanheitosta.

Kun he olivat saapuneet pienille portaille, jätti hän heidät siihen

odottamaan. Jos kuningas olisi heille vielä suutuksissa, tulisi heidän

poistua ilman häntä kohtaamatta; jos kuningas suostuisi ottamaan heidät

puheillensa, tarvittiin, vaan kutsua heitä.

Tultuansa kuninkaan erityiseen esihuoneesen, tapasi herra de Tréville La

Chesnaye'n, joka ilmoitti hänelle, ett'ei herttua de la Trémouille'a

oltu eilen illalla tavattu hotellissaan, että hän oli palannut kotiinsa

liian myöhään, voidaksensa enää mennä Louvreen, että hän oli juuri äsken

saapunut ja oli parhaillaan kuninkaan luona.

Tämä seikka oli herra de Tréville'lle sangen mieleinen, sillä tämä

saattoi hänet ihan varmaksi siitä, ett'ei mitkään vieraat mielijohteet

pääsisi pujahtamaan herra de la Trémouille'n todistuksen ja hänen

välillensä.

Ja tosiaan, tuskin kymmentä minuuttia oli kulunut, kun kuninkaan

vastaanottohuoneen ovi avautui, ja kun herra de Tréville näki herttua de

la Trémouille'n astuvan ulos, tämä tuli hänen luoksensa, ja sanoi:

Herra de Tréville, Hänen Majesteettinsa oli lähettänyt noutamaan minua

luoksensa, tiedustaaksensa kuinka eilenaamuiset asiat minun hotellini

luona tapahtuivat. Minä olen hänelle kertonut totuuden, nimittäin, että

syy oli meidän miehissämme ja että minä olin valmis pyytämään teiltä

anteeksi. Koska minä nyt teidät tapasin, suvaitkaa ottaa vastaan

anteeksipyyntöni ja pitää minua aina ystävänänne.

-- Herra herttua, lausui herra de Tréville, minä luotin niin

täydellisesti teidän suoruuteenne, etten minä tahtonut Hänen

Majesteettinsa luona ketään muuta puollustajaa kuin teidät itsenne. Minä

näen, ett'ei luottamukseni ollut turha ja minä olen kiitollinen teille

siitä, että Ranskassa on vielä yksi mies, josta voipi erhettymättä sanoa

mitä minä olen teistä sanonut.

-- Hyvä, hyvä! sanoi kuningas, joka kahden oven lomasta oli kuullut

kaikki nuo kohteliaisuudet; mutta Tréville, sanokaapa hänelle, koska hän

väittää olevansa teidän ystäviänne, että minä tahtoisin myöskin olla

hänen ystäviänsä, vaan että hän on huolimaton minua kohtaan; että siitä

on jo melkein kolme vuotta kuin minä häntä näin ja ett'en minä näe häntä

muutoin kuin noudattamalla hänet luokseni. Sanokaa hänelle kaikki tuo

minun puolestani; sillä ne ovat asioita, joita kuningas ei voi sanoa

itse.

-- Kiitoksia, armollisin herra, kiitoksia, sanoi herttua; mutta olkoon

Teidän Majesteettinne varma siitä, ett'eivät ne, -- tätä en suinkaan

sano herra de Tréville'stä, -- ett'eivät ne, joita Teidän Majesteettinne

näkee joka hetki päivästä, ole teidän hartaimpia ystäviänne.

-- Ah, te kuulitte minun sanani: sitä parempi, herttuani, sitä parempi,

sanoi kuningas, käyden ovien lomasta esille. Ah, siinä olette te,

Tréville, mutta missä ovat teidän muskettisoturinne? minä sanoin teille

toissapäivänä, että ottaisitte ne mukaanne, minkä vuoksi ette ole sitä

tehneet?

-- He ovat tuolla alhaalla, armollisin herra, ja Teidän luvallanne menee

La Chesnaye sanomaan heille, että tulisivat tänne.

-- Niin, niin, tulkoot heti paikalla; kello tulee kohta kahdeksan ja

kello yhdeksän odotan minä erästä vierasta. Hyvästi, herra herttua, ja

käykää kaikin mokomin vastakin. Sisään Tréville.

Herttua kumarsi ja meni. Juuri kuin hän aukasi ovea, kolme

muskettisoturia ja d'Artagnan, La Chesnaye'n saattamina, näkyivät

portaissa.

-- Tulkaa tänne, uljaat soturini, sanoi kuningas, tulkaa tänne; minulla

on teille nuhteita.

Muskettisoturit lähestyivät kumartaen; d'Artagnan seurasi heitä perässä.

-- Mitä hiisiä! jatkoi kuningas, teidän neljän vuoksi seitsemän Hänen

ylhäisyytensä henkivartijaa kahdessa päivässä asehylyiksi! Se on liikaa,

herrat hyvät, se on liikaa. Tätä menoa mennen, Hänen ylhäisyytensä on

pakko hankkia kolmessa viikossa uudet miehet komppaniiaansa ja minun

panna asetukset kaikessa ankaruudessaan käytäntöön. Yksi, sattumalta, no

siitä en virkkaisi mitään; vaan seitsemän kahdessa päivässä, minä sanon

sen vieläkin, se on liikaa, se on aivan peräti liikaa.

-- Senpätähden, armollisin herra, Teidän Majesteettinne näkeekin heidän

nyt masentuneina ja katuvaisina tulevan pyytämään anteeksi.

-- Masentuneina ja katuvaisina! Hym! sanoi kuningas; minä en laisinkaan

luota heidän tekopyhiin kasvoihinsa; erittäinkin on tuolla muuan

gaskonjalaisnaama. Käykää esiin, herra.

D'Artagnan, ymmärtäen tuon kohteliaisuuden häntä tarkoittavan, lähestyi

mitä onnettomimman näköisenä.

-- No kuinka te sanoitte minulle, että hän on nuori mies? lapsihan hän

on, herra de Tréville, lapsi kerrassaan! Ja tämäkö se antoi sen tanakan

piston Jussac'ille?

-- Ja ne kaksi kaunista pistoa Bernajoux'ille.

-- Aivanko totta!

-- Lukuunottamatta, sanoi Athos, että ell'ei hän olisi päästänyt minua

Cahusac'in kynsistä, minulla varmaankaan nyt ei olisi kunnia tällä

hetkellä olla alamaisimmasti Teidän Majesteettinne puheilla.

-- Mutta sehän on koko hirviö tuo béarnelainen, tuhat tulimaista! herra

de Tréville? niinkuin isävainajani, kuningas, olisi sanonut. Tuossa

ammatissa käy kaiketi monta takkia repaleiseksi ja monta miekkaa

palasiksi. Ja ovathan gaskonjalaiset aina köyhiä, eikös niin?

-- Armollisin herra, minun täytyy tunnustaa, ett'ei heidän

vuoristoissansa ole vielä löydetty mitään kultakaivoksia, vaikka Luojan

kyllä sopisi suoda heille semmoinen ihme palkkioksi siitä tavasta, millä

he puollustavat Teidän isänne, kuninkaan, vaatimuksia.

-- Joka on sitä paljo, että gaskonjalaiset ne ovat minun itsenikin

kuninkaaksi tehneet, eikö niin, Tréville, koska minä olen isäni poika?

No niin, olkoon menneeksi, en minä sitä rupea kieltämään. La Chesnaye,

menkääs katsomaan, ettekö kaikkia taskujani kopeloimalla löytäisi

neljääkymmentä pistole'a; ja jos löydätte, tuokaa ne minulle. Ja nyt,

nuori mies, selittäkääpä omantunnon mukaan, kuinka kaikki on tapahtunut?

D'Artagnan kertoi eilisen kohtauksen juurtajaksain: kuinka hän saamatta

unta siitä ilosta, että pääsi kuninkaan puheille, oli mennyt tapaamaan

tovereitansa kolmea tuntia ennen puheillepääsyn määräaikaa; kuinka he

yhdessä olivat menneet pallohuoneelle ja kuinka sen vuoksi, että hän oli

sanonut pelkäävän saavansa pallon naamaansa, häntä oli pilkannut

Bernajoux, joka oli vähällä saada maksaa tuon pilkan hengellänsä, ja

herra de la Trémouille hotellinsa menettämisellä, vaikka hän oli viaton

koko asiaan.

-- Juuri niin se oli, mutisi kuningas; juuri niin kertoi herttuakin

asian. Kardinaali parka! seitsemän miestä kahdessa päivässä, ja hänen

kalleimpiansa, mutta nyt on kylliksi; hyvät herrat, kuulkaas, nyt on

kylliksi: te olette saaneet täydellisen korvauksen Férou-kadun asiasta

ja ylikin; saatte olla tyytyväisiä.

-- Jos Teidän Majesteettinne on, sanoi Tréville, olemme kyllä me.

-- Kyllä minä olen, sanoi kuningas, ottaen kourallisen kultaa La

Chesnaye'n kädestä ja pannen sen d'Artagnan'in käteen. Kas tässä, sanoi

hän, todistus minun tyytyväisyydestäni.

Niinä aikoina ei niitä ylpeyden aatteita, jotka nykyaikaan vallitsevat,

ollut vielä laisinkaan olemassa. Aatelismies otti kädestä käteen

kuninkaalta rahaa, eikä siinä ollut mitään alentavaa. D'Artagnan pisti

siis neljäkymmentä pistole'a taskuunsa vallan peittelemättä ja osoitti

päinvastoin mitä suurinta kiitollisuutta Hänen Majesteettiansa kohtaan.

-- No niin, sanoi kuningas katsahtaen seinäkelloon, no niin, ja kun

kello on jo puoli yhdeksän, niin hyvästi nyt vaan; sillä niinkuin jo

sanoin, odotan minä erästä tänne kello yhdeksän. Kiitoksia

uskollisuudestanne, hyvät herrat. Minä voin siihen luottaa, eikö niin?

-- Kyllä, armollisin herra! huudahtivat kaikki neljä asetoveria yhteen

ääneen, me antaisimme hakata itsemme kappaleiksi Teidän Majesteettinne

tähden.

-- Hyvä, hyvä; mutta pysykäähän vaan kokonaisina: se on enemmän arvoista

ja siten olette minulle suuremmaksi hyödyksi. Tréville, lisäsi kuningas

matalalla äänellä muiden poistuessa, kun teillä ei ole paikkaa

muskettisoturien joukossa ja muutoinkin olemme päättäneet, ettei siihen

päästetä ilman koetusaikaa, niin pankaa tuo nuori mies herra

Desessarts'in, teidän lankonne, henkivartijakomppaniiaan. Ah, lempo

vieköön, Tréville, minua huvittaa nähdä, miten kardinaali murtaa suuta:

hän joutuu vimmaan, mutta yhdentekevä; minä olen täydessä oikeudessani.

Ja kuningas heitti kädestä pitäin jäähyväiset Tréville'lle, joka meni

pois ja yhtyi muskettisotureihinsa, jotka hän tapasi jakamassa

d'Artagnan'in kanssa niitä neljääkymmentä pistole'a.

Ja kardinaali raivostui, niinkuin Hänen Majesteettinsa oli arvannut,

raivostuipa niin, ett'ei hän kahdeksaan päivään tullut kuninkaan

pelipöytään, mikä ei kumminkaan estänyt Hänen Majesteettiansa

osoittamasta hänelle mitä herttaisinta puoltansa ja, joka kerta kuin he

kohtasivat, kysymästä häneltä mitä mairittelevimmalla äänellänsä:

No, herra kardinaali, kuinkas on teidän miestenne, Bernajoux-paran ja

Jussac-paran laita?