Pali stää Hakkri Iirot o moititt ja semsep puhe hänest ova liikkellk
koko Rauman gaupungis ja viäl maakunnasakki, ett hän o niit suurimppi
junkkrej ko maa päälläs kanda. -- Sillaill oikke. -- Ja jos vaan
gaupungis jotta jekku on deht ja pantt kaikk asja riipi raapi, niin
gyll sillon gans koht huudeta, ett se o Hakkri Iiron döit, tämäki;
kenestis muun, go se Hakkri Iiro hultteme. -- Eng mnää tahd lainkka
hänem bualestas alvoseerat; kyll asi semne ongi, ett yks ijangaikkinen
giusangappal hän mond kertta ongi ja seotta oikke hän sillon dällö
muitte ihmisten doimtukse nii, ettei niist tahd mittän dolkku saad.
Mutt pane ai se poik joskus asja hyvängi reedaha ja vähä turkase
nässist sittengi. Pane händ. Niingo esimerkiks ne Linnalan dalon
gorsteeni. Ei maar niitäkkä vaan gukka muu ko Iiro olis nii äkki
uudestas muuratuks saann, eik nii ihmelise yksingertasellt tavall.
Asja lait ol näi. Linnalan gapteen ol semne miäs, ett alokses häm bit
nii hyväs kunnos, ett harvall miähell ol asti semses reedas. Ai stää
krubatti ja kuuratti ja maalatti ja taklaust tervatti ja plisatti ja
kläädätti ja uudistettingin, go nii hyväks katotti. Nii ett kyll
Linnalan gapteenin guunar vaa hyväs kunnos ol, niingo sanott. Mutt
hänen dalos kaupungis ol se sija vallam bäim bilivinni. Ol niingon ei
häne hualembitos olis piisann molemppihi, astjaha ja taloho. Ja nii sai
sitt talo jäädt tarppelissimppikin gorjauksi vaill. Eik semsis olois
sitt ihme ollukka, ett se vähitelle rupes olema juur jämt niingo
harakam besä. Sillett, niingo jokanen diätä, ko vaan dalo pitämä
joutunn o, ni yhtmittast korjamist ja silmällp pitto talo vaati. Kyll
se muuton gässihi luhistu taikk uhka kummingi luhistu. Ja nii ol
Linnalangi lait. Satte oliva aikka päevi hakanns siit maali helkkrihi,
seinäp pullistusivap paikotelle ulospäi, paikotelle ne olivas
sisällppäin guapall, fuarlauda sauma hirvittliiväp pahast, akkunluuku
oliva vino ja siällt täällk killus niist joku vaa yhdells saranall. Ei
ollk katokan gehuttavas kunnos. Mutt kaikkja surkkjamas reedas olivas
sendän gorsteenis siint talos. Tuule ja satte ja pakase oliva hakannt
tiiliskive niis vallalles ja siirtänn ne jongu verram bois
paikoildaski, nii ett korsteeni oliva ny valla vinkkräs ja vänkkräs ja
ihmissi oikkem belgutt, ko he Linnala siutt kulkiva. Eik oll ihmekän,
gosk Puandi Fretta kerra jo ol saanukki nyrkin gokkosen diiliskiven
gapplen gnuppihis, ko hän lehmätäs syätt siin Linnala rännsteenis. --
No, se saatt usko, ett kyll Linnalan gapteen sillo sai kunnjas kuullf
Frettald. Mutt ei asi siit parandunn. Ko Fretta kiukust kihiste ol
nuhdesaarnas pitänn ja vihdo viime sanos: "Kuule, snää Linnalan guato,
lait snää vaan gorsteenis kunttoho -- mitästis olsis sanonn, jos mnää
ny makkaisi hengettömänp pää vallan gräämin", ni ei Linnalan gapteen go
nauro vaa ja sanos: "Ei, Fretta, ei niitten gorsteenette laittamissehe
raha haaskat; nes saava oll niingo ne ova. Riduillp pual mailma toimen
dlee. -- Ja mitä siihen dlee, ett snää olsik kuall, ni vähäst tua, mene
niit laevoijakki."
Semne ykspäine ja jumalatone miäs oikke se Linnalan gapteen ol ja
korsteenej ei korjatt, muttko net tliivap päev päeväld vaa ai
viheljäisemäks. Eik ollt takkeit, vaikk ne joku kaunis päev olsivap
pudonnukki jongu niskaha ja tehn valla roineit, jos ei Iirot olis oll.
Iiro ol näättäk kerra seilej neulomas Linnalas ja sillo Linnala frou
sano Iiroll: "Kuule, Iiro, snää kos ossa ihmisten gans puhell ja saa
yht ja toist toime, eks snää sais stää meijä äijäm bäät käändymä siihe
fiirihi, ett hän annais laitta nua meijän gorsteeni. Tiädäks, mnää
häppen, go ne semses reedas ova ja saatta niitten dähde viäl joku
vahingokin dapattu."
"No, stää em mnää ihmettel, ett te häppett", vastas Iiro, "mutt ei siin
äijän gans puhelemine aut, toisellt tavallt tätä asja sortteerat täyty
ja kyll mar se klaarata, klaarata händ. Jättäkkä se vaa mnuu halttuhun.
Mutt älkkä odottakk, ett se asi huame valmis o. Jongum bäevä odottat
täyty, ennengon gaikk valmiks saada."
Sillaill oikke Iiro sanos. Ei se poik silmäräpäystäkkä eppäl, ettei hän
semsest toimest selkkeis. Ja se juur ihmelisind oliki, sillett ei koko
Rauman gaupungis olis stää miäst, ko olis uskaldann ilma luppa mennp
pitelemä Linnalan kapteenin gorsteenej. Linnalan gapteen ei oll näättäk
vaa ykspäine ja häij, mutko hän ol lisseks vahvimppi miähi koko
kulmakunnall ja käppi päällk käymä.
Mutt semse ei merkinn mittä Iiroll. Hänell ol järk apunas.
Sillaill oikke. -- Ja yks aamu, ko Iiro tiäs, ett Linnalan gapteen läks
Nihattulaha auksioonihi, ni häm bistä ittes istuma Orelli sillall. Istu
siin ja poltta piippuas ja kattle pikku poikki, ko ongesivas särjej ja
seivej siinp Pihlmanin guljus. No, ja ko hän siins sitt o istunnt tiima
ja kukatiäs pariki, niin dlee yks maangylä miäs kävellen gaupunkkihi ja
sano hyvä päevä Iiroll.
"Jumal' andakko", vastas Iiro, "mistäs snää olek kotosi?"
"Eorjoe Maadeld."
"Vai nii, vai Maadeld snää ole. Mitäst asja snuull o gaupunkkihi?"
"Olen dyä haus."
"Vai nii, vai tyät snää hae."
"Nii händ, ei sunkkam batruunill olis antta mnuull jottan doind."
"No, olis kyll vaa, ei täsä kaupungis tyäst puutett ol. -- Kuule,
ossaks snää muuraustyät?"
"En, gyll o niin goohot, ett em mnää ols stää tyät koskan dehn."
"Se o vahing se. -- Mutt ei sill väli ol; saas snää kummingi muuri
hajalles, jos tarvita."
"Miks en sais."
"No niin, dleestis nys sitt mnuun gansan."
Ja sitt he läksivä, Iiro ja hänen dyämiähes. Menttin Guninkkangattu
alas ja kom bäästi Linnalan gohdall, ni Iiro viä miähes toispuallk
kattu, näyttä niit Linnalan gorsteenej ja sano: "Niingos nää, ni ova
nuak korsteeni vähä jumalattoma huanoiks pääss, nii ett snää saa reppi
ne alas."
"Ova ai näämäs peräte viheljäise. -- Kyll mar mnää ne vaa äkki alas
ota. -- Mutt mitäst siit tyäst maksetam balkka."
"Markk tääll om bäeväs maksett ja talo ruak. Se o nykyne markkong."
"Kyll mnää siihe vaan dydy."
"No, se o hyvä. Mutt pan liukkast käymä. Ehtoks pitä kaikk oleman deht.
Ja käsk meijäm biik appuhu, josas apulaist tarvitte. -- Nääks, mnää en
gerkk ny oleman gotonk, ko mnuun däyty menn haminaha. -- Sillaill
oikke. Ja niingo sanott, pan äkkin gäymän dämä tyä, niis saa enemängin
doimitust mnuuld."
"Kyll mnää vaam barastan goita."
"No nii, se o hyvä. Ja ko mnää tleen gotti haminast ehtoste, ni mnää
maksa snuum balkkas. -- Hyväst nys sitt siks aikka! -- Jaa, mutt
meinasi valla unhotta viäl yhde asja. Nääks, täsä mnuun dykönän asu
mnuu setän, hän o hiukam bäästäs seonn ja hänellt tlee usse semmost
älli, ett hän luule olevas tämän dalo isänd. Ja jos hän niingo
sekkanuis snuun doimeihis ja ruppeis isänäks täsä, ni älä kränit vasta
lainkkan, go myänk kaikk ja ol häne miäles jälkke. Siit hän dykkä
kovast -- Nii oikke ja hyväst ny."
"Jumala halttu."
Iiro men menoijas ja Maade miäs men gadom bääll ja ott ens kaikk nek
kive alas, ko hän gynsi vallalles sai. Ja pali hän niit sillaills
saiki. Ja sitt hän men göökkihi ja pyys piigald vasara ittelles ja
kysys, ett kosk talos suurust syädä.
"Kell kahdeksa", sanos flikk ja kysys, ett mikäst miäs hän on, go noi
vaan dlee vasara hakema ja suurukse aikka kysymä. Miäs selitt asjas ja
flikk meinas, ett om mar hyväki, ett kapteen viime on dull niim bali
järkkihis, ett hän anda uudek korsteenit tehdt talohos.
"Tlee mar frouaki vaa iloseks, ko hän sen guule. Frou ei ol näättäk nyk
koton. Se men vähä asjoilles kaupunkkihi", lopett flikk puhes. Ja Maade
miäs men dyätäs jatkama.
Kaks korsteeni Linnalas vaa oliki ja niim berstandunnu ne oliva, ett
miäs sai häthättä ne alas ajetuks. Pualpäeväks se tyä ol teht ja
jälkkem bualem bäevä miäs kanno tiile alas kadolt ja viide aigoin hän
ol saannk kaikk valmiks. Häm bist tupakki piippuhus ja istatt kuistim
bengill ja odott isänttätäs päevpalkka maksama. Frouakin dul siihe ai
joukko juttlema hänen gansas ja ol kovast tytyväinen, go ne huanok
korsteeni ny oliva alas otetu.
Kell kuuden gorvis tul sitt Linnalan gapteen gottip, pist heoses
tallihi, vet rattas vahehe ja meinas menns sisäll huaneihis. Muttko hän
näk se miähe siink kuistill, ni hän gysys: "Mikäs miäs snää ole?"
"Tyämiäs vaa. -- Jumal andakko hyvä päevä kans sendä."
"Jumal andakko. -- Snää olet tyät hakemas."
"Nii oikke. -- Ole sendän däsä jo semmost piänd tyät toimittannukki ja
odota isänttä kotti, ettän saam balkkan."
"Vai nii. -- Frouak snuun dyähö o ottannt tänn?"
"Ei, kyll isänd mnuun doimeihim buhus."
"Isänd! Mnää tämän dalo isänd ole."
"Sillaill oikke, isänd oikken de olett. Kukast sitt isänd olis", vastas
miäs, ko muist Iiro varotukse.
"Nii no, ja mnää en ols snuu pyytänn mihinkkän dyähö. Mitäs tyät snää
olet tehns sitt?"
"Oti alas nuas saastase viheljäisek korsteenit tuald kadom bääld",
vastas miäs, sylk ja näytt piipuvarrellas ylöspäi.
"Oti alas meijän gorsteeni! Aim bahustak snuull on dekko niitten gans",
huus Linnalan gapteen ja karas kadullk kattoma, ett olik se miähe
jutuis perä kans.
Ja ol oikke. Sill oikke ol Linnalan gado hari. Ei ollt trönttiäkkä
jälill Linnalan gorsteeneist.
Linnalan gapteen suutus vähä kamalaste. Taulvärkk punasen, kaulsuanep
pullistunnun ja silmä ymbyrjäisinp pääs hän hyppäs tasajalkka se Maade
miähe edes ja kysys, kene luvall hän o hävittänn Linnalan gorsteeni.
"Isänä luvall", vastas Maade miäs hyvi levolisen.
"Isänä luvall. -- Eks snää kuull, ett mnää ole dämän dalo isänd."
"Kuuli händ, -- olett händ tet tämän dalo isänd. -- Kuingastetett
olis."
"Kuule miäs; snää ole hull."
"Saatta kyll niingi oll, mutt o niit muitakki hulluj täsä."
"No, mutt snää nyt vast olekki aika vekar. -- Tiädäks, mnää mene
hakeman geppin ja anna snuullp päevpalka."
"Niin gyll paras ongi."
"Kui, mitä snää sanosi? -- Siunakko sendä, snää ole vissi Seilist
karann ja tleet tänn hajottaman gunnjaliste ihmisten gorsteenej. --
Kristiina, Kristiinaa --!"
Linnalan gapteen ol niim bois ittestäs, ett hänen däydys huutta
frouatas appuhu, niingo ai ennengin, go oikkem brindullk kaikk asja
oliva.
No, mitäs tästä, frou tul, kuulustel ens, mitä kapteenill ol juttlemist
ja rupes sitt tutkima stää Maade miäst ja kyll asjast selk tul ja
ymmärs frou jo sengi, ett kuka se miähe ol lähettännt töihi, mutt siit
ei hän hiiskattanns sanaka.
Mutt Linnalan gapteen kävel ettit takasin guisti edes, kirol ja
pärmänttäs ja sanos ai joukko: "Turkane sendän, go mnää tiädäisin, guka
tämän dyä on dehn!"
Ja Maade miäs siunas ja kläppäs ja meinas, ett kyll hän on guull, ett
kaikk kaupungi ova oikkem brakkrettem bessi, mutt ei mar hän dämmöst
luulls sendä ihmsillt tehtäväs tääll. Ja sitt hän men frouan dyyijö,
näytt peuklollas yli olgas stää kapteeni, ko ähkys ja puhgus kiukuisas,
ja kuiskas frouan gorvaha: "Mutt tua miäs tosa, ei sunkka se sendän
däysjärkine ol?"
Mutt kapteen guuliki se, ott Maade miähe niskoihin gii, nost häne ylös,
pudist händ vähä kamalaste ja huus: "Vai hullun girjoihi snää viäl
mnuum bistä!" -- Ja siin olis tapattunn vallan gauhjoit, jos ei frou
olis tull välihi.
Ja ko sitt jäll ol asjoit hiuka sortteeratt, ni selkes ko selkeski siin
vihdo viime, ett se miäs, kon dyähö ol käskenns se Maade miähe, ol
ilmottann, ett Linnalan gapteen o vähä viti eik nii vähäkä.
Ymmärtä se, ett kapteen ol viäl enemä suuttunnk, ko hän semssi viäl sai
kuuli, eik oll ihmekä, ett hän darjos keppi sill Maade miähellk, ko se
kysys kapteenild, ett eik kapteen sitt maksakka hänellp päevpalkka.
Muttko frou ol hetkem buhellk kapteenin gans ja selittänn, ett he
joutuva vallan gamalam bilka alaseks, jos tua miäs nys saa menns
sillaillp pois talost ja jutellk kaikill ihmsill, mimmost jekku hänell
ja Linnalan gapteenill on deht.
"Nii, niin, gyll oikke asi nii ongi", möris kapteen, makso Maade
miähellt täydem balka ja anno viäl puale markka ylirahaki, ett miäs
pidäis suus kii.
Ja miäs kiitt kovast ja vannos kova vala, ett hän mene stää päät
Eotjoell eik ikänäs enä pist nokkatas Rauman gaupunkkihi. Ja sem buhes
hän on bitännykki.
Mutt Linnalaha muuratti uudek korsteeni eik oll ihmekkä, sillett ei
ilman gorsteenej missän doimen dulla. Ja kon gerran gorsteenit tehti
uudestas, niin gorjattin goko taloakki yhde eine.
Linnala frou ol kovast tytyväine, kiitt Iirot ja varott, ettei hän vaa
ilmotais, ett hän se ol, ko nek korsteeni hajottama määräs. -- "Ei,
frou hyvä", vastas Iiro, "em mnää semsist mittän gohis. Em mnää ols se
luandone, ett mnää kerskailisi hyvist töistän, vaikk mnää niit pali
tee. Sendähde mnää olengi vähä semses huanos huudos, ko mnuum bahat
tyän vaan dunnetuks tleeva. Mutt sill ei ol väli. Eiköst sanasakki
sanot, ett josas tee jongu hyvän dyän, ni älä ann vaseman gäden diättä,
mitä oikki teke."