Se, ko yks nelikymmend aastaikka takasim baatill liikkell ollesas
poikkes Katavkarihi ja joudus jutuihin Gatavkari Efraimin gans, sai
hyvim bian diättä -- jos ei hän jo enne stää tiätänn ett se luado
ulknokkaha joku viiskymmend vuatt takasi yks fransklaine skuunarbarkk
ol ajannk karill ja menns säpäleiks. Se nyk kyll ei ol mikkä ihmeline
asi, sill ett ei se fransklaine oll -- jumal parakko -- aino asti, ko
sen garin gylkke ol uponn, eritottengin gon gova syydvest paino pääll.
-- Ei maaren, gyll niit aloksi siin ol hävinn nii ennen go jälkkengi se
fransklaise, mutt tämä fransklaises skuunarbarki lait ol se, ett sillt
tiädetti ollu lastinp paljast rommi. Ja juur sendähde Efraim siit
juttel kaikillk, ko vaan dahdosiva häne jutuijas kuull.
-- Nii händ, päätt Efraim aim buhes, ajatelkkast vaa stää rommim
baljoutt, ko siäll ny vallan durhambäite makka merem bohjas;
ajatelkkast kui mond kertta siit sendä sais lämmityst tämne miäs ko
mnääkin, go joudu däsä syyskylmilläkki verkoinen rähjämä ulkmeres. Ja
ko hes sitt viäl jahtava, ett romm ja se sukuse liäme ovas semssi, ett
hep paraneva ja tleeva maukkamaks, mitä kauemi heit säilytetä. --
Eiköst tämmöst ol oikken gamal ajatell? Eik se verran go yht halstoopim
böhkö siäld ols saatt ylös, vaikk kyll on goitett ja vaikk siäll merem
bohjas tiättvästengi om böhkössi ja kruusej ja tynnrej vaikk ming verra
ja kaikk täynns stää parast vestindia rommi. -- -- Hohho, sendä!
Semssi oikke se Katavkari Efraim juttel kaikillk, kon Gatavkarihin
dliiva. Eik stää sitt lainkka ihmetellt tarvitt, ett hän se jutum
bauhas Moso handelsmannill ja Riikolan gapteenill ja Lella Sambullk, ko
hes sinnk Katavkarihin dliivak koko suveks linnustleema ja kalastama.
Ja vaikk hek, ko oliva vanhoj raumlaissi ja tunsivak kaikk kari ja
grundi Rauma ulkpualell, Löökki ja Pirskeri myäde, ja vaikk he oliva
montten gerttan guullk kaikk ne jutuk, ko niist pauhatti, ni hek
kuulustliiva harttast Efraimi. Ja Lella Sampp vilkautt silmä Moso
handelsmannillk, ko Efraim tul juttus lopumbuall ja vesi suupiälis
huakkal: "Ajatelkkast, hyvä herras, stää rommim baljoutt, ko siäll ny
makka merem bohjas."
"Nii, ja kui hyvä se ny olis, ko se o niin gaua siäll maann
umbsulkkemes", pist Moso handelsman välihin, go hän diäs, ett se viäl
enemä harmitt Efraimi.
"Älkkä muut sanokk, handelsman hyvä! Nii händ, semset tavarat tleevak
kuulem paremaks, mitä kauemi heit saa takanas pidetyks. Ei ne ol niingo
esimerkiks vaimihmisek, kon dleevak katkeramaks ja kirppjämäks vuas
vuadeld ja viime -- --"
"Vai siins snää jahta ekkäs ann herratte oll rauhas! Lait ittes
porstokamarihi; siäll o ehto pöydäll ja sia valmis. Älä siinp proht, ko
syä ja men maat", keskeytt Efraimim buhen Gatavkari Maij, kon dul juur
ehtoaskreildas ja ol kuull Efraimi meiningi vaimihmsist.
"Siins se ny näätt", kuiskas Efraim viärailles, "ja vaikk mnuu
miälestän vaimihmssi ylipäätäs täyty pittäp piukill ohjaksill, nin
däyty heijä miäldäski välist noudatta. Ni ett jos täst vissim bistäis
ittes porstokamarihi syämä ja maat." -- Ja siihe Efraim sillk kertta
jätt suviviäras.
Mutt kyll siihe juttuhu siit fransklaisest skuunarbarkist suve mitas
palatti mond kertta ja kon gaunist ilma ol, ni menttin gaiki sinnk kari
ulknokkaha ja laahattin dragi paati hännäs ja koitettin gähjät ja
koperoit merem bohi pitkills saitoill. Mutt turha toimitust se ol, ko
siinp paikka ol kyll suuri kivej pari sylläm bääs, mutt niitte viäres
kymmengund sylttä vett. Dragi ott ain giveihin gii ja saitoj ol paha
hantteerat nii syväs vedes.
Eik Efraimills semsis olois muut hyätty tulls siit fransklaise lastist,
ko ett hän sai jutells siit ja ajatellk, kui hyvä se romm olis, ko se
sais kässihis.
Mutt kon guukaus ol kulunns siit ko ne viäras sinnk Katavkarihi olivat
tull, ni Efraimill ol jo toinengi jutt pauhattavank, ko hän gaupungis
käve kaloj myymäs, taikk ko verkoill olttin, daikk ko joku eksys
Katavkarihin gattoman, guis siäll eletti. Ja se ol hiuka lystelisemä
sorttine se jutt.
Asja lait ol näättäk nii, ett ko Moso handelsman ja Riikolan gapteen ja
Lella Sampp tliivas sinnk Katavkarihi suveks asuma, ni heill ol jos
jotaki sälä fölisäs. Ja kaikkjast hullumppa ol Efraimi miälest se, ett
Moso handelsman ol laahannf fölisäs hirmutte suuren gori ja siink koris
ol neli kana ja komjas kuko. Moso handelsman ol näättäk kovast nuuga
ruakas kans. Montta lai stää pit olema ja tuarett ja hyvä ja
eritottengin kanamuni pit hänell olema. "Ne ova hyvä ruakka ja ilma
niit ei saa munatodiakkan doime", meinas Moso handelsman, niingon dosi
ongi. Vaikk ei Efraim sendä oikke sama miäld ollk, ko hän ol tottunnk
käyttämän geväsi hahga ja svarti ja prakutte muni, ko häne miäles
semmost ruakka tek ja muin vuade aigoin hän ol ilma munaruakka. Mutt
Moso handelsman ol tottunnt toissi reklemendeihi ja sendähde hän ol
kanase ja kuko fölisäs ottann. Ja hyvi se herrasväki siäll luados rupes
toimen dleema. Kuko kiljus kilppa kalakaijatte ja louvetten gans ja
kana munesiva niingo hullu. Mutt viime yks niist kanasist hak ittelles
semsem besäpaika, ett Moso handelsman ei löytänns stää, vaikk hän gui
olis hakenn. Viime se jäi pois pitkiks aigoiks ja ko se sitt tul syämä,
ni se kotkott ja ol kiukkune ja kaikist merkeist näys, ett se ol ruvenn
hautoma. Ja kon dämnen doim ol valla vasto Moso handelsmanni
meiningeit, ni hän nappas sen gii, liottel stää kylmäs vedes ja kiros
ja haukus stää. Mutt ei siin mikkä auttann. Kana pit asjas pääll vaa.
Ja kon golm viikko ol kulunn, ni hän ol saannt tyäs tehty ja munist
olivat tullp poja. Mutt siunakko sendä, mimmost sekalaist seorkuntta
nep poja oliva. Asja lait ol näättäk nii, ett vaikk ei Moso handelsman
oll löytänns stää kanambessä, ni Riikolan gapteen ja Lella Sampp
tiäsivä, misä se ol ja nämä julmetu olivap pistännk kana all pari
svarti muna ja -- mikä kamalimppa ol -- pari hyyppemengi muna
kanamunatte joukko. Kana ol vallam bäästäs seonnk, ko yks osa hänem
bojistas koht pist ittes merehe ja uisiva ja sukeldliva siäll, yks osa
kulk emäs hännäs, niingon ganamboikattem bitäkin dekemä, ja kaks istus
pesäs ja ain gon gana tul liki, ni ne avovas suus, nii ett se ol niingo
viide leivä uun ja kana kaadus hännälles, ko häm belkäs vissingi, ett
ne niälevä häne hööhmines päevines. Eik oll ihme, ett kana niit
tarhpöllöm boikki pelkäs. Niit pelkäsivä ihmsekki ja Katavkarin goer,
ko muuto ol vähä kiukkusesorttine elukk, pist händäs takakondettes väli
ja läks ulvote mettä eik tull kottis syämängä ennengo vast voorkaudem
bääst ja sillongi vallan gyyrysilläs ja pelgo hallus.
No ymmärtä se, ett Moso handelsman ol kiukkunen, go hän dämsen garja
isänäks ol joutunn. Ja ko sitt viäl jongu ajam bääst koko Rauma
ymbrystäs tiädetti, mimssi kanamboikki hän gasvatta, ni ei ol lainkka
ihme, ett häm bäätt kosta Riikolan gapteenill ja Lella Sambull. Sillett
kyll hän goht ymmärs, kukk hänest jekku olivat tehn.
Mutt Moso handelsman ol viisas miäs, eik häm bitännt turha kiirutt
saadakses velkas kuittessen gapteenill ja Sambull. Ei maakan go
hissuksis ja perimbohjasest hän gostoas valmist. Ens hän sous Saukom
Betterin dyä ja lainas häneld semse vanha-aikkasem, blattingillp
päälystetyn gannu savikruusi ja pist se likkoho yhte lahtehen, go ol
pohjaldas nii ruahone ja roskane, ett oikke yllytt stää katell. Ja ko
hän guukaude ja vähä toistakki ol stää siällp pitänn ja käändänn ai
joukko, ni se ol nii meriruahoill ja knäkingengill ja merisuutreill ja
muillk kuatoillp peitett, ett olis luulls se sata vuatt merembohjas
ollu. Ja sillo se ol häne miälestäs valmis. Hän doimitt sitt kaupungist
kannun gaikkja huanomppa rommi, semmost ko makso 80 penni halstoopp ja
kaas sen gruussihi. Sitt hän ott piirongiloodast Riikolan gapteenin
gulttases simisettknapi ja kukkrostas penningapple juaksevald vuadeld
ja pist nekkin gaikk siihen gruussihi. Sitt häm bam brundin gruusi
suull ja kiärs ruastunnu rautlanga se ylitt. Ja ko sitt Riikolan
gapteen ja Lella Sampp yks ehto siin Jaakom bäevä jälkken, go
angerjaissiakki ruppe parhate saama, meniväp pitkäsiima laskema juur
niillp paikoill, mihi se fransklaine ol mäkke menn, ni ei Moso
handelsman mennf fölihi lainkka. Mutt tuskin gapteen ja Sampp olivas
saanp pitkäsiimatas laskettu niim bali, ett het tliivak kari nokan
doisellp pualell, ni Moso handelsman pist rommkruusis ja dragim
baattihis ja läks hakeman gapteeni ja Sampu reivin gässihis. Eik hänen
gauan dragat tarvinnukka, ennengo hän sai siit osa ylös, ja ensmäisen
goukun, go hän gässis sai, hän giinitt oikke lujast siihem
blattingverkkohon, gon gruusi ymbärs ol. Ja ko se ol teht, ni -- läggoo
-- pitksiim kruuseines yli buurin daas ja Moso soutaman Gatavkarihi,
nii ett vesi paatin geulas kohis. Hän naureskel ittekses oikke
makkjast, ko hän siins sous ja hän ol kerjenns syämä ehtot ja pistämä
ittes peito all maat, ennengo net toisek kottit tliiva.
Ko sitt seoravan aamun menttim bitkäsiima kokema, ni Moso handelsman ol
ensmäine miäs paatis ja Efraimikin dul fölihin, gonei hänell mittä
muutakkan doimitust rookann oll. Stää aljetti sitt kokema siit pääst,
mihi se lopetett ol ja kaloj tul hyvi. Mutt ain gon dul joku kräks
ylös, ko ol tarttunns siimahan daikk kon dul semnen givi, ko ol pantt
siimam bainoks, ni Riikolan gapteen, gon gokemisen doimeis ol, sanos:
"Jaaha, ja täsä tlee nys sitt se Moson gala, se o häne osas saalist."
No, ko siins sitt ettippäi mentti, niin dul viime se rommkruusingin
voor. Riikolan gapteen, kon duns, ett siäll joku paina kovaste mutt ei
lainkka nytk, sanos jo aikka enne, ett nyt tlee sitt taas semne Moson
gala. Mutt ko hän ja ne muu näkivä, mikä siäld oikkjasjas tul, ni he
istusivap pitkä aikka suu auk ja silmäs seljälläs pääs, ennengon
gapteen viime sai sanotuks: "Ei, poja, ei tämä olekka Moson gala."
"Oi nyt turkim bippur sendä", ihmettel Efraimiki, "mistäs tomnen gruus
meijä reivihin dull o?"
"Mist se tull o", vastas siihen gapteen suu messingis. "Ymmärräk
kaiketakki snää se, ett tämä o ny yks piän osa siit fransklaise
lastist."
"Jaa, mutt niin gyll ongi", päätiväk kaikk muukki ja sitt kapteen
sanos: "Ja ny hurrata miähe ja oikke lujast."
Ja sitt hurratti ja Moso kirkas lujemin gon gaikk muu. Eik kalasaalist
enä sanott sanaka, vaikk ol saatt aika joukk ahvnerohjakkoit, neli viis
nätti haukki ja kaks kaunist angerjaist. Eikä niist ny lukku pidett,
muttko stää vaa ihmeteltti, ett heills semne onn ol, ett hes saivas
stää vanha fransklaist rommi ison gruusilise.
Ja viimem bäätetti sitt, ettei stää kruussi avetakkan goht, muttkom
bannan doimem biän galaas ja käsketä neli viis kaupungim barhait
herroj, provast, pormestar, tohtor ja Patolan gapteen maistama stää
tavara, ko he oliva merembohjast onginn. Siihe astikk säilytettin
gruussi visust kapteenim biirongiloodas lukun dakan.
Vihdo viime lähen sitt se päev, ko ol määrätt stää kalaasimbitto varte.
Kaikkette suureks ikäväks Moso handelsman edelisen ehtons sendä sanos,
ett häneld mene koko kalaas hukkan, go hän on gäskett Vuatlaha häihi,
eik taed niist jäädp pois. Ja pyhävaatteihi hän ittes pistiki ja läks
viäl hämys soutaman gaupunkki kohde. Mutt siutt mennes häm boikkes
Saukom Eetterin dyä ja sanos: "Mnuu pyydettin gäskemä snuu kalaassihi
huame ehtost Katavkarihi". Ja Saukom Better kiitt kovast ja lupas menn.
Mutt Riikolan gapteen ja Sampp ja Katavkari väki olivas seoravan aamun
jo aikasi liikkell. Kapteem bist ittes oikkem byhävaatteihi, mutt ko
hänem bit panema simiseti rinnoilles ja kraivärkik kaulahas, ni ei hän
löytännk kuldknapeijas mistä, vaikk hän olis kui niit hakenn. "Se Mosom
bahus o vissi ne lainann", sanos hän viimen, go hän aikas ol turha
hakenn. Ja Sampp ol sama miäld ja meinas: "Nii se kyll ongi --
ilmangost se ol ni velikulla näköne, go se läks."
Ei siin nys sitt mikkä muu auttannk, kon gapteenin däydys oll
arkkipäeväsis paedarustingeis, ko hän ranttaha men viärait odottama.
Eik hänen gaua odottat tarvinnukka, ennengom bormestar ja tohtor ja
Patolan gapteen tliiva. Riikolan gapteen tervett heit ja pyys kovaste
antteks, ett hän ei oll oikkem byhätällis, ko se Moso raat men eilä
ehtost häihi ja lainas omi lupines simisetin gnapi. Ja sama hän sanos
provastillk, kon dul siins samas viherjäises paatisas mast pystös
fööris mutt ilma seili niingo ainakki.
Kon gaikk viäras sitt näi olivak kokkondunnk Katavkarin duppaha ja pari
kuppi kaffett ol juatt ja puhelt yhde eine ilmoist ja kalastuksest ja
laevafrahdeist, niin dua Katavkari Maij todivehkes sisäll ja Riikolan
gapteen otta piirongiloodast se rommkruusi, ni ruahosen ja roskasenk ko
se ol merem bohjalt tull, ja pitä sitt piänem buhe ja selittä mingtähde
nämäk kalaasip pidetä ja mimmost tavara heill on darjottavan.
No siinäköst sitt puhe rupes käymä ja siins sitt ihmetelttin gapteeni
ja Sambu erinomast kalaonni, tehtin dodej ja ryypätti ja kradeerattin
davara hyvys.
"Nii, em mnää händ ymmär", puhel pormestariki, "em mnää händ ymmär, ett
tämä parema makust olis, kom boikattem buadist esimerkiks ostett romm
-- siäld mnää ai rommin osta -- mutt joku toine maku täsä rommis
kyll o."
"Toine maku kyll siin o", kiirutt Riikolan gapteen siihe sanoma, "toine
maku oikke, mutt niin durkase fiin maku. Veli olis hyvä ja maistais vaa
oikke nuugast. Täyty pittäs stää vähä aikka suusas, ennengo se niäle.
Sillaills se erinomase hiäno maum barhate huamatte." Ja äijä maistliva
ja pitivä vähä aikka todi suusas, ennengo he niäliväs se ja oliva juur
niingon ganasek, ko ne juava. Ja päätökseks tul, ett fiini rommi se o,
oikken durkase fiini.
Ja Riikolan gapteen hiäros kässiäs ja kerskail, ett hän o niim bali
rommin gans klutann, ett ko hän sano, ett tämä o yläpuallk kaikkette
rommette, ni se saa uskot todeks. Eik äijäs stää puhett vastam
bannukka, muttko ussjama heist pistiväs stää liiveihis niingo gäe.
Katavkari Efraim ei viittins stää todi piänis ryypyis nauttiakkan, gon
gaas hurautt ain goko klasilise niäluhus, maiskuttel huulias ja ol
onneline.
Ja nii ol sitt ilo ylimälläs Katavkari salis, ko Saukom Better
ehtohämys astus sisäll ovest.
"Päevä Petter, snää tlee niingon gäskett", huus Riikolan gapteen, pist
klasim Bettrin gätte ja käsk häne juads semmost ainett, jong verttast
ei hän goska enne olis saann. Ja sitt kapteen selitt Pettrill, mill
ihmelisellt tavall he olivat tätä rommi kässis saann.
"Älkkä ny hulluijan, ol nyk koohot sendä", ihmettel Petter, ryyppäs
klasistas, rupes stää kruussi syynämä ja sanos viime: "Mnuun gruusin
oikken dämä o, kyll mnää stää koht omaksen gattli, mutt en oll valla
viss, ko se noin gamala rohjone o."
"Snuun gruusis! Älä ny iisuttel", sanos Riikolan gapteen. "Tiädäks,
tämä kruus o maann viiskymmend vuatt merembohjas."
"Ei mar olekka. Kyll mnää tee vaikk valan sem bääll, ett tua
plattingtyä o mnuun gäsistän lähtenn ja kruus on gans mnuu. Eik siit
olp pali päällk kuukauden, go Moso handelsman se mnuuld lainas."
Vähitelle rupesivak kaikk kokkonduman Betteri ymbärs, ko hek kuuliva,
mist kysymys ol. Mutt jos Petter pit lujast asjas pääll, niin gyll pit
Riikolan gapteenikin giis siit, ett kruus ol siit fransklaisest
skuunarbarkist. Ja viimen gapteen sanos: "Älä siin jaarittel, muttko
laiteta snuull uus klasi, ett järkes selkke."
Mutt sillon ol romm jo nii vähihin gulunn, ett kon gapteen gallist
kruussi, ni hän guull jottan grapina kruusi sisäld. Ja ko hän gallist
enemä ja enemä, niin gruusi sisäld tul ens yks hänen guldknapeistas ja
sitt toinen ja viimem benningappalki.
"No mutt siins snuun gnappis ova", huus Sampp, -- "ja katost tota
penningappald, se on däld vuadeld -- -- -- Oi nyt tuhane juhanest! Oi
stää Moso julmettu!"
"Pids suus kii ny", huus kapteen, mutt se ol jo liia hiljast. Kaikk
oliva yhtäkkin dull asja jäljill. Ja nykköst siin nauretti. Nauretti
stää, ett Moso ol nii nätisten gekann Riikolan gapteeni ja Samppu ja
heitt kaikkiakki. Mutt kapteen ei naurannk, kon gattel luinauttel
silmkulma rypys ja sanos Sambull: "Saastane Moso, olis se täsä, niim
byssy mnää otaisi ja ammuisin goko ladingi läpi sen girotun gallo."
Mutt kaikeks onneks ei Moso olls saapvill. Hän ol, niingo sanott,
aikanas korjannk koippes.
Ja pia se jälkke juteltti Raumall ja kaikis Rauma luadois Riikolan
gapteeni ja Lella Sambu fiinist rommist ja unhotetti valla Moso
handelsmannin ganamboja.
Mutt Katavkari Efraim ei unhottann niitäkkä ja jos ny vaa menett
Katavkarihi, nii Efraimill on golm juttu teill juteldavann.