Mutt nek kon ei unhottans stää lukemise opettlemist oliva Efraim ja
Iiro, niingo me vast kuukaude verra jälkkembäi sai nähd. Kyll me mond
kertta oll ihmetell, ett Efraim ja Iiro ain, go Efraimill ol aikka,
läksivä uiduksell, vaikkei hek koskan galoj saann niill matkoillas. Ja
stää mek kans oll ihmetell, ett Efraim viimesin aigoin ol ruvennp
puhelema niin glookust. Ei hän sanonn esimerkiks: "Hyvä päevä", muttko
sekös sanoma "h, y, hy, v, ä, vä, hyvä" ja niim boispäi. Mutt kaikkjast
hullunppa meijä miälestän ol, ettei Efraim enä soutann nii miälelläs ko
enne. Hän aristel piom bohjias juur niingo joku mamsell, ko joutu aerok
kättes ottama. Kyll me händ tohtroittingi ja huuslagasin gaikin davoin,
geiti hänellk kaikengaldassi kleinivoitteit ja suansalvoj ja voitli
hänem biombohjas ja viäl hänen gäsivarteski ai olkpäihi saakk, mutt ei
meijän gokkamisestan vaa mittä appu oll. Eik ole ihmekä. Kyll mes se
sitt jälkkembäi ymmärsi, mingtähde ne meijä erinomase lääkken valla
hukka menivä.
Ol näättäk nii ett runssast kuukaus se jälkken, go meills se klumm
siäll Rauman girkos tapahdus, tlee yks sunnunda-aamu, ko me viäl
makasi, Efraim virskiri kädes meijä huanessen, ja sano: "Ei sunkkan
deill mittä stää vasta ol, ett mnää luen deillt tämäm bäevä
evangeeljumi?"
-- Kuis snää sanosi? -- kysys Vilkk, nous istuma sängysäs ja rupes
kaevaman gorvias. Eng mnääkä hetke aikka saanns sana suustan, mutt
vähitelle mnää algo sendä auningoitteman, gui asja oliva ja sanosi
Efraimill: "Lue vaan, kyll mek kuulustle."
Ja eiköst siirtännykki Efraim toolim böydä viäre, istus sillp, pan
virskirjas pöydäll ja rupes lukema. Tankkas se siin yhde eine ja luk
jongu sana vääringi joukko, mutt ylipäätäs se selkes siit toimituksest
sillt tavall, ett me oll valla ihmeisän. Maijaki ol tull ovest sisällk,
ko hän guul Efraimi lukevas. Hän seisos käde ristis ovipiäles, notkist
aim bolveijas ko vapattaja nimi mainitti ja pyhkeskel silmiäs joukko.
Ja ko Efraim ol lopettann lukemises, ni hän men Efraimin dyyijöm, ban
doisen gäsivartes hänen gaulahas ja pist toisen gätes Efraimin gättehe
ja kiitt händ. Ja sitt hän läks kiiruman gautt kaffett laittama meillk
kaikill.
Ja sinä aikank, ko mes sitt paiskasi siin vaatte yllen, Efraim selitt,
kui he Iiron gans oliva ain, go heill joutlast aikka ol oll, soutann
yhdellp piänell ulkkarill ja kui Iiro ol vähitelle opettann hänell ens
pookstaavi ja sitt yhdistämä niit sanoiks. -- "Ja kyll siin vaam brässi
oll o, se saatt usko. Ja klopo mnää ole saann nii jumalattomast" --
lopett Efraim juttus.
-- Kui, ong se Iiro klopoakkin gäyttänn? -- kysysi me.
-- Kuingast sitt. -- Ja sendähde mnuum biom bohjan nii argoiks käynn
ova.
-- No, oles snää, Iiro, sendä oikke aika vekar, sanos Vilkk, ko hän se
ol kuuli.
Siihe saakk ei Iiro ollp puhunns sanaka. Hän ol vaan gatellk kattoho
muin miähin. Mutt kyll hänest nyp puhett läks. "Vai aika vekar mnää
ole", hän sanos, "aika vekar eik mittä muut, ko mnää ole Efraimi lukema
opettann. -- Vai oleng mnää aika vekar sendähde, ettän olen glopo
käyttänn? -- Soo-o. Ja kuingast teit sitt, snää Vilkk ja Kalkke, o
opetett lukema yht ja toist? -- Klopo siin o vingunn vähä turkasest ja
olis saann vinkku viäl enemängin gosk tes semse häppjä seorkunnall
olett hiljakkoisten doimittann huanon daitonn tähde ulkkolukemises.
Klopo tet tarvittisitt viäläkki ja jos teis olis se oikki katuvaine ja
nöyr miäl, niin dep pyydäisitt mnuu opettaman deit uudestas yht ja
toist kon de olett päästänn unhottuma. Mutt jos te mnuu siihen doimehem
byydätt, nii diätäkkä ett klopo tes saatt ja oikke runssast. Se o a ja
o mnuun goulusan."
-- Kuulest tota, Kalkke, sanos Vilkk sillo, annetang sill ryhäm bääll?
Kaikeks onneks tul Maij samas sisäll ja toi meillk kaffett. Muttkon
gaffe ol juatt, ni Maij oijens molemak kätes Iirollk, kiitt händ ja
sanos: "Kyll snää aika hulivili taeda oll, mutt hyvä sydän snuulls
sendä o. Eng mnää koska unhot, ett snää olet tua meijä Efraimi lukema
opettann."
Ja Iiro seisok nokk pystös ja sanos: "Kyll Efraimi opettak kelpas, ko
se o nii hyväpäine miäs, niingo jokane siitäkki ymmärtä, ett hän
guukaudes lukema o ovenn. -- Mutt niit on doissi, ko ova niin
govapäissi, ettei metäst tahd löyttä niim bali pajuvarvuj, kon darvitan
glopoihi heijä opettamisesas ja seki hiukk, mikä heijäm bäähä saa
suurell vaevall ajetuks, ei pys siällk kauemppa ko hyvämbualne
saunhöyr."
Ol onn ettei Iiro kattom mnuu ja Vilkku ko hän nämä viimeses sanas
sanos, sillett jos hän olis piänimälläkkän davall andann ymmärttä, ett
hän meinas meit, ni häne olis lopuldakkin gäynn huanost -- Mutt hän
ymmärs välttäs se vaara ja pia mek kaiki istusi ja join gaffett jäll ja
puhelin gaike mailma asjoist. Ilosell humöörill me olin gaikk ja
palanajan dakka tulttin daas siihe erinomassen dapauksehe, ett Efraim
ol ovenn lukema. Postillaki haetti esill ja me luim bäevä saarnast
kapple vooron jälkke. Se ol oudomppa ko evangeeljumi Efraimill ja
sendähde saarna lukeminen gäveki sitt häneld hiukan gankkemi. Mutt hän
sanos, niingon dosi oliki, ett kyll se tait vaam barane päev päeväld,
ko harjottle ja Kakolas hänell o aikka harjotell viäl enemän gon goton.
Ja nii mes sitt tliin gaikk, Maijaki, siihem bäätöksehe, ettei se
Efraimin Gakola reis lopuld ollukka nii onneton, ko se alus näytt.