Meill ol plankklast, ko meijäm bit viämä Londoho ja siäld ol oordel
baarlastis Flensburihi ja sitt kappaltavar-lastillk kotti. Hyvä tuuld
meillp piisas ai Oolandi merehe saakk, mutt siällk käänys tuul
syydvestihi, nii ett mes sai ruvet kryssämä. Ol nii verkkast tuuld,
ettem mep pali knuupuj tehn ja yhtäkki meijä rinnallan ol tuulem
bualell yks luvilainem brigi. Niingo eri kylätte nuartten geske ai o
semmost härnämist ja pilapuhett ja välist tappluksen grähinäki, nii o
eri kaupungitte laevatte väe välilläkki ai semmost piänd nälkkimist,
vaikk sitt jäll ollan gamalast yht maat, ko joku ulkmaalaine yrittä
kränittämä. Merell luvilaise ova ain goittann uskotell, ettei
raumlaissi saad mastoho menemä, jos ei heill ens siirappi annet, ja
raumlaises sanova, ettei luvilaisill ol mittän diätto styyrbuurist ja
baabuurist, muttko merkittevä ne asjas samallt tavallk, ko niihi
aigoihin, go he elukoit Ruattihi laahasiva. Ja ko siin ny rinnasi
seilatti ja meill ol pari miäst viäl bramraagall seilin gans vähtämäs,
ni siäld luvilaiseld huuta yks miäs: "Ovakk raumlaises siirappi saannk,
kosk ova mastohon giivenn?"
"Älä siälls siirapist kohis, muttkom biukot niit snuu nuarias siäll
musta härjäm bualell, ettäs pääsep paremi ylös tuulehe", huus Iiro
takasi, vaikkei luvilaisell mittä elukoit buuris oll, muttko seilas
puulastis niingo mekki.
-- "Teit taita olis siäll miähi Sorkast, Kollast ja vaevasist
Vasaraisist", kysytti luvilaiseld.
-- Kyll tääll o miähi monest hyväst kyläst, mutt ei yhtä siäld, ko
isänäs syksysin, go heild kysy, mitä heili o myytvän, vastava muhkjast
"Rukkit kaiketakki", mutt keväsim barkuva:
Ei ol jumal armattakko
muut ko sammli ja kuusehakko.
Ja kyll Iiro se viimesem barkusiki, nii ett kaikk meijä väki ol valla
vääränäs naurust. Mutt luvilaisek kiukuttliva ja jos ei vaa olis vesi
meijä välillän oll, niin dakka mnää se, ett siin olis tapelt ja vähä
viätävän davalls sittengi.
-- Pahuksem bitsknypylä, huus yks luvilaine meill viime, ja sitt heijän
dliikin giiru laevatas käändämä. Mutt heijä laevas ol semne, ettei se
menn oikke nässist yli staagi, muttko hakkas siinp paikallas, ko se
olis pitänn kiärttä ymbärs vasttuulehe. "Rojohoppe" teki sen dembu vähä
nässist ja Iiro huus luvilaisill: "Misäst se teijän goivune mookrin o,
ett kapteen sais hakat teijän sikaruuhen guano ylös tuulehe?"
Vaik luvilaise vissi ovat toimeljast, kelvolist väkki ja niingo
raumlaisekki yht hyvi mert kyndämän gom belloijaski, ni he nys siin
vissi olsiva jatkannp pistlemissiäs vaikk kuik kaua, mutt ko
"Rojohoppe" ol pareva seilaman gryssis, niin dull välimatk niim
bitkäks, ettei puhe kuulunn enän doisest aloksest toissehe. Ja ko ehto
tul, ni em me nähnp prigist enä haimeitakka. Tuul ol ruvenn näättäk
friskama ja ko mep pääsi Itämerell, ni se ol paisunnp pualmyrskyks.
Kyll me ny hyvä faartti tei ja meijän däydys vähenttäs seilejäkki
hiuka. No, ja kon goko yä siin ol kryssät, niin gäve nii, ett me näi
maat styyrbuuris, kom bäev rupes valknema.
-- Ain helkkrisäk me oikke mahda oll, sanos styyr, ko hän se huamatt.
-- Matala suara ettippäi baabuuris! -- huus uutskiikk samas ja meijän
dul vähä jumalaton giiru käändämän, gom baabuuris parin golmen gaabeli
matkam bääs meri murrus kalljoihi, nii ett valkone vaht lens mone
syllän gorkkeuttehe. Onneks "Rojohoppe", niingo mnää jo sanosi, ol
käppi käändämä ja nii me läksi sitt painamam bois siit vaaralisest
paikast. Mutt kon daas ol vähä aik kuljett toisellk kyljell, ni
uutskiikk huuta: "Mait suara ettippäi ja baabuuris!"
-- Mihin durkasen gattlaha me ny ole joutunn, puhel styyr.
-- On ain dämä klookku, pidäis mar Itämeres sendä liänd piissama,
tuumal Vilkk. Ja Iiro ja muu väkik kattlivas silmäs seljälläs, ko maat
rupes näkymä jo kolmellp pualell. Mutt ei siin ollukka aikka
vauhkotell. Styyr komens vähendämä seilej, nii ett laev juur ja juur
tottel ruarias.
Kapteen ol siit saakk, ko me Rauma haminast läksi, oli yhtmitta tropis,
nii ett me eppälin, go siinf fundeeratti mitä pahust nyt tehdä, ettei
äij taeva merkeist ja sekstandeist ja semsist alstandeist mittän
diädäis. Mutt viime styyr sanos, ett koiteta nys sendä, ei stää tiäd,
vaikk se tämä asjan glaarais sittengi. Ja sitt talutetti äij ulos
kajuutist ja annetti hänellk kaikk semsek kaluk, kom bestikin dekkohon
darvitti. Ja kon hän siin hetke ol kiikroinn ja sanonns styyrill, ett
kirjot ny ne ja ne numrasep paperill, ni hän hoipproitt kajuuttihi
jäll. Siäll hän sitt räknöitt ja kattel karttat ja merikortej eik oll
aikkakan gulunn, ni hän sano: "Helkkris, poja, me ole Riigabuhtis,
pankka äkkin gurs nordvästihi!"
Met tein dyät käsketty, mutt styyrman sanos, ett äij tek ittelles
tavalist vahveman droppri semse rasitukse jälkke ja nukus sitt niingo
marjaskarh. Ja kyll mes sitt jo korteistakki rupesi ymmärtämä, misä
oltti ja ett äij meill oikkjan gursi ol andann.
Pia mes sitt jäll oll Itämeres ja kon duul koht sen jälkken gäänys
myättäseks, ni mep paino aika hyämy Sundi kohde. Kyll meit vähäm
belgutt lähtip Pohjamerellk, kon gapteen ai vaan droppas ittiäs, nii
ettem me händ nähnykkän go harvimitte. Muttko hän siinäkki reedas
bestikin dek, ni me lepysi vihdo viime ja ko Jumal sitt viäl anno meill
ai vaa myättäst tuuld, ni me olin gaikk ilossi ja hyväll humöörill.
Styyr ja Vilkk ja Iiro tekiväk kaikenkaldast jekku väli meijä lystiksen
ja väli meijä harmiksen. Ja kerra nep pahukses siällp Pohjameres
panivas semse lystin doime, ett ol vähäll, ettei nep poja olis joutunns
Siperjahan, gon gottit tultti.
Ol näättäk nii, ett ko mes siins seilaskli, ni yks päev uutskiikk
ilmotta, ett englandilaine sotalaev o näkyvis styyrbuuris. Se ol komjas
nelimastone ja sen gurs ol nii, ett se kulk poiki meijä. Niingon
diädätt, ni o vanh laki merells semne, ett ko sotalaev lähene
kaupplaeva, niin gaupplaevan däyty ensmäiseks tervettä flagullas. Mutt
mitä meijä styyr, ko ol hiukan gännis kans, olis hualinns semsist.
-- O seki sendä vallam bäi seini, ett kaupplaevatten, go raha tiänavat,
täyty ensin dervettä noit sotalaevoj, ko valla lystikses tosa kronava
ja haaskava raha, puhel styyr, ko ol tull halvdäkild kattoma miästen
doimei.
-- Ni händ, meinas Iiro, valla väärä peli oikke semne o.
-- Mitäst muut ko väärä, vahvist Vilkk heijäm buhes.
-- Ei ollat tiätvännäs merimiästen davoist, sanos styyr siihe, muttko
menkkä ruffihi ny joka miäs paitt se, ko ruaris o. Katotast, mitä se
engelsman siit tykkä.
Mitäst täst, me menin gaikk ruffihi ja styyrman pist ittes kajuuttihi.
Engelsman tul likemäks ja likemäks ja ko se ol pääss semsell hollill,
ett se arpel meijä selittäväs häne signaalis, ni se kysys, mitä
natsuuni me ole. Mutt ei styyr mittän gomentto andann, kattel kajuuti
akknast vaa ja nauro hirvittel. Engelsman odott hetke aikka, muttkon em
met tiättom bistänn häne merkeijäs, ni hän ammus yhde ganunalaukaukse.
Jos ei se meijä styyr olis olls semne ylönannett ko hän ol, taikk jos
hän olis oll edes valla selkki, ni hän olis jo tull järkkihis ja
ymmärtänn, ett ny olikin dosi käsis, muttko hän ol semnen go hän ol, ni
hän sekott asja viäl pahemaks. Ko näättäk Iiro kysys: "Joko mnää vedä
flagu ja tervetä?" ni styyr sano kiukustunnun: "Flagu! Ved sinn jotta,
mutt älä flagu!"
No, kyll mar tet tiädätt, kumne junkkar tua Iiro o. Eiköst se julmett
saanukki jostan gässis vanha niinmatta, mist mahdo saadakka, ja yks
kaks meijän gaffeli nokkaha nous paha, rikken niinmatas, nous ja lask
kolmk kertta ja jäi sitt siihe fleijama.
Olsitt nähnk kuis sinns sotalaevan däkill ilmestys miäst. Toppihi lens
signaal: "Pyssäkkän goht!" ja ko meijä styyr sanos: "Paineta ettippäim
boja vaa", ni siäld sotalaevast ammutti jäll ja tällk kertta oikken
dodem bääll. Meijä fokkmastom bramstong tul alas däkkihi, nii ett
krapsatt vaa.
Ny vast nep poja ymmärsivä, ett täsä olikin dosi käsis. Mep prasasin
goht seilip pakkihi ja styyr ja Iiro ja Vilkk, kon dämä lystin doime
olivap pann, oliva vähäm bleikej poikki, ko he näkivä, ett sotalaevast
pantti sluupp vesill.
-- Mitä jumal siunakko nyt tehdä? huakkal styyr, mutt Iiro järk juaks
vähä turkase liukast, niingo ainakkin, go hän ens ol pann jongun
glummin doime ja sitt joudus paikkama stää. Hän gokos kaikk meijä
alokse flagu yhte läjähän däkillk, komens joka miähe seisoma vesipyts
kädes ja sitt hän viritt flagup palama ja käsk meijä muittem bittä
vaari, ettei valu vallalles pääss.
-- Jaa, mutt snuun gnupisas ongi järkki vähä enemän go mones muus,
sanos styyrman, ko rupes ymmärtämä Iiro vehke.
-- Stää sama ova muukki sanonn, vastas Iiro, hyppäs ko helkkar se
flaguläjä ymbärs ja kähjäs stää ai joukko. Ja ennengo engelsmanni
sluupp ol pualmatkall laevatte väli, nii ei meijä flaguistan oll jälill
muut ko ruuppe. Ne Iiro kokos yhtem bakkloodaha ja nost sen gajuuttihi
ja sitt skrubatti se paikk däkist, misä flagup poldetu oliva.
Sitt mes seisoskli muin miähin vaa ja nojasi ittiän reelinkki vasta.
Panttim baraadtrapp ulos baabuurim bualellk, ko engelsmannit tliiva
likemäks, ja styyr seisos valmin ottamas heit vasta.
-- Mitä meriryävrej te oikke olett ja olettak tek kapteen! kysys meijä
styyri se englandilaine meriupseer, ko heijäm bäälysmiähen ol.
-- Suamest olla, eng mnää olk kapteen. Kapteen o gippi, vastas styyr.
-- Vai nii, vai ryssi te olett, mitä te meinatt tollf flagulls sitt?
-- Em me mittä ryssi ol. Suamlaissi me ole. Raumlaissi olla. -- Ja mitä
toho flaguhun dlee, niin vähä riätas oikke se o, mutt ei meill ol muut.
Käve näättäk nii, ett meijä flagup palovak kaikk. Ol pudonn valungipin
niitte joukkom -- biipust taikk mist ol mahtannp pudot -- Ja kon dep
pakotitt meijä flagama, vaikk ei meillf flaguj oll lainkka, ni me
hissasin duangi sitt paremam buuttes.
Ei engelsman ottann ens oikke uskoakses styyrim buheit, muttko styyr
nikkas Iiroll ja Iiro toi nef flagutte jätte engelsmanni ette, ni hän
giros ja käsk miähes ottama alas se meijä niinmattan. Ja ko se tul
alas, ni het tramppasivas se ens jalkkattes all ja paiskasivas se sitt
merehe.
Kyll styyr käsk heijän dullk kajuuttihingi ottamam biänen glasi, mutt
ei se englandilaine upseer siihe suastunn, muttkon gomens miähes
sluuppihi jäll ja sitt he läksivä.
Mep prässäsi seilin jällen duulehe ja läksim bainaman Londot kohde vaa.
Mutt styyr ol nii miälisäs, ett hän anno pualen gorttli rommi miäst
pääll ja mep pidim biäne juhlan goko klummim bääll. Iirot kehusivak
kaikk ja kyll hänes tiättvästengi ny äijä ol. Hän soitteskel harmonikka
ja met tansasin däkill ja Iiro meinas ai joukko, ett piänet tämses
solkkna ova, o niist pahemistakki seljett. Ja kyll se vissin dosi
oliki, se puhe, sillett jos Iiro vaa jongum bahuden dehn o, niin gyll
se julmett ittes ain o glaarannk kans niist. Moni o vähemist joutunnk
kuukausräkningillk kistus istuman daikk Kakolas päeviäs viättämä. Ja
ilma Iirot me olsin gukatiäs tämä flagujutun dähde joutunns Siberjaha
joka sorkk. Nii ett ei se ihme ol, ett me ny lysti pidin, go siit
olttin gunnjallp pääst.
Mnää sain goko lopu matka neulot uussi flaguj "Rojohoppesse" ja
vähitelle mnuull olivakki sitt darppelisema heist valmin, nii ett
"Rojohoppe" ol juhlalises mundeeringis, ko me yks kaunis päev
bugseerpaati hännäs pääsi Londoho ja kiiniti aloksen drossim
bollareihin Gomersiaaldokas.