IV

Ei meijän gapteen Londosakkan davoijas muuttan. Hän makas enemäst pääst

kajuutis vaa ja ott troppri sillon dällö, nii ett häm bysys tasases

kännis. Ja styyrman ei ollp pali pareve, mutt ol hän sendä liikkell ja

pari päevä se jälkken, go me oll Londohom bääss, ni hän sano mnuull:

"Hoids snää nyk, Kalkke, nämä lossaukse ja baarlasti lastamise. Kyll

mnää sitt ne raha-asja hoida ja lähetä vekselin gottik, ko frahtraha

makseta meill. Mutt buuris em mnää kerkkeis pali oleman, go mnuull o ni

jumalattomast toind mais."

Niin, diätä se, ett hänellt toind ol. Käve suamlaisis laevois. Buurist

buurihin gäve, joi ja hurras vooro siäll ja vooro mais, ko hän sai

kässis semssi kambraatej, ko olivas samaluandossi, ko hängi.

Nii ol mnuulls sitt pali murhett niskoillan, muttko mnää oll Agukse

frouall luvannp parastan dehd ja pittät talom buald, ni mnää koitim

bann asjat toime nii hyvin gon daisi. Kyll kaiket siin olis taitann

huanomingin gäyd, jos ei mnuull olis oll niim bali appu Vilkust ja

Iirost. Mnää oikke ihmettli, ett nep poja eliväs sillk kertta ni

ihmsiks. -- Nii händ, ihmsiks oikke elivä ja puheliva joukko, ett kon

gerran gambraateiks o ruvett, ni ollan gambraatej ja autetan doinen

doistan niim bali ko jakseta. Ei ne julmetuk käynnp pali maisakka; pari

kertta olivak koko lossaukse ja baarlasti lastaukse aikan lystäilemäs

kaupungis. Hiuka fiiris oliva molemillk kerroillk, ko he buurihim

balasiva ja viimesellk kerrall Vilkk ol ostann ittelles lakeernahkasep

pualsaappas, semsek ko hep patiineiks sanosiva, ja Iiro roikott buurihi

elävän gilpkonna. Vilkk meinas, ett kattleva mar Rauma ämmäs silmäs

seljälläs, ko hän uusis kirkksaappaisas kadullk kävele. Hän vetiki nek

koht buurihim bäästyäs jalkkahas, kävel pisin däkki ja ihmettel

saappattes komeutt.

-- Katost, Kalkke, kui nek kiildävä. -- Pahus soikkon, go mnuum bartan

ajat täyty, nii em mnää tarvitt mittäm beili, muttkom bane saappan

naagelpengill ja kraapi leukan siljäks. Ja kyll snääki saa lainat mnuu

saappaitan siihe doimituksehe.

Semssi Vilkk puhel. Ja Iiro kehus kovasten gilpkonnatas.

-- Tämne hiljanen, giltt elukk. Juur mnuu luandosen; ei puh mittän, go

häärä hissuksis vaa eik tiättos pist, jos händ trambatangi. Vetä pääs

vaan donnk kuare all ja meina, ett trosikoikka nys sengim baha henget,

trosikoikka ja kiusakka niim bali kon dahdott, kyll mnää sen gärsi

vastam bulittamat -- Ja nättruakanengin guulu olevas.

Peräten dytyväissi oikkem boja olivak kaupoihis ja tytyväine oll

mnääkin, gon guuli, ett Vilkk oikkjastas ol meinannp ostap papukaija ja

Iiro marakati, muttko Vilkk ol saappattem buuttes ja Iiroll ol liia

vähä raha, ni he olivap pysänn näihin gaupoihi. Ja hyvä oliki, niingon

jo sanosi, sillett kyll meille ol tarppeks hullutteljoit jo endselläs

buuris, nii ettei meill lainkkan darvitt papukaijoi eik marakatej

seorkuntta lissämä. Se mnää sanosingi heill ja ko Iiro sitt ol uittannk

kilpkonnatas hän sanos ett stää täyty ai joukko uitta -- ja Vilkk ol

vetänp patiinis pois jalast, ni he meniväk kaunist nukkuma.

Sillaill oikke. Kovast kaunist oikke Vilkk ja Iiro Londos elivä ja

autiva mnuu, ko mnuull niin gamalast vähti ol. Ja siit kokkpojast

mnuullk kans ol hyvim bali appu. Se ol erinomasen giltt poik ja käppi

poik kaikis toimeisas. Järkki sillk kans ol vähä enemängin go häne

virasas olis tarvittukka ja se anno välist semssi vastauksi, ett Iiroki

ihmettel.

Nii siins sitt vaan gäve, ett vaikk kapteen makas kajuutis litramisen

doimes yhtmitta ja styyr nähtim buuris sillon dällö vilaukseld, ni

meill vähä kolmatt viikko se jälkken, go me oll Londohom bääss, ol

plankklast lossatt ja baarlast sisäll. Styyr ol lähettänn näti summa

raha Agukse frouall ja ol pannk kaikk paperik klaariks, nii ett me nys

sitt oll viimest ehtot Londos ja odotim bukseeri seoravan aamun. Mnää

oll ilone, ett me näi oll saannk kaikk asjan glaariks paremin go mnää

oll uskaldannt toivoakka ja tykkäsi, ett mnää ny oll hyvi ansannp pittä

yhde hiukka lystiäkki muutteks.

-- Mennäst maihi, mnää sitt sanosingi Vilkku ja Iirot, kom bäevän dyä

olivak kaikk tehdy.

-- Mennä vaa, vastasiva he. Sillaill oikke he vastasiva eng mnää muut

vastaust odottannukka. Kyll nep poja vaa oliva valmis semssi reisuihi.

Ja ko sitt ol fundeeratt, mihi oikke mennä, ni Vilkk ja Iiro meinasiva,

ett heijä miälestäs olis kaikkjast lysteve mennk kattoma stää Tyssandin

guvakapinätti. He olivak käynns siäll jo kerra, mutt hes sanosiva, ett

kyll he miälelläs tleeva viäl toisengin gerra sinn. Siäll o -- hes

sanosiva -- nii ihmelise hyvin dehdyj ihmisten guvi vaksist, ett niit

kattle vaikk kuik kaua. Kaikketten guninkkatte ja inssinöörette ja

kapteenetten guvi siäll o, ja kaikengaldaste ihmiste je elävätten guvi,

kon gattomise väärti vaa ovas, siäll o, juttliva he. Mitäst täst.

Mnuungi miälen rupes tekemä nähd kaikki näit merkilisyksi. Yhtäkki mes

sitt panim byhävaatte yllen, käskettin gokk kuljettajaks ja nii mes

sitt läksi. Ja ko mek kaikk olim bääss sluuppihi, nii Vilkk sano:

"Kuule kokk, vrikast snää tämä sluupp tonnt toispual joe."

-- Em mnää taed vrikat, vastas kokk.

Semnen daitmattomus harmitt Vilkku ja hän diuskas: "Kumne merimiäs snää

ole? Olek kerra jo Saksas käynn ekkäs oss vrikat."

-- Ei sinn vrikate mentt, vastas kokk, ott aerok kättes ja rupes

soutama meit toist rantta kohde.

Se ol nii nässist kokild vastatt, ettei Vilkk ymmärtänn nuhteitas

jatka, muttko istus ja ihmettel koki viissautt. Iiro nauro krikott

fööris ja mnuullakki ol täys tyä pidättä nauruan.

Muttko ranttaham bäästi, ni Vilkk kuiskas mnuun gorvahan: "Pahukse

näppär poik, tua meijän gokk. Me ota se föli." Ja odottamat mnuu

vastaustan Vilkk pist markan gokin gouraha ja sanos: "Mep pistoova snuu

ihmeit kattoma ja sitt snää saas soutta laevaha jäll ja tlee meit sitt

ottaman, go me huuda."

Nii mek kolme sitt, kokkpoik neljänden, läksi stää Vilku ja Iiron

gabinätti kattoma. Ja kyll mnuun däyty sanno, ett ihmelinem baikk se

oliki ja pali siäll ol kattomist; niim bali ett oikkem bää pyärällp

pakkas. No, ko mes siälls sitt kävele ja kattle niit ihmeit ja Vilkk

sano ai joukkon gokill, ett kat nyp poik, es snää tämmöst Vasaraisill

nää, ni met tlee yhte salihi. Siins sali seinäs ol luukun dapane aukk

ja siit näk niingo avara aukkja ja aukkjall jotta villej ihmissi

telttas ymbärs. Mutt em mnää kerjenn niit villej kattlema, muttko yht

herra, ko seisos siin luukun doisells syrjällk kiri kädes ja vauhkottel

niit villej hängi. Mnää kato ja kato stää vanhambualist herra siin

hetke aikka ja ko se ol niin dutu näköne, ni mnää sanosi Iiroll ja

Vilkull: "Kattokkast poja, eiköst tua ol kapteen Frööber Raumald?"

-- Jaa, mutt nääks vissi, o oikke se kapteen Frööber Raumald, sanos

Iiro. Ja Vilkk lisäs: "Kuis se pahus tänn Londoho jo on gerjenn?"

Mitäst täst, mnää, ko ole Frööberi vanhoj tutuj, oijensin gäten, meni

händ kohde ja sanosi: "Päevä, päevä, kapteen, olettak tekkin dääll?"

Mutt ei se paha ollt tiätvännäs eik ottann mnuun gättän tervettäkses,

muttko seisos siin vaan gon dorpa oikki ja vahtas siit luukust sisäll.

Mnää käänsi itten ymbärs ja meinasi sanno Iiroll ja Vilkull: "Näättäk,

kui ylppjäks Frööberim bahus on dull", mutt Iiro ja Vilkk naurova nii

ett vesi tiukus heijä silmistäs ja kokkpoik purskatt krikottama ja koko

seorakund siin huanes nauro hirvittel mnuu. Sillo vast mnää rupesi

eppälemä, ett Iiro ja Vilkk oliva mnuun gekann. Mnää katosi viäl kerra

oikke nuugast stää herra ja eiköst se paha olis seki vaa vaksist teht

eik mikkä ihmne. Mutt niin durkase luanikkast teht ja juur niingon

gapteen Frööber ilmelävän. Kyll Vilkk ja Iiro ja kokkpoik ny hyväll

humöörill oliva ja Vilkk puhel, ett tlee mar siit lysti, ko met

talvellk kalaaseis juttlen, guis snää kapteen Frööberi Londos näi. Mnää

oll diättvästengi hiuka harmeisan, go mnuulls semnen glumm ol

tapattunn. Mutt ko siäll ol niin gamalam bali semmost hauska

kattlemist, nii mnuungim baha miälen haihdus vähitelle ja me meni sitt

kaiki huanest huanehe ja kattli niit ihmeit.

Mep pysäsi sitt yhte huanehen gattlema Englannin guningasperhett, kon

gans ol teht sinn vaksist ja vähä kamala hyvi sittengi. Vilkk, ko jo

endsellk kertta ol heit tarppekses katellp, pist ittes siuhuanehe ja

yhtäkki hän dlee siäld kovallk kohinall ja sano: "Ei mutt pojat,

tulkkast tännk kattorna! Tääll vast kaikkjam barhami värkätt otus

ongi!" No me läksi sitt Vilkum beräs siihe siuhuanehe ja siälls seisos

yks neeger täysis sotatamineis: punane guldlangoillk koristett jakk

yll, polvhousut, turkklaine lakk tupsuines pääs ja keihäs kädes ja

miäkk vyäll.

-- Eiköst ol vähä jumalattoma hyvin deht, kohis Vilkk ja syynäs stää

neegeri edest ja takka ja siuild, kyykistys alas ja kattel se sääri ja

varppaitakki ja vaikk joka huanes ol plakaatej seinäs, misä sanotti,

ettei kuvi saap pidell, ni hän men ja pitel se reitt polve yläpualeld.

Mutt sillo se neeger humauttiki Vilkku korvall, nii ett hän lens tois

pualls sali ja ol niingo uitett kuko, ko hän nous ylös ja sanos:

"Mennäm bois poja. Ei kureist ol."

Tiähes mes sitt läksingi, mutt kyll siihe ol vähitellen dullk koko

joukk väkki, ko näkivä Vilku erhetykse ja ne nauroiva oikke makkjast,

ko me meni heijä siuttes niit ihmeit pakko.

Kadull Vilkk anno kokillt taas markan, gäsk häne menn buurihi ja sanos

hänell viimeseks: "Kas niin, gokk, men ny, mutt muist se, ett ne ihme,

ne vakskuvas snää saa muista, mutt mitä siällk kapinätis tapadus, se

snuu om baras unhotta, ettes millä muatto vaan gohis niist asjoist

mittä."

-- Kyll mnää pidän dämä miälesän ja jos mnuu muistom bakkais herämä

liia valppaks, niin gyll kiildäv markan gappal se jäll nukutta.

-- Niin, daikk kepp, sanos Vilkk ja katos kokki nii yrmjäst, ett se

saiki vähä äkki jala alles ja men menoijas.

Mutt meijä Vilkk käsk yhte oikke fiinihin drahtöörihin dodi juama. Em

me yht sana puhunns sinn mennes eng siälläkkä, ennengon dodiklasi

meillt tuatti. Istutti vaam böydä ääres ja kateltti stää väe vilinä

meijä ymbrillän. Muttko me oll saannk kukin glasin ja ol otett piän

siämaus niist, ni Vilkk sanos: "Tiädättäk, pojak, ko mnää kerran

Gatavkari Efraimin gans olin guvillp Pajukaris, siällk kotonurkis, ni

yks mnuu svartinguvistan heldes ankkurnuarastas ja pääs tuulajoll. Siin

ol yks hahkpari uiden dulos meijän guvillen ja me vauhkottli stää nii,

ett se naaras-svartin guva ol pääss jo pitkä matkam bäähä, ennengo me

huamasi, ett se ol pääss vallalles. Mutt juur ko mes se äkkäsi, ni me

näen, go yks koeras-svartt tlee sen guvan dyyijö, ui siippe harillas se

ymbärs, nouse pystö vedes, hakka siippeijäs, pröystäle ja hyväle stää

kuva. Stää peli kest iso aikka ja me nauron gojus, nii ett me oll valla

vääränäs. 'Siinäs saikki semse morsseme, kom bane herroj harmittama',

puhel Katavkari Efraim ja nauro taas. -- Mutt tiädättäk, ong ihme, ett

ihmisten gonsti eksyttävä järjettömä luandkapplen, gon doine ihmnengi

eksy toise ihmsen döit kattlesas, niingo esimerkiks snää Kalkke tänäpä."

-- Nii, ja saa toise ihmse nii hulluks, ett hän luule laillse ihmsen

guvaks, niingo esimerkiks snuun gäve tänäpä, puhel Iiro.

Vilkk katos luinatt pahast Iirot, ryyppäs hyvän gulauksen glasistas ja

sanos: "Nii, niingo mnääki Iiron davall eksysi. Mutt mnää tahdosi vaa

sannos se, ett vääri met tein, go mes stää svartti nauro."

-- Vääri oikken det teitt, puhel Iiro, ja kos toiste menek kuvill,

Vilkk, ja svartt tlee snuun guvilles, ni älä amms stää, muttko nous

ylös kojusas, kumar ja san, ett jos snää oles se svartt, kos eksysik

kerra luuleman guva oikkjaks linnuks, ni ann antteks, ett me nauro

snuu. Se o reedu peli semne ja nii snää pääses synnindaakastas.

Sillo Vilkk suutus, löi nyrkkis pöyttä nii ett naaprikki rupesiva meit

kattlema ja sanos: "Se o nys sendä ihmelinem baikk, ettes snää Iiro

ymmär otta mittä asja vakavald kannald, muttko snuun däyty aim buhells

semmost hullu pila ja pistellt toist."

-- Mitästis siit huali. Kyll mar snää Iiron diädä, koiti mnää puheli

Vilkku lepyttäksen. Mutt Vilkk kattel vaa Iirot silmkulma rypys, sylk

ja ryyppäs pari kertta klasistas, ennengo hän jatko: "Nii, mnää tahdo

vaan dulls siihe, ettei semne ol mikkä nauru asi, ei ol oikke ett

naureta stää, kon doine ihmne eksy toisen döit vauhkotellesas. Ja

sentähde mnää tykkä, ett me ole valla hissusis niist asjoist, kon dänäp

ehtost on dapattunn ja se luppaukse me vahvista uudellk klasill. --

Siihe mnää olen däsä tahtonnt tull."

-- Mnää olsi ymmärtänn ilma näit pitki jaarituksi, ett snää, Vilkk

park, siihen dullt tahdo, mutt kuule, mittä luppaust em mnää kumminga

ol viäl andann ja kyll asi semne o, ett snää saat tehdp pöydä vähän

gurkasen gorjaks, ennengo semne luppaus mnuuld lohkeka.

Ei Vilkk tämsest Iirom buhes oikken dykänn, mutt mikäst häne muuka

autt, muttkom bannp pöydän gorjaks. Kyll hän Iiron duns ja tiäs, ett se

paha muuto olis saattann häne nauru alaseks Raumall. Nii ett aika

kalasi hän siins sitt toimem baniki. Oikken dukkaham bakkasiva jo

menemän gaikk net trahtainendi, ennengo me läksi siäld trahtöörist.

Mutt kyll mek kaikellk kunjalls sendäm buurihin dlii. Kokk ol valvonn

ja odottann meit ja tul koht paateines ko me huusi: "Hoppe, ohoi!"

Ja ko Iiro sitt viäl ol uittannk kilpkonnas ja Vilkk kehunn

lakeernahkassias, ni me hain gukin goijin ja nukusin gaikist eksymisist

ja vakskuvist ja mailma viättelyksist.

V

Ko "Rojohoppe" väki rupes toimeihis seoravan aamun, ni huamatti, ett

yks miäs ol kadonn. Sillaill oikke, yks matruuseist ol tehns sen

gahkomaisen dyä, ett ol karann. Ei sembualest, ole mnääkin garannk

kerra laevastan, mutt kyll mnää sai siit kerrast niin darppeksen, etten

doist kertta enä tehns stää eng neuvois kettä muutakka stää tekemä, jos

vaa joingin dlee karamat toime. Sillett kyll se sannot täyty, ett

joskus joutu niin dylyttem bäälysmiästen gans tekemissihin, daikk niim

bahast vuatavaha astjahan, daikk nii huanollp provjandill, ettei aut

muu kom bistäk kipaka alles ensmäises haminas ja antta ittes jongu

runnari armoill. Ja se pakka kyll olema stää viimest.

Nii händ, yks miäs ol lykänn liässuhu juur hulluttas ja ko "Rojohoppes"

ol muutongi vähämbualsest väkki ja ko met tiäsi, ett meill olivak kovas

syysilma edesän, ni meijän däydys saad uude miähe sijaha. Ja kyll niit

ai saa semses kyläs ko Londo o. Ei oll aikkaka, nii meill ol uus miäs

buuris. Komjas ja frisk miäs oliki, josta siäld Viipurim bualest

kotosi. Ko me muuk kaikk oll raumlaissi, ni ei sunkka häne oikke lyst

oll oll meijä joukosan. Semsis olois pakka ihmsen gans kummingi alus

olema juur niingo viära elukan gans isos garjas; kaikk stää pakkava

yrmimä ja kolhima, jos ei juur teois niin gummingi sanois ja silmätten

gatanos. Nii ett semsep piäne asja mnää kummingi ensmäis päevinp pääti

olevas syyns siihe ett hän niin govast hiljane ol. Hyvä merimiäs hän

näytt olevas, käppi ja töihis tottunn. Kyll mnää se näi jo ko mep

pukseerill läksi Londost. Me hurrasi lähteisän, mutt ei se uus miäs --

Fretu häne nimes ol -- suutas avann, hääräs vaan doimeisas ja vaevo

häneld sai "kyll" taikk "ei" vastaukseks, ko händ puhuttel. Niin ett

kyll hän siins suhtes kummingi raamatu jälkke el ja ol. Niingo sanott,

mnää ajattli, ett se ol semmost ensaikkast oudoksumist ja tuumali, ett

kyll mar hän puhelemangi viäl ruppe. Mutt mitä hulluj kans. Meill ol

kova vasttuuld ja me oli jo oll mond päevä kryssill, mutt ei Fretuld

puhe vaa luistann ja sillo mnääki jo äkkäsi, ett semne hissuksis

olemine guulus häne luanttohos. Toise olivas se jo aikka huamann ja

ristinn häne Mykk-Fretuks.

Olkko sitt semnen, go hän on, gosk hän hyvin dyäs teke, mnää ajattli ja

styyr ol sama miäld. Mutt skansis rupesiva miähe valittama, ett olo

tundu vähä saastase ilkkjäld, ko o yks joukos semne, ettei sana suustas

saa muttko venuttamall. Ja yks päev tlee Iiro mnuun dyän ja sano:

"Oleks huamann ett mykkän oleminen darttu?"

-- No snuull o snuu juttus, mnää sanosi.

-- On gyll mnuull mnuu juttun, mutt eks snää ny jo saa järkkehes, ett

kaikk miähek kulkevat täsä laevas nii äänettömink ko Eegyptim bapi

muino sanottin gulkennu. Niin dämä meijä "Rojohoppen" on go se lendäv

hollandlaine, jong däkild ei kuulp puhett, ei laulu, muttkon galppja,

mykä, aavet toimittavak kaikk tyä. Juur semssi me ole. Pahus soikko,

mnää huamatte ett mnuungim buhelahjan hiljaksis hipu olemattomihin, gon

kaikk muukkin däsä mykiks muuttuva.

-- No, kyll snää ole pauhannukki mailmas, ei olis vahingoks, vaikkas jo

lakkaisikki, mnää vastasi ja läksin doimeihin.

Mutt ko mnää oikke rupesi asjoist vaari ottama, niin gyll Iiro tott ol

puhunn. Kauhja hiljaseks oikken goko besättning ol muuttunn. Puhusiva

vaa se mitä välttämätönd ol. Styyr ol kans se huamann ja sanos mnuu:

"Tiädäks, Kalkke, mnää tlee hulluks täsä, konei enä yht sana kuul, jos

ei rupp yksnäs juttlema." Ja sitt hän löi jalkkatas däkkihi ja huus

miähill: "Jos ett tep pahuksem boja vaa rupp puhelema, ni mnää annan

deills semsen giäru, ett muistatt se. -- Kas nii nyp pistetä veisuks."

Mutt ei siäld mittä äänd ruvennk kuuluma. Ei miähe edes suutas nauruhu

vetänn. Iiroki, go ai nii hyvä pauhama ol ollk, kävel ettit takasi siin

meijä viäresän ja vauhkottel ylös mastoihi.

-- Pahustaks snää siint trasikoitte -- huus styyr kiukuisas ja mitä

snää siäll mastos nää?

-- Em mnää siäll mittä erikoist juur nää. Kattle vaa jotta sopiva enda.

Meinam bistä itten se jatkoks kuivuma. Ei tämsest elämästäkkä mittä ol.

-- -- Mnää luule, ett tost kryssmaston gaffelin glunfallist tlee hyvä.

-- Ei, kuule, jät se mnuull. Pys snää föörim buales vaa.

Semssi jumalattomi se pari juttel, ko oliva molemas sama maat

kaikengaldasis koerangureis. Ja sitt he rupesivat fundeerama, ett eik

stää Mykk-Frettu, ko se niim bali paha ol pannt toime, sais viskat yli

buuri niingo Joona muinom baiskatti, vaikk hän vissi vähemä syyline ol

ko Mykk-Fretu.

Me olin dämsis olois krysänn liki viiko hyvi heikos tuules ja nys se

tuul lopus valla, juur ko me olim bääss keskellp Pohimert. Sillaill

oikke. Stilti mes sai ja semse stilti, ett stää kest neli päevä. No,

niingo jokane merimiäs tiätä, niin gyll stää sendä oleskle melkke

miälusemi vaikk kuip pahas ilmas kom bitkaikkases stiltis. Siink

katotangi, gui aik saadan guluma ja lisseks tundu nii ikäväld, ko ei

laev lainkka ettippäin guli. Nek kaks ensmäist päevä, ko mes siins

stiltis makasi, mek kuurasi ja skrubasin gaikk paika "Rojohoppes" niim

buhtaks, ett se vallan giils ja välkys, kaikk enda mek kiärsi niin

gauneihin gimbuihi, ett niit ol lyst katto ja styyr lähett meijä ai vaa

viäläkki yhdest puhdistuksen ja laittamisen doimest toissehe. Mutt

kolmandem bäevä aamusten, go styyr tlee ahterdäkill, ni me seisoskli ja

makkasklin doimettomink, ko em me enä ymmärtänn, mitä olis teht. Ja kon

gaikk sitt viäl olivap puhumattomi, nii olo tunnus todestakkin

dylkkjäld.

-- Pahustak tes siäll laiskottlett, poja, huus styyr, ko hän ol hetke

meit katell.

-- Ei ol mittän dyät, vastasi mnää, ko vanhin joukos oli.

-- Vai ei olt tytä. -- Laevas o ain dyät.

Ja sitt styyr kattel ymbrilles ja fundeeras, ming tyä hän meill annais.

Muttko hän näk, ett kaikk se jo ol teht ja hyvin deht, ko hän ol meijä

määräksem bann, ni hän ol hetke vähä nolo näköne. Hän gattel rigihi ja

täkkihi, hak ja hak jottan gorjamist taikk puhdistamist kaippava paikka

ja tul ai noloma näköseks, konei hän löytänns semmost. Mutt viime häne

gasvos kirkastusiva ja hän huus: "Kuurakka ankkur, poja!" Ja sitt häm

bist ittes vähä liukkast kajuuttihi.

No, ol sekin doimitust, ko laeva ankkri kuuratti, mutt kon gäsk kerra

ol semne, ni mek kuurasi se. Met tahkosi stää hiki hatus ja pani se

sitt niin girkkaks, ett se ol niingo hoppjast teht Ja Iiro sanosiki,

ett ei Vilku lakeernahkassi ny enä tarvinnp peilink käyttä, muttkon

goko besättning istu ankkri ymbärs ja aja siimp partas.

Neljändenp päevän aamupuall mes se ankkrin gimbust pääsi ja styyr ol

koko ajan, go mes stää kuurasim, bitänn ittes kajuutis. Eik händ nykkä

näkyvis oll. Me olin daas laiskan ja ko mes siins sitt kuki nurkasas

aikkatan viätä, ni mnää kuule veissu ahterdäkild. Samas tlee Iiro, ko

ol oll bakill, ja sano: "Kuuleks snää mittä?" "Kuule händ", -- vastasi

mnää -- "joku veissa ahterdäkill ja mnää luule, ett se o Mykk-Fretu, ko

se men sinnppäi juur."

Vähitellen gokkonusivak kaikk miähes siihe meijä ymbrillen, ko hekki

olivak kuull semmost ihmelist, ett "Rojohoppes" veisatti jäll.

Iiro läks sitt styyrillekki ilmottama näit suuri uutissi ja yhdes styyr

ja hän menivä vissemäks vahvudeks hissuksis kattoma, ettei se kumminga

mikkä aave ollk, ko siäll veisas. Mutt eikä ollukan go Mykk-Fretu oikke

se ol. Seisos rati viäres ja veisas ja kaunist se veisasiki.

Mitäst täst, mef fundeerama, ett ollek se päälsem bäätteks tull

hulluks. Ja siihem bäähä mek kaikk vihdo viimem hakkasin dleema. Kaikk

muup paitt Iiro. Se poik sanos, ett pladatast nys sendä vähä

almnakkaki, ennengon doist sendä hullun girjoihim banna.

-- Almnakka! -- ihmettel styyr.

-- Ni juur, almnakka oikke -- vastas Iiro -- mnää päätä, ett

Mykk-Fretull o morssi ja ett tänäpä o se morsseme nimipäev. Semse

rakkauden gohinat tekevä ihmse ai enemän daikk vähemä hulluks.

No mek kattlema almnakka ja kyll Iiro se verra oikkjas ol, ett ny

vaimihmse nimipäev ol. Ol Fredriikkam bäev. Mutt ei sill meijä

miälestän olis sembualest sanott, ett se Mykk-Fretu morsseme nimipäev

ol ja ett hänell morssjand olika. Iiro pit kummingi asjas pääll ja

ahdist Mykk-Fretut kysymyksilläs. Ja tunnust niingon dunnustiki se

sitt, ett hänell morssi ol ja ett se nimi ol Fredriikka. -- Nii ett

siins se nyk kuulett, kui viisas miäs se Iiro olis, konei se vaa olis

niin govast kureijas täynn.

Ko styyr sitt sai kuull, ett o Mykk-Fretu morsseme nimipäev, ni hän

sanos: "Tiädättäk, poja, mnää ole niin gauhjast kärsinns siit saakk, ko

Londost lähdettin, gon de olett puhelahjannk kadottann ja liikkunn

niingon gala vedes äänettömint täsä laevas. Mutt semnem beli saa oll

lopp ja ny oteta vahing takasi. Hei, kokk, kaffepann pääll ja te miähe,

vetäkkän gaikk flagu mitä 'Rojohoppes' o ylös ilmoihi, ny me viätä

Fredriikkam bäevä ja se viätetäm bulskast. Rommi saatt kans, poja."

Ei ol aikkaka, ni "Rojohoppe" ol flaguis hakkspröötist klyyvarbummi

nokkaha saakk. Iiro soitt harmonikka, toiset tansasiva ja Mykk-Fretu

veisas. Ja rommpunsej tyhjenetti.

Siin ol meijä lähettyvillän maann holkotells stiltis yks oululainem

barkk ja ko siäld nähti, ett met täydes flagus oll, nii he lähetiväp

paati ulos kysymä, mitä juhla me viätä.

-- Fredriikkam bäevi me viätä, vastas styyr ja kom biän aik ol kulun,

ni ol oululainengin däydes flagus ja täydes juhlaviätos niingo mekki.

Kolme aikka ehtopual tlee yks hollandlaine lastvalulaev siihen, gysy,

mitä juhla me viätä ja ko me oll sanonn, ett Fredriikkam bäevä

kaiketakki me viätä, ni se toppas masinis, vet kaikk flagu ylös ja

rupes juhla viättämä seki. Sitt siihe meijä rymssyhyn dul jongu

ihmelisen duulen gare avull, jost em met tiätänn mittä, yks dansklaine

skuunar ja viimetteks yks englandlaine lastvalulaev. Kaikk nek

kysysivä, mitä kovast merkilist juhla me viätä ja ko hes saivak kuull,

ett mef Fredriikkam bäevi viätä, ni hekkim bistiväk kaikk flagus

fleijama. Ja nii meit sitt ol siink kaks valulaeva ja kolms seillaeva

keskellp Pohimert Fredriikkam bäevä viättämäs. Ja komjast se viätetti,

se o viss asi se. Kapteeni ja styyrik kävevä buurist buurihi ja väki

kans ja viinej ja rommi ja muut sesukust trahtmentti ol niingo Itämert.

Kyll ny ol ilo ja äänd juur tarppeks ja pahimban riähus se Mykk-Fretu.

Se puhel nii, ettei sild suuvooro ruvenn millän gurills saama ja voi

turkanen, go se osas veisuj. Niit se vetel yhden doises perä, toinen

doistas kaunema, nii ett ne ulkmaalaisekki ihmettlivä, mist me nii

ilose ja hauska miähe oll saann.

Ehtost sitt, ko auring jo rupes lasku tekemä, istus se oululaine

gapteen meijä styyrin gans ja joivat todi. Meijä äij ol jo aikka "tuu

blokk" oll -- ymmärtä sen, gon ei hän yht selkkjä päevä oll nähns siit

saakk ko Raumald lähdett ol. Nii oikke ja ko sitt meijä styyr ja se

oululaine siin istusiva, ni meijä styyr ruppe selittleemän, guip pali

mes se Mykk-Fretun dähden gärsinn oll.

-- Ong teill Mykk-Fretu buuris? -- huus se oululaine gapteen -- mnää

tahdo se miähen goht kässihin ja näytä sillk kaikk taevan dähde. Se

kiusas, pahus, mnuu samallt tavall ja sai mnuun gans hummama yhdem

bäevän, go maihin dultti ja siälls se karas koht ja vei julmett viäl

yht ja toist muittengi miästen davara fölisäs. Tänns se miäs ja

paikall!

Muttko Mykk-Fretut ruvetti hakema, ni ei händ mistä löytynn, ei

yhdestäkkä laevast. Eik oll ihmekän, go se englandilaine valulaev oliki

jo lähtenn, nii ett vaa sau näys taevarannall ja me ymmärsi, ett siäll

Mykk-Fretuki men. Ruvetti sitt kattlema ett olik meild mittän gadonn.

Ja ol oikke. Vilku lakeernahkase oliva menns sem bitkän diä. Vilkk pit

kamala meno, hän men däkillp, pudist nyrkkiäs päi stää englandilaist

laeva ja takas, ettei Mykk-Fretu ol hyvä ollk, ko he joskus näkevät

toinen doises.

Mutt Iiro sanos: "Nii, niin, gattel snää vaan daevarantta. Siäll ne ny

menevä, Mykk-Fretu ja snuu lakeernahkases. Mutt koit rauhottu ja

lohdutta ittiäs sill, ettei se viänns stää mnuun gilpkonnatan sendä."

Mutt ei semne lohdutus langenn oikke hyvä maaha Vilku sydämes. Eikän go

vähällp pit, ettei Iiro saannf fliiteihis lohdutustes palkaks.

Siin ei kerjettykkä sendän gauan turhist puhett pitämä, sillett jumal

anno meillt tuule ja hyvän duule annoki. Mastois ja brasseis meill ny

ol kylliks tyät niingo niillt toisillakki eik ollt tiimakan gulunns

siit, kon duul algo, ni ylimäine isä ol hajottann meijäk kaikk

Fredriikkam-bäevä viättäjä eri suunill niingo yhde höyhenduko.