ajatukset tuohon ainaiseen kysymykseen Jumalan immanensista.
On ollut myötäinen tuuli ja on elok. 17 p:nä saavuttu keskelle
Atlanttia paikkaan, joka on pit. 28° 7' ja lev. 45° 16'. Siinä tyyntyy
sää ja meri käy niin lepposaksi, että siinä voisi soutaa pienellä
savolaisvenheellä. Ilta on taas jumalallisen ihana ja yö niin hurmaava,
että on mahdotonta mennä levolle. Laivamiehet alkavat leikkiä kannella
pimeässä ja tekevät kaikellaisia voimistelutemppuja. Soldankin, vanha
akrobaatti, yhtyy leikkeihin. Mutta kun muut ovat menneet levolle,
kiipee hän kajutan katolle, laskeutuu siihen selälleen ja katselee
tähtitaivasta. Linnunrata loistaa eteläpäässään niin kirkkaasti, että
sen valo heijastaa vedestä. Tähdenlentoja näkyy kuin kiitäviä nuolia
oikealla ja vasemmalla.
Hän nukkuu siinä yönsä ja herää aamulla auringon nousuun. Se on
jännittävä hetki; on niinkuin odottaisi merkkiä, jota aijotaan sytyttää
kaukana peninkulmain päässä ja joka vihdoinkin leimahtaa ilmituleen,
vaikka se välimatkan pituuden vuoksi loistaa vaan kuin hehkuva piste
tai tähtönen. Ja nyt ilmaantuu vavahtelevia säteitä, nopeasti toisiaan
seuraten, pilven epätasaiseen reunaan, joka kulkee horisonttia pitkin.
Se ei ole aurinko itse, joka on vielä horisontin alla, ne ovat vaan
murtuneita kultasäteitä. Nyt leviää loisto ikäänkuin hyppien pilvestä
toiseen, toinen syttyen, mutta toinen ei siitä sammuen. Yhtäkkiä
pelmahtaa esiin valokimppuja, mutta aurinkoa ei vielä näy. Katsojan
mieli jännittyy ja hän koettaa säteiden suunnasta arvata paikan, missä
aurinko itse piilee. Silloin hämmästyttää uuden tähden ilmaantuminen,
joka ikäänkuin nykäisten ampuu esiin pilven reunasta; mutta nyt ei se
tähti enää ole kultaa, vaan puhtainta, häikäisevintä auringonvaloa,
valkeaa ja kultaista ja kaikkea yhtaikaa. Ja nyt nousee se esiin ja
valo levähyttelee yhä useampia sädekimppuja; kaikki katoaa sen
läheisyydessä ja kun noin puolet sen ylenevästä kehästä on yläpuolelta
pilven reunaa, näyttää siltä kuin sen alipuoli vuotaisi sen yli. Kohta
näkyy punainen raide hehkuvan kehän ympärillä ja musta ja liikkuva
ympyrän segmentti tanssii sen ympäri niinkuin mikä komplimenttien
tekijä, -- se on komplementtiväri-ilmiö, joka näytäkse. Vähitellen
valuu kulta aalloille, jotka ovat lähinnä laivaa ja siitä edelleen. "Ja
kun minä kerran olen auttanut Phoiboksen näin ylös, niin jaksanee tuo
siitä yletä edelleen ilman minuakin, kunnes kapteeni ja perämies klo 12
tulevat sekstantteineen ja pyytävät häntä laskeutumaan alas."
Elokuun 21 p:nä oli meri taas tyyntynyt ja aaltoili ulappa pitkinä,
leveinä suurenmoisina maininkeina. Siitä alkaa suotuisa tuuli puhaltaa
ja seuraavat päivät muodostuvat mitä ihanimmiksi ajatella voi. Meri on
puhtaan sininen, tuuli tasanen koko päivän, ilma lämmin, mutta ei
painostava. Laiva liukuu tasaisesti ja nopeasti puolitoista
meripeninkulmaa tunnissa. Vesilintuja, jotka muistuttavat kalalokkeja,
mutta jotka ovat suurempia ja väriltään harmaita, uiskentelee meressä,
ja kerran näkyy laivan edessä pari sorsaakin. Se on merkki siitä, että
aletaan lähestyä New Foundlandin matalikkoa. Kuta lähemmä sitä tullaan,
sitä useammin ilmaantuu lintuja. Eräänä päivänä näkyy viisi laivaa ja
yksi niistä tulee suoraan "Veljeksiä" vastaan. Siinä tervehditään
viireillä ja vaihdetaan suurelle mustalle taululle kirjoitetuin
numeroin pituusmitat. Myöskin valaskaloja ilmaantuu laivan läheisyyteen
ja piirustetaan. Kerrankin tulee niitä 3 tai 4 yhdessä parvessa.
Valaskala keinuu aalloilla kuin laiva tahi venhe. -- -- Tuo tunnettu
vesisuihku muuttuu myrskyssä tai tuulessa vaaleaksi vesiusvaksi. Ne
eivät pelkää laivaa, vaan lähenevät sitä iltahämärässä aina 20 sylen
päähän. Se on elokuun 26 päivä.
Seuraavana päivänä selviää Soldanille suunnitelma suureen teokseen
3:ssa, ei, 7:ssä osassa! -- Mitä se tulisi sisältämään, siitä voi saada
jonkunlaisen aavistuksen sisällysluettelosta:
I. Luonnontieteet (fysiikka, kemia, astr., fysiol.) -- II.
Järjestelmän pääaatteen esitys. -- Immanensi. -- 1. Distinktsioneja ja
definitsioneja (joita esitetään välttämättöminä ehtoina tekijän kannan
oikeaan ymmärtämiseen). Kategorioita j.n.e. 2. Kuvaus vallitsevista
käsitteistä ja niiden vaikutuksesta yleiseen tapaan. Slentriaani. --
3. Katsaus uskontoihin. 4. Hengen luonto ja olento useissa luvuissa,
hengen elämä, historian koko johto. -- III. Jumala, meidän suhteemme
häneen. Uskonto, tiede, taide. -- Moraali. Tahdon vapaus. Hyvä ja paha.
Omatunto. Tunne. Usko. Aavistus. -- IV. Seurauksia uskontoon ja
kirkkoon nähden. 1. Kristinusko, historiallinen katsaus siihen
lyhykäisyydessä ja sen historiallinen suhde muihin uskontoihin.
2. Kristinuskon merkitys oikeaoppisen käsityksen mukaan. 3. sama meidän
käsityksemme mukaan. 4. Kristinusko suhteessaan elämän kolmeen
salaisuuteen: a) rakkauteen (hyvyyteen), b) uhrautumiseen ja c) työhön.
5. Kristuksen persoona ja historia. Strauss ja evankeliot. -- Ullman
y.m. Voitto siitä. Vastaväitteiden torjuminen. 6. Tulevaisuuden
uskonto. -- Politiikka y.m. Vapaus, vapaus! Liberté chérie! Kirkon
merkitys ja suhde valtioon. -- V. Seurauksia luonnontieteihin nähden.
Maailman luominen. Voimat. Attraktsiooni ja repulsioni. Sähkö ja lämpö.
Valo. -- Magnetismi. Hypoteeseja substansista. -- Etheri. --
Eläimellinen magnetismi. Uusi lähde kysymyksiin luonnontutkijoille.
VI. Loppumietteätä, Historiallisen kehityksen välttämättömyys ja
vastaansanomattomuus. Vanhoillisuus. Vallankumousten syy ja merkitys.
Uusien aatteiden voitto.
Siis laajasti suunniteltu teos, koko maailmanrakennuksen ja ihmiskunnan
johtavien aatteiden esittämiseksi -- ei ensimmäinen eikä viimeinenkään
laatuaan ja siinä muiden kaltainen, että supistui suunnitelmaansa, --
mutta kaikessa tapauksessa omansa antamaan käsitystä miehen aatteiden
lennosta ja harrastusten suunnasta.
Tiistaina elokuun 28 p:nä ollaan New Foundlandin matalikolla, joka
huomataan siitä, että luoti vetää ainoastaan 50 syltä nuoraa jälessään
ja tuopi pohjalta hiekkaa. Kun sää tyyntyy, aletaan laittaa turskan
pyydyksiä kuntoon ja kun ne ovat vedessä, vedetään toinen toistaan
komeampi turska ylös. Neljällä koukulla saadaan noin viidessä tunnissa
145 turskaa. Filosoofimme saa puolikymmentä hänkin, mutta on hänellä
sen lisäksi onni saada koukkuunsa jättiläiskampela, joka vihdoin ylös
saatuna painaa 5 leiviskää ja on leveydeltään kyynärä ja pituudeltaan
kaksi.
Kuu ollaan juuri kalanpyyntipuuhissa, lähestyy laivaa soutuvenhe
eräästä pyyntilaivasta. Se keinuu kovasti ja katoo aina hetkiseksi
aaltojen väliin. Tulijat olivat portugalilaisia kalastajia
Lissabonista, toivat turskia ja pyysivät niillä vaihtaa jauhoja,
tupakkaa ja muuta hyvää. "Näiden matruusien eli kalastajain kasvot
olivat tarkkapiirteiset ja etelämaalaiset, jommoisia näkee hyvissä
italialaisissa tauluissa. Ne herättivät huomiota siistillä
käytöksellään ja kauneilla miehekkäillä kasvoillaan, joista loisti
aivan erinomainen hyväntahtoisuus ja vaatimattomuus. He puhuivat
kohteliaasti ja tervehtivät lakeillaan. Ainoastaan yksi taisi hiukan
englanninkieltä. Kun he olivat saaneet ryyniä, kääretupakkaa (minäkin
uhrasin neljänneksen kartuusia pienestä varastostani), näkyi selvästi,
että he mielellään olisivat ottaneet ryypynkin; mutta he eivät
pyytäneet, ollen siinä suhteessa vastakohtana hävyttömille
englantilaisille luotseille kanavassa. Kun sitten ryyppy tarjottiin
(juomalasissa), syntyi ilmeinen mielihyvä; mutta useimmat maistoivat
vaan vähän tuosta herkusta, johon he eivät edes näyttäneet liioin
tottuneenkaan, ja kursailivat keskenään arvojärjestyksestä. He olivat
olleet kolme kuukautta täällä ulkona pyytämässä turskaa, joka on tärkeä
ruoka-aine Portugalissa paaston aikana."
Syyskuun 2 p:nä alkaa vihdoinkin taas monen tyynen päivän perästä tuuli
puhaltaa ja laiva pääsee pois New Foundlandin matalikolta, suunnaten
nyt hyvää vauhtia kulkuansa New-Yorkia kohti. Matka lähenee loppuaan ja
päiväkirja myös. Se sisältää yhä mietteitä tuosta samasta suuresta
kysymyksestä ja päättyy seuraavin sanoin:
"Kun me sanomme: jumala on henki, niin voimme me puhua tästä hengestä
ja nimittää sitä Jumalan hengeksi. Tämä Jumalan henki ei kuitenkaan ole
mitään muuta kuin Jumala itse. Mutta tämä Jumalan henki, jos se kerran
on henki, on myöskin sama kuin ihmishenki; sillä henki on vaan yksi,
sillä tavalla, tarkoitamme, että Jumalan henki ja ihmishenki ovat sama
asia."
"Ero syntyy vasta, kun tulee kysymys Jumalasta, jota me palvelemme
uskonnossa: siinä teemme eron sen välillä, jota me kutsumme
jumalalliseksi, ja sen välillä, joka ei ole jumalallista. Ja mitä tähän
_jumalalliseen_ tulee, niin täytyy senkin, hengen yhteyden ja
kokonaisuuden vuoksi, välttämättä löytyä ihmishengessä, joka sisältää
sen kaiken, vaikkakin vaan mahdollisuutena. Ei mitään henkeä ole
_ulkopuolella_ ihmishenkeä; siis on siinä jumalallinenkin, on se, mikä
on palveltavaa ja pyhää."
"Mitä se on, se on toinen kysymys."
Tähän päättyvät päiväkirjan mietteet eikä se sisällä mereltä enää muuta
kuin kuvauksen Ameriikkaan tulosta. Eräänä päivänä ilmoitetaan, että
Sandyhookin majakka on näkyvissä ja Soldan kiipeää kapteenin kanssa
kokkamaston raakapuulle, josta hän nyt näkee ensimmäisen kiinteän
esineen Ameriikan mantereelta. "Se oli kaksiloistoinen majakka, jonka
tulista toinen aina vilkahteli vähäisen väliajan kuluttua. -- Ihana
näky! -- Laiva tuolla alhaalla oli lapsellisen ja samalla niin totisen,
mutta ennen kaikkea kaitasen näköinen. Kun klo 11 istuimme alhaalla
tupakoiden, tuli perämies ilmoittamaan, että nyt näkyy majakka
kanneltakin. Se oli vielä aivan taivaan ja meren rajassa; joka kerta
kun laivamme painui aallon pohjaan, sammui se s.o. upposi mereen,
niinkuin runoilijat sanovat. Siten ilmaantui Ameriikka eteeni
kirkkaasti kimmeltävän tulen tai tähden muodossa."
Mitä toiveita uusi maa hänessä herätti, siitä oli hän jo ennen
eräässä kirjeessä veljelleen tehnyt selkoa. "On oleva ilo ja riemu
päästä lukemaan ja tutkimaan vapaudessa ja uusilla vereksillä
voimilla. Tahdon koettaa päästä Ameriikassa opettajauralle, jos
mahdollista; mieluummin opettajana kemiassa ja piirustustaidossa tai
maanmittauksessa ja semmoisessa, joka on minulle helppoa ja hyvää s.o.,
jota kannattaa tehdä ilman suurta ajanhukkaa. Jos olisin niin
onnellinen, että minä -- kielitaitoni nojalla, kun taidan useita kieliä
-- voisin löytää (tietysti ajan ollen) kelvollisen kirjastonhoitajan
paikan, niin luulen minä, että silloin olisin tyytyväisin. En
kuitenkaan liikoja toivo. Uskon menestykseeni, mutta olen mieli
iloisena valmis mihin työhön tahansa, jota vaan voin tehdä.
Mielilauseeni on oleva: 'Schwarzbrot und Freiheit.' [Ruisleipää ja
vapautta.] Ja viimeisen sanan valta -- se on suurin."
Nukuttuaan hiukan keski-yötä nousee Soldan ylös klo 4:n tienoissa,
juuri kun laiva on tulossa satamaan. "Loistavampaa yötä ja
tähtitaivasta en ole koskaan nähnyt. Puolikuu paistoi kirkkaasti, niin
että sen varjopuolikin näkyi. Oikealla siitä oleva Kalevan miekka oli
kirkkaaksi hangattu ja Sirius muodosti häikäisevän keskustan sillä
puolen taivaan- ja merenrantaa. Viisi majakkaa ja siellä täällä joku
lyhty laivoista, jotka olivat ankkurissa, ja kun oli tultu sopivaan
paikkaan satamassa, annettiin ankkurin mennä ja niin oltiin
New-Yorkissa. Silloin oli syyskuun 13 päivä."
Purjehdusretki, joka näin oli päättynyt, oli niinkuin jo on mainittu,
ollut kaikin puolin mieluinen varsinkin siihen nähden, että matkustaja
koko ajan oli minkään häiritsemättä saanut tehdä mielityötään lukemista
ja kirjoittamista. Vaan ennen kaikkea oli hän päässyt selvyyteen
itsensä kanssa. Hänen maailmankatsantokantansa oli vakaantunut varmalle
pohjalle ja hänen fllosoofiset mietteensä olivat saaneet syvyyttä ja
voimaa. Niinkuin jo tässä julaistuista otteista näkyy, olivat hänen
aatteensa monestikin alkuperäiset ja sanansa sattuvat. Tuota suurta
suunnittelemaansa systeemiä ei hän tosin koskaan saanut loppuun
kehitetyksi ja valmistetuksi. Syynä siihen oli kai etupäässä se, että
hän, niinkuin jo näkyy hänen päiväkirjastaan Atlantilla, oli niin
sanoakseni lyyrillinen filosoofi. Siinä oli hänen voimansa ja
heikkoutensa ajattelijana. Aatteet pyrähtävät yht'äkkiä lentoon,
nousevat korkealle ja niille avautuu laajoja näköaloja, mutta kun ne
eivät pysy kauvan yhdessä paikassaan, ei kartta kuletuista taipaleista
ole yhtenäinen. Mutta lyyrillisen kyvyn ominaisuuksia on toiselta
puolen välittömyys ja taipumus elämään mukana aatteissaan. Kaikki,
mistä Soldan tuli selville ja mitä huomasi oikeaksi ja todeksi, pyrki
hän sovittamaan takaisin itseensä, niinkuin se oli hänestä itsestään
lähtenytkin. Hänen ajattelemisensa tulokset muuttuivat siten ohjeiksi
hänen omalle elämälleen. Mitä hän siten filosoofina mahdollisesti
kadotti, sen voitti hän ihmisenä. Jokainen löytämänsä uusi totuus oli
aina uusi askel sisällisen jalostumisen tiellä. Perinpohjaisemmin kuin
koskaan ennen sai hän Atlantin matkallaan antautua tämän tien suuntaa
selvittelemään. Se suunta oli kyllä muuttunut paljon entisestään, se ei
ollut se, mitä sovinnainen teologia kulki, mutta pysyi pääpiirteissään
samana, mikä aina oli ollutkin: kristillisenä pyrkimyksenä oikeuteen ja
totuuteen. Eikä hän tältä tieltä Ameriikassakaan hairahtunut.
12.
Ensimmäiset vuodet Ameriikassa.
_Ensimmäinen päivä Ameriikassa. -- Etsii turhaan työtä New-Yorkissa. --
Opettajana Newarkissa. -- Arvostelua Ameriikan oloista. -- Ikävyyttä ja
alakuloisuutta. -- Jatkoa mietteihin merellä. -- Ystäviä Filadelfiassa.
-- Fredrika Bremer. -- Kemianopettajana Cambridgessa. -- Jenny Lind. --
Keksintö. -- Perustaa tehtaan. -- Lähtee Pennsylvaniaan_.
Satamaan saavuttuaan lähti Soldan -- eli Dalson, joksi hän nyt kutsui
itseään -- maihin kapteenin kanssa, suunnaten kulkunsa "Broadwayhin",
joka on New-Yorkin pääkatu. Vähääkään välittämättä hänen puhtaista
vaatteistaan, "joissa hän on kuin gentlemanni ikään", tuuppivat
vastaantulijat häntä oikealta ja vasemmalta, ikäänkuin tahtoisivat
sanoa: "Sinä näet, hyvä ystävä, että meillä on täällä kova kiiru,
meillä on business to attend" [asioita, jotka odottavat], ja me kyllä
selittäisimme sinulle, mikä on ero mietiskelijän ja liikemiehen
välillä, mutta siihenkään ei meillä ole aikaa; sentähden tuupimme me
sinua ja sinä varmaankin ymmärrät, mitä se merkitsee.
Kun on tottumaton kävelemään, hakee hän istumapaikkaa ja löytää vaivoin
tavaroista vapaan rapunnurkan, jonka nenällä kahareisin ratsastaen
levähtää hetkisen pitäessään joukkojensa tarkastusta. Neekereitä
olkihatuissa ja mustissa takeissa vilisee siinä vähemmin hienojen
naisten joukossa omnibussien välissä ja ympärillä, jotka ovat kirjavia
ja kullattuja ja ulkoa ja sisältä täynnä kuvia ja osoitteita. Hänellä
on taskussaan 1 1/2 dollaria ruotsinrahaa ja kuningas Oskarin kaunis
muotokuva kiiltää uutena molemmista rahoista. Erään vaihtajan puodista
saa hän maan rahaa toisesta, ostaa sikarin, sytyttää sen, istuutuu taas
ja töllistelee. Kaasulamput sytytetään ja ympäristö alkaa nyt näyttää
hiukan runollisemmalle. Hän hakee käsiinsä hotellin ja juo teetä.
Siellä on siistiä, mutta jäykkää, ja tee maksaa puoli dollaria. Sitten
menee hän kotiinsa s.o. laivaan ja lopputulos on seuraava: "Päivä,
ensimmäinen päiväni Ameriikaasa oli ikävä."
Se oli esimakua Ameriikasta yleensä, sillä sen suurempaa hauskuutta ei
se juuri jälkeenpäinkään tarjonnut. Puolitoista dollaria oli Soldanilla
rahaa, mistä hän jo ensi päivänä kulutti yli puoli dollaria teehen ja
tupakkaan. Ei sellaisella pääomalla panna suurtakaan liikettä alkuun,
ja vaikeaa olikin alku. Jo siihen aikaan oli siirtolaistulva
Ameriikkaan niin suuri, ett'ei hänen onnistunut saada mitään tointa,
vaikka hänellä oli hyvät todistukset ja taskut täynnä erinomaisia
suosituskirjeitä ja vaikka hän kohta tapasi ystäviä ja tuttavia, jotka
häntä koettivat auttaa alkuun. Jo seuraavana päivänä tulonsa jälkeen
haki hän näet käsiinsä erään mr. Harriksen, jonka tuttavuuden hän oli
tehnyt Giessenissä ja jolla oli kemiakoulu ja laboratorio New-Yorkissa,
ja asui tämän luona ne kolme viikkoa, jotka oleskeli New-Yorkissa,
turhaan leipätointa hakien kivipainoissa, topograafisissa toimistoissa
ja sen semmoisissa. Toinen tuttava oli ruotsalainen professori Pehr
Erik Bergfalk, jolle hänellä oli Ruotsista suosituskirjeitä. Vieraiden
apuun turvaaminen ei kuitenkaan ollut hauskaa. Päiväkirjassaan
kirjoittaa hän saaneensa tuntea "nöyryytystä köyhyyden vuoksi, jota
ihmeellisen väärinkäsityksen tähden pidetään häpeällisenä. -- Minulle
annettiin raha-apua, kun ei ollut muuta apua, ja sitten oltiin
pulassa siitä, kuinka sen tulisi tapahtua. Väärää ritarillisuutta.
Eivät ymmärtäneet Kommosen tavoin sanoa: 'Niin paljon voin
minä antaa sinulle niin ja niin pitkäksi aikaa.' Mutta mitä onkaan
englantilaiseen jäykkyyteen pinttynyt ameriikkalainen tuollaisem
talonpoikaispojan rinnalla!"
Pariisissa oli Soldan, niinkuin jo ennen on mainittu, tutustunut
erääsen professori Nortoniin, jolla oli poikakoulu eli n.k. "College"
Newarkissa Delawaren valtiossa, muutamain tuntien matkan päässä
New-Yorkista. Kun ei maailma muualla valjennut, kirjoitti hän tälle ja
tarjoutui opettajaksi hänen kouluunsa. Kutsut heti saatuaan saapui
Soldan lokakuun 19 p:nä Newarkiin.
Newark oli siihen aikaan pieni maaseutukaupunki Delawaren valtiossa.
Sen asukasluku oli kuusisataa, joista suurin osa oli presbyterejä ja
metodisteja. Koulu oli yksityinen ja huonoissa asioissa. Se oli sen
ajan korkeampia Ameriikassa ja oli olevinaan yliopisto, mutta ei
vastannut enempää kuin meikäläistä kimnaasia. Siinä oli vaan
kolmekymmentä oppilasta, ylioppilasta, koska sitä ei kannattanut mikään
uskonnollinen lahko, joka muuten oli tavallista ja tarpeellista
Ameriikassa. Palkka, jonka Soldan siinä sai, oli senvuoksi mitätön
nälkäpalkka. Sen lisäksi täytyi hänen asua samassa rakennuksessa
poikain kanssa, jotka olivat laitoksen hoidossa. Huone oli pieni,
epäsiisti ja epämukava ja hän viihtyi siinä huonosti, kun ei voinut
tehdä työtä niinkuin olisi halunnut. Kohta tulonsa jälkeen oli hän
vielä vähällä kuolla häkään. Usein hänen oli kuin olisi hän siirtynyt
takaisin kadettikouluaikoihin.
Ikävintä oli hänestä kuitenkin se, että henkinen ilmanala oli kokonaan
toinen kuin mitä hän oli toivonut Ameriikassa tapaavansa. Noin puoli
vuotta tulonsa jälkeen kirjoittaa hän Hedlundille: "En ole vielä
ollenkaan koteutunut uudessa maailmassa ja suuresti epäilen, että se
koskaan tulee tapahtumaan. En pidä koko siitä henkisestä ilmanalasta,
jota täällä hengitetään mihin vaan kääntyy. Varsin harvat ovat
tuttavani, eikä yksikään heistä kykene silmäilemään yli maanosien ja
kansain olojen. Heillä on kyllä jonkunlaista yleistä sivistystä ja he
ovat kyllä sen verran perehtyneet useimpiin tieteenhaaroihin, että
häikäilemättä käyttävät termejä, eivätkä aja kiinni, vaikka
vaikeampikin kysymys tulee vastaan; josta saavat kiittää monia aineita,
joita niissä luetaan. Tekisi mieleni kuvata jotain täkäläistä
koulua ja näyttää, kuinka pitkälle charlataneria ja pintapuolisuus
menee -- humbuugia, humbuugia! Ihmiset yleensä käyttäytyvät hyvin,
ovat kohteliaita ja ystävällisiä ja minä olen tavannut paljon
hyväntahtoisuutta ja sydämmellisyyttä, Mutta se ei estä heitä puhumasta
vaan ilmasta ja ihmisistä (tuttavista). Kun siitä kohenevat, niin
kiittävät ja kehuvat 'our glorious country'aan'. Se näkyy olevan
aiheena heidän lehdissään, alituista itsensä kehumista ja itseensä
tyytymistä. Mutta paksuinta ja ainakin minulle vastenmielistä on se,
että tähän kaikkeen on sekotettu kirkollisuutta, lahkolaisuutta ja
tekopyhyyttä -- uskonnon nimellä, joka mies käy joka pyhä kirkossa, ja
siitä päätetään, että tässä maassa ollaan hyvin -- uskonnollisia. 22
miljoonan ihmisen osaksi on täällä 25 tuhatta pappia, joista enempi
kuin 22 tuhatta toimii sielunpaimenena ja saarnaa kristinuskoa. Yksi
tuhatta kohti, se on ehkä 5 à 10 kertaa enemmän charlataneriaa,
tekopyhyyttä ja itsekkäisyyttä kuin meidän pohjolassamme. Ollaan
erinomaisen kristillisiä sanoissa ja kauhistutaan kuin ruttoa jokaista
itsenäistä ajatusta Jumalasta; mutta ystävääkin nyletään laillisella
tavalla, niinpiankun se kannattaa. -- Tämä Newark on oikea pimeyden
pesä täynnä presbyterejä ja methodisteja."
Tämä jumalisuus, jota Soldan katsoi ulkokullaisuudeksi, näyttää olleen
hänelle pahin loukkauskivi ja enin katkeroittaneen hänen elämäänsä
Newarkissa. Päiväkirjassa ja kirjeissä se vähä väliä tulee esiin ja
antaa aihetta pitkiin filosofeerauksiin uskonnon oikeasta suhteesta
Jumalaan, -- samaan suuntaan kuin merellä pidetyssä päiväkirjassakin.
Se on hänelle niin vastenmielistä, että arvostelu joskus pukeutuu
ivankin muotoon, vaikk'ei iva ja pilkka yleensä kuuluneetkaan Soldanin
tapoihin. -- "Nyt juuri, 10 minuuttia sitten kolkutti joku ovelleni ja
me menimme ulos kadulle, jossa jäätelökonditoria oli avattu viikko
sitten. Huone oli täynnä nuoria tyttöjä paikkakunnan 'female
seminarystä' opettajineen ja opettajattarineen. Automaatteja, jäätelöä
syöviä automaatteja, jotka istuvat kukin tuolillaan ympäri seiniä ja
syövät. En suuresti ihmettelisi, jos kuulisin jonkun opettajattarista
lukevan isoäänisen rukouksen, ennenkun toimitus alkaa!"
Yksinäisyyden synnyttämä ikävä on pian kietonut hänet niin, ett'ei hän
voi luonnon helmassakaan ympäristöään valoisemmalta kannalta katsoa.
Sen tunteen harsoittamana on hänen mielensä, kun hän kerrankin eräänä
kirkkaana sunnuntaipäivänä käyskennellessään ulkona kaupungista joutuu
seuraaviin mietteihin: "On merkillistä, kuinka suljetuilta ja
elottomilta ameriikkalaisten talot yleensä näyttävät, ja varsinkin
maalla. Uutimet ovat alhaalla kaikkialla ja luukut ja ovetkin ovat
suljetut -- niissä on jotain rakennuksellista _noli me tangere'a_.
Ulko-ovessa on vaan pyöreä messinkinuppi. Jos koetat sitä vääntää, niin
tuntuu se liikkumattomalta. Täytyy kolistella päästäkseen sisään -- ja
jos sitten pääset sisään, niin et ehkä aluksi saa nähdä yhtään ihmistä.
Asetut sitten etehiseen ja jätät sinne hattusi -- ja sitten
vastaanottohuoneeseen -- käyntisi on hiljaista kuin aaveen -- ja
sisällä on synkkää ja pimeää -- ja kohteliaisuutta ja seremoniaa sekä
siitä seuraavaa pimeyttä mielipiteissä -- se on kylläkin kamalaa."
Eikä kestäkään kauvan, ennenkun tuo vanha valitus puhkee esiin, valitus
omista vioista ja myötätuntoisuuden ja ystävyyden puutteesta. "Minä
kärsin surkeasti tarmon puutteesta ja haluan äärettömästi sen
korvaamista myötätuntoisuudella jotain kunnon ihmistä kohtaan. Aina
siitä lähtien kuin erosin Budkovskysta ja Cygnæuksesta en ole saanut
nauttia ainoankaan sellaisen seurasta; en ole edes nähnyt heitä --
ell'en ota lukuun Bergfalkia ja Hedlundia. -- Se on yhteiskunnan
ääretön teeskenteleväisyys, joka vihloo minua. Mutta nyt on minusta
taas väärin taipua sen alle, ja tässä olentoni sisäinen
ristiriitaisuus. -- Oli miten oli, minä elän kurjaa elämää täällä
Newarkissa. Ei ainoakaan terve ajatus tunge esiin aivojeni pimeydestä,
enkä voi edes kirjoittaa kirjeitäni. -- -- On jotain epäluonnollista
siinä, että ihminen temmataan irti omasta kansastaan ja heitetään noin
'mir nichts, dir nichts' esim. Ameriikkaan. En sanoisi mitään, jos tämä
ihminen olisi saksalainen; mutta suomalainen!"