-- Mitä sanotte tästä, herra paroni? kysyi asessori. Joko on setänne
henki vastannut psykografin välityksellä, ja silloin hän on
valehdellut, koska hänen nyt pitäisi tietää asia, mutta sehän ei
suinkaan sovellu hänen luonteeseensa eikä hänen muistonsa
kunnioitukseen. Tai sitten oli tämä luuloteltu henki, niinkuin kaikki
koputushenget ja psykografin vastaukset, ainoastaan teidän läsnäolijain
mielikuvituksen tuote, tuon yhtä väärän vastauksen synnyttämä, jonka
Rödlerin luulottelema henki kerran saneli sedällenne. Luullakseni te
yhdytte viimeksimainittuun mielipiteeseen. Täten minä siis olen
täyttänyt pyyntönne ja antanut todistuksen, jota pyysitte.
-- Mahdollisesti te olette oikeassa, vastasi paroni H.
-- Varokaa itseänne, herra asessori -- nauroi tohtori -- olkaa
kivittämättä henkiä. Muistatteko lappalaisakan ennustuksen, että
vaaleatukkainen herra tuo takaisin kuitin. Kas vain, jouduittepa
kiinni, itse olette uskonut noitiin!
Vanhus hymyili.
-- Niin, sanoi hän, kukapa meistä on vapaa kaikkien kuolevaisten
heikkoudesta? En minä, minä kaikista vähimmin! Mutta etsikäämme
kuitenkin maan sumuista ennen kaikkea iankaikkista totuutta!
-- Mitä? lisäsi hän kelloonsa katsahtaen. -- Jo puoli yksitoista!
Ja sen ainoan kerran asessori B:n muistettiin viipyneen kymmentä
myöhempään.