Rva ja hra (kotipaikka: Käpylä, sääty: avio) juoksevat läähättäen
Helsingin asemalle.
_Rva_: Voivoivoivoivoi! Laituri on tyhjä! Juna on mennyt! Sittenkin
me myöhästyimme! Se on sinun syysi! Mikset sanonut mitään? Sinulla on
kello, etkä sanonut mitään!
_Hra_: Mi...
_Rva_: Älä ollenkaan yritä puolustautua. Minä saan läkähtyä
juoksennellessani ostoksilla puodista puotiin ja puodista puotiin ja
sinulla ei ole mitään tekemistä muuta kuin maksaa ja kantaa ostokset,
etkä edes sen vertaa, että viitsisit katsoa kelloasi. Mitäs siihen
sanot?
_Hra_: Tu...
_Rva_: Ole hyvä ja ole vaiti! Ja ihmettäkö nyt enää pyrit sinne
asemasillalle! Ei meillä siellä enää ole mitään tekemistä. Pysy vaan
kauniisti tässä. Seistään nyt tässä ja hävetään kaikkien ihmisten
nähden!
_Hra_: Mu...
_Rva_: Älä huuda! Näetkö kuinka ihmiset katsovat meitä ja
naureskelevat? Naureskelevat miestä, joka antaa vaimonsa myöhästyä
junasta ja kärsiä ja menehtyä — voi voi niin, kärsimystä on tämä elämä
sinun kanssasi — ja kotona lapset nyt turhaan odottavat meitä ja ruokaa
ja nääntyvät nälkään ja ties mitä vielä keksivät epätoivoissaan,
sytyttävät pian aikaa huvilan palamaan ja saavat surkean lopun
liekeissä. Voi voi, sinä sydämetön isä, sinä raakalainen — kylmästi
syökset perheesi perikatoon vain sen vuoksi, että et suvaitse, et
viitsi...
_Hra_: Mu...
_Rva_: ... et viitsi katsoa kelloa silloin kun se on tarpeellista,
mutta — älä tyrki, oletko mieletön, en lähde tästä vaikka kuinka
tyrkkisit, ennenkuin olen saanut sanoa sanottavani — mutta jos
itselläsi on kaupunkiin meno, muka johonkin kokoukseen — kyllä ne
kokoukset tiedetään — niin silloin kyllä kuljet kello kourassa ja
katsot sitä tuhannen kertaa minuutissa.
_Hra_: Kuule!
_Rva_: Älä yritä, sanoin minä jo, älä yritä puolustautua! Ja mitä sitä
asemankelloa tuijotat! Nyt kyllä osaat kelloon tuijottaa, kun juna on
mennyt! Voivoivoivoi! — Hirveätä, kuinka ne viheltävät! Mikä juna se
nyt vihelsi?
_Hra_: Se...
_Rva_: Samantekevä, älä ollenkaan yritä sotkea puhumalla muista
asioista! Tässä me... älä nyt tuolla tavalla hypi ja riuhdo ja puhku
kuin mielipuoli!
_Hra_: No kun se vasta oli meidän juna, tämä, joka nyt vihelsi ja lähti!
_Rva_: Siunaa —! Eihän se siitä laiturista ole koskaan lähtenyt!
_Hra_: Mutta eilisestä alkaen se lähtee siitä laiturista. Me tulimme
vallan hyvissä ajoin, mutta sinä et antanut minun puhua eikä mennä...
_Rva_: Minä minä minä! julkeata! Siinä sinä seisot, etkä saa sanaa
suustasi ja annat junan mennä nenän edestä ja syytät vielä minua! Koko
ajan minä olen pyytämällä pyytänyt sinua selittämään, miten asia on,
mutta sinä vain hyppelet ja huidot ja... itsepintaisesti olet vaiti...
häijyyttäsi... et puhu vaikka rukoilisin... tässä nyt olemme, sinun
takiasi! ja vielä uskallat ja kehtaat syyttää avutonta, heikkoa,
kärsivää vaimoasi! Se on niin miesten tapaista! Se on niin miesten
tapaista!