1-näytöksinen seuranäytelmä.
Henkilöt:
_Lompakan isäntä_.
_Helmi_, hänen tyttärensä.
_Kalle_, rikkaan talon poika.
_Ville_, köyhä nuorukainen.
_Kylän nuorisoa_.
Näyttämö: Kokkokallio. Keskellä sytyttämään kokko.
Helmi ja Ville (istuvat kivellä).
_Ville_: Kuuletko kuinka kauniisti hanuria soitetaan tuolla saaressa?
_Helmi_: En.
_Ville_: En minäkään. (5 metrin pituinen hiljaisuus.)
_Helmi_: No?
_Ville_: Mitä no?
_Helmi_: Voisit jo sanoa.
_Ville_: Mitä niin?
_Helmi_: Että rakastat minua. Olen sitä odottanut jo 4 vuotta.
_Ville_: En uskalla. 2 veroäyrin mies. Sinä sitävastoin olet rikkaan
rusthollarin tytär.
_Lompakan isäntä_ (tulee): Mitä sinä uskallat! Vai tyttäreni seurassa!
Ulos!
_Ville_: Mi... minähän olen ulkona.
_Lompakka_: No alas tältä kalliolta sitten!
_Ville_ (menee).
_Lompakka_: Rikkaan talon tytär ei katsele köyhiä. Kalle on otettava.
_Helmi_: Kalle on huono mies. Tahtoo rikkauksiasi.
_Lompakka_: Hah hah, ja köyhä Ville ei niistä muka välitä! Tuolla tulee
Kalle. Meidän kesken asia on jo sovittu. (Menee.)
_Helmi_: Minäpä keksin jutun, jolla Kallea koetellaan!
_Kalle_: Heijuu juhannusta! Mennäänkös kuulutuksille?
_Helmi_: Mennään, Kalle kulta, pian!
_Kalle_: Ohoh!
_Helmi_: Ja samalla voisit meille antaa parituhatta kuluihin. Meidän
kai täytyy isän ja äidin ja muorin ja vaarin ja Ellin ja Miinan ja
pikku Mikon kaikkityyni muuttaa teille asumaan jo vähän ennen häitä.
_Kalle_: Hä... hä... hä... hähä...
_Helmi_: Meiltä kun menee talo. Isä oli mennyt hulluihin takuisiin.
_Lompakka_ (tulee): No nuoret. Kaupat on tehty, vai mitä? Heh.
_Kalle_: Kyllä ne jää tekemättä! Meidän talosta ei tehdä vaivaistaloa!
Hyvästi! Huutokauppaan tulen, mutta älkää luulko, että tytärtänne
huudan! (Menee.)
_Lompakka_ (saa hengenahdistuksen): Rrr rrr hh!
_Ville_ (tulee): Kuulin Kallelta. Olkaa vaan iloinen, isäntä, kyllä
minä otan Helmin.
_Lompakka_: Rrr... rrh!
_Ville_: Te, isäntä, voitte vallan hyvin muuttaa meidän saunaan.
Taidatte mahtua sinne koko väki. Annetaan sinne ruuankin apua, minkä
tarvitsette.
_Lompakka_: Rrr... lurjus...!
_Ville_: Älkää nyt ottako sitä niin raskaasti. Monet ne hyviltä
päiviltään joutuvat vanhuudessaan huonommille.
_Lompakka_: Aa... — älä luule!... sinäpä vasta peto kotivävyksi! Vai
talosta sinä minut ajaisit... rrr! Sinä köyhä rotta!
_Helmi_: Kuule, isä, minä selitän kaiken. Minä uskottelin heille, että
meidän omaisuutemme oli mennyttä. Rikas Kalle silloin meidät hylkäsi.
Mutta Ville köyhyydessäänkin tahtoi meitä auttaa.
_Lompakka_: Minä olen ollut sokea. Nyt silmäni avautuivat ja mieleni
muuttui. Se muuttui 1 minuutissa. Ville, sinä kelpo mies!
_Ville_: Helmi, minä en vieläkään ole tullut kysyneeksi...
_Helmi_: Älä turhia. On asia jo ilmankin selvä!
_Lompakka_: Tulkaa onnellisiksi! Ja nyt sytytettäköön juhannuskokko ja
iloittakoon ja laulettakoon.
_Nuoriso_ (sytyttää kokon sisällä olevan punaisen sähkölampun ja
tanssii piiriä laulaen):
Tämä maa on niin viheriäinen,
toi tyttö on kaunis...
(Jotta näytelmä päättyisi oikein hyvin, muodostaa nuoriso keskuudestaan
vielä lisäksi 4—r onnellista paria.)