Kovia kohtauksia taaskin.
Huomis-aamu kun oli tähän vuoden-aikaan nähden erittäin lämmin,
niin päätettiin syödä aamiainen kuusamomajassa. Siellä pyysin
nuorempaa tytärtäni laulamaan, ja pian liittikin hän äänensä siihen
konserttiin, mikä raikui puista ylt'ympärillä. Tässä majassa oli
Olivia ensi kerran kohdannut viettelijänsä, ja jok'ainoa esine
siinä oli omiansa lisäämään hänen tuskaansa. Mutta sellainen
haikeamielisyys, joka heräjää henkiin entisistä mielihyvän aiheista
tai sävelten soinnuista, se tyynnyttää sydämen eikä raasta sitä.
Äitikin tunsi tässä tilaisuudessa suloista surumielisyyttä ja
vuodatti kyyneleitä ja rakasti tytärtään kuin ennenkin.
-- Kas niin, armas Olivia, -- virkkoi hän, laulahan meille se
murheellinen laulu, josta isä niin paljon pitää. Sofia on puolestaan
jo laulanut meille. Laula, lapseni, vanhan isäsi mielihyviksi.
Olivia totteli ja esitti pienen laulunsa niin syvällä
tunteellisuudella, että se liikutti minua.
Jos lempi johtais naisen harhaan,
Jos pettänyt mies hänet ois,
Oi mikä suistais surut silloin
Ja virheen pesis hältä pois?
Yks keino virheen voisi pestä
Ja häätää häpeän, ei muu:
Hän hautaan käy, ja miehen sydän
Se tuskiin tuimiin pakahtuu.
Viimeiset säkeet hän lauloi erittäin vienosti, surun sortamalla
äänellä. Tuskin oli laulu loppunut, kun jonkun matkan päässä
huomattiin mr Thornhillin vaunut. Me säpsähdimme kaikki, mutta
varsinkin kohosi vanhimman tyttäreni tuska ylimmilleen. Välttääkseen
näkemästä viettelijäänsä, hän kiirehti sisarensa kanssa sisään.
Parin minutin perästä mr Thornhill oli astunut vaunuistansa ja tuli
minun luokseni -- minä en ollut liikahtanutkaan paikaltani -- ja
tuttavallisesti kuin ennenkin kysyi, kuinka minä jaksan.
-- Sir, -- vastasin minä, -- tämä julkeus todistaa vaan entistä
enemmän, kuinka kehnomielinen mies te olette. Oli aika, jolloin minä
olisin kurittanut teitä, joka olette niin häpeämätön, että rohkenette
astua minun silmieni eteen. Mutta olkaa rauhassa: ikä on suistanut
minun intohimoni, ja virkani estää niitä pääsemästä valtaan.
-- No mutta, hyvä herra! -- virkkoi hän. Te panette minut ihan
hämmästymään. Minä en käsitä yhtään mitään. Eihän toki tyttärenne
äskeinen huviretki minun kanssani liene mielestänne mitään rikollista
laatua?
-- Mene! -- kiljaisin minä. -- Sinä olet konna, halpa, kehno konna
ja kauttaaltasi valhetta täynnä. Teidän kataluutenne suojelee teitä
minun vihani vimmasta. Niin, sir, minä olen syntyisin sellaisesta
suvusta, jossa tällaista ei olisi siedetty! Hetken himojen
tähden olet sinä, kurja mies, syössyt erään ihmisparan ainaiseen
onnettomuuteen ja häväissyt sen perheen, jolla ei ole maailmassa
ollut mitään muuta onnen-osaa kuin kunniansa.
-- Jos hän tai te, -- vastasi hän, -- tahtomalla tahdotte olla
onnettomia, niin minkäs minä sille! Mutta te voisitte sittenkin olla
onnellisia, ja minä olen aina oleva altis auttamaan teitä siihen,
ajatelkaa muutoin minusta mitä tahdotte. Me saatamme naittaa hänet
toiselle ennen pitkää ja -- mikä vieläkin tärkeämpää -- hänen
sopii pitää rakastajaa silti, sillä minä vakuutan yhä edelleenkin
vilpittömästi kunnioittavani häntä.
Minä tunsin, kuinka tämä kunnoton ehdotus panee minut kuohuksiin.
Mieli saattaa kyllä usein pysyä tyynenä suurtakin vääryyttä
kärsiessään, mutta pienet konnantyöt ne aina sydämelle käyvät ja
kiihottavat sitä raivoon.
-- Pois näkyvistäni, kavala kärme! -- huudahdin minä, -- äläkä
loukkaa minua enää läsnäolollasi! Jos uljas poikani olisi kotona, ei
hän tätä sallisi, mutta minä olen vanha, kykenemätön ja kaikin puolin
mennyt mies.
-- No niin, -- huudahti hän -- te tahdotte nähtävästäkin pakottaa
minut puhumaan ankarammin kuin olin aikonutkaan. Mutta koska minä
vast'ikään viittasin, mitä teillä on toivomista minun ystävyydestäni,
niin sallittanee minun myös ilmoittaa, mitä seurauksia saattaa olla
minun suuttumuksestani. Minun asian-ajajani, jolle teidän äskeinen
velkakirjanne on siirretty, uhkailee kovin, enkä minä tiedä, millä
keinoin voisi estääkään oikeutta pääsemästä voimaansa, ellenhän
nimittäin suorita rahoja itse, joka taas ei ole niinkään helppo asia,
minulla kun pian tapahtuvain häitteni tähden on ollut viime aikoina
koko lailla menoja. Voutikin puhuu vuokramaksujen keräämisestä; hän
tuntee nähtävästi velvollisuutensa; minä puolestani en sekaannu
milloinkaan tällaisiin asioihin. Mutta sittenkin minä tahtoisin
tarjota teille palvelustani ja soisin näkeväni teidät tyttärenne
kanssa miss Wilmotin ja minun häissäni; tämä on myös ihastuttavan
Arabellan pyyntö, jota toivoakseni ette hyljänne.
-- Mr Thornhill! -- virkoin minä, -- kuunnelkaa minua nyt kerta
kaikkianne. Teidän avioliittoanne kenenkään muun kuin minun tyttäreni
kanssa minä en myönnä. Ja vaikka teidän ystävyytenne nostaisi minut
valta-istuimelle tai teidän suuttumuksenne minut hautaan painaisi,
niin minä ylenkatson kumpiakin. Olet kerran halpamaisesti pettänyt
minut ja tuottanut minulle korvaamattoman tappion. Sydämeni luotti
sinun kunniaasi, mutta löysi siinä pelkkää kataluutta. Älä siis
milloinkaan minulta ystävyyttä odota. Mene ja pidä hyvänäsi, mitä
sinulle suonut on kauneus, rikkaus, terveys ja huvit. Mene ja jätä
minut puutteesen, häpeän-alaiseksi, sairaaksi ja murheelliseksi. Ja
kumminkin, niin masennettu kuin olenkaan, on sydämeni aina pitävä
kunniatansa arvossa, ja vaikka minä olen antanut sinulle anteeksi,
niin alati minä olen halveksiva sinua.
-- Vai niin! -- vastasi hän. -- Olkaa sitten varma, että saatte
tuntea tämän röyhkeytenne seuraukset. Pian saamme nähdä, kumpiko on
enemmän omiansa tulla ylenkatsotuksi, tekö vai minä.
Sen sanottuaan hän äkkiä läksi pois.
Vaimoni ja poikani, jotka olivat olleet läsnä tässä keskustelussa,
olivat kauheasti säikäyksissään. Tyttäret, nähtyään hänen lähteneen,
tulivat tiedustelemaan keskustelun tulosta, ja se, niinkuin jokainen
arvaa, teki heidät yhtä levottomiksi kuin muutkin. Minä puolestani
en välittänyt tuosta squiren häijyydestä, joka nyt näkyi kiihtyneen
äärimmilleen. Hän oli iskun jo lyönyt, ja minä olin valmis torjumaan
jok'ainoan uuden hyökkäyksen, niinkuin sellainen sodassa käytetty
kone, joka aina, heittipä sen miten päin hyvänsä, kääntyy kärki
edellä vihollista kohti.
Pian saatiin tutakin, ett'ei hän ollut turhaan uhkaillut, sillä
huomenna sangen varhain saapui vouti hakemaan vuosivuokraa. Kaiken
sen perästä, mitä minulle oli tapahtunut, oli minun mahdoton
suorittaa sitä. Seurauksena siitä oli, että hän samana iltana ajatti
karjani pois. Se arvosteltiin seuraavana päivänä ja myötiin vähempään
kuin puoleen hintaansa. Vaimoni ja lapseni koettivat nyt saada minua
mieluummin myöntymään kuin antaumaan ilmeisen tuhon ja turmion
alaiseksi. Pyysivätpä, että sallisin squiren kerran vieläkin käydä
meillä, ja koettivat kaikella vähäisellä kaunopuheliaisuudellaan
kuvailla, mitä kaikkia koettelemuksia minä vielä saan kestää:
vankeuden kauhut näin ankarana vuoden-aikana sekä kovan taudin
koettelemukset, terveyteni kun jo muutoinkin oli suuresti heikennyt
tulipalossa sattuneen vamman kautta.
Mutta minä olin järkähtämätön.
-- Voi rakkaani, -- huudahdin minä, miksikä te tuolla tavoin koetatte
kehoittaa minua tekemään sellaista, mikä ei oikeata ole? Velvollisuus
käskee minua antamaan hänelle anteeksi, mutta omatuntoni ei salli
minun hyväksyä hänen aikeitansa. Tahtoisitteko te minua suostumaan
maailman silmissä sellaiseen, mitä minä omassa itsessäni vääränä
pidän? Tahtoisitteko, että minä nöyränä vaan istuisin asemillani,
hävytöntä petturia imarrellen, ja, vankeutta välttääkseni,
lakkaamatta kantaisin henkisen vankeuden vielä raskaampia kahleita?
En, en milloinkaan! Jos meidät häädetään tästä asunnosta pois, niin
pitäkäämme vain siitä kiinni, mikä oikeata on, ja jouduimmepa minne
hyvänsä, aina meidän on oleva hyvä olla, jos vaan saatamme pelvotta
ja tyytyväisellä mielellä katsoa omaan sydämeemme.
Näin kului se ilta. Yöllä oli satanut paljon lunta, ja senvuoksi
läksi poikani jo aamulla varhain luomaan sitä ja avaamaan tietä
portaille. Ei hän vielä montakaan lapiollista ollut ennättänyt ottaa,
niin jo riensi sisään aivan kalpeana ja ilmoitti, että kaksi miestä,
jotka hän tuntee poliseiksi, astuu meidän taloa kohti.
Hänen vielä puhuessaan, he astuivat sisään, lähenivät vuodettani ja
sitten, ilmoitettuansa ketä he ovat ja millä asialla, julistivat
ottavansa minut vangiksi. Samalla he käskivät minut varustautumaan
matkalle heidän kanssaan piirikunnan vankilaan, joka oli meiltä
yhdentoista peninkulman päässä.
-- Hyvät ystävät, -- sanoin minä, -- kovan sään aikanapa tulittekin
viemään minua vankihuoneesen. Pahinta se, että olen äskettäin
polttanut toisen käsivarteni pahoille haavoille ja olen parast'aikaa
täydessä kuumeessa. Eikä minulla ole tarpeeksi vaatteitakaan, ja
sitä paitsi olen liian vanha ja liian heikko vielä kulkemaan syvässä
lumessa niin pitkää matkaa. Mutta... jos niin vaaditaan...
Käännyin sitten vaimoni ja lasteni puoleen, käskien heidän panna
kokoon vähät kapineemme ja valmistaumaan matkalle heti kohta.
Kehoitin heitä joutumaan ja pyysin poikaani auttamaan vanhinta
sisartaan, joka, tietäessään olevansa yksin syypää kaikkeen tähän
onnettomuuteen, oli vaipunut maahan ja tuskissaan pyörtynyt.
Minä rohkaisin vaimoani, joka kalpeana ja vavisten oli ottanut
säikähtäneet pikku pojat syliinsä. Ääneti he pitelivät kiinni äidistä
eivätkä uskaltaneet katsahtaakaan vieraisin. Nuorempi tytär oli sillä
välin puuhaillut lähtövalmistuksissa, ja koska hän tuon tuostakin
sai viittauksia pitämään kiirettä, olimme me tunnin kuluttua valmiit
lähtemään.