KAHDEKSASTOISTA LUKU

Isän yritykset saada kadotettu lapsi jälleen siveyden tielle.

Vaikk'ei pikku poika osannutkaan tarkoin kuvailla sen herran

ulkomuotoa, joka oli sisaren nostanut rattaille, niin kohdistuivat

minun epäluuloni kokonaan meidän nuoreen hovinherraan, joka oli

liiankin kuuluisa moisista vehkeistä.

Läksin siis kuin läksinkin Thornhill castlea kohti. Siellä oli

aikomukseni panna hänelle kovat eteen ja, jos mahdollista, tuoda

tyttäreni takaisin. Mutta matkalla jo muuan seurakuntalaisistani

kertoi nähneensä nuoren ladyn ja erään gentlemanin ajavan kovaa

vauhtia kyytirattailla. Nainen oli ollut minun tyttäreni näköinen;

herraa taas minä en hänen selityksensä mukaan voinut arvata muuksi

kuin mr Burchelliksi.

Tästä tiedosta minulle ei kumminkaan mitään apua. Jatkoin matkaani

squiren hoville ja, aikaista vaikka olikin vielä, pyysin päästä hänen

puheilleen heti. Hän tulikin kohta saapuville varsin ystävällisenä

ja näytti olevan hyvin hämmästynyt tyttäreni karkaamisesta,

kunniasanallaan vakuuttaen, ett'ei hän tiedä koko asiasta mitään.

Minä hylkäsin tähän-astiset epäluuloni enkä saattanut kääntää

niitä muihin kuin mr Burchelliin, joka, niinkuin nyt muistin, oli

viime aikoina usein haastellut kahden kesken tyttäreni kanssa.

Kohtasin vielä toisenkin silminnäkijän, ja silloin poistui pieninkin

epätietoisuus. Hän kertoi näet tyttäreni lähteneen mr Burchellin

kanssa Wellsiin päin, noin kolmekymmentä peninkulmaa täältä. Siellä

kuului heitä olevan suuri seura.

Olin nyt sellaisessa mielentilassa, jossa ihminen on herkempi

toimimaan äkkipikaa kuin järkevästi. Niinpä en minäkään ottanut

lainkaan lukuun, että nämä tiedon-antajat oli kenties panemalla pantu

minun tielleni, saattamaan minua harhaan. Päätin vaan lähteä Wellsiin

etsimään tytärtäni ja hänen luuloteltua pettäjäänsä.

Kuljin nyt, joutua pitäen, yhä eteenpäin, matkan varrella alinomaa

kysellen ja tiedustellen, mutta mitään sen enempää selville saamatta.

Kaupunkiin vihdoin saapuessani, tuli vastaani ratsain muuan mies,

jonka muistan nähneeni squiren seurassa. Tämä vakuutti, että jos

minä lähden seuraamaan heitä kilpa-ajo-paikalle, noin kolmekymmentä

peninkulmaa tästä edelleen, niin minä aivan varmaan yllätän heidät.

Hän sanoi nimittäin nähneensä heidän eilis-iltana tanssivan, ja

kertoi koko seuran olleen ihastuksissaan minun tyttäreni sievyydestä.

Huomenna, aamun koittaessa, läksin taas jatkamaan matkaani ja saavuin

kilpapaikalle kello neljän maissa iltapäivällä.

Siellä oli loistava seura, jolla ei näkynyt olevan muuta mielessä

kuin pelkkä huvitus. Kuinka toisin oli laita minun, joka olin

hakemassa kadonnutta lasta siveyden tielle jälleen! Olin näkevinäni

mr Burchellin jonkun matkan päässä ja astuin häntä kohti, mutta hän

puikahti väkijoukkoon, ikäänkuin peljäten kohtausta minun kanssani.

Sen koommin en häntä sitten nähnytkään. Turhaksi huomasin nyt jatkaa

enää takaa-ajoani ja päätin senvuoksi palata takaisin viattomain

lasteni ja vaimoni luo, jotka kyllä minun apuani tarvitsevat. Mutta

mielenjännitykset ja matkan vaivat olivat saaneet aikaan sen, että

minä käännyin kuumeesen, jota olin tuntenut jo ennen kilpapaikkaan

saapumistani.

Siinä nyt uusi, odottamaton isku. Kotiin oli täältä

kahdeksattakymmentä peninkulmaa. Poikkesin erääsen pieneen majataloon

tien varrella, ja siellä, köyhyyden ja vähään tyytymisen tavallisessa

tyyssijassa, minä kävin vuoteelle, kärsivällisesti odottamaan tautini

häipymistä. Siellä minä kääntelihe taudin kovissa kourissa lähes

kolme viikkoa, kunnes vihdoin roteva ruumiini pääsi voitolle. Rahoja

minulla ei ollut, millä maksaa hoitoni kulungit, ja mahdollista on,

että tämän viimeksi mainitun seikan tuottama huoli olisi pannut

taudin uusimaan, ellen olisi saanut apua eräältä matkustavalta, joka

oli poikennut majataloon virvokkeille. Tämä matkustaja ei ollut

kukaan muu kuin ihmis-ystävällinen kirjakauppias, joka asui St

Paulin kirkolla, ja joka oli kirjoittanut niin monta kaunista kirjaa

pikku lapsille. Hän sanoi itseään lasten ystäväksi, mutta oli koko

ihmiskunnan ystävä. Pyörähtämällä hän vaan pistäysi majatalossa ja

aikoi heti jälleen lähteä pois, sillä hänellä oli myötäänsä kiireitä

toimia. Tällä kertaa hän oli keräilemässä aineksia erään mr Thomas

Tripin elämäkertaan.

Minä tunsin tämän hyväntahtoisen miehen heti hänen punapilkkuisista

kasvoistaan. Hän se oli kustantanut minun kirjoitukseni "Nykyajan

deuterogamistoja vastaan", ja häneltä minä nyt lainasin hiukan

rahoja, maksettaviksi palattuani kotia.

Majatalosta lähtiessäni olin vielä heikko ja päätin kulkea kotia

kohti vähin erin, noin kymmenen peninkulmaa päivässä. Terveyteni ja

tavallinen tyyneyteni olivat entisellään, ja minä pahoittelin nyt

sitä korskeata mieltä, joka oli saanut minut kapinoimaan kohtalon

kurittavaa kättä vastaan. Niin vähän tietää ihminen, mitä kaikkea

hän jaksaa kestää, ennenkuin on koettanut. Kun lähtee kiipeämään

kunnianhimon kukkuloille, jotka alas niin kirkkailta näyttävät,

huomaa joka askelelta yhä uusia ja synkkiä näkyjä, täynnä salaisia

pettymyksiä, samoinhan, mielihyvän huipulta laskeutuessa, vaikka

murheen laakso alhaalla näyttääkin ensin synkältä ja kolkolta, tuo

toimiva, yhä nautintoja tähystelevä henki havaitsee yhtä ja toista

miellyttävää ja hauskaa. Mitä lähemmäs astuu, sitä kirkkaammiksi

käyvät tummimmatkin esineet, ja hengen silmä tottuu pimeässäkin

näkemään.

Läksin astumaan. Pari tuntia kuljettuani huomasin kaukana jotain

kuorman tapaista ja päätin saavuttaa sen. Lähemmäs tultuani näinkin

sen olevan kuljeksivan näyttelijäseurueen kuorman. Siin vietiin

kulisseja ja muita tamineita lähimpään kylään, jossa oli aikomus

antaa näytännöitä. Kuorman mukana oli yksi ainoa seuran jäsenistä;

muitten oli määrä tulla vasta huomenissa.

"Hyvä seura lyhin matka", sanoo sananlasku. Kävin senvuoksi

pakinoille köyhän näyttelijän kanssa, ja, minussa kun aikoinani oli

näyttelijälahjoja minussakin, keskustelin varsin vapaasti teatterista

ja nykyisistä näytelmistä sekä yleisön aistista ja vaatimuksista.

Jonkun aikaa astuttuamme saavuttiin kylään, jossa nähtävästi oli

jo tiedetty odottaa näyttelijäseuraa, sillä koko kylän väki tuli

ulos meitä töllistelemään. Matkatoverini huomautti tuon johdosta,

että kiertelevällä teatteriseurueella on aina enemmän katsojia

ulkona kuin sisässä. En tullut lainkaan ajatelleeksi, ett'eihän

minunmoiseni miehen oikein sovi olla tällaisessa seurassa, kunnes

huomasin uteliaan väkijoukon keräytyvän ympärilleni. Silloin minä

kiiruimman kaupassa puikahdin lähimpään majataloon. Vierashuoneessa

tuli vastaani muuan hienosti puettu gentleman, joka kysäisi minulta,

olenko minä todellakin tämän seurueen kotisaarnaaja vai aionko minä

tällaisena esiintyä näyttämöllä. Ilmoitettuani asian todellisen

laidan ja sanottuani, ett'ei minulla ole näyttelijäseurueen kanssa

mitään tekemistä, oli tuo gentleman niin alentuvainen, että pyysi

minua ja näyttelijää juomaan lasillisen punssia kanssansa.

Lasin ääressä hän sitten varsin vakavasti ja suurella

asianharrastuksella puheli kaikellaisista politillisista asioista.

Minun mielestäni hän näytti olevan vallintakin parlamentin jäsen.

Yhä enemmänkin minä siinä luulossa vakaannuin, kun hän, meidän

tiedusteltuamme, mitä talossa illalliseksi saataisiin, kutsui minut

ja näyttelijän illalliselle kotiinsa. Hänen vielä pari kertaa

uudistamaansa pyyntöön me vihdoin suostuimme.

Wakefieldin kappalainen · 第 20 / 36 题