KOLMASTOISTA LUKU

Mr Burchell onkin vihamies, hän kun julkeaa antaa vastenmielisiä

neuvoja.

Meillä oli nyt tehty useampia yrityksiä, jotta kyettäisiin

esiintymään hienolla tavalla. Odottamaton kova onni oli kumminkin

tehnyt ne tyhjiksi jo heti alussa. Minun oli tapani käyttää

hyödykseni jokaista pettymystä ja ottaa ne opikseni, mikäli ne

milloinkin kunnianhimoisia pyyteitä maahan löivät.

-- Siitä te nyt näette, lapsi kullat, -- puhelin minä, -- kuinka

huonosti ihmisen onnistuu pettää maailmaa, koettaessaan matkia

ylhäisiä. Kun köyhä pyrkii seurustelemaan pelkkäin rikkaitten kanssa,

niin hän joutuu niitten vihanpidoksi, joita hän karttelee, ja niitten

halveksimaksi, joitten perässä hän juoksee. Epäsuhtaisissa liitoissa

joutuu heikompi puoli aina tappiolle: rikkaita se huvittaa, köyhille

siitä on mieliharmia. Mutta tulepas tänne, Dick poikaseni, ja kerro

meille, opiksi ja huviksi kaikille, se satu, jonka tänään luit.

-- Oli kerran, -- alkoi poika, -- oli kerran jättiläinen ja kääpiö.

Hyviä olivat ystäviä ja yhdessä aina kulkivat. Sellaiset tekivät

kaupat keskenään, ett'eivät koskaan toisistaan eroa, vaan yhdessä

aina seikkailuilla käyvät. Ensinnäkin he joutuivat taisteluun kahden

Saraseenin kanssa, ja kääpiö, uljasmielinen mies, antoi toiselle

heistä ankaran iskun. Siitä ei Saraseeni suuriakaan välittänyt, vaan

nosti miekkansa ja löi kääpiöltä koreasti käden poikki olkavartta

myöten. Tälle nyt hätä ja tuska, mutta jättiläinen tuli avuksi,

eikä aikaakaan, niin jo makasi kumpainenkin Saraseeni kuolijana

maassa. Harmissaan löi kääpiö heiltä pään poikki kummaltakin. Yhdessä

sitten lähdettiin uusille yrityksille. Pian käytiin tappelemaan

kolmen verenhimoisen satyrin kanssa, jotka raahasivat mukanaan

muuatta neittä poloista. Kääpiö ei ollut aivan yhtä raivoisa kuin

edellisellä kerralla; sivalsi sentään kuin sivalsikin aika iskun,

mutta sai itse toisen, joka puhkaisi häneltä silmän. Joutui silloin

taas jättiläinen avuksi, ja pakoon täytyi pötkiä satyrien, muutoin

hän olisi tappanut ne joka miehen. Riemuissaan nyt olivat ystävykset

voitostaan, ja vapautettu impi rakastui jättiläiseen ja rupesi hänen

vaimokseen. Yhdessä sitä sitten astuttiin, astuttiin, miten kauan

lie astuttukaan, kunnes kohdattiin rosvojoukko. Jättiläinen se tällä

kertaa ensimmäisenä vihollisten kimppuun karkasi, mutta ei ollut

kaukana kääpiökään. Tuima oli taistelu ja kesti kauan aikaa. Missä

jättiläinen vaan kättään käännäytti, siinä aina mies maahan kellahti,

mutta kääpiö se oli jo senkin seitsemän kertaa surman suussa.

Ystävykset pääsivät vihdoin voitolle, mutta kääpiö oli nyt toista

jalkaa vailla. Häneltä oli siis mennyt toinen käsivarsi, toinen jalka

ja toinen silmä; jättiläisellä ei haavaakaan. Jättiläinen huusi nyt

pienelle kumppalilleen: Kuules, pikku sankari! Tää on lystiä menoa

tää. Kun vielä yksi voitto saadaan, niin jo meillä sitten on kunniata

kyllälti ikipäiviksi. -- "Ei maar," huusi kääpiö, joka oli tällä

välin jo viisastunut, "pois luovun minä koko liitosta; ei tappele

enää tämä mies, sillä sinullepa yksin kaikki kunnia tulee ja saalis

saa, minulle vaan iskuja ja kolauksia."

Olin juuri ruveta selittämään tämän sadun opettavaista puolta, kun

huomioni kiintyi kiivaaseen kiistaan, johon vaimoni oli joutunut

mr Burchellin kanssa tyttärien aiotun matkan johdosta Lontoosen.

Vaimoni väitti kivenkovaa, että siitä on oleva paljo hyötyä, mr

Burchell sitä vastoin kiivaasti varoitti häntä siihen suostumasta.

Minä olin puolueetonna. Hänen varoituksensa tuntuivat vain jatkolta

niihin, mitä aamulla oli saatu, ja jotka olivat tuntuneet niin

karvailta. Väittely kiihtyi kiihtymistään. Debora parka, kykenemättä

esiintuomaan vaikuttavampia syitä ja perusteita, rupesi puhumaan yhä

kovemmalla ja kovemmalla äänellä ja oli vihdoin pakotettu kätkemään

tappionsa huutoon. Loppujen lopussa hän rupesi puhumaan sellaista,

mitä meidän kaikkien oli varsin ikävä kuulla. Hän sanoi tietävänsä,

että muutamilla ihmisillä on omia salaisia syitä neuvon-antoihinsa;

mutta hän puolestaan toivoo, että sellaiset vast'edes pysyisivät

tästä talosta loitompana.

-- Hyvä rouva, -- virkkoi mr Burchell varsin tyynesti, mikä vielä

enemmän ärsytti toista, -- mitä salaisiin syihin tulee, niin olette

todellakin oikeassa. Minulla on salaisia syitä, mutta niistä en huoli

puhua, koskapa te ette kykene vastaamaan niihinkään, joita minä en

salassa pidä. Minä huomaan kumminkin, että minun käynnistäni täällä

on vastusta. Siksipä minä lähden nyt ja palajan kenties vielä kerran

sanomaan jäähyväisiä, kun kokonaan lähden näiltä tienoin pois.

Sen sanottuaan hän sieppasi hattunsa. Sofia koetti katseillansa

hillitä hänen kiivauttansa, mutta ei voinut estää häntä lähtemästä.

Hänen mentyänsä me katselimme jonkun aikaa neuvottomina toisiamme.

Vaimoni, tietäessään olevansa syypää, koetti peittää rauhattomuuttaan

pakotetulla hymyllä ja näyttää olevansa vallan varma asiassaan. Siitä

minä otin häntä nuhdellakseni.

-- Kuules, emäntäiseni! -- virkoin minä hänelle. -- Tälläkö tapaa me

kohtelemme vieraita? Näinkö me palkitsemme heidän ystävällisyyttään?

Usko minua, kultaseni, ett'ei sinun huuliltasi vielä ikinä ole

päässyt niin tylyjä ja minulle niin vastenmielisiä sanoja kuin äsken.

-- Miksikäs hän ärsytti minua? -- huudahti Debora. -- Kyllä

minä varsin hyvin tiedän, miksikä hän moisia neuvoja antoi. Hän

tahtoi estää tyttöjä lähtemästä Lontoosen, saadakseen täällä vain

mieliksensä liverrellä ja laverrella Sofian kanssa. Mutta kävi kuinka

tahansa, kyllä Sofia osaa löytää parempaa seuraa kuin mokomankin

halvan miehen kanssa.

-- Halvanko? -- sanoin minä. -- Mahdollista kyllä, että olemme

erehtyneet hänessä, sillä välisti hän esiintyy hienoimpana

gentlemanina mitä milloinkaan olen nähnyt. Sano, Sofia tyttöseni,

onko hän milloinkaan tehnyt salaisia viittauksia kiintymyksestänsä

sinuun?

-- Hänen puheensa, -- vastasi Sofia, -- ovat aina olleet järkeviä,

hienotuntoisia ja miellyttäviä, ei koskaan muuta. Muistan tosin hänen

kerran sanoneen, ett'ei hän ole milloinkaan tuntenut naista, joka

ulkomuodolta köyhässä miehessä huomaisi mitään hyvää.

-- Tuota virttä, -- huudahtin minä, -- tuota virttä ne kaikki

kovaosaiset ja laiskurit veisaavat. Sinä olet toivoakseni

kumminkin oppinut oikealla tavalla arvostelemaan moisia miehiä.

Ja mieletöntähän olisikin odottaa onnea sellaiselta, joka on niin

huonosti hoitanut omaa onneaan. Äidilläsi ja minulla on nyt muuta

mielessä sinuun nähden. Ensi talvena, jonka kaiketi viettänet

Lontoossa, on sinulla oleva tilaisuus saada parempiakin kosijoita.

Mitä Sofia tämän johdosta lienee ajatellut, en käy ratkaisevasti

sanomaan. Mutta ei minun oikeastaan ollut ensinkään mieleni paha,

että olimme päässeet vieraasta, joka tuotti minulle paljon huolta.

Vieraanvaraisuuden loukkaaminen se tosin vähän rasitti omaatuntoani,

mutta pian minä sain parilla kolmella tekosyyllä tämän muistuttajan

vaikenemaan. Ja ne ne tyydyttivät ja rauhoittivat minut kyllä.

Wakefieldin kappalainen · 第 15 / 36 题