Kohtalo näkyy päättäneen nöyryyttää Wakefieldin perhettä. Loukkaukset
tuottavat usein enemmän tuskaa kuin varsinaiset kohtalon iskut.
Kotia tultuamme, rakenneltiin meillä sen iltaa suunnitelmia tuleville
valloituksille. Debora osoitti varsin terävää älyä, harkitessaan,
kumpainenko tytär oli omiansa saamaan parhaimman paikan ja enemmän
tilaisuutta päästä ylhäiseen seuraan. Kysymys oli vain, antaako
squire puoltosanansa. Mutta olihan hän osoittanut meille niin monta
kertaa ystävällisyyttänsä, ett'ei sitä ollut epäilemistäkään.
Vuoteessakin vaimoni puhui samasta mieluisasta asiasta:
-- Charles kulta! Me olemme, näin meidän kesken sanoen, tänään
suorittaneet kelpo päivätyön.
-- Kutakuinkin, -- vastasin minä, tietämättä oikein, mitä sanoa.
-- Vai kutakuinkin vaan! -- huudahti hän. -- Minun mielestäni
erittäin hyvänkin. Aatteles, että meidän tyttäret pääsevät ylhäisiin
tuttavuuksiin Lontoossa! Ja Lontoo, usko pois, on ainoa paikka,
mistä saa miehen jos millaisen. Sitä paitsi, kultaseni, maailmassa
tapahtuu kummallisempaakin. Ja jos ylhäissäätyiset ladyt ovat niin
mielistyneet meidän tyttöihin, niin mitäs sitten ylhäiset herrat!
_Entre nous_, minä pidän lady Blarneysta sanomattomasti; hän on niin
herttainen, vaikka -- tunnenhan minä sydämen lämpöä miss Carolina
Wilhelmina Skeggsiäkin kohtaan. Mutta kun rupesivat puhumaan
paikoista Lontoossa, niin huomasithan, mitenkä minä sidoin heidät
heidän omiin sanoihinsa! Etkö luule, että minä erittäin hyvin ajoin
lasten asiaa?
-- Niin, niin, -- virkoin minä, käsittämättä oikein, mitä tästä
seikasta pitäisi ajatella. -- Suokoon taivas, että kumpaisenkin asiat
olisivat kolmen kuukauden perästä paremmalla kannalla.
Tämä oli taas yksi niitä lauseita, joita tavallisesti toin esiin,
osoittaakseni vaimolleni terävää älyäni: jos tytärten onnistuu,
silloinhan on hurskas toivomus käynyt toteen; jos kova onni kohtaa,
niin silloinhan minä olen profeteerannut!
Koko tämä keskustelu oli kumminkin vaan valmistusta toiseen
puheen-aineesen, jota minä kovasti pelkäsin. Eikä harkittavaksi
tullutkaan sen vähempi seikka kuin tämä: koska meidän tästä puolin
sopii ja tulee pitää päätä hiukan pystymmässä, niin olisi aivan
asianmukaista, että sälkö, joka jo alkaa käydä vanhaksi, myötäisiin
pois läheisillä markkinoilla ja sijaan ostettaisiin toinen hevonen,
jonka seljässä saattaisi tarpeen tullessa istua yksi tai pari
ihmistä, ja sehän se joltain näyttäisi, kun mennään kirkolle tai
kylään.
Minä vastustin ensin mointa ehdotusta kivenkovaa, mutta yhtä
kivenkovaa sitä puolustettiinkin. Ja kun minä hiukankin hellitin,
niin sitä kireemmälle minä jouduin, ja niin minä vihdoin päätin
luopua sälöstä.
Huomenna sattui juuri olemaan toripäivä, ja aikomukseni oli lähteä
sinne itse, mutta vaimoni väitti minun saaneen nuhan, jonka vuoksi
hän ei millään muotoa päästä minua ulos.
-- Ei, kultaseni! -- puhui hän. -- Moses on näppärä poika ja osaa
kyllä ostaa ja myödä. Hänhän se on kaikki hyvät kaupat talossa
tehnyt. Hän osaa hieroa ja tinkiä niin kauan, että toinen väsyy
pahanpäiväiseksi, ja silloin menee asia lukkoon.
Jonkun verran minäkin luotin poikani hyvään älyyn ja siksipä
uskoinkin tämän tehtävän hänelle.
Seuraavana aamuna näkyivät siskot olevan täydessä hommassa,
laitellessaan Mosesta markkinoille. He suorivat hänen tukkansa,
kiillottivat kengänsoljet ja pönkittivät nuppineuloilla pojan hatun.
Kun sitten nämä toalettihommat vihdoin oli suoritettu, oli meidän
vihdoinkin mielihyvä nähdä Moseksen nousevan sälön selkään, iso
lipas edessään, johon oli ostettava maustimia. Hänen yllään oli
takki siitä kankaasta, jolla on nimenä "tuli ja leimaus." Olihan se
käynyt pojalle jo ahtaanpuoleiseksi, mutta liian hyvä se vielä oli
poiskaan viskattavaksi. Liivit olivat vaalean vihreät kuin ankanpojan
höyhenet, ja tukan olivat sisaret sitaisseet leveällä mustalla
nauhalla. Miehissä saatoimme häntä muutamia askeleita ja huusimme
hänelle: "onnea matkalle! onnea matkalle!" kunnes emme häntä enää
nähneet.
Tuskin hän oli lähtenyt, niin jo saapui mr Thornhillin kellarimestari
onnittelemaan meitä: hän oli näet kuullut nuoren herransa puhelevan
meistä paljon hyvää.
Onni ei nähtävästikään ollut aikonut tulla yksin. Pian saapui
toinenkin palvelija samasta talosta, tuoden tyttärille kirjeen, jossa
ladyt ilmoittavat kuulleensa mr Thornhilliltä niin paljon hyvää
meistä kaikista, että he toivovat, moniaan tiedustelun perästä,
olevansa täysin tyytyväiset.
-- Nyt, -- huudahti vaimoni, -- nyt minä huomaan, ett'ei ole niinkään
helppo päästä ylhäisiin perheisin, mutta kun kerran on päässyt, niin
sitten sopii, niinkuin Moses sanoo, mennä rauhassa nukkumaan.
Tämä leikillinen lause oli olevinaan sukkeluutta, ja tyttäret
lausuivat mielihyvänsä siitä kovalla naurulla. Sanalla sanoen,
vaimoni oli niin hyvillään tästä ilmoituksesta, että pisti kätensä
taskuun ja antoi sanansaattajalle seitsemän puolipenceä.
Tämä päivä oli oleva vieraitten käynnin päivä. Ensimmäisenä tuli
mr Burchell, joka oli ollut markkinoilla. Hän toi pienille pojille
kummallekin kirjainten muotoisia mesileipiä, jotka äiti otti
huostaansa, antaakseen niitä pojille kirjaimen kerrassaan. Tyttärille
hän toi kaksi rasiaa, joissa heidän sopi säilyttää oblatteja,
nuuskaa, kauneuslaastaria ja rahaakin, milloin sitä saavat. Vaimoni
sai lumikonnahkaisen kukkaron, ja siitä hän oli hyvin mielissään,
se kun on semmoinen onnen kukkaro. Mutta tämä olkoon mainittu vain
ohimennen.
Me pidimme yhä edelleen mr Burchellia arvossa, vaikka hänen eilinen
törkeä käytöksensä oli meitä kutakuinkin harmittanut. Emme saattaneet
olla ilmaisematta hänelle meidän onneamme ja kysymättä häneltä
neuvoa. Harvoin kyllä meillä muitten neuvoja noudatettiin, mutta
alttiita oltiin kumminkin niitä kysymään. Luettuansa ladyjen kirjeen,
hän puisteli päätään, sanoen, että tällainen asia vaatii peräti
suurta varovaisuutta. Tämä epäluulo suututti vaimoani.
-- Minä en ole milloinkaan epäillyt, sir, huudahti hän, -- ett'ette
te olisi aina altis asettumaan minun tyttäriäni ja minua vastaan.
Te olette liiaksikin epäluuloinen. Tahtoisin kumminkin sanoa, että
kun me neuvoja tarvitsemme, niin osaamme kääntyä sellaisten puoleen,
joitten tiedämme itsensäkin aikoinaan osanneen muitten neuvoja
noudattaa.
-- Hyvä rouva, -- vastasi mr Burchell, nythän ei ole kysymys siitä,
millainen minun käytökseni ennen on ollut. Ellen itse ole muitten
neuvoja kuunnellut, niin eihän se estä minua antamasta omantuntoni
mukaan neuvoja niille, jotka tahtovat neuvoista vaarin ottaa.
Peljäten, että tätä vastausta seuraa toinen, joka on oleva saman
verran loukkausta täynnä kuin älykkäisyyttä vailla, minä käänsin
puheen toisaanne. Sanoin kummastelevani, että meidän vanhin poikamme
niin kauan viipyy markkinoilla; iltakin jo alkaa käydä myöhäksi.
-- Älä ole pojasta huolissasi, -- virkkoi vaimoni. -- Ole varma
siitä, että hän kyllä osaa olla miestä puolestaan. Ei se poika
koskaan porsasta säkissä osta. Muistan minä yhdenkin jutun, jolle
piti nauraa ihan haljetakseen. Mutta, totta maarian, tuoltahan Moses
tulee ilman hevosta ja lipas seljässä.
Hänen puhuessaan astui Moses verkalleen kotia kohti, hikoillen
raskaan kantamuksensa alla, jonka hän oli sitonut selkäänsä kuin
laukkumies.
-- Tervetuloa Moses, tervetuloa! Kas niin, poikaseni, mitäs toit
tuomisia markkinoilta?
-- Itseni minä vaan toin, -- virkkoi poika, viekkaasti silmäänsä
iskien, ja laski lippaansa kyökkipöydälle.
-- Kyllähän me sen näemme, huudahti vaimoni, -- mutta missäs hevonen
on?
-- Myöty se on, -- vastasi Moses, -- ja hinnaksi tuli kolme puntaa
viisi shillingiä ja kaksi penceä.
-- Sepä hyvä se, poikaseni! -- puhui äiti.
-- Puoliasi olet pitänyt, tiesinhän minä sen. Eikä tuo hinta, näin
meidän kesken sanoen, mikään polkuhinta olekaan. Annahan tänne.
-- En minä rahoja tuonut! -- huudahti Moses. -- Niillä tehtiin hyvät
kaupat, ja tässä ne on, -- lisäsi hän, vetäen käärön poveltaan.
-- Tässä ne on: krossi viheriäitä silmälaseja, sangat hopeata ja
säämyskästä kotelot.
-- Krossi silmälaseja! -- virkkoi vaimoni hiljaisella äänellä. --
Sälkö sinulla oli lähtiessäsi ja nyt ei ole tullessasi kuin krossi
viheriäitä silmälasin rähjiä!
-- Äiti kulta! -- puhui poika. -- Kuuntelehan toki järkevää puhetta.
Mitättömästä hinnasta ne sain; enhän niitä muutoin olisi ostanut.
Pelkästä hopeasta sangoissa saadaan kaksin verroin.
-- Palttua minä hopeasangoille! -- huudahti äiti kiivaasti. -- Ei
ikipäivinä niistä saa puoltakaan hintaa: vanhaa romuhopeata, viisi
shillingiä unssi.[13]
-- Älä yhtään niitten myömisestä itsellesi huolta tee, -- lausuin
minä; -- ei ne maksa kuuttakaan penceä; näenhän minä, ett'ei sangat
ole kuin vaskea, vernissaa päällä.
-- Mitenkä! -- huusi vaimoni. -- Ett'eikö hopeata? Ett'eikö hopeata
sangat!
-- Yhtä vähän kuin sinun paistinpannusi.
-- Vai niin vainen! -- virkkoi hän. -- Sälön seljässä sitä lähdettiin
eikä takaisin tuotu kuin krossi viheriäitä silmälaseja, sangat vaskea
ja säämyskästä kotelot. Tontuille tuollainen törky! Tomppelia on
vedetty nenästä. Ei sen vertaa silmiä päässä!
-- Nyt olet ihan väärässä, -- sanoin minä.
-- Paras olisi ollut, ett'ei olisi silmiään avannut ensinkään.
-- Voi tolvanaa kuitenkin! -- kiihkoili vaimoni. -- Tuoda minulle
tuollaista roskaa! Tuleen minä ne viskaisin.
-- Ja väärässä olet taaskin, armas emäntä, -- huomautin minä. --
Olkoot vaikka vaskea, niin ei niitä pois viskata. Onhan vaskisetkin
silmälasit paremmat kuin ei silmälaseja lainkaan.
Moses paralle oli tällä välin asia selvinnyt. Hän huomasi nyt,
että sukkela veijari oli hänet puijannut, huomattuaan hänen
ulkomuodostaan, kuinka sellaista on helppo nenästä vetää.
Tiedusteltuani asiasta lähemmin, saimme tietää, että Moses, myötyänsä
hevosen, oli lähtenyt katselemaan toista. Muuan rehellisen näköinen
mies oli vienyt hänet telttaan, sanoen, että hänellä on hevonen
myötävänä.
-- Siellä -- kertoi Moses edelleen -- tuli sitten muuan toinen mies,
hyvissä vaatteissa, sanoi tahtovansa lainata kaksikymmentä puntaa
noita silmälaseja vastaan. Rahojen puutteessa sanoi antavansa niitten
mennä kolmannesta osasta hintaa. Tuo ensimmäinen herra, joka oli
olevinaan minun ystäväni, kuiskasi minulle, ett'ei pitäisi päästää
näin hyvää kauppaa kädestään. Minä haetin paikalle mr Flamboroughin,
ja hänelle he puhua livertelivät yhtä liukkaasti kuin minullekin,
kunnes vihdoin päätimme ostaa krossin mieheen.