Kaksi ylhäistä naista seuraan. Hienompi asu näkyy tietävän aina
hienompaa sivistystäkin.
Tuskin oli mr Burchell sanonut jäähyväiset ja Sofia lupautunut
kotisaarnaajan tanssitoveriksi, kun jo pienet poikani juoksujalassa
riensivät ilmoittamaan, että squire on tulossa meille, mukanaan suuri
seura.
Pappilaan palattuamme, oli hovinherra jo siellä, mukanaan kaksi hänen
talouteensa kuuluvaa herraa ja kaksi nuorta ladyä upeissa puvuissa.
Nämä hän esitti meille ylhäisinä ja hienoina naisina pääkaupungista.
Meillä ei sattunut olemaan tarpeeksi istuimia koko seuralle, mutta
mr Thornhill ehdotti heti, että kukin herra istuisi naisen sylissä.
Minä panin kerrassaan tätä vastaan, huolimatta vaimoni moittivasta
silmäyksestä. Moses lähetettiin senvuoksi lainaamaan pari tuolia,
ja kosk'ei meillä ollut tarpeeksi naisia kontratanssia varten, niin
läksi kaksi herraa hänen kerallaan, saamaan tanssijoille pareja.
Pian oli tuolit ja tanssitoverit hankittu. Herrain mukana näet
palasivat naapurini Flamboroughin ruusunpunaiset tyttäret, prameillen
punaisissa nauhoissa.
Yhtä kovan onnen kohtaa ei oltu otettu lukuun: miss Flamboroughit
olivat tunnetut parhaimpina tanssijoina koko pitäjässä, osasivat sekä
hypikkeet että pyörikkeet perinpohjin, mutta olivat aivan outoja
kontratanssissa. Se saattoi meidät ensi alussa hiukan hämille,
mutta muutaman sysäyksen ja nykäyksen perästä se heiltäkin vihdoin
sujui varsin hyvin. Musikkina oli kaksi viulua, pilli ja käsirumpu.
Kuu paistoi heleästi. Mr Thornhill ja vanhin tyttäreni alkoivat
tanssiaiset, katsojain ihastella, sillä naapureita oli tullut suurin
määrin, saatuaan kuulla tanssihankkeista. Tyttäreni se liikkui
niin keveästi ja notkeasti, ett'ei äiti voinut salata sydämensä
ylpeyttä, vaan vakuutti minulle, että niin nokkelasti kuin tuo tytön
tynkä tuossa pyöriikin, niin äidiltä ne on varastettu jok'ikinen
askel. Lontoolaiset ladyt panivat parastansa, liikkuakseen yhtä
keveästi, mutta turhaan. Siinä he uiskentelivat ja hytkähtelivät
ja hiueskelivat ja hypähtelivät, mutta ei ottanut mikään oikein
onnistuakseen. Töllistelijät tosin sanoivat tuota kauniiksi, mutta
naapuri Flamborough huomautti, että miss Livyn jalkain tapsutus se on
kuin musikin kaikua vaan.
Kun tanssia oli kestänyt tunnin verran, ehdottivat lontoolaiset
ladyt, että lakattaisiin; pelkäsivät näet vilustumista. Toinen
heistä ilmaisi ajatuksensa minun mielestäni jotenkin karkein sanoin,
lausuen, että hän on _"totta toisen kerran, niin hiessä, että vaikka
vettä kierrä."_ Sisään tultuamme oli siellä valmiina upea illallinen,
kylmiä ruokia, jotka mr Thornhill oli tuottanut mukanaan. Keskustelu
oli vähemmän vilkasta kuin tähän saakka. Lontoolaiset ladyt sysäsivät
nyt Sofian ja Olivian kokonaan varjoon, sillä heidän puheensa aineina
oli yksinomaa ylhäisen maailman elämä, korkeasukuisten seurat
ja muut hienot asiat, niinkuin taidemaalaukset, kauneudenaisti,
Shakespeare ja sointuvat lasit. Pari kertaa heiltä tosin, meidän
suureksi kauhuksemme, pääsi kirous, mutta sitä minä luulin vaan yhä
varmemmaksi merkiksi ylhäisestä syntyperästä. (Myöhemmin minä vasta
sain tietää, että kiroilemista pidetään hienoimmissakin piireissä
peräti sopimattomana.) Heidän upea pukunsa se kumminkin kätki
suojelevaan harsoonsa kaikki karkeudet heidän puheessaan.
Tyttäreni katselivat ilmeisellä kateudella heidän hienoa käytöstään,
ja jos siinä mikä nurinkuriselta näytti, niin heti se pantiin
kaikkein korkeimman sivistyksen laskuun. Mutta heidän alentuvainen
kohteliaisuutensa se se kävi yli kaiken muun. Toinen heistä arveli,
että miss Olivialle olisi ollut suureksi eduksi, jos hän olisi
hiukan enemmän liikkunut maailmassa. Ja toinen lisäsi, että yksi
ainoa talvi Lontoossa tekisi miss Sofiasta ihan uuden ihmisen.
Vaimoni oli yhtä mieltä kumpaisenkin kanssa eikä sanonut mitäkään
niin hartaasti halajavansa kuin että hänen tyttärensä saisivat edes
yhden talvikauden oppia hienoja tapoja. Tuohon en minä saattanut olla
huomauttamatta, että heidän sivistyksensä on nytkin jo suurempi kuin
varat sallivat, ja että runsaampi määrä hienostumista tekisi vain
vaaran-alaiseksi heidän köyhyytensä ja herättäisi heissä pyyteitä,
joihin heillä ei ole oikeutta.
-- Ja mistä, -- huudahti mr Thornhill, mistäpä huvituksesta
tarvitsisi kieltäytyäkään niitten, jotka voivat sellaisia itselleen
hankkia? Minulla puolestani on varoja tarpeeksi; rakkaus, vapaus
ja huvit -- siinä minun elämäni ohjeet. Mutta - hiisi vieköön! --
jos puolet minun omaisuuttani saattaisi viehättävälle Olivialleni
tehdä mielihyvän, niin se olisi hänen omansa, enkä vaatisi muuta
vastalahjaa kuin saada liittää itseni lahjan lisäksi.
Tunsin sen verran maailmaa, tietääkseni, että tuo on vaan turhaa
korupuhetta, jonka takana piilee mitä kehnoin tarkoitus, mutta minä
hillitsin suuttumukseni.
-- Sir, -- virkoin minä, -- se perhe, jota te nyt alentuvasti
kunnioitatte läsnäolollanne, on kasvatettu yhtä herkkään
kunniantuntoon kuin tekin. Jok'ainoa yritys sen loukkaamiseen
tuottaisi mukanaan mitä turmiollisimmat seuraukset. Kunnia, sir,
on ainoa omaisuus, mitä meillä nykyjään on, ja tätä viimeistä
aarrettamme meidän täytyy vaalia erityisen tarkalla huolella.
Pian minun kumminkin tuli paha mieli siitä, että niin innokkaasti
olin nämä sanat lausunut, sillä squire otti minua kädestä ja vannoi
käsittävänsä minun kiivauteni, vaikk'ei sanonut voivansa hyväksyäkään
minun epäluulojani.
-- Ja mitä teidän viittaukseenne tulee, -- jatkoi hän, -- niin minä
vakuutan, ett'ei mikään ollut mielestäni kauempana kuin moinen
ajatus. Ei, kaiken sen nimessä, mikä viehättää ja lumoaa! Sellainen
siveys, joka kysyy säännöllistä piiritystä, ei ole milloinkaan minua
miellyttänyt, sillä kaikki minun lemmenseikkailuni ovat käyneet käden
kääntämässä.
Lontoolaiset ladyt eivät olleet kuulevinaankaan viimeisiä sanoja,
ja näyttivät panneen kovin pahakseen moisen ujostelemattomuuden;
he rupesivat varsin ymmärtäväisesti ja vakavasti puhelemaan
siveellisestä hyvästä avusta. Siihen puheeseen yhdyin pian minäkin
vaimoni ja kotisaarnaajan kanssa. Lopulti täytyi squirekin tunnustaa
katuvansa entisiä huimapäisyyksiään. Me puhelimme kohtuullisen elämän
tuottamasta ilosta ja puhtaan omantunnon päivänpaisteisesta rauhasta.
Minä olin hyvilläni siitä, että pienetkin pojat saivat olla valveilla
yli määräajan, sillä tällainen mieltä ylentävä keskustelu tekee,
arvelin minä, heidänkin hyvää.
Mr Thornhill meni sitäkin kauemmas ja kysyi, enkö minä ottaisi
pitääkseni iltarukousta. Siihen minä suostuin ilomielin. Ja
näin vietettiin ilta mitä hauskimmasti, kunnes vieraat vihdoin
rupesivat tekemään lähtöä. Ladyjen näkyi olevan varsin haikea erota
minun tyttäristäni, joihin he sanoivat kiintyneensä erityisellä
mielihyvällä, ja pyysivät yhdessä, että tyttäreni tulisivat
saattamaan heitä kotia. Squire yhtyi tähän pyyntöön, saaden siihen
vaimoltanikin kannatusta. Tytärten katseista minä huomasin, että
heidänkin hyvin mielensä tekee. Tässä pulmallisessa tilassa minä
koetin vetää esiin moniaita vastasyitä, mutta kun tyttäreni yks kaks
kumosivat ne, niin täytyi minun vihdoin lausua jyrkkä kielto. Ja
siitä oli seurauksena, ett'en minä koko seuraavana päivänä saanut
osakseni kuin nyrpeitä katseita ja lyhyitä vastauksia.