Lontoolainen keikari. Suurinkin tyhmeliini saattaa oppia sen verran,
että hänestä on hauskuutta illaksi tai pariksi.
Helppo on ymmärtää, että seuraavana päivänä, jolloin nuori hovinherra
oli oleva vieraana meidän talossa, meillä pantiin liikkeelle kaikki,
mitä suinkin saatiin, jotta esiinnyttäisiin niin komeasti kuin
mahdollista. Arvattava niinikään on, että vaimoni ja tyttäreni
pukeutuivat heleimpiin höyheniinsä.
Mr Thornhill tuli, mukanaan pari vierasta, kotisaarnaaja ja
hovimestari. Monilukuiset palvelijansa hän aikoi, hienotuntoisesti
kyllä, lähettää läheiseen majataloon, mutta minun vaimoni vaati,
sulassa sydämensä riemussa, saada kestittää heidät kaikki tyyni.
Siitä oli, ohimennen sanoen, se seuraus, että meillä sen jälkeen
saatiin olla kolme viikkoa laihemmalla muonalla.
Mr Burchellin viittaus edellisenä päivänä, että mr Thornhill
kosiskelee miss Wilmotia, Yrjö poikani entistä morsianta, teki
vastaan-oton koko lailla penseämmäksi. Sattuma se kumminkin
joissain määrin selvitti tämän pulman, sillä kun joku seurasta tuli
maininneeksi neiden nimen, niin mr Thornhill kiroten vakuutti,
ett'ei hänen mielestään saata sen typerämpää olla kuin sanoa mointa
linnunpeljättiä kaunottareksi.
-- Vieköön minut hitto! -- jatkoi hän, ellen minä yhtä mielelläni
katso itselleni morsianta lampun valossa St. Dunstanin kirkonkellon
alla!
Ja sitten hän nauroi, ja me nauroimme kanssa: rikkaitten pilapuheilla
on aina tehokas vaikutus. Oliviakaan ei malttanut olla kuiskaamatta,
kyllin kuuluvasti kumminkin, että mr Thornhill on sanomattoman
leikillinen.
Illallisen jälkeen minä tapani mukaan esitin maljan kirkolle.
Kotisaarnaaja kiitti minua siitä, sanoen, että kirkko on kaikkien
hänen harrastustensa valtijatar.
-- Kuules, Frank, -- virkkoi squire tavallisella
veitikkamaisuudellaan, -- aatteles, että kirkko, sinun nykyinen
valtijattaresi, seisoisi batistihihoissa[12] toisella puolen ja miss
Sofia ilman batisteja toisella, kumpaisenko käskyjä noudattaisit?
-- Kumpaisenkin tietysti! -- huudahti kotisaarnaaja.
-- Oikein, Frank! -- vastasi squire. -- Läkäyttäköön tämä viini
minut tähän paikkaan, ellei kaunis tyttö ole arvokkaampi kuin kaikki
pappien valheet koko maailmassa, sillä mitä ovat kymmenykset ja muut
vehkeet muuta kuin petosta, hiidestä heitetyitä juonia? Ja sen minä
otan todistaakseni.
-- Sitä sopisi kuulla! -- huudahti poikani Moses. -- Luulisinpa
pystyvän vastaamaan teitä.
-- Oli menneeksi, sir! -- virkkoi squire, ryhtyen heti väittelyyn
ja viitaten muille, että nyt muka saadaan hauskaa. -- Jos mielitte
tätä asiaa tyynesti pohtia, niin minä nostan kyllä kintaanne. Ja
ensinnäkin: käydäänkö asiaan -- analogillisesti vai dialogillisesti?
-- Järkevillä syillä, -- vastasi Moses riemuissaan siitä, että pääsee
väittelemään.
-- No niin, -- lausui squire. -- Ensiksikin te toivoakseni ette
kiellä, että mitä ikinänsä on, se on. Ellette sitä myönnä, en käy
jatkamaan keskusteluja.
-- Totta kai minä sen myönnän, -- vastasi Moses, -- ja käytän sitä
hyväksenikin.
-- Toivoakseni, -- puhui squire edelleen, te myönnätte myöskin, että
osa on kokonaistansa pienempi.
-- Myönnän, -- vastasi Moses. -- Sehän on oikeus ja kohtuus.
-- Toivoakseni, -- jatkoi squire, -- te ette kiellä sitäkään, että
kolmion kulmat yhteensä ovat yhtä suuret kuin kaksi suoraa kulmaa.
-- Se on selvä kuin päivä! -- vastasi toinen, katsahtaen ympärilleen
vakavana kuin tavallisestikin.
-- No niin, -- lausui Squire, puhuen hyvin nopeasti. -- Nyt ollaan
premisseistä yhtä mieltä, ja minä jatkan. Itse-eksistensien
yhteenliittäminen, joka tapahtuu molemmanpuolisessa duplikaatisessa
rationissa, matkaansaattaa luonnollisestikin problematillisen
dialogismin, joka joissain määrin todistaa, että spiritualiteetin
essensille sopii antaa toinen predicabile.
-- Malttakaa, malttakaa! -- huusi toinen. Minä kiellän sen.
Luuletteko, että minä noin vaan ilman muuta myöntäisin oikeaksi
moisen harhaopin?
-- Mitenkä! -- tiuskasi squire, ollen kiivastuvinaan. -- Ette
myönnä vainen! Vastatkaas minulle verukkeitta tähän kysymykseen:
oliko Aristoteles oikeassa, väittäessään, että relativi kuuluu
korrelatiinsa?
-- Epäilemättä, -- vastasi toinen.
-- Ja koska niin on, -- jatkoi squire, niin vastatkaas suoraan
minun kysymykseeni: pidättekö te minun enthymemani edellisen osan
analytillistä pohtimista riittämättömänä _secundum quoad_ vai
_secundum minus?_ Tuokaa esiin syyt ja perusteet! Syyt ja perusteet,
sanon minä, suoraan!
-- Minun täytyy sanoa, -- lausui Moses, ett'en minä oikein käsitä
teidän ajatuksenne juoksua. Mutta lausukaapas väitteenne yhdessä
yksinkertaisessa lauseessa, niin luulenpa voivani vastata.
-- Ohoo, sir! -- virkkoi squire. -- Nöyrin palvelijanne! Vai pitäisi
minun hankkia teille vielä todistuksia, jopa järkeviä syitäkin! Ehei,
sir, minun täytyy sanoa, että te vaaditte liikoja.
Seuraus oli se, että kaikki rupesivat nauramaan, ja Moses parka
näytti varsin surkealta muitten iloisten kasvojen joukossa eikä enää
koko seurustelun aikana virkkanut halaistua sanaakaan.
Minua tämä kohtaus ei lainkaan huvittanut, mutta Oliviaan se oli
tehnyt aivan toisellaisen vaikutuksen. Hän piti sukkeluutena sitä,
mikä oli pelkkää ulkomuistista lukemista. Mr Thornhill oli kuin
olikin hänen mielestään erittäin hieno gentleman, ja kun ottaa
lukuun, kuinka paljon helyä solakka vartalo, soreat vaatteet ja
rikkaus ylhäiseen nimeen lisäävät, niin täytyy antaa tytölle
anteeksi. Mr Thornhill oli kyllä oppia ja tietoja vailla, mutta
liukas hän silti oli kieleltään ja pystyi sujuvasti keskustelemaan
mistä yleisestä asiasta hyvänsä. Ei siis ihme eikä mikään, että niin
vikkelä mies saattaa kiinnittää puoleensa tytön, joka on kasvatettu
pitämään arvossa omaa ulkonaista esiintymistään ja niinmuodoin
antamaan sille arvoa muissakin.
Mr Thornhillin lähdettyä syntyi meidän välillä jälleen keskustelu
nuoren hovinherran ansioista. Hän kun alinomaa oli kääntynyt
sekä katseillaan että puheillaan Olivian puoleen, ei ollut enää
epäilemistäkään, että Olivia se juuri oli syynä hänen käynteihinsä.
Eikä tyttö kovin pahakseen pannutkaan veljensä ja sisarensa viattomia
hokemisia siihen suuntaan. Deborakin näkyi omistavan itselleen jonkun
osan päivän kunniata ja riemuitsi tyttärensä voitosta ihan kuin
omastaan.
-- Ja nyt, kultaseni, -- virkkoi hän minulle, -- nyt tahdon
suoraan tunnustaa, että minä se juuri neuvoin tyttöjä rohkaisemaan
hovinherraa hänen hienosteluissaan. Minussa on alati asunut
kunnianhimoisia pyyteitä, ja nyt näet, että olen ollut oikeassa,
sillä kukapa ties, mikä tästä lopuksi tulee?
-- Kukapa sen vainenkin ties! -- vastasin minä huoaisten. -- Minua
puolestani tuo ei kovin ilahduta: mieluumpi olisi minulle köyhä
kunnon mies kuin tuo hieno gentleman, rikas ja jumalaton, sillä jos
minun epäluuloni hänestä ovat oikeat, niin, sen minä vakuutan, ei
vapauskoinen ikinä minun lastani saa.
-- Kuulepas, isä, -- huudahti Moses, -- sinä olet liian ankara. Ei
Jumala häntä ajatuksista ole tuomitseva, vaan teoista. Itsekussakin
on tuhat väärää ajatusta, joita hänessä herää, mutta joita hän ei
kykene poistamaan. Vapauskoisuus on tuossa gentlemanissa kukaties
jotain ehdotonta, niin että, vaikkapa pitäisi hänen ajatuksiansa
vaarinakin, hänen mielipiteensä sittenkin ovat vain pakollisia. Häntä
ei niinmuodoin saata erehdyksistä syyttää enempää kuin sellaista
kuvernööriäkään, jonka on täytynyt päästää ryntäävä vihollinen
kaupunkiin, koskapa sillä ei ole ollut suojelevaa muuria ympärillään.
-- Aivan niin, poikani, -- vastasin minä, mutta jos tuo kuvernööri
kutsumalla kutsuu vihollisen kaupunkiinsa, silloin hän tekee
väärin. Ja näin on aina laita niitten, jotka erehdyksen valtaan
antautuvat. Ei heidän vikansa siinä ole, että he näkemänsä
todistukset oikeiksi myöntävät, vaan siinä, että he sulkevat silmänsä
niin monelta todistukselta, mitä tarjona on. Olkoon niinkin, että
ihmisen väärät mielipiteet ovat muodostuneet hänessä vastoin hänen
tahtoansa, mutta kun hän ehdoin tahdoin pysyy erehdyksessä tai on
huolimaton mielipiteitä muodostaessaan, niin hän on edesvastauksessa
virheistänsä tai ansaitsee ylenkatsetta mielettömyytensä tähden.
Vaimoni ryhtyi nyt keskusteluun, syitä ja perustuksia tosin esiin
tuomatta. Hän huomautti, kuinka meidän tuttavissamme on paljo
viisaita miehiä, jotka ovat vapauskoisia, mutta hyviä aviomiehiä
silti. Ja sanoi hän tuntevansa semmoisia älykkäitä tyttöjäkin, jotka
kyllä pystyvät kääntämään miehensä oikeaan uskoon.
-- Ja kuka tietää, kultaseni, -- jatkoi hän, mihin kaikkeen Olivia
kykeneekään? Tyttö pystyy puhumaan varsin monenlaisista asioista ja
on minun mielestäni hyvinkin perehtynyt riidan-alaisiin kysymyksiin.
-- Hyvä ystävä, mistäpä riidan-alaisista kysymyksistä hän olisi
lukenut? En muista milloinkaan pistäneeni sellaisia kirjoja hänelle
käteen. Sinä arvaat kuin arvaatkin hänen ansionsa liian suuriksi.
-- Eipä niinkään, isä! -- puuttui Olivia puheesen. -- Minä olen
lukenut koko joukon sellaisia kirjoja, niinpä Thwackumin ja Squaren
väliset riidat ja Robinson Crusoen ja pakanallisen Perjantain
kiistelyt, ja paraillaan minä luen väittelyjä "Taivaallisesta
Yljästä."
-- Verratonta! -- virkoin minä. -- Sinä olet kelpo tyttö, ihan kuin
luotu kääntämään ihmisiä oikeaan uskoon, mutta menepäs nyt auttamaan
äitiä karvikkopiiraitten paistannassa.