joita maahantuodut tavarat eivät ole vielä aivan kokonaan tunkeneet
pois tieltään, ansaitsee eräänlainen _uistin_ mainitsemista.
Näkinkengän alapuolelle sidotaan lujasti kasvisyillä kilpikonnanluinen
koukku. Ja tämän koukun molemmilta puolin tulee esille kaksi valkoista
sulkaa, jotka ovat olevinaan pienen kalan evät. Koko laitos sidotaan
pitkän nauhan päähän, joka saa viilettää noin kahdenkymmenen jalan
päässä kanootista. Soutajat melovat hitaisesti eteenpäin. Näkinkenkä
halkoo kimaltaen vettä. Kala nykäisee. Terävä kilpikonnanluukoukku
tekee velvollisuutensa. Ja niin saalis on otettu.
Kuten matonkutojat, ovat myöskin veneenrakentajat ja kirvesmiehet tahi
rakennusmestarit — o le tufuga fan fale — säilyttäneet käsityönsä
unhoon joutumasta. Kymmenen tahi kaksitoista oppilasta työskentelee
tavallisesti saman rakennusmestarin johdolla. He seuraavat häntä, mihin
hän menee. Kahden tahi kolmen vuoden kuluttua rupeavat he omin neuvoin
työskentelemään, hankkivat omia rakennuksia ja ovat mestareita.
Kun samoalainen tahtoo rakentaa talon, hakee hän ensiksi
rakennusmestarin ja antaa hänelle monenlaisilla kohteliaisuuksilla
maton. Samalla kertaa hän tekee tilauksensa ja viittaa vastaisiin
suurempiin lahjoihin. Ja sitten hän palaa jälleen kotiinsa, jossa
hän kärsivällisenä odottaa, kunnes rakennusmestari — joka on ensin
hankkinut tietoja tilaajasta — on hyväksynyt mattolahjan ja ilmestyy
rakennuspaikalle.
Rakennusmestari ja hänen apulaisensa varaavat itselleen runsaasti
aikaa. Tilaaja antaa heille ruuan, juoman ja asunnon. Ja sitäpaitsi
auttavat sekä hän että hänen sukulaisensa ja ystävänsä kaikessa
karkeassa työssä, kuten esim. hirrenkaadossa metsässä ja telineitten
rakentamisessa. Hän koettaa olla ylenmäärin antelias. Sillä hän tietää,
että jos rakennusmestari tulisi epäluuloiseksi ja alkaisi epäillä
huonoa ansiota, niin hän jättäisi silmänräpäyksessä työn ja menisi
tiehensä, joka olisi ikuinen häpeä sille, joka olisi tehty tällaisen
ikävän huomion esineeksi.
Kun majan sivut ja toinen lyhyt pää ovat vihdoinkin monen kuukauden
työn jälkeen valmiit, maksaa tilaaja suuren osan. Tähän maksuun
kuuluu mattoja, tapakangasta, sikoja, kananpoikia, erilaatuista
maahantuotua tavaraa y.m. yhteensä kuuden- tahi seitsemänsadan
markan arvosta. Jos rakennusmestari pitää tätä riittävänä ja on
tyytyväinen, tekee hän työnsä loppuun. Mutta muutoin jättää hän sen
sellaisekseen. Ja siinä tapauksessa on tilaajalle mahdoton saada ketään
toista rakennustaitoista, joka tahtoisi jatkaa. Sillä alkuasukasten
rakennusmestareilla on jonkinlainen kirjoittamaton laki, joka käskee
heitä pysyttäytymään yhdessä, — niin sanoaksemme suojelusliitto talli
ammattiyhdistys, joka arvatenkin oli olemassa Etelämeren leppoisilla
saarilla jo aikoja ennen kuin mitään sen tapaista oli ajateltukaan
Europassa ja Amerikassa.
Tämän yhteydessä on hauska puhua siitä kauniista yhteishengestä,
joka elähdyttää koko Samoan kansaa ja joka on sen huomattavimpia
ominaisuuksia. Ylhäiset ja alhaiset ovat aina valmiit toisiaan
auttamaan. Vieraanvaraisuus on rajaton. Lyhyttä vierailua voi
jatkua koko elinajan. Mitä yhdellä on, sitä saattaa myöskin toinen
esteettömästi käyttää hyväkseen. Itaruus ja omanvoitonpyyntö, ovat
melkeinpä tuntemattomia ja syvästi halveksittuja luonteenpiirteitä.
Anteliaisuus on oikea perushyve. Ja kaikki tämä auttaa selittämään,
miksi Samoa on maailman ihannemaa, todellinen paratiisi, jossa kaikki
kuuluu kaikille ja jossa ei ole ollenkaan köyhiä.
Samoalaisten ajanlasku.
Samoalaiset jakavat ajan kuukausiin, vuosista välittämättä. Kuu, Sina,
on heidän ajanmittarinsa. Päinvastoin kuin meillä, jossa pilalla
puhutaan "kuun ukosta", asuu samoalaisen tarinan mukaan kuussa vaimo
ja hänen lapsensa. Tämän vaimon nimi on Sina, joka nimi merkitsee
"valkoinen". Oli nälänhätä sillä saarella, jossa hän alkujaan asui. Ja
eräänä iltana hänen ollessaan taputtamassa tapaa silkkiäispuun kuoresta
ulkoilmassa, näki hän täysikuun kohoavan. Se muistutti häntä kypsästä
leipähedelmästä. Ja kun hän samalla tuli ajatelleeksi, että hänellä ei
ollut antaa mitään lapselleen ruuaksi, toivoi hän, että kuu todellakin
olisi leipähedelmä ja että hän saattaisi leikata siitä palasen
illalliseksi. Kuu suuttui siitä ajatuksesta, että hänet syötäisiin,
laskeutui maahan ja nosti ylös sekä Sinan että hänen tapavasaransa ja
lapsen. Ja siitä lähtien ovat nämä kaipaavaisesti katselleet maahan
kuun tasaisesta kiekosta, milloin se päästää kultansa säteilemään yli
Samoan saarien.
Toisten taivaankappalten joukossa, joita alkuasujamet tuntevat, on
Venus. Sitä kutsutaan "aamun ja illan tähdeksi". Väinämöisen viikate
on "Taakka" — amonga —, jota kannetaan hartioilla Samoassa käytetyillä
kanninpuilla. Seulaisia (Plejaadit) kutsutaan "päällikön silmiksi"
— matalin Mars on "valkokasvo", matamemea, linnunrata — aoto’a — on
yhtäjaksoinen pilvi. Ja meteorit — fetuafi — ovat tulitähtiä.
Samoalaisilla on kaksitoista kuukautta. Tässä niiden nimet ja
merkitykset:
Utu va mua = ensimäinen yamruohon kaivaminen. Toe utu va =
ympärikaivaminen. Faaafu = kuihtuminen. Lo = kala. Annuna = murskattu
korsi. Oloamanu = lintujen laulu. Palolo mua = palolon ilmestyminen.
Palolo muli = palolon jälkeinen. Mulifa = korren loppu. Lotuaga =
saderukoukset. Taumafamua = ylellisyyden alku. Toetaumafa = juhlimisen
loppu.
Useilla näistä kuukausista on muitakin nimiä, joiden luetteleminen
veisi liian pitkälle. Mainittakoon ainoastaan, että toisetkin nimet
— kuten tässäkin mainitut — viittaavat luonnontapahtumiin tahi
siihen tilaan, missä milloinkin samoalainen maanviljelys ja yleinen
elintarpeiden saanti ovat.
Tatueeraus y.m. tapoja.
Samoinkuin kirvesmies-rakennusmestarit, ovat myöskin
tatueeraustaiteilijat — o le tufuga ta tatau — arvossapidettyä ja
taitavaa väkeä, joiden ammatti joskus on perinnöllinenkin huomattavissa
päällikkö- ja puhujasuvuissa.
Näiden tatueeraustaiteilijain käsissä saavat olla melkein kaikki
nuoret samoalaiset, jolleivät he tahdo, että heitä pidetään heikkoina
ja epämiehevinä ja että naiset heitä halveksivat ja ivaavat
tai heitä pilkataan juhlatilaisuuksissa, jolloin nuoret miehet
käyvät tervehdyksillä päälliköittensä luona ja nämä kieltäytyvät
vastaanottamasta mitään, jota heille tarjotaan tatueeraamattomain
"haisevista" käsistä.
Lähetyssaarnaajat käyttävät tosin kaiken vaikutusvaltansa saadakseen
tatueeraustavan juurineen hävitetyksi, mutta tähän asti ilman mitään
menestystä. Nuorukaisten verissä virtaa esi-isien miehuus. Ja
kristillisyydestään huolimatta, joka muutoin ei ole juurtunut syvälle,
näkevät vanhat vastahakoisesti, että kaikki vanhat isiltäperityt tavat
häviävät käytännöstä.
Tatueeraustaiteilijan työkalut ovat varsin yksinkertaiset. Ne
valmistetaan ihmisenluusta ja ovat pienen haravan muotoiset. Itse
harava on noin puolentoista tahi kahden tuuman levyinen. Varsi,
jossa se on kiinni, on noin kahdeksan tuuman pituinen. Väri, jota
käytetään, on vaaratonta, sinisenmustaa poltettujen kynttiläin tahi
Zama-pähkinöiden — aleurites moluccana - tuhkan ja veden sekoitusta.
Se isketään ihoon pienellä nuijalla, mutta hipiää ei kynitä, kuten
tavallisesti tehdään tatueerauksessa Japanissa.
Tatueerauksen alainen ruumiinosa on vyötäisten ja polvien väli.
Samaa kaunista mallia käytetään ylhäiselle ja alhaiselle. Siinä
on monimutkainen erilaisten kuvioiden yhdistelmä, joka esittää
jotakin samoalaisten jokapäiväisestä elämästä, kuten tuhatjalkaisia,
leipäpuuhedelmän syväuurteisia lehtiä, kalakeihästä, kalaverkkoa,
vyötä, lokkia, hiussukaa tahi päänalaisen asemesta käytetyn niskatuen
puujalkaa.
Tatueeraus, jonka suorittamiseen joskus kuluu kolmenkin kuukauden
aika, aina tatueerattavan arvoasteen, vastustuskyvyn ja sitä seuraavan
tuskallisen tulehtumisen vahvuuden mukaan, tehdään nuorukaisiin
heidän päästyään miehenikään, ja se on aina tervetullut aihe suuriin
juhliin niitä seuraavine mattojen ja muiden lahjojen jakoineen,
sivatansseineen, lauluineen ja pitoineen, aina perheen varojen mukaan.
Mutta etenkin silloin käy kaikki juhlallisesti, kun päällikönpoika
alistuu tähän tuskalliseen leikkaukseen. Toiset perheen nuoret
miehet käyttävät kernaasti sellaista tilaisuutta hyväkseen, sillä se
kaikki tapahtuu vanhan päällikön kustannuksella. Erityisiä lahjoja
annetaan rohkeuden ja kestäväisyyden palkitsemiseksi. Ja silloin
saattaa myöskin joskus kuulla vanhan yksitoikkoisen tatueerauslaulun,
jota "o le tufuga ta tatau" ei koskaan laula muille kuin ylhäisten
pojille ja jonka tarkoituksena on samalla vaikuttaa rauhoittavasti
vertavuotavaan uhriparkaan kuin myöskin äänellä voittaa se vaikerrus ja
ne tuskanhuudot, joita, tämä mahdollisesti ei aina kykene hillitsemään.
Tämä ääntiörikas valituslaulu kuuluisi suomeksi seuraavasti:
— Kärsivällisyyttä! Vain hetkinen, ja näet tatueerauksesi, joka on
Ti-kasvin tuoreen lehden kaltainen.
Minä olen murheellinen puolestasi ja toivon, että se olisi taakka,
josta sinut hellästi voisin vapauttaa ja sen puolestasi kantaa.
Oi veri! Se virtaa ruumiista joka iskulla. Koeta olla voimakas.
Sinun kaulavitjasi voi katketa, kaatua saattaa hybiscuspuu. Mutta minun
tatueeraukseni on hävittämätön. Se on katoamaton kalleus, jonka sinä
olet ottava mukaasi hautaan. —
Näihin kauniisiin säkeisiin, jotka "o le tufuga tatatau" laulaa yksin,
liittyy toimitusta vilkkaasti seuraavien perheenjäsenten ja rakkaiden
ystäväin kööri:
— Talofa 'ua e taliau, talota 'ua e moe, ’ua le tumuie.
Tämä kuuluisi suomeksi:
— Oi! Minä suren sitä, että sinä olet heikko. Minä kärsin, että tuskat
seuraavat sinua uneen asti, ja sinä uhmaat niitä. —
Kaiken tämän ajan lepäävät uhri parka ja hänen ystävänsä pitkällään
matoilla. Kone, jossa on kymmenestä kuuteenkymmeneen hampaaseen,
isketään armotta hänen lihaansa. Kirveltää ja vuotaa verta. Vuotaa
verta ja kirveltää. Mutta kun kaikki vihdoinkin on ohi, saavat he
palkintonsa. Nuorukaiset ovat tulleet miehiksi. He ovat valmiit
tekemään miehen työtä ja saattavat vaatia miehen oikeudet. Ja nuoret
tytöt, jotka ovat antaneet tatueerata itseään vatsaan, sääriin, polviin
ja käsiin, ovat tulleet naisiksi, ovat täten saaneet todistuksen, että
he ovat kypsyneet elämän vakavuutta varten, jos elämä yleensä otetaan
vakavalta kannalta Samoassa.
Samoalaisen tatueerauksen alku ei ole "jumalallinen" eikä valtiollinen,
vaan sen ajatellaan kehittyneen miehen anteeksiannettavasta halusta
viehättää naista kestäväisyydellään, rohkeudellaan ja voimallaan,
ja naisen keikailevasta halusta vielä ulkonaisilla keinoilla
kohottaa vaikutusta, jonka hänen luonnollinen viehätysvoimansa tekee
miesparkaan. Hauskalta tuntuu kuulla, että naisia, joilla on määrätty
malli tatueerattuna vatsaan, pidetään paljoa hellempinä miestä kohtaan
kuin niitä heidän sisariansa, joilla ainoastaan kädet ja sääret ovat
kaunistetut.
Vanhoilla miehillä tavataan usein kyynärvarressa erityinen kuvio, johon
kuuluu joukko pieniä pisteitä ja viivoja. Sellaiset kuviot, jotka aina
vaihtelevat, olivat muinoin tuntomerkkeinä, milloin soturi oli kaatunut
jossakin lukuisista sisällisistä kahakoista ja jolloin voittava puolue
hakkasi aina kaatuneitten päät.
Raskaissa rikoksissa tapahtui myöskin entisaikaan usein, että
leikattiin rikollisen molemmat korvat tahi hänen nenäparkansa
tatueerattiin hänelle itselleen rangaistukseksi ja toisille
varoitukseksi.
Kun tatueeraus on onnellisesti kestetty, ovat — kuten ennen on mainittu
— samoalaiset nuoret miehiä ja naisia. He ovat valmiit avioliittoon.
Eikä kauvan kestäkään, ennenkuin nuoret miehet ovat onnistuneet
vaalissaan ja joko aivan yksinkertaisesti noutavat sydämensä valitun
tahi myöskin lähettävät puhemiehensä ruokalahjoineen hänen isänsä
luokse; jos tämä on kuollut, kääntyy puhemies vanhimman veljen puoleen.
Jos tämä ja perhe hyväksyvät liiton ja ottavat vastaan tarjotun lahjan,
on asia selvä. Nuoren naisen mieltä kysytään kyllä myöskin, mutta olipa
tämä mikä hyvänsä, niin on sillä kuitenkin hyvin toisarvoinen merkitys,
ja hänen täytyy säännöllisesti ennemmin tai myöhemmin taipua siihen,
mitä perheen neuvosto on päättänyt.
Kihlausajan, jos siksi uskallan kutsua kahta tahi kolmea nyt seuraavaa
kuukautta, käyttää morsiamen perhe hänen myötäjäistensä valmistamiseen.
Tätä kutsutaan "Tongaksi" ja siihen kuuluu pääasiallisesti hienoja
mattoja ja tapakankaita. Sulhasen mukanaan tuomia tavaroita kutsutaan
"Oloaksi" ja siihen kuuluu sikoja, kananpoikia, kalastuskanootteja
y.m. Suuressa hääjuhlassa vaihdetaan sulhasen ja morsiamen lahjat eikä
saariväestön anteliaan tavan mukaan molempien asianomaisten perheitä ja
ystäviä suinkaan unohdeta.
Hääjuhla pidetään morsiamen kotona tahi, jos nuori pari kuuluu
huomattavaan sukuun, vapaassa luonnossa kylän yleisellä kokouspaikalla.
Sellaiset häät ovat sekä juhlalliset että tunnelmarikkaat, milloin
ne joku harva kerta vielä vietetään siten kuin vanha samoalaistapa
vaatii. Kristinuskon mukana ja lähetyssaarnaajani vaikutuksesta ovat
nämä vanhat tavat kuitenkin melkein kokonaan hävinneet ja kirkollinen
vihkiminen on tullut sijalle.
Mutta tarkastakaammepa hieman vanhoja samoalaisia häätapoja.
Kun sulhanen ystävineen sekä morsiamen perhe ovat saapuneet kyläalueen
ympäri istutettujen puitten varjoon, odottaa morsian läheisessä
talossa, puettuna kukkiin, näkinkenkäkaulanauhoihin ja kallisarvoisiin
mattoihin.
Kun kaikki on selvillä, nousee hän ylös. Mattoa pitkin, joka on
liitetty yhteen sangen monista tapakappaleista ja joka muodostaa
pitkän käytävän poikki avoimen paikan, vaeltaa hän hiljaa odottavan
sulhasen luokse. Hänen ystävättärensä seuraavat perässä häälahjoineen.
He levittävät ne yleisön nähtäväksi morsiamen eteen ja palaavat
sitten noutamaan toisia. Kun varasto on loppunut, tervehtii morsian
läsnäolevia. Ja sitten seuraa omituinen raakalaismainen näky, kun
kaikki hänen ystävänsä vakuuttaakseen ihailuansa alkavat lyödä päätään
veriin terävillä kivillä.
Kaiken tämän jälkeen jaetaan sulhasen "oloa". Sitten seuraavat iloiset
pidot. Ja kun nämä ovat onnellisesti päättyneet, jatketaan niitä
tanssilla ja laululla, ja näihin huveihin ottaa nuoriso sydämestään ja
sielustaan osaa yömyöhään asti.
Samoalaiset kansat jakaantuvat perhekuntiin, jotka vuorostaan
jakaantuvat ryhmiin ja haaroihin. Jokaisen erityisen perheenhaaran
päämiehenä on päällikkö, _matai_. Ja kaikkien näiden alempiasteisten
päällikköjen päämiehenä on koko perheen ylipäällikkö, _matai sili_.
Jokaisella samoalaisella päälliköllä on nimi, joka suoraan tahi
ottopojan ottamisen kautta kulkee perintönä suvusta sukuun ja jonka
nojalla hän nauttii asemaansa kuuluvia oikeuksia. Matai on joko
ylipäällikön, matai silin alainen tahi on hän myöskin itsenäinen;
tämä riippuu useimmiten niistä määräyksistä, joita perheen perustajat
aikoinaan ovat antaneet.
Perheenjäsenten täytyy palvella _mataitansa_ ja osoittaa hänelle
kaikkea hänelle tulevaa kunnioitusta. Kukaan ei saa istua hänen
matollansa. Kukaan ei saa juoda siitä vedestä, jota hän on ennen
nauttinut. Yhteisillä aterioilla tarjotaan hänelle ensiksi. Häntä
varten rakennetaan kylän keskelle ympyriäinen maja, jossa hän
harjoittaa vieraanvaraisuuden kaunista hyvettä. Hän hallitsee
patriarkaalisella tavalla. Ja milloin tärkeitä asioita on päätettävä,
kysyy hän tavallisesti neuvoa perheeltä kokonaisuudessaan tahi
erikoiselta ryhmältä.
Matai on joko yksinkertaisesti _alii_ tahi myöskin _tulafale_ — puhuja.
Jälkimäinen arvonimi ei ole aivan yhtä huomattava kuin edellinen.
Mutta _tulafale_ on toiselta puolelta usein mahtavampi kuin _alii_.
Samoalaisen kirjakielen puutteessa täytyy hänen pitää huoli vanhojen
tapojen muistossa pysymisestä ja monimutkaisten juhlamenojen oikeasta
noudattamisesta. Ja vihdoin on hänellä tehtävä, joka ei ole vähemmän
tärkeä, nimittäin _aliin_ virallisena puhujana oleminen, jolloin
hänellä on tuhat tilaisuutta taistella omien etujensa puolesta, ja —
jos hän niin tahtoo — saada aikaan toraa ja eripuraisuutta päällikköjen
kokouksessa, jossa valtiolliset asiat joutuvat keskusteltaviksi.
Kaikki samoalaiset, jotka eivät ole _matai_ tahi _tulafale_, ovat igoa
vala'au, ja ne jaetaan kahteen luokkaan: nuori mies ja vanha mies.
Samoan löytö ja nimi.
Samoan saaria on kaikkiaan kahdeksan. Ne keksi 1722 hollantilainen
maailmanympäripurjehtija Roggevén, vaikkakin Bourgainville myöhemmin
vahvisti löydön, ja sen jälkeen vasta de la Pérouse nousi siellä maihin.
De la Pérouse joutui pian vaihtokauppoihin vaihdonhaluisten
alkuasukkaiden kanssa, jotka aluksi olivat ottaneet hänet vastaan
jumalana. Muutamista lasihelminauhoista toivat he hänelle
vastalahjoiksi viisisataa lihavaa sikaa, lukemattomat määrät
kokospähkinöitä ja kyyhkysiä, kilpikonnia ja pieniä papukaijoja. Da
Pérouse kuvaa maata "ihanaksi maaksi, jossa ainoastaan häiritsemätön
onni vallitsee". Ja alkuasujamia kutsui hän innostuneena maapallon
onnellisimmiksi asukkaiksi, joilla ei ole mitään muuta tehtävää kuin
lintujen elättäminen ja ensimäisten ihmisten tavalla niiden hedelmien
poimiminen, jotka villeinä kasvavat heidän päänsä yllä.
Kun alkuasujamet olivat kostaneet erään de la Pérouse’n miesten tekemän
vääryyden, surmaamalla heistä yksitoista, purjehti hän pois saarilta,
voimatta edes haudata kuolleitaan, ja joutui lopullisesti haaksirikkoon
Santa Cruz ryhmän kareilla.
Samoa nimen synnystä ei tiede vielä näytä tulleen täysin
yksimieliseksi. Muutamain tutkijain mukaan johtuu se perhenimestä Moa,
joka nimi tarinan mukaan muinoin oli vanhalla kuningassuvulla, joka
hallitsi pientä Manuan saarta ja sanasta "Sa", joka merkitsee m.m.
kuuluva. Tämän mukaan merkitsisi Samoa Moan perheelle kuuluvaa.
Toiset tutkijat arvelevat, että samoalaiset polveutuvat
uusseelantilaisesta Maoriheimosta, joka voi kehua vanhemmasta ja
korkeammasta kultuurista kuin mikään muu Etelämeren kansa, tahi että he
ovat tälle ainakin läheistä sukua. Tämän johdosta olisivat samoalaiset
tunteneet aina neljän metrin korkeuden saavuttaneet, nyt sukupuuttoon
kuolleet Dinornis sukuun kuuluvat moalinnut, joilla oli tärkeä osa
Maorikansan saduissa ja lauluissa, sekä kutsuneet saariaan niiden
mukaan ja pyhittäneet ne niille.
Tätä teoriaa tukee se seikka, että samoalainen "Moa" merkitsee "kanaa"
ja että sanan "Sa" voi myös kääntää "pyhitetty" (jollekin). Mutta koska
kanaa ei tunnettu saarilla ennen valkoisen miehen tuloa ja nimi jo oli
ikivanha, täytyy olettaa, että se todella tarkoittaa uusseelantilaista
Moalintua eikä maahantuotua kanaa.
Nimen "Laivurinsaaret" lienee Samoaryhmä saanut niistä suurista
merimiestiedoista, merimieskunnosta ja rohkeudesta, joka muinoin oli
alkuasukkaiden tunnusmerkki. Nykyjään eivät samoalaiset enää tee niin
pitkiä merimatkoja kuin heidän esi-isänsä aikoinaan. Heidän matkansa
kanooteissa ja soutuveneissä vievät heidät harvoin kauvemmaksi
kuin omien saarien välille, mutta vielä tänäänkin ovat he taitavia
kaikessa, mikä merimiesammattiin kuuluu. Maassasyntyneillä merimiehillä
sanotaan olevan erinomainen suunnantuntemisaisti, ja ainoastaan
poikkeustapauksessa he käyttävät hyväkseen muutoin niin välttämättöminä
pidettyjä esineitä kuin merikorttia, mittapyörää (lokia) ja kompassia.
Ja siitä huolimatta kuuluvat muut merionnettomuudet paitsi vähäpätöiset
kolaukset laguuneihin tullessa ja niistä lähtiessä, harvinaisuuksiin.
Samoalainen luomistaru.
Aikojen alussa oli "Leai" — Tyhjyys. "Leaista" syntyi "Nanamu" — hyvä
tuoksu. Ja tästä kehittyi "Efuefu" — höyry tahi savu, joka täytti
"Leain".
Tästä savusta muodostuivat pilvet ja sittemmin "Eleele" — maa.
Kun maa oli muodostunut, nousi _Tangoloa_ — alkuolento, luoja —
loi "Masinan" — kuun, "Lan" — meren ja suolattoman veden. Valtavan
luonnonmullistuksen jälkeen pakenivat aurinko ja kuu taivaalle. Meri
nieli maan kiinteän pinnan. Ja tästä nousi sitten tuli, joka meni
naimisiin veden kanssa ja synnytti Samoan. Tässä äskensyntyneessä
Samoassa asui ainoastaan kaksi olentoa, jotka elivät yli väkivaltaisen
luonnonmullistuksen, "Moa" — kana — ja kyyhkynen, ja pian sen peitti
vihreä sammal- ja ruohopuku, josta vähitellen kehittyi puita, pensaita,
köynnöskasveja, käärmeitä ja lopuksi syntyi ihminen.
Käynti suurilla palmuistutuksilla.
Upolon läntisessä niemessä on Mulifanua, suurten palmujen maa. Täällä
käynnistään kertoo eräs eurooppalainen matkustaja seuraavaan tapaan:
* * * * *
Tie jota kuljimme, oli tasainen ja hyvä. Pienet hevoset olivat saaneet
runsaasti kauraa ja olivat hyvällä tuulella. Eikä aurinko paahtanut
peräti rasittavasti, sillä siellä täällä kohosi taajassa korkeita,
tuuheita puita, jotka loivat ystävällisen varjon meihin ja tekivät
matkustamisen kevyeksi.
Päästyämme Apian ja sen lähimmän ympäristön taakse ajoimme halki
useiden suurien kylien. Niiden lähistöllä näimme, miten alkuasukkaat
kalastivat laguunissa. Joskus he kahlasivat yksin ympäriinsä mukanaan
keihäs tahi pieni verkko seipäässä. Heidän verkkonsa olivat niin hyvin
solmittuja ja niin hienosta aineesta, että me luulimme niitä ulkoa
tuoduiksi. Mutta eräs englantia puhuva nuori mies vakuutti, että ne
olivat kotimaista työtä. Niitä valmistettiin muutamissa kylissä jonkun
matkan päässä rannikosta. Aineksena käytettiin hybiscuksen kuorta.
Kuori asetettiin laudalle ja karkea ulkokuori raaputettiin pois
simpukankuorella. Sen jälkeen kierrettiin jäljelle jääneitä, säikeitä
käsin säärtä vasten, kunnes niistä muodostui pitkiä, hienoja säikeitä.
Ja sitten kudottiin niistä verkko puuneulalla. Mikään verkko ei ollut
kahdeksantoista tuuman neliön alaa pienempi. Mutta muutamia kudottiin
sadankin jalan pituisiksi ja suhteellisen leveiksi...
Mitä pitemmälle jouduimme Apiasta, sitä kauniimmaksi näytti kansa
tulevan. Nuoret naiset olivat täydellisiä kaunottaria. Ja miehet olivat
erittäin upeita ja kauniskasvoisia. Oli oikein vaikuttava näky, kun
he kävelivät tiellä, ruumiit hyvin öljyttyinä, ruskeat kepit kädessä,
kimmoisin askelin, silmät valppaina ja älykkäinä, tukka lumivalkoisena
siihen vasta hierotusta korallikalkista tahi jo ruskeanpunaisena saman
aineen lakkaamattomasta käyttämisestä. Useimmat sekä miehistä että
naisista pitivät tapasta tehtyä lannesuojusta, jossa oli ruskeita,
punaisia, valkoisia, mustia neliömäisiä tahi ympyrämäisiä kuvioita.
Ja nämä tapasuojukset olivat valmistetut paperisilkkiäispuun —
Morus papyrifera — sisäkuoresta, jonka naiset olivat liottaneet
ja taputtaneet hienoiksi, paperinohuiksi lapuiksi, jotka sitten
liisteröitiin yhteen haluttuun kokoon arrow juuren tahmealla nesteellä.
Paperisilkkiäispuun kuoresta alkuasukkaat eivät ainoastaan valmista
tapakangastaan, vaan käyttävät sitä muutoinkin hyödykseen. Sen nimi
on samoaksi Tutunga. Sisämaassa kasvaa toinen Salata niminen puu.
Molemmista kerrotaan vanha satu, jonka mukaan Samoassa ennen eli kaksi
veljestä, toisen nimi oli _Tutunga_, toisen _Salata_, ja molemmilla
heillä oli palmumaansa, joiden välillä oli tarkalleen merkitty
rajaviiva. Kerran kulki Tutunga tämän rajan yli, ja tämä suututti
Salataa siihen määrin, että hän alkoi moittia häntä siitä. Mutta
Tutunga, joka oli sinä päivänä ylen pahalla tuulella, suuttui. Ja niin
tuli riita veljesten välille.