"paljehtui" kovasti ja sydämen puoli oli musta kuin kuolleella verellä.
"Se oli nuoli, joka ampui syämen kautta." Siihen ei tiedetty mitään
muuta kuin "ommaa vettä astiaan ja kaataa suuhun".
_Väiveitä_ kun oli eläimissä, niin tuhkaa seulottiin selkään ja sitten
pestiin pois. Myös eläväähopeaa pantiin korvien juuriin sekä poltettiin
päresoitolla korvien neniä ja palanut karsta raaputettiin karvojen
juureen.
Lampaat ja vasikat kun eräässä talossa kerran olivat sairastelleet
ja kuoleskelleet, tapettiin lammas ja lyötiin pää pois kirveellä ja
verta sivuttiin ovipieliin ja räiskyteltiin ympäri ovipieliä. Toisessa
talossa taas oli talonmuori, kun eläimet eivät tahtoneet menestyä,
kantanut sairaan vasikan pellolle, tehnyt suuren rovion ja polttanut
vasikan, käytellyt polttouhrina. Sitten haudannut tuhan peltoon.
Oli sitten omat kotoiset hierojat ja kupparit ja suonenavaajat, jotka
monista pahoista päästivät. Kun jäsenet olivat jäykät, niin hierojat
niitä norjentelivat, kun taas hartioita repi, jalkoja pakotti ja
päätä pyörsi, niin imetettiin kuppasarvia milloin mihinkin. Muuan
isäntä oli tavannut panettaa 15 sarvea: niskaan 1, hartioihin 8,
ristiluille 2 ja kumpaankin jalkaan 2. Toinen ukko taas, täysiverinen
vaari, oli tarvinnut -- 32 sarvea. Selkään oli pantu sen kuin mahtui,
sitten niskaan, käsiin ja jalkoihin ja jokapaikkaan. "Nyt onkin
aika lahti eesäs!" olikin tavannut kupparille sanoa. -- Pakottavia
sääriä toisinaan "kassattiin". Kuppiveitsellä hakattiin pitkin
säärtä hienoja haavoja usea rivi, ja niistä tihkuva veri pyyhkittiin
päreen reunalla pois. Suonen avaajat taas suoniraudallaan availivat
veritiehyeitä ja laskivat pois "liikaa verta", kun ensin olivat
sitoneet jäsenen avattavan kohdan yläpuolelta. Suonenavaajia oli ennen
ollut Nilkku-suutari ja Pekkalan Maijastiina, "iso ämmä". Hierojia ja
kuppareita oli useita vanhoja ämmiä.
Kansanrunous ja vanhat leikit.
Pitkinä talvisina iltapuhteina, kun tervasroihun paisteessa taikka
päretulen tuikkeessa pirtissä työskenneltiin, kun lepattava valo
hämärissä nurkissa kummitteli ja naisväen rukit karsinapuolessa
hyrisivät, silloin "iltakauvet vanhat ukotkin istuivat ja arvottelivat
toisiansa ja koettivat saaja Hymälään". Paljon olikin heillä ennen
arvoituksia, yksi keksi yhden kumman, toinen vielä mokomamman muisti.
Käytiin siinä taivaasta alkaen matalaan maantiehen asti kaikki
luotolaisen käsitepiiriin kuuluvat asiat ja esineet. Sille, joka ei
arvannut, sanottiin:
"Hyh, hyh, hyh, hyh, Hymälään,
Hymälän koirat haukkuu!
Mene, piikani, poikani kattomaan,
misä vieras tulee!"
Pantiin eteen esim. tämmöisiä arvoituksia:
"Kamppi seisoo kankaalla,
kaheksalla kantapäällä."
Se oli tuulimylly, samoin:
"Neljä neittä perävilikkaa juoksee,
eivätkä koskaan toisiansa sauta."
Saunan kiukaasta sanottiin:
"Ämmä loukosa, sata haavaa pääsä."
Uunin luutimisesta:
"Lato täynnä lampahia,
pöyrypää ulos ajaa."
Kuutamosta:
"Jänes juoksi jäätä myöten,
kultakuppi kainalosa."
Harjasta:
"Lyhyt akka lylleröinen,
paksu pää palleroinen,
kaiken kansan korvesta kokuaa."
Lehmän sarvista:
"Haapa Hallelan mäellä,
koivu Kollan kankahalla,
juuret yhteen juttaa
eikä latvat laukiakkaa."
Sormuksesta:
"Onneton, ponneton,
pohjaton, kanneton,
ja tuoretta lihaa täynnä."
Vihdasta:
"Kyynärä karvaista,
pivo paljasta."
Useasti myös hämärä pirtti ja pienistä ikkunoista tuijottava musta
yö toivat muistoon monet kummitusjutut, kertomukset "joutavan väen"
ja manalaisten liikkumisista, vuoripeippopakinat ja haltijatarinat
sekä muut tarinat ja sadut, joilla iltaa lyhenneltiin. Ulkona
myrskyävä meri ja Takarannalta kuuluva pauhu saattoivat esille taas
monet haaksirikkotarinat sekä kesäiset Ruotsinrannan pyyntiretket
muistoineen. Niitäkin välillä vaihteeksi haasteltiin.
Mutta muiden työskennellessä ja tarinoidessa soudattelivat äidit
lastaan kätkyessä ja lauloivat tuutilaulun toisensa jälkeen. Olikin
laulavilla äideillä niitä muistossa, jotta laulaakkin: yhden kun
lopettivat, jo toisen alottivat. Vanhaa tuttua "nurmilintua" voivat
laulella:
"Nuku, nuku, nurmilintu,
väsy, väsy, västäräkki,
kyllä sinun Herra herättää,
Maria maata panettaa,
koivunoksa oikaisee,
vittanvarpu virvottaa,
lämmin leipä lepyttää,
kalakukko kiekuttaa!"
Lauloivat myös:
"Uni-Matti ulukua kysyy,
unenpoika porstuasta:
onko lasta kätkyessä,
pientä peitetten sisäsä?"
Olivatpa oppineet katkelman ikivanhasta luomisrunostakin. Lauloivat
lasta tuudittaessaan:
"Pääskyläinen päivälintu,
lenti koko kesäsen päivän,
haki lehtua levätäksensä,
mannerta maataksensa,
löyti kiven lipon.
Laiva kaatui kalliolle,
kiven lippo palliolle,
josta kasosi kaunis saari,
uhkea metsä siihen saareen.
Pääskyläinen päivälintu
taas sai hakia pesän sijaa,
taas sai lentää kesäsen päivän,
ennenkuin sai pesän sijan."
Paikkakunnaisiin aiheisiin oli sovitettu tuttu "pium paum":
"Poum paum polarinkello,
pium paum pilarin kello,
Kivijärven kirkonkello,
Sunijärven suuri kello,
Läntisjärven lämppäkello,
Kortesjärven koria kello,
papinlesken lehemän kello,
lukkarin muorin Lumikin kello,
Raution muorin mustan kissan tiuku."
[Tuutulaulussa mainitut pikkujärvet ovat saarella.]
Isompaa lasta "köröteItiin" polvella ja laulettiin:
"Körö körö kirkkoon,
pappilan muorin penkkiin,
ruskialla ruunalla,
harmajalla hevosella!"
Vielä hauskuteltiin lapsia kaikenlaisilla leikkilauluilla. Semmoisten
aiheet olivat usein aivan paikkakunnallisia. Esim.:
"Ensimäinen oli Eskon Villu,
toinen oli Toikin Ruupe,
kolomas oli Kokki-Olli,
neljäs oli Nevanperä,
viijes oli Virpi-Iikka,
kuuves oli Kuuston Jussi,
seittemäs oli Sepän Heikki,
kaheksas oli Kanto-Aata,
yheksäs oli Yyrin Matti,
kymmenes oli Kynä-Antti."
Samoin tunnettu "mikä yksi":
"Mikä yksi? minä täsä.
Mikä kaksi? kaksi silmää pääsä.
Mikä kolome? kolome jalakaa pannusa.
Mikä neljä? Neljä tissiä lehemällä",
ja sitten: viisi kouraa härkkimessä, kuusi kapulasta reessä, seitsemän
tähteä Otavassa, kahdeksan vannetta tynnyrissä, yhdeksän reikää
ihmisessä, kymmenen kynttä varpaassa.
Kylän eläjistä oli taas sommiteltu leikkiruno:
"Pulukkinen pakkari,
Perä-Juho lahtari,
Paavon Erkki porvari,
Juho karvari,
joka harjalla kyntää,
Perttunen kankuri,
äijä katajia hakkaa."
Mutta kun joutui pyhäpäivä lepohetkineen, riensivät nuoret kylään,
kokoontuivat jonkun hyväntahtoisen naapurin isoon pirttiin kisaamaan.
Tanssittiin piirileikkiä, kätkettiin kiveä, pantiin "aitaa raitaa",
oltiin "ämmä-äijäsillä", "panttisilla". ja monilla muilla. Piirileikissä
laulettiin esim.:
"Muori meni kaupalle
kaikkein piikain kanssa,
Kaikki piikat kaunihimmat,
oman muorin muotoiset,
lentää kuin taitaa
oman kultansa kanssa.
Avatkaa nyt portin ovi,
että muori pääsee sissään,
ja katto yhtä, katto toista,
mikä niistä paras on."
Laulettiin myös kaunista somasävelistä:
"Hyvää iltaa mun kyyhkysen',
ja se ihana kukka,
laske kätes käteni pääll',
tule kanssani rinkiin!
Tule hyppään, tule tanssaan,
tule kansani aina yhesä olemaan!
Tämän maailman ihmiset
on kuin villikarhut.
Mitä me heistä, mieli meillä
aina yhesä olla.
Kun aika tulee, niin kuollaan,
ja kuollut kuunteleepi hauvas.
Sieltä viimein ylös noustaan
ja kunnian kruunuilla koristetaan."
Kiveä kätkettäessä saneli kätkijä:
"Sotken saavia, kätken kiinasta.
Arvaa, kellä kulla kivi on!
Ei oo omasa kourasa,
pistin pikku kissan plakkariin."
"Aitaa-raitaa" pantiin joukon ympäri, joka oli istumassa laattialla
"naureina":
"Aitaa, raitaa, kivikkohon, kavikkohon,
vaskisilla seipähillä, kultaisilla aijaksilla,
jott'ei nuo Piippolan, Paappolan
pahat akat pääsisi mun naurismaahani."
Sitten käytiin tutkimassa "naurista". Koeteltiin tukasta: "joko on
kaalella?" ja leuvan alta loskautettiin: "onko raikas?" Hampaat kun
loskahti niin: "raikas on!"
Hauska näytelmällinen leikki oli "ämmä-äijäiset". Istuttiin ympäri
pirttiä, yksi kulki keppi kädessä nilkuttaen vuoroon jokaisen luona
neuvon kysynnässä: "toisesa talosa on semmonen äijä-käppyrä, kuin min'
oon ämmäkäppyrä, housunperä hommeesa. Se vaatii mua, ja minä sitä.
Saanko minä sen?" Jos kysytty vastasi: "saat!" niin kysyjä tanssi ja
lauloi:
"Nyt hyppään, nyt tanssaan,
nyt kulutan kultakenkäni kannat."
Mutta, jos vastattiin: "et saa!" lauloi kysyjä:
"En hyppää, en tanssaa,
en kuluta kultakenkäni kantaa."
Sitten kulki kysymässä: "tuutko häihini?" Vastattiin: "tulen!" Kysyjä
neuvoi: "tuo kiffelin kaffelin pöytätuuki tullesas!" Tämän jälkeen
kävi tiedustelemassa: "minkälaisella hevosella tuut?" Vastattiin, kuka
mitäkin: "yksijalkaisella", "kaksi-", "nelijalakaisella" j.n.e. Sitten
jokaista vuoron perään vietiin "häihin" sillä kyydillä, millä kukin
oli sanonut kulkevansa. Ja taas kävi kysyjä tietämässä: "rupiatko
piikaksi?" (tai rengiksi). -- "Rupian." -- "Mitä tahot palakaksi?" --
"Kymmenen markkaa!" "Piikoille" ja "trenkeille" määräsi "ämmä-käppyrä"
työtä: kenen pani vettä kantamaan, kenen puita pilkkomaan, kenen saunaa
lämmittämään, "saunapiijaksi". Kun "sauna" oli joutunut, vietiin
ämmä sinne, kantaa retuutettiin johonkin nurkkaan, jossa istutettiin
tuolille ja luutatyngällä "kylvetettiin".
Keväällä heittivät pojat "seinärahaa" ja kesällä "krooppirahaa". Olivat
myös "linnapallosilla" ja heittivät "plootuja". Yhdessä tyttöjen kanssa
oltiin "polttopallosilla", ja väliin taas innostuttiin "hippasille",
"kuuropiilosille" sekä "näkkisille". Näkkisillä oltaessa oli yksi
"isä-äitinä", jolta toiset kävivät kysymässä:
"Isä-äiti, ammosuu,
pääsenkö mä kyllään?"
Leikin alkaja määrättiin luvuilla. Semmoisia oli esim.:
"Uulon, tuulon, helsinkkoo,
kemelistä, kolomioo,
viijenleppä, vilttikoo,
saarnanseppä, sahti, knihti,
ellermiina, maijamaa,
pukkitauti, porttu pois."
sekä:
"Ipperi, pipperi,
piiraa, päärää,
puppis."
Sananparsia laskee luotolainen niinkuin muukin suomalainen aina
tilaisuuden sattuessa. Niitä voisi vielä kertyä satoja, jos kävisi
kirjalle panemaan. Niitäkin muuan näytteeksi:
"Työ on survanto, työ on jauhanto,
työ seklanto, työ kaikkiappäin. --
Parempi papin vihoisa, kuin sepän vihoisa. --
Suo Jumala vihattavaksi, älä voivoteltavaksi:
kyllä vihattava aina pärjää,
vaan voivoteltava se on surukia. --
Kaipotellen kalansaanti, levitellen lehemänanti. --
Keppi on kolomeen asiaan tarpeen:
herrain komeutta, vanhan ihimisen turva,
pahan ihimisen kuri. --
Ei aseppuuta kokematta oteta. --
Ei tamma niin paljon varsoja tee,
jotta itteltä länget putuaa. --
Akka hakkaa, puolen taittaa.
Kamalapa on kirnua nuolla:
ei ylety kieli, eikä mahu pää. --
Siinä tyhymä toimensa näyttää,
josa ei viisas osaa aatellakkaa. --
Itte kiitän ittiäni,
itte mä tapani tunnen. --
Tulee vanhuus,
niin ei jää kun rusto jälelle."
Luonnonilmiöistä ja ilman ennustamisesta.
Alituisena "meren hengessä" eläjänä, ahkerana merellä liikkujana on
luotolainen tottunut katselemaan merta ja muutakin luontoa avoimin
silmin, ottamaan selkoa luonnonilmiöistä ja niistä vastaisia ilmoja
ennustamaan.
On huomattu, jotta merivesi ei ole kauvan "kohallaan", se nousee
tai laskee. Kesäsydämenä se useasti on enemmän aikaa alallaan, mutta
jos on sade uhkaamassa, niin se laskee, ja sitten taas heti nousee,
"käy vettä noutamasa". Kovasti se nousee "tormien" ja pitkällisten
sateitten edellä. Keväällä jäiden lähdön aikana on merivesi aina hyvin
alhaalla, mutta sitten "kesän päällen" se kevätkesällä nousee. Syksyllä
se on korkealla, mutta taas talven tullen se käypi "verraten hyvin
alhaalle". -- Juhannuksen ja Jaakon välillä meri "kukkii". Se nostaa
silloin kaikenlaista roskaa pinnalle: liivaa, papua, ahvenruohoa ja
kaikenlaista merenryömää, jotta aivan on "krööninä" meri, kun on tyven.
Pois se oksentaa kaikki, edellisenä syksynä hukkuneet ihmisruumiitkin
nousevat ylös. Kun tulee vireä tuuli, niin se ajaa kaikki rantaan.
Jos ei meri niin puhdistaisi itseään, niin ei siihen lopulta mahtuisi
mitään. -- Myrskyjen aikana talvella nousee jäälle rantapuoliin
"luojevettä", jää sitä niinkun "pukkaa" maalle.
Taivaalla on paljon huomioon otettavaa. Talvi-iltoina leimuavat
pohjoistaivaaila komeat _revontulet_, joita luotolainen myös sanoo
"taivaan valakioiksi". Ne syntyvät, kun Ruijan merellä on kova ilma
ja aallot lyövät kallioihin, jotta "suolanen vesi ottaa tommeen
yön pimeyvesä" ja heittää välkkeen pilviin. Kun seisahtuu ja katselee
niitä, niin siitä ne yltyvät ja oikein remahtelevat ja säileet lyövät
taivaan laeile asti. Pakkasiksi ne palaa, mutta kun ne hulmahtelevat
yli taivaan, tulee merituulet.
_Ruskaa_ kun on iltapäivällä, niin se on merituuleksi ja tulee lauhat
ilmat, kun sitä on aamulla, tahtoo tulla sade.
_Vesikaari_ muistuttaa sitä Noan aikuista vesitulvaa. Se ottaa vettä
jostakin, taivaalle imee, ja se tietää sadetta.
Kun _aurinko_ "kahalaa", ei selvästi paista, vähän näkyy, tietää se
sadetta ja nöyrää säätä. Kun taas aurinko "torveilee", ottaa semmoiset
säteet, tietää se nöyrää ilmaa.
_Päivänsappi_ on, kun "aurinko paistaa kasakkoin kansa". Jos se on
edellä, niin se tietää "entistä", jos jälessä, niin "uutista".
Pieni _kuun kehä_ ennustaa isoa nöyrää säätä, mutta iso kehä pientä
nöyrää ilmaa.
Minne käsin _tähti_ lentää, sieltä rupeaa tuulemaan.
Keväällä saavat luotolaiset useasti ihailla maannousua, toisinaan "kun
maat nousee niin, jotta Kellon karitki näkyy." Se on pakkasten edellä.
_Ukkonen_ on jumalallinen voima, Herran voima. Eikä se kärsi, jotta
sitä pilkataan. Kun ukkonen lyöpi valkiaa ja jyrisee, pitää siunata
ja olla hiljaa. Eivät lapset saa silloin telmätä eikä juoksennella.
Jota varemmin keväällä ukkonen "panee", sitä lämpöisempi kesä tulee.
Syksyllä "hiljasin" jos ukkonen jyrähtelee, tulee seuraavana kesänä
hyvä vuosi.
_Yönpimittäjä_ lyödä läväyttelee "pitkät aukeimet" öisin ja myöhäisinä
iltoina, kun kesän valoisat yöt elokuun lopulla alkavat hämärtyä. Sitä
sanotaan yönpimittäjän valkiaksi [Kalevantuli], siitä kun alkavat yöt
sitten pimetä.
_Tuulista_ tiedetään, että
"Itä tuopi talaven, itä kesän,
itä viimeisen tuomion."
"Itä ei heitä ennen tuulemasta
kun sattaa."
"Lännestä ei saja päälle kuuen tiiman."
Kun pohjoisella pauhaa, niin se tietää, että on tulossa pohjatuuli, ja
etelärannan pauhu ennustaa etelätuulta.
_Sumu_ tekee merellä "meripimeän" ja puskeutuu toisinaan maallekin
paksuna hallavana "pöhkänä". "Syksyllä on sumu suveksi, keväällä
talaven jatkoksi."
_Pilviä_ putoaa toisinaan taivaalta ja löydetään kedolta limaisina
kappaleina. Sitä otetaan talteen, ja kun sattuu tulipalo, kierretään
sillä palopaikka ja sitten se viskataan tuleen. Siitä tuli talttuu.
_Lumen_ jos sataa lehdille, tulee pitkä kevät. Jos lumen sataa sulaan
maahan, tulee tautinen vuosi. Jos taas talvella on lunta paljon
oksilla, tulee hyvä ruisvuosi. Keväällä taas jos pelto jo on oraalla,
kun vielä lunta viskaa, tulee sen parempi vuosi. "Kun minkä lumen
huiluttaa äijän ravosta läpi, niin se pyssyy."
_Hallavuotta_ ennustaa:
Kun käki tulee lähelle asuntoa kukkumaan. Samoin, jos käki kukkuu
aikaisin keväällä, sillä se kukkuu:
"Leipää lehteen, hallaa hankeen."
"Kahta hallaa ei ole samana vuonna:
poutaa ja pakkasta."
Muita _ilman ennustuksia_ on luotolaisella, esim:
Kun kajavat ja loukeet lentävät maalla, parkuvat ja istuskelevat
kivillä, tulee "tormi".
Kuovi kun huutaa, se tietää pohjatuulta.
Kun vitsalintu valittaa, tulee nöyrä sää.
Kuikka huutaa pahaa ilmaa.
Kun savu laskeutuu maahan, tulee paha ilma.
Poudaksi sontiainen pörrää, kun se lentää hurraa iltasella.
Kun korppi talvella "klonkkuu", niin se tietää lauhaa ilmaa.
"Pyry pakkasen perästä,
pakkanen pyryn perästä." --
"Vilu varren kasvattaa,
aurinko terän tekee."
Jos minkälaista ilmaa on ylikuulla, niin alakuulla on jo erilaista, kun
täysilleen kuu tulee.
"Västäräkistä vähä kesään,
Pääskysestä ei päivääkään."
Sotatarinoita.
Vanhojen luotolaisten kuulemme vielä haastelevan tarinoita muinaisista
sotatapahtumista.
_Isonvihan_ ajoista on vielä useita kertomuksia ja muistelmia.
Seitsemän vuotta oli isoa vihaa kestänyt, ja ainakin kolmena vuotena
olivat Hailuodon asukkaat olleet paossa. Monet olivat menneet Ruotsin
puolelle Sanskerin kalasaunoille, ja sieltä käsin salaisin puolin
käyneet kotipeltojaan viljelemässä. Muutamat taas olivat kerran olleet
piilossa kotisaarella, eräässä syvässä suurien mäntyjen, korkeiden
töyrien suojaamassa Hyypänmäen rotkossa, jota vieläkin sanotaan
"Pakopirtin rotkoksi". Kerrotaan, että rotko olisi puilla ja turpeilla
taitavasti katettu niin, ettei ulkoa ensinkään huomannut piilopaikkaa.
Venäläiset olivat kulkeneet siitä ylitsekkin ja arvelleet vain:
"tässähän on suo". Lopulta oli kumminkin pakolaiset löydetty ja kaikki
surmattu.
Talven ajankin olivat vainolaiset Luodolla oleskelleet, milloin
missäkin yltäisiänsä tehden. Juntin talossa olivat ottaneet emännän
kiinni ja ripustaneet kodan kattoon ja poltelleet selkää, pakottaakseen
häntä ilmaisemaan, mihin talon tavarat ja rahavarat oli kätketty. Mutta
kun ei emäntä tiennyt sitä sanoa, olivat sentään viimein ottaneet
kurjan alas. Arvaahan sen, millainen hän oli, kun nuotion päällä
oli pidetty. Jonkun ryssän oli kuitenkin tullut emäntää sääli ja
luvannut salaa toisilta, jotta "kunhan kuot mulle sukat, niin minä
sun parannan". Emäntä luvannut ja ryssä nylkenyt koiransa ja pannut
vastanyljetyn nahan emännän selkään palohaavoille. Pian oli selkä
parantunut ja parantaja saanut luvatut sukat.
Haapalassa, joka oli komea talo Kirkkojärven takana, oli talon
miesjoukko, 9 miestä, ollut syömässä, kun venäläinen tuli ja ympäröi
talon. Yksi toisensa jälkeen oli miehet viety ulos ja tapettu. Sitten
käyty etsimään talon rikkauksia, jotta "kyllä kai tällaisesa talosa
pitäisi löytyä".
Perälässä kerrotaan venäläisten surmanneen 20 miestä, ja Kujalan
pirtissä oli myös koko joukko tavattu tapettuna.
Talvella olivat venäläiset hiihdellen etsineet pakolaisia metsistä.
Kerran hiihdeliyt Ruohokarin kurkulla koko joukko. Pari miestä ollut
etempänä toisista etsikkomatkalla ja nähneet, kun Juntti hiihtää
kahnutti Liisan, ämmänsä kanssa. Lähteneet niitä takaa ajamaan ryssät,
ja toinen, parempi hiihtäjä, jo saavuttanutkin ja paljaalla miekalla
tavoitellut. Silloin Juntti kääntynyt takaisin ja sommallaan survaissut
ryssän suin päin lumihankeen.
Helposti ryssä keikahtanutkin, kun sukset olivat kannantakaisilla
jalkoihin kiinnitetyt, miekkansakkin siinä hätäkässä pudottanut.
Juntti, kun oli ryssää hangessa pitänyt, oli sanonut Liisalle: "Liisa,
Liisa, pistä tuota s--naa silimään!" Ryssä hätäillyt: "älä silimään
pistä, älä silimään pistä!" Mutta Liisa oli ryssän omalla miekalla
pistänyt hänet kuoliaaksi. Samalla tavalla olivat toisenkin takaa-ajajan
nutistaneet ja sitten kiireen kyytiä lähteneet hiihtämään.
Luodolla olivat venäläiset tappaneet ja syöneet kaikki lehmät, yhden
toisensa jälkeen. Lopulta vain yksi ainoa lehmä enää ollut koko
saarella, kaikkein nurkimmaisessa talossa, Äyrään takana Luukkaan
Paavolla. Itse oli talonväki sen "kluvunnut" ja syönyt, ennenkuin
venäläinen sitä ehti ryöstää.
Kirkonkellot kerrotaan upotetun Kirkkojärveen, ja siellä ne ovat
vieläkin. Ei ole järvi antanut niitä ilmi, vaikka on etsitty.
Paljon oli Luodolla jäänyt tiloja autioiksi ison vihan aikana, kun
eläjät olivat paenneet, mikä minnekkin, ja monet jääneet sille tielle,
monet taas saaneet surmansa kotitanhuvilla. Nämä autiotilat olivat
joutuneet kruununmaiksi ja niitä oli saanut sitten viljellä, kuka
vain oli halunnut. Ja olivat niihin myöhemmin hankkineet ja saaneet
perintökirjatkin.
_Suomen sodan_ ajoilta on myös tarinoita. Siikajoen Pietolasta olivat
venäläiset talvella tulleet "tikkatietä" Luotoon. Pappilaan olivat
ensiksi menneet, nälkäisinä kuin sudet. Hentun Riitta Maija oli silloin
ollut pappilassa piikana ja se oli kertonut, jotta yhtäkkiä tullut
kartanolle Venäjän sota-armeija. Heti menneet navettaan, vaikka Maija
sanonut; "ei sinne saa mennä!" Mutta ne työntäneet hänet syrjään ja
menneet vain ja ottaneet navetasta lehmän ja "hajottaneet sen siihen
paikkaan". Sotamiehet ottaneet suolet ja vetäneet niitä kouransa
läpi, "noin vain", ja alkaneet paikalla syödä. Herrat olivat lihoja
"puolustaneet" itselleen, vaikka "huonolle siivolle olivat lihatkin
jääneet. Eihän sitä näläkäinen katto."
Muuta mainittavaa eivät olleet venäläiset silloin tehneet. Viinaa
vain siellä täällä tahtoneet. Muutamaankin taloon olivat tulleet ja
tahtoneet, jotta "viinuskii"! Mutta eukko oli lyönyt ronkkaansa, jotta
"ei oo!" Ja sillä hyvällä ne menneet taas pois.
Ruotsin sotajoukkokin oli Hailuodossa käynyt, Väntelän talossa
olleet yötä, "Linsporan" joukko. Oli ollut pirtti täynnä miehiä, kun
palvelustyttö, "isäni äiti", tuli toiselta puolelta pihaa nukkumasta.
Jokaisen isomman talon oven päälle oli se Ruotsin sotapäällikkö
kirjoittanut, jotta "Linspora mars! Linspora mars!" Kahteen kertaan oli
kirjoittanut. Venäläiset kun olivat sitten nähneet sen kirjoituksen,
olivat jättäneet sen talon ja muut kanssa. Ne olivat ajaneet takaa sitä
"Linsporaa".
Askerin talon lähellä "Sotamännyn" luona oli sitten ollut yhteenotto,
"soittu, jott' oli niitä pääherrojakin muutama ammuttu". Ruotsalaisten
päällikkö oli sanonut ennen tappelua väelleen, jotta "tänäpäivänä
taitaa koira meitä pureskella". Tappelun aikana oli hän noussut
veräjälle katsomaan taistelun menoa, ja siihen oli hän ammuttu. Häneen
kyllä ei ollut tavallinen lyijykuula pystynytkään. Oli viimein keksinyt
joku hopeanapin ja ampunut ja satuttanut. Se lienee jäänyt sitten
siihen se koko "vastaan otto Ruottin puolesta". Mainittu "Sotamänty"
on vielä pystyssä Askerin talon luona. Se on vahva lakkapää petäjä,
yksinäinen aidanvieren seisoja, rosokylkinen, paksukuorinen. Monet
syvät rosot näyttävät syntyneen siten, että on yritetty kaivaa petäjään
ammutuita kuulia. Muuten on petäjän annettu seisoa rauhassa, vanhana
muistona.
Jotkut kertovat, että "Sotamännyn" luona olisi pikku vihan aikana ollut
tappelu "ja venäläiset hävesivät kovasti siinä".
Tuoreimmat muistot ovat tietysti "enkesmannikesästä" eli
englantilaisten käynnistä Pohjanlahden perillä Itämaisen sodan aikana.
Monet Luodon nykyiset vanhat ovat silloin jo parasta nuoruuttaan
eläneet. Kahtenakin kesänä liikkui "enkesmanni" näillä main, oli kaksi
"enkesmannikesää". Ensi kesänä
"vuonna tuhat kaheksansattaa
neljä kuuttakymmentä,
kesäkuusa kuluneesa,
ensipäivän iltpuolla,
tuli tänne tuorustaina,
ennen helluntain pyhiä",
kuten kertoo tapauksesta eräs luotolainen "runoilija". Jo edeltäkäsin
kuultiin sen käyneen Raahessa, jotta tiedettiin Luotoonkin odottaa.
Ja pelättiin sangen kovasti. [Kellotapulissa on erääseen pylvääseen
leikattu: "1854 K:an esivallan käskystä vartioitiin täällä vihollisen
nimittäin enkesmannin ja frankriikin laivaston maalle tuloa". Joku
vartija kai aikansa kuluksi puukkoaan käytellyt.]