suojeltava trulleilta ja muilta pahoilta, silloin oli myös kellokkaalle
kello kaulaan ripustettava. Lauvantaina jo valkealla päivällä toi
emäntä aitasta lehmänkellon pirttiin, kääri hameeseensa ja pani uunin
korvalle lämpenemään. [Toiset asettivat kellon pirtin pöydälle.] Illalla
vielä viime töikseen kävi emäntä kiertämässä navetan, toisinaan koko
kartanonkin. Kuppi, jossa oli tulisia hiiliä, oli hänellä helmassa,
ja kaksi kertaa kulki emäntä myötäpäivään, kerran vastapäivään. Siten
säästyi karja "mavon panolta". Muutamat kiersivät navetan rautakangissa
jo kiiristuorstai-iltana sekä toisen kerran lauvantai-iltana. Joskus
toimitti itse isäntä kiertämisen sekä navetan että tallin ympäri.
Ja navetta lukittiin lujasti, etteivät trullit pääsisi. Aamulla ani
varhain, ennenkuin aurinkokaan oli noussut, otti emäntä kellon, pani
sen sisään "traasun", jossa oli madonkettä ja ampiaispesää sekä lähti,
kello vyöliinassaan, kiertämään navettaa, kuten illallakin. Sitten meni
navettaan ja ripusti kellon, kun oli tukon siitä ottanut pois, lehmän
kaulaan. Osan laskiaisvihkoa sekä -rieskaa emäntä myös samalla kertaa
antoi lehmille. Kun talon muu väki aamulla heräsi ja meni ulos, sai se
kuulla navetasta tuttua kellon kalkahtelua.
Pääsiäisöinä oli trullien viimeinen liikunta-aika, ja ahkerin
liikunta-aika. Varsinkin pääsiäistä vastaan yöllä ne uutterasti
kulkivat, kävivät naapurien navetoissa ja leikkelivät lampaista,
varsinkin kellolampaasta, villoja otsasta sekä muualtakin. Joskus
silpaisivat korvankin poikki, joskus lehmääkin leikkelivät. Ennen
vanhaan oli ollut oikein _lentotrullejakin_, jotka yhtenä yönä olivat
lentää viheltäneet monet pitäjät. Niinpä oli kerran Luodolla muuan
päivän noustessa haikaillut:
"Voi päiviäni, kun päivä nousi!
Salot, Kempeleet vielä käymättä,
Kemit, Olhavat vasta kuljettuna,
ja Limingan keolle kenkäni jäi,
ja Luovosa jo päivä nousi."
Paitsi lentämällä, olivat ne vanhan ajan trullit liikkuneet myös
lehmällä ratsastaen, navetasta ottaneet lehmän ja sillä ajaneet. Ja
hädän tullen olivat ne osanneet muuttaa muotoansa. Muuankin oli,
navetassa kun kähmi ja talon emäntä sattui tulemaan, tekeytynyt
tadikoksi. Emäntä oudolta tadikolta siepannut toisen haaran poikki.
Samalla oli naapurin emännältä jalka katkennut, ja sitä hän saanut
sitten elämänsä nilkuttaa.
Pääsiäisöinä käytiin vielä trulleja kuuntelemassa. Ja pääsiäisaamulla,
ennenkuin päivä nousi, käytiin _ennustuksia kuulemassa_. Silloin
saatiin kuulla, missä päin ensi aikoina tulee kuolemia tapahtumaan.
Sielläpäin näet paukuteltiin, niinkuin olisi lautoja romisteltu. "Ne
paukuttelee niitä kuoleman ilimoituksia. Ne ittestään ilimoitettiin."
Kirkossa voi pääsiäisaamuna nähdä "joutavaa väkiä". Piti vain heti, kun
ovet oli avattu, ennen muita ehtiä kirkkoon ja perästä kirkkoa vasemman
kainalon alatse katsoa oveen päin. Silloin näki niitä, mutta heti kun
kello soi, ne katosivat.
Pääsiäisyönä katsoivat tytöt _onnenpeiliin_. Pantiin kaksi peiliä
vastakkain ja kynttilät kahden puolen ja katsottiin peiliin ja nähtiin
siellä vastainen sulhanen. Vielä kokeilivat tytöt siten, että asettivat
halon yöksi puurantteelle lumeen, jotta se oli juuri näkyvissä, ja
halolle kolme lastua, kullakin oma merkityksensä: häät, sairaus,
kuolema. Mika lastu siitä yöllä katosi, sitä oli odotettavana, mitä se
oli merkinnyt.
_Suvipäivät_, taikka paremmin niiden väliset yöt, _suviyöt_, olivat
myös vanhan kansan merkkiaikoja. Niitä oli kahdet, ensin _Julius,
Justiinus ja Tipurttus_, sitten _Yrjänä, Alperttiina ja Markus_.
Tiedettiin: "jos suviyöt pakastaa, niin pakastaa joka yölle yheksän
yötä, vaikka sitten keskellä kesää, jos ei ennen". Ja "Tipurttina
pitäisi olla nöyrä suvisää, sitten tulisi hyvä kesä". -- Jotkut vanhat
puhuivat ennen 9:stä suviyöstä.
_Valpurina_ kävivät tietäjät aamulla varhain lähteestä taikka
"läheojasta" [semmoinen oja on esim. Päätalon luona Ojakylässä, se
alkaa "viijestä suonesta kankaalla ja ne suonet saavat alakunsa
Joortanista"] ottamassa Valpurivettä. Se oli "siunaavaa vettä" ja
sillä monet viat ja taudit pestiin pois. Vettä ottaessa piti heittää
ojaan uhriksi joku pikku raha, ja kun vedellä pestiin, sanottiin m.m.:
"Vesi vanhin veljeksistä,
tuli nuorin tyttäristä,
mätäs maista, paju puista."
Tärkeä oli myös se päivä, jolloin keväällä _karja ensikerran laitumelle
laskettiin_. Lehmille syötettiin laskiaisvihkoa ja -rieskaa ja
lehmäin turpaan pyyhkäistiin tervaa sekä tehtiin tervaristi oikealle
ronkalle ja häntäjouhia leikattiin lyhemmiksi. Navetan kynnysalle
turpeen peittoon asetettiin haahlat, aitan avaimia ja viikate, joskus
keritsimet ja rautakankikin. Ulkopuolelle kynnystä pantiin, niinikään
turpeen alle, tulisia kekäleitä. Siitä sitten lehmät laskettiin ulos.
Toisinaan asettui emäntä seisomaan tikapuille navetan oven yläpuolelle
lehmäin ulos käydessä. Ulos laskettaessa sanottiin:
"Mettä kylmä maataksenne,
koti lämmin tullaksenne!"
Illalla kun paimen toi lehmät metsästä, annettiin niille tuliaisiksi
suoloilla ja jauhoilla höystettyjä kotavesiä. Samalla toimitettiin
_paimenen valo_. Oli varattu "lämpymät vesimuurit" ja paimen piti saada
valetuksi, ja paimen taas puolestaan yritti valajiaan kastella. Jopa
tuli valaminen lopulta niin äkäiseksi, että vähän ajan päästä oli koko
talon väki saanut keväisen kasteensa. Tätä aavistaen olikin yksi ja
toinen pukenut päälleen huonot vaatteet odotellessaan paimenen tuloa.
Eikä siitä kastumisesta suuttua saatettu. Mitä kovemmat valajaiset
toimitettiin, sitä paremmin lehmät "koko vuojen ajan" lypsivät.
_Erkki_ ja _Urpaanus_ olivat nekin merkkipäiviä. Vanhoilta oli opittu:
"Urpaanus paita päällä,
Erkki turjus turkki päällä",
sekä:
"Kylymä Erkki, hyvä merkki,
lämmin Erkki, paha merkki."
_Helatuorustaista_ tiedetään, jotta "se on niin iso juhula, ettei maan
ruohokaan kasva".
_Helluntai_ oli hupainen kesäjuhla, ja silloin pantiin toimeen "niitä
kaikkein mahtavimpia tansseja", kutsuttiin paraimpia pelimanneja
soittamaan. Pojat kun menivät tanssipirttiin, niin komensivat:
"pelimannit peräseinälle ja purppuri ylös!"
_Kylvöpäivä_, jolloin ohran siementä ruvettiin peltoon panemaan,
oli myöskin tärkeä päivä. Isäntä, kun aitan laarista mittasi viljaa
säkkeihin, löysi jyväin seasta emännän kätkemän joululimpun,
_kylvölimpun_, piteli sitä ja arveli: "kunhan saataisiin taas tämmöistä
eloa nykki!" -- "Olihan se semmosta pyyvön tapaista jumalalta." Leipä
jaettiin koko talon väelle, samoin juusto sekä makkara, joita emäntä
myös oli jouluvaroista aitan laarissa säilyttänyt. Siitä "siunaus
paremmin koitti kylyvöille".
_Juhannus_ oli valoisan kesän valoisa juhla. Siksi aina tavattiin
kirkkokin pestä ja puhdistaa. Viime kesänä ripille lasketut nuoret,
sekä pojat ja tytöt, toimittivat pesun lukkarin valvonnalla.
Juhannuksena tavallisesti laskettiin rippilapset ensikerran
ehtoolliselle. -- Juhannuksen ruokalajeihin kuului _makia juusto_
ja paistetut kalat, jästileipä ja voi. Makea juusto tehtiin vasta
lypsetystä maidosta, siivilöitiin sitä pataan, kiehautettiin ja
"makovedellä" kokkareihin juoksutettiin.
Kesäjuhlan kunniaksi tuotiin _koivu_, vankka suuri lehtevä koivu
keskelle pihamaata ja koivuun laittelivat nuoret naiset "korioja
huiveja" koristeiksi. Tehtiin myös pienistä koivuista pihamaalle
_lehtimaja_.
Nuoret valvoivat koko juhannusyön. Pojat löivät palloa kylän kentällä,
jotta kangas kumisi, ja tytöt tuonnempana juoksivat "enkkaa", että
kirjavat vaatteet vilkkuivat. Mutta illan kuluessa kävivät tytöt
kaikessa hiljaisuudessa "rukiin olokia sitomasa". Leikattiin kolme
samasta juuresta kasvanutta kolmisolmuista kortta poikki yhden
tasaisiksi, ja sidottiin yhteen _punainen_, toiseen _krööni_,
kolmanteen _musta_ lanka. Aamulla käytiin katsomassa, minkä langan ruis
oli yöllä pisimmäksi "kasonnut". Punainen tiesi iloa, vihreä häitä ja
musta kuolemaa. [Toiset sitoivat 4 lankaa, jotka merkitsivät: valkea
kuolemaa, punainen iloa, vihreä häitä ja musta murhetta.]
"Ei tähkätöintä Juhannusta
elikkä hiljastuu vuojentulo",
olivat vanhat panneet merkille. Samoin myös sen olivat merkinneet, että
"juhannussatteet ne tulee ja niitä on aina peljätty".
Juhannuksen jälkeen oli sitten _Pietarinpäivä_, joka oli nauriin
kylvöpäivä. Silloin naiset, koreisiin vaatteisiin puettuina, kävivät
nauriin peltoon heittämässä.
_Jaako_ oli heinäkuun merkkipäivä. Silloin heinätyö piti olla
paraassa käynnissään. Jaakonpäivä-viikko oli hauska "Santos-viikko".
Silloin aina tavattiin olla Santosen niemellä heinänteossa, kaikki
ne, joilla vain siellä niittyä oli. Siellä kun oli silloin hauskaa.
Päivät kun kovasti raadettiin, niin yöllä sitten nuoret ajelivat
pitkin meren niittyrantoja toisen ladolta toisen ladolle, kotukselta
kotukselle. Kuka laski kärryillä, jotta ranta pomisi, kuka taas
ratsain selkähevosella päästeli. Ja tyttöjä kasattiin rattaat täyteen,
ja ratsumiehet ottivat niitä taakseenkin hevosen selkään istumaan.
"Käyväänpä Kellosakin!" huudettiin, ja annettiin mennä kellolaisten
niittykotuksille. Sieltä taas lisäjoukon kanssa tultiin takaisin ja
mentiin toisaalle. Vanhat miehet hääräilivät hevosten kanssa rannalla.
Semmoista se oli, kun oli "Santosen markkinat", kun Santosen niittyä
ennen tehtiin. Päivät heinätyössä heiluttiin, yöt ajella huristeltiin.
_Lauri_ ja _Perttuli_ olivat syksypuolen merkkipäiviä. Vanhat sanoivat:
"Laurilta laumaan,
Perttulilta peräti pois."
Sekä:
"Perttulina pellolle kuhilas."
"Jos ei jouvu Perttulina pellolle,
niin ei se jouvukkaan."
Varsinkin Perttuli jo henki synkkää syksyä:
"Ei halla havosta lähe,
eikä kaste varjosta varise
päivän Perttulin perästä."
Pahoja ja peljättäviä ovat aina olleet Laurin hallat. "Ne kylymät, ne
tahtoo aina Laurilla rattastaa", sanottiin, sekä: "Jos Jumala vain
Laurin aikana varoisi, niin siemenet ne saataisiin. Jälkeen Laurin
alkaa pelto jo kestää. Se tulee niinkuin turkki päällen."
Ennen Perttulia piti jo ruis tulla maahan. "Rukiinteon" paras aika oli
_Samulinpäivä_.
Kun _heinänteko_ saatiin loppuun, antoi emäntä väelle _hankojuustot_,
ja viimeisenä _leikkuupäivänä_ keitettiin ja syötiin _sirppipuuro_,
maitopuuro ohraryyneistä.
Syyskuussa oli _Mooseksenpäivä_. Siihen asti oli paraat kesän
kalasaaliit saatu Ruotsin rannoilta ja ulkokrunneilta. Siitä alkaen
rupesivat kalamiehet kotirannoille palajamaan.
_Mikkeli_, "Luovon markkinapäivä", syys- ja lokakuun rajamailla,
oli kesätöitten päättymispäivä. Silloin piti riihet olla puituna,
kesänannit aittoihin korjattuina. Hevoset tuotiin ulkoniityiltä
kotivainioille ja saurojen ympäriltä purettiin aidat pois.
Mikkelin aattoiltana vei emäntä olkikuvon navetan takaoven taakse
poikittain. Aamulla se sitten jaettiin karjalle, että se talvella
paremmin tyytyisi olkiin.
Viimeinen riihipäivä, _riihinpuinnin loppiaiset_, oli myös merkkipäivä.
Silloin riihi puhdistettiin, oikein kostealla vihdalla enimmät noet ja
pölyt seiniltä pyyhittiin. Mutta yksi ohralyhde jätettiin puimatta,
seinään vähän latvaa roiskittiin, "lalavattiin", ja nostettiin lyhde
nurkkaan riihen peräparsille. Lyhdettä nimitettiin _ämmänlyhteeksi_,
ja se jätettiin riihen haltialle, _riihenämmälle eli riihimuorille
joululyhteeksi_. Sanottiin: "siin' on riihimuorille joulueine!" -- Oli
myös viimeisenä riihipäivänä tapana yrittää repiä toisiltaan vaatteet,
"riihiryysyt" rikki, ja "se oli koko kaplakkaa se".
Mikkeliltä alkoi teurastusaika, lampaat kun olivat kotona eikä
lehmiäkään enään niin kauvas laskettu. "Lahtausta" sitten riitti
Kekriin ja ylikin, miten kullekin sopi. Perjantaina ei saanut lahdata,
"kun se on Vapahtaja perjantaina kärsinyt". Ei myöskään maanantaina
teurastusta toimitettu.
Kekriä on entisaikaan pidetty suurena ja tärkeänä juhlana. Vieläkin
muistelevat vanhojen sanoja:
"Ei aina Kekriä kestä,
eikä aina tupia pestä.
Ei aina röyky,
eikä aina möyky,
eikä aina viina pikarista läiky."
Huoneet oli pesty, lammas lahdattu ja tuoretta lihaa syöty.
"Karittainen lammas olis niijen pitänyt tappaa kekripaistiksi.
On uhrattu lammas ja syöty lihaa ja velli keitetty. Olisiko niin
huonua mökkiä ollut, josa ei Kekrinä paistia ja lihavelliä". Entisen
karjanjuhlan muistoa on vielä se, että tavataan Kekrinä ottaa kello
lehmän kaulasta. Vanha sääntö määrääkin:
"Kekrinä naulaan,
pääsiäissä kaulaan."
Kekrinä nuoret myös pitivät "kekritansseja".
Kekri oli jo myöhäisen synkän syksyn juhla. Lyhyet olivat päivät jo
silloin ja yöt pitkät ja pimeät, ja yhä vain yöt jatkuivat, päivät
lyhenivät, tuli syksy synkemmäksi. Pisimmillään sanottiin yön olevan
Annan päivän tienoissa. Vanhat tiesivät:
"On yötä vyörytellä
Annan päivän aikana;
Kolomasti kukko orrelta putuaa."
Silloin ei ollut paljon muuta kuin kaksi pimeää yhdessä, vähän vain
harmaata päivää välissä. Mutta silloin jo taas olikin odotettu joulu,
pimeitten päivien valonjuhla lähellä, jolloin taas valon valtakin
rupesi voitolle pääsemään.
Häätapoja.
Tärkeä juhlatilaisuus oli häidenvietto, jolloin kaksi nuorta liitettiin
yhteen toivorikasta tulevaisuutta yhdessä taivaltamaan. Se oli
ilonjuhla, tanssien ja soittaen vietettävä riemunhetki.
Tavallisesti olivat naimisiin menijät siinä 20-25 välillä ijältään,
joskus harvoin oli morsian 18-19 vuotias.
Omalta Luodolta sitä useimmiten oma löydettiin, vain harvoin
hairahduttiin mantereelta etsimään. Jokunen emäntä vaan on Putaalta
tuotu, taikka Lumijoelta, tai Siikajoelta, Salosta, taikka Kellosta.
Mutta niinpä onkin sitten aikain kuluessa saaren vähälukuinen (2,389)
väestö seulottu ja sekoiteltu niin, että melkein kaikki ovat tavalla
taikka toisella keskenään sukua ja suvun sukua.
Tutustuminen oli alettu leikeissä, tansseissa, työmailla ja milloin
missäkin. Ja entiseen aikaan olivat myös pojat ahkeria "yöjalasa"
kävijöitä, kulkivat "friijaamasa". Tytöt kun kesäisin makasivat
aitoissa ja niissä entisissä "konkiluhdeissa", joissa oli kuonokin
edessä, niin pojat siellä kävivät iltasin ja öisin "praakaamasa". Siinä
sitten tutustuttiin ja liitot laadittiin. Laittoi poika kullalleen
"kolomivanteiset kraveerilaitaiset" kultasormukset, -- näet "kulta se
olla pitää, ei saa muulla vihkiä kuin kullalla taikka vittarenkaalla"
-- pari-, kolmekymmenmarkkaiset silkkihuivit ja vielä hopeapikarit.
"Varkain" muilta antoi kihlat ja tyttö ne arkkuunsa kätki. Oli kyllä
muuan sulhaskokelas kihlojaan antanut muiden nähden, vieläpä pitänyt
"puheenkin", jotta "kuule sinä, Kaija! Min' oon tuonu sulle kihilat
nyt. Mutta pane, rakkaani, rakkaus syämes loukkoon, niinkuin nämä
kihilat panet arkkus loukkoon!"
Kävi poika sitten puhemiehineen tytön "vanhuksilta" kysymässä, jotta
"saako?", ja kun vanhemmat lupasivat ja saapuville kutsuttu tyttökin
antoi luvan, kävi poika puhemiehen kanssa lauvantaina pappilassa
kuulutuksille panettamassa. Aina ei kyllä ollut asia niin edeltäkäsin
valmistettu, että olisi näin yksinkertaisesti mennyt. Olipa eräänkin
kosijan pitänyt puhemiestään hoputtaa: "puhu, puhu, kylläs tiijät! En
oo juoppo enkä kylänkävijä, mutta rakastaakseni aivan otan".
Ja pyhänä kuulutettiin, nostettiin nuori pari "toisesta jalasta
kirkonkattoon", ja siitä ilosta oli morsiamen kotona illalla
_kratulit_. Tuttuja kutsuttiin, viinaa tarjottiin ja tanssittiin.
Toisena sunnuntaina "nostettiin toinenkin jalaka kirkonkattoon"
ja illalla vietiin morsian yrkämiehen taloon ja siellä pidettiin
_kratulatsuunit_. Taas tanssittiin ja otettiin viinaryyppyjä, ja
anoppimuori antoi morsiamelle lahjaksi moniaita nauloja villoja ja
"anoppifaari" jonkun verran rahaa. Kolmantena pyhänä sitten nuoret
"puottaa kolautettiin kirkon katosta alas", ja samaan "kolaukseen"
yhtyivät muutamat sanankuulijatkin joko jalalla kopsauttaen tai kirjan
laattiaan pudottaen.
"Oois, sin' oot nyt varesten valtakunnas, korpin valtakuntaan olet
menosa", kiusoteltiin tämän jälkeen morsianta.
Alkoi siitä morsiamelle työ. Kävi hän ensin _morsianveroilla_,
kerjäämässä apua naisseuralaisen, _kaasin_, kera. "Me nyt haemma tälle
nuorelle morsiamelle varustusvärkkiä", pyyteli kaasi, ja sai villoja,
pellavia, vaatekipenettä, kruusikuppeja, rahaa ja muuta. Sitten alkoi
lahjain laittaminen sekä muutenkin miehelään menon valmistaminen.
Lahjoja ei kyllä kovin tavattomasti tarvinnut laitella: anoppimuorille
ja -faarille, kummallekin paita ja nenäliina, sulhasen veljille sukat
ja nenäliina, "systereille" huivi ja nenäliina. Sitten vielä papille ja
papin rouvalle sukat, samoin puhemiehelle ja puhemiehen muorille. Jos
oli kovin kiire, kutsui morsian naapurien tyttöjä auttelemaan, yhdessä
sitte iltasilla kudottiin ja ommeltiin.
Häät laitettiin, konsa jouduttiin. Sulhasen kotona ne pidettiin. Siellä
olutta tehtiin, leipää leivottiin, teurastettiin ja kylän paras kokki
kutsuttiin ruokaa laittelemaan. Laattiat pestiin, seinät puhdistettiin,
katto havuttiin ja peräseinälle asetettiin suuret peilit. "Kuttujat",
nuoria sukulaismiehiä, kävivät ympäri kylää sukulaisissa ja tuttavissa
kutsuen: "Terveisiä -- sen ja sen -- isännältä ja emännältä,
yrkämieheltä ja morsiamelta ja koko talonväeltä, että teettä nyt niin
hyvin ja tuletta viettämään heijän kunniapäiväänsä, -- silloin ja
silloin -- tuletta puoliselle ja sitten iltaselle."
Häät alettiin tavallisesti perjantaina. Muutamaa päivää ennen kävi
sulhanen noutamassa morsiamen häätaloon.
Yöllä useinkin saapuivat, morsian kohta kaikkine kapistuksineen,
_vaatearkkuineen_, "makauksineen", lahjoineen. Vaatearkku
sisälsi m.m. kamplottihameita, poomesängihameita, piikkohameita,
lammasnahkaturkin, pelsin, sukkia, vanttuita, huiveja, paitoja,
ompelutarpeita. Sänkyvaatteita oli verkatäkki, villaraanu,
lammasnahka "feltit", tyynyt ja rydinpää-polsterit. Aamulla jakoi
morsian talonväelle ryypyt ja juusto-osat sekä heille aikomansa lahjat.
Sitten kävi hän myös häävalmistuksia hommaamaan.
Hääpäivän aattoiltana lähettelivät hyvät naapurit häätaloon voita ja
maitoa.
Puolissa päivin alettiin häät. Sillä aikaa kun pappia oltiin
noutamassa, laittoi _hankittija_ -- Nuurkreenin Johanna oli ennen
tavallisesti hankitsijana ja hänen sisarensa Lotta _kokkina_
[sisarukset olivat Luodon entisen nimismiehen, Nordgrenin tyttäriä]
-- morsiamen valmiiksi. Omat mustat vaatteet oli morsiamella päällä,
mutta muut koreudet laittoi hankitsija. Asetti päähän korean
"klittermessingistä" tehdyn, tekokukilla ja vaatteilla ja neljällä
mustalla "plyymillä" koristellun _päävärkin_ sekä sen päälle vielä
koreamman _kruunun_, jossa oli messinkilangasta "rinki" ja "kroonista"
silkistä "plajit". [Raskaana oleva morsian ei saanut panna kruunua
päähänsä. Jos pani, niin hän "tervasi kirkon" ja sai maksaa "kirkon
tervaamisesta".] Kaulaan pantiin valkea _kraki_ sekä "komioita"
_helmejä_, vyölle sidottiin _sertti_, pitkä valkea pari tuumaa
leveä silkkisuikale, päät taakse riippumaan. Yrkämies myös pukeusi
paraimpiinsa. Istuivat sitten valmiina odotellen pappia, hääväen
näkyviin eivät saaneet tulla.
_Vihkimätooli_ laitettiin keskelle pirttiä, joku krenkku pantiin
laattialle ja polsteri päälle ja vielä "hyvin korea" lakana peitoksi
taikka "silkkisaletti".
Kävi sitten puhemies ilmoittamassa ja yrkämies toi morsianta vihille
ja takana kulki morsiamen äiti sekä puhemies. Äiti koetti pysytellä
lähellä tytärtään, etteivät väliin pahat pääsisi. Vihittäessä seisoi
nuoren parin vieressä kaksi tai neljä _morsianpiikaa_ sekä yhtä monta
_yrjäntrenkiä_, kannattaen heidän päällään _kattona_ isoa silkkihuivia.
Vihillä oltaessa piti morsiamen ja sulhasen olla hyvin lähekkäin,
jotteivät kirot päässeet väliin. Heti kun vihiltä oli päästy ja
sulhanen morsiamen pois taluttanut, ottivat morsianpiiat ja kiireesti
juoksuttivat pois vihkimäpallin laitteineen. Sitten morsian vast'edes
sukkelammin oli selviytyvä "lapsen saaliista".
Vihkimistoimituksen päätyttyä tarjottiin ruokaa. Isoissa häissä oli
useammat pöydät. Peräpöydän paraimmalla paikalla istui pappi ja hänen
vieressään yrkämies morsiamineen, sitten papinrouva. Toisella puolella
pappia istui puhemies ja muut arvohenkilöt. Eeskäyvät kantoivat pöytiin
kaikenlaisia pitoruokia. Ensin oli kalapottuja, sitten keitettyä
lihaa, "pöystiä" sekä "fiskuja" ja "rusinasoppaa", sitten paistilihaa,
sitten kryynipuuroa ja muuta. Viimeksi annettiin "torttuja".
Peräpöytään vietiin parempia "halamoonitorttuja", mutta sivupöytiin
vain "knyytytorttuja". Viinaa oli pöydällä monta pulloa. Niistä aina
joka ruokalajille maistettiin. Oli pöydällä vielä lautanen, jolle,
kuka tahtoi, sai panna rahaa nuorelle parille. Puulautaset olivat
ennen pitopöydässäkin, tammiset "taltrikit" ja puulusikat ja puukupit.
Veitsiä ja kahveleita ei ollut, veitsen sai, kuka tarvitsi, vetää
tupestaan.
"Sitten alettiin lykkään fiulua". Ensin tanssittiin _hääpeli_ eli
_hääpolska_. "Se oli niin komia peli, ja sillä morsian otettiin
laattialle." Puhemies se ensin tanssautti morsianta, sitten
yrjäntrengit, sitten vasta yrkä, sitten kuka tahansa. Tanssautti
anoppifaarikin morsianta ja oikein etunenässä, innostuipa itse pappikin
hääpolskan sävelistä ja jonkun kerran morsianta polskan tahdissa
pyöräytteli. Tanssittiin sitten muitakin polskia: _leiposta, varpusta,
vesikesää ja sian maatapanua_. Leiponen oli myös kaunis peli, "se
pelasi niin mutkin kuin leiponen taivaalla, liritteli". Varpunen
niinikään oli oikein sievä peli, ja se alettiin, jotta
"Varo sinä, varpusrukka,
ettes tulis hukkaan!"
Mutta vesikesä oli "niin pitkäsivusta, semmosta jötkötystä, vaan
tanssattiin sitä sentään, jotta rahka päästä kävi". Ja sian maatapano
oli myös ikävää, "piti niin harvaan polokia tahtia". Myöhemmin
opittiin tanssimaan valssejakin: _hoppavalssia_ ja _oikiaa valssia_.
Hoppavalssissa mentiin ympäri ja tanssittiin tasakäpälässä vastakkain
kuin "kaksi kukkua, sitä vaille, jott'ei pää kattoon kolokkunut".
Mutta oikeaa valssia "mennä hipsutettiin varpailla niin sievästi".
Tanssittiin myös _morsiusrinkiä_, johon otti osaa niin paljo kuin vain
mahtui, pari paria oli aina sisässä tanssimassa. Sulhanen ja morsian
olivat ensi parina.
Soittaja, _pelimanni_, pani parastaan. Isoissa häissä oli kaksikin
soittajaa. Pirtin peräpuolessa ne viuluaan vetivät, ja "se oli
hyvä ihiminen, joka vietiin pelimannien nokan eteen tanssaamaan".
_Veesevältti_ oli useasti soittajana, varsinkin silloin kuin hänen
eukkonsa, Elsa oli hankitsijana. Taitavia soittajia olivat _Perälän_
veljekset, _Kustu ja Matti_. Kustu oli miltei parempi soittaja, mutta
Matti oli innokkaampi, veteli vielä vanhanakin. Sitten soittelivat myös
_Virpin Iikka_ ja _Kujalan Matti_. Virpin Iikka, "sehän se oli hyvä
pelimanni". Kujalan Matti ei viitsinyt enää vanhana soitella. _Asukkaan
Jaako_, kraatari, oli myös hyvä soittaja. Hän ei asunut missään, kulki
ympäri kylää vain ja ompeli ja soitteli. "Kun ryypyn sai, niin se itki,
niin, niin se itki ja sitten taas nauroi ja taas itki ja kysyi, jotta
pelaanko ma leiposta, vai vesikesää, vai varpusta? Sitten se soitti
oikein komiasti." Mutta _Taskis-Heikki_ ei osannut pelata muuta kuin:
"jakkara kaatuu, jakkara kaatuu, kaatuu, kaatuu, kaaatuu", joka oli
hänen polskaansa. Ja _Nikun Juuso_ myös yritteli soitella, mutta siitä
tuli vain:
"Kikkeri käärää,
kikkeri, kikkeri, käärää."
Kun pyydettiin jotakin muuta, niin tuli:
"Tinttu rintun tanttu,
pojat, ryyppy tänne!"
Kun ei sekään kelvannut, niin:
"Tenttu teenua nyt,
vieläkö parempata nyt?"
Sanottiinkin: "yksinkertaista, kuin Nikun Juuson peli".
Nyt ei enää Hailuodossa viululla häissä soitella. Kuolleet ovat entiset
soittajat. Vain yksi mies, 50-vuotias suutari Kyrölä, hänkään ei
luotolaisia syntyisin, osaa viululla vanhoja hääsäveleitä soitella.