kerta. Ja se oli _kloorin_ keittämistä se, ja silloin vasta huolella
piti olla, silloin vasta se oikia viina tuli. Lopulle kun rupesi
keitto tulemaan, niin aina sormella maisteltiin, miten väkevää
on; se näet lopulta tuli huonommaksi. Kun ei enään ollut kylliksi
vahvaa, muutettiin toinen astia alle ja keitettiin ja liritettiin
siihen _jälkipylkky_, jota tuli "jonkun toopin verran". Jälkipylkky
ei kelvannut juotavaksi, kun se maistui palaneelle ja kuparille.
Värjätessä pantiin sitä väripataan, jotta väri paremmin tarttui kiinni.
Mutta viina "kloorin jälkeen" pantiin saaviin ja lisättiin siihen
vettä "pikkusittain" kerralla ja kauhalla sekoiteltiin. Otettiin aina
kahvivadille vähäisen ja koeteltiin tulella. Niin kauvan lisäiltiin
vettä, kun tulella koeteltaessa viina juuri vain otti tulen. Silloin se
oli vielä hyvästi väkevää, jopa väkevämpää kuin nykyinen tehtaanviina.
Maistamalla tietysti myös vahvuutta tutkittiin. Niin oli viina valmista
ja pantiin isoihin lasisiin _potelleihin_ sekä tammisiin lekkereihin,
_ottinkeihin_.
Mäskiammeeseen pantiin vielä toinen kerta vettä, hapatettiin ja
keitettiin uusi panos. Se, mikä jäi ammeeseen, pantiin yhteen pannun
pohjalta saatujen sakkojen kanssa, ja se oli _trankkia_. Sitä annettiin
elukoille. Hevoset tulivat siitä niin iloisiksi ja lehmät lypsivät
hyvästi, eikä tarvinnut jauhoja panna. Ja trankkia riitti miltei koko
talveksi.
Viinaa tuli enemmän kuin "halstoopi" viljakappaa kohden. Toisista
"levoista" tuli viinaa enemmän, toiset taas jäivät vähemmälle.
Joskus isännät omiksi tarpeikseen "tisleerasivat" viinan, keittivät
vielä kerran kloorin jälkeen. Se tuli sen tuimempaa. Mutta sitä sitten
ei kannattanutkaan antaa jokapäiväisille vieraille, annettiin vain
semmoisille "herraskaisille".
Syrjäisillekin ehdittiin keittoluvan lopulla muutama pannullinen
kiehauttaa, kaikki kun eivät raahtineet kallista kattilaa ostaa, ja
maattomilla ei ollut siihen oikeuttakaan. Toivat sentään viinaviljansa
pannun omistajalle, joka niistä pani mäskin ja laski viinaa. Trankin
sai palkakseen ja parisen markkaa teolta. Sai sitä näet pannun omistaja
lupa-aikana keittää sen kun ennätti. Eihän kukaan käynyt mittaamassa
viinan paljoutta eikä väkevyyttä.
Vanhat tottuneet talon piiat, joita voitiin uskoa viinan keittohommiin,
kärttivät joskus isännältä, "jotta sais hän yhenkään tevon itselleen
keittää, kun oli talosa viinakokkina". Sen isäntä tavallisesti myönsi.
Viina myytiin enimmäkseen Ouluun. Kotona tietysti myös myytiin, mitä
saatiin kaupaksi ja otettiin 80 penniä "halstoopilta". Kaupungin
kapakkoihin vietiin joskus 15 kannunkin tammiankkureita viinaa täynnä
ja saatiin "summasa" 3 mk. kannulta, -- Juotiin tietysti itsekkin.
"Sitähän juotiin, jotta miesjoukot oli pyhänaikoina aina taloisa, joisa
isäntä itse ryyppäsi." Maantieltä kuului yhtä päätä hoilotus ja kova
elämä, toisinaan makasi teiden vierissäkin juopuneita. Enimmin joivat
vanhat ukot. Nuoret kyllä eivät niinkään juoneet, ja ne, jotka "pitivät
hyvin ittestään", olivat aivan raittiita.
Mutta sitten tuli loppu, kiellettiin keitto tykkänään ja otettiin
viinavärkit pois. "Faltesmanni" kuulutti, jotta kaikki pannut on
vietävä pappilan makasiiniin lukkojen taakse. Sieltä ne sitten otettiin
ja myytiin huutokaupalla ja rahat annettiin pannujen omistajille.
Oltiinhan sitä pahoillansa, kun keitto kiellettiin. "Milläs nyt
rahaa saahaan?" arveltiin. Mutta kun moniaita vuosia elettiin, niin
huomattiin, että tultiinkin paremmin toimeen. "Nythän sitä pärjätäänkin
paremmin", täytyi jo tunnustaa. Oli näet ruvettu ahkerammin maata
viljelemään.
Muutamat olivat keittokiellon ilmestyttyä kovin huolissaan, jotta nyt
ei enää saa viinaa mistään. Ja niin panivat kotikeittoansa talteen
tulevien päivien varaksi. Aitan jyvälaareissa suurissa pulloissa
sitä säilytettiin ja vain tärkeissä tilaisuuksissa maisteltiin.
Säilyttivätpä säästäväisimmät talot "sauviinaansa" kaksinkymmenin
vuosin, varsinkin varakkaat, joilla ei ollut pakkoa sitä myydä.
Monet peijaiset pidettiin keittokiellon jälkeen omakeitto-viinoilla,
"vanhoilla viinoilla". Ja se vanha viina olikin viinaa. Tuli sitä
tuimemmaksi, mitä kauvemmin oli pulloissa.
Niin muuttui viinan saanti Ouluun. Ennen oli sitä sinne myöty, nyt
ruvettiin sieltä ostamaan. Saatiin taas sinne maksaa 80 penniä
"halstoopilta".
Koittelivat myös muutamat yritellä salakeittoa. Parikin miestä laittoi
kauvas kylän takalistoille männikköön keittovehkeet ja laskivat viinaa
entiseen tapaan. Mutta useammat kerrat heidän tehtaansa hävitettiin,
ja lopuksi joutuivat keittäjät itsekkin oikeuden käsiin. Tuotiin
myös salakeittoviinaa Lumijoelta ja Siikajoelta, siellä kun suurissa
metsissä entisaikaan viinaa valmistelivat. Paljon myös Ruotsin puolelta
kesällä "luntreijattiin" ruotsalaista viinaa.
Juhla- ja merkkipäivät.
_Tuomaasta_ alotti vanha luotolainen viikottaisen ajanlaskunsa:
"Tuomaasta kuusi Kyntteliin,
Kynttelistä kolome Mattiin,
Matista neljä Maariaan,
Maariasta viisi Valapuriin,
Valapurista kolme Erkkiin,
Erkistä viisi Juhannukseen.
Juhannuksesta viisi Jaakoon,
Jaakosta viisi Perttuliin,
Perttulista viisi Mikkeliin,
Mikkelistä viisi Kekriin,
Kekristä seittemän jouluun,
-- Praahesta kaheksan Ouluun."
[Lopussa loppusoinnun aiheuttama leikkisutkautus tarkoittaa: Raahesta
8 penink. Ouluun.]
Tuomashan se _joulunkin_, vuoden suurimman juhlan, pimeän talven ilon
ja valon juhlan toi tullessaan. Siksipä lapsetkin sitä odottelivat ja
hyppelivät ja lauloivat:
"Hyvä Tuomas joulun tuopi,
paha Knuuti pois sen viepi."
Pitkät ajat jo joulua varten tehtiin varustuksia. Kotipolttoviinaa
siksi säästettiin, joulukynttilät kastettiin, lahdit tehtiin, tuoreet
kalat pyydettiin, "prykättiin" jouluoluet ja leivottiin joululeivät ja
joulujuustot aitan laariin tallennettiin. Juustot, leipäjuustot ne piti
olla jouluna joka mökissäkin. Niinpä tavattiin sanoa:
"Joulu tulla jollottelee
juustokämpäle kainalosa."
Jokapäiväinen hapan reikäleipä joutui syrjään, leivottiin paksuja
_limppuja_ "sihatuista" jauhoista, imellytettiin ja vielä oluella ja
suolavedellä päältä voideltiin, jotta tulivat "maajaampia". Leivottiin
myös _jästileipiä_, sihdatuista jauhoista nekin, sekä _viskakkuja_,
joihin veden sijasta käytettiin makeaa jouluoluen vierrettä.
Huoneet tietysti puhdistettiin: laattiat pestiin, seinät, katot
nuohottiin, kaikki "siistattiin". Joskus laitettiin kattoon oljista
lankaan pujoteltu _joulukruunu_, "semmoisia lasten korioja, jotka yhesä
langasa riippu, ja kun puhalsi, niin alko pyöriä".
Joulun alusviikolla "ajoi" lukkari _kappojaan_. Kapan pari sai talosta,
lisäksi vielä limpun ja ryypyn. Samalla hän myös keräsi joulukirkossa
poltettavat kynttilät, isommista taloista kaksi kynttilää, pienemmistä
yhden. Pikkulukkari eli unilukkari kävi niinikään joulun alla
saataviaan kantamassa. Oli hänellä toisinaan matkoillaan "potelli"
mukana, johon kaadatti talosta tarjotun ryypyn: "mull' ei oo jouluna
viinaa, jos ma nyt kaikki ryyppään. Pankaa tuohon klasiin se ryyppy!"
Ja niin sai jouluviinat. Pappi myös "kuulutti" saataviaan. Ne oli
vietävä pappilaan, kalat, lihat, villat, kynttilät.
Joulun edellä myös köyhät kulkivat taloissa "jouluvaroillaan" saaden
hyviltä emänniltä lihaa, leipää, kalaa, pylsyä ja muuta hyvyyttä
"oikein töskältä".
Aattoaamuna noustiin aikaisin ylös, jotta ehdittäisiin kaikki
saada valmiiksi. Miehet lähtivät puiden tai heinäin hakuun, naiset
hääräilivät kotihommissa. Kaikki joulupäiväin tarpeet oli jo aattona
tuotava sisään. Aitasta tuotiin lihat, makkarat, pylsyt, juustot,
leivät, voit, jauhot -- eläintenkin jauhot -- kaikki tuotiin
"kotihuoneisiin". Aitassa ei saanut joulunpyhinä käydä. Potut
"krapattiin" pyhiksi, ei pyhinä saanut veistä pidellä. Puita ja
vettäkin kannettiin sisään, ettei niitäkään tarvinnut pyhinä noutaa. Ja
itse isäntä hakkasi aattona paistilihan kappaleiksi. Karjakodassa myös
jo aattona laitettiin valmiiksi lehmäin jouluruuat, tehtiin ammeeseen
peltoheinistä _hauve_, jotta ei joulupäivänä tarvinnut kodan muurissa
valkeaa polttaa. Aattonakaan ei kodan muurissa poltettu kuin yhdet
puut. Katsottiin vain hyvin pitkiä puita ja niitä sitten sen mukaan
kuin paloivat työnnettiin uuniin.
Aattoiltana pirtti laastiin ja vietiin rikat lammaskarsinaan. Siitä
lisäysi hyvin lampaita ja, jos rikat olivat kovin mustia, lisäysi
enemmän mustia lampaita. Sitten tuotiin sisään vankka _olkikupo_
ja levitettiin laattialle, isompiin pirtteihin 2-3:kin kupoa. "Kun
Jeesuskin on pahnain päällä syntynyt, niin se oli sen merkki."
Olkien tuominen oli lapsista varsin hauskaa. Siinä kun "runsuilla
leekattiin" ja temmellettiin! Tehtiin oljista pitkä "patukka" ja oltiin
paistisilla. Yksi kävi tuolille istumaan silmät sidottuina ja koetti
tavata patukalla toisia, jotka kävivät häntä nykkimässä. Keneen patukka
sattui, sen piti vuorostaan käydä tuolille nykittäväksi. Olet saivat
olla laattialla joulu- ja Tapaninpäivän sekä vielä yhden arkipäivänkin.
Sitten ne vietiin lammaskarsinaan.
Aattoiltana keitettiin _kryynipuuro_ ohraryyneistä. Itse puuro
säästettiin huomiseksi ja piti sitä olla vielä Tapaniksikin, mutta
heitettiin sitä vähän pataan ja keitettiin siitä _maitovelli_, joka
kalakeiton kumppanina aattoiltana syötiin. Syötäessä oli pöydällä
paksu, lehmänemättimeen valettu joulukynttilä, lamppu, "taakana" pyöreä
pölkynpalanen. Pärettä ei jouluna saanut polttaa, jos tahtoi pellon
säästää kesällä nokipäiltä.
Saunassa käytiin illalla vasta sitten, kun kaikki oli saatu valmiiksi
joulua vastaan ottamaan. Sitten oli juhla ovella, "aatto juhulaa
korkeampi".
Aikaisin noustiin jouluaamuna ylös ja kynttilät sytytettiin pöydille
akkunain eteen, jopa joskus tuvan lakkaankin akkunalle palava
kynttiläinen vietiin. Emäntä jakoi talonväelle juusto-osat, kelle
puolen, kelle neljänneksen, kelle mitäkin antoi, kuten sanottiin:
"Osan Ollille, palan Paavolle,
pikku palan Pekka raavolle."
Antoi emäntä myös kullekin voiosansa, "voikliiningit" lautaselle.
Voiosan, noin "naulan telin", piti riittää joulun pyhät ja sai sen
syödä tai myödä. Lapset sitä kyllä säästellen söivät, jotta kestäisi
kauvemman aikaa ja sen sijaan salaa "krookkivat" toistensa osia.
Karjanviljaa, maitoa, ei jouluaamuna nautittu, olutta otettiin sen
sijaan. Ja "viinaklasi" oli pöydällä, puolen kannun pullo ja pikari
vieressä tai lippi. Viinaryypyn antoi isäntä jokaiselle, "sikiöinkin"
piti maistaa. Isäntä sanoi: "maistetaan nyt Vapahtajan tulijaisia! Nyt
se on syntynyt, joka meijät vapahti." Sitten otettiin ryypyt, ja "ne
oli niinkun Jeesuksen varpaisia".
Emännät ja isännät muistivat lehmiä ja hevosiaankin, kävivät antamassa
kullekin viinalla voidellun limpunviipaleen ja sanoivat: "nyt on
joulu!" Ja kynttilän sytyttivät palamaan sekä talliin että navettaan.
Koko joulun pyhinä ei piika saanut käydä navetassa, emäntä itse hoiti
eläimensä. Jouluna ei lehmille annettu juotavaa: sitten kesällä on
lehmillä niin halu metsästä kotiin, kuin on jouluna jano.
Kirkkoon lähdettiin jo klo 5-6 aikana. Läheltäkin, kilometrinkin
päästä piti hevosella komeasti karauttaa kelloissa ja helyissä ja
"silimikot" reen perällä. Joka hevosella oli mentävä kirkolle. Jos ei
ollut ketään lähtijöitä, niin "vaikka tyhyjänä pantiin toinen hevonen
jäläkeen juoksemaan". "Jos ois korpin valta, niin ei ois yhtään hevosta
kirkolla jouluna. Mutta kun menee kirkolle, niin paha poistuu",
oli muuankin isäntä arvellut. Ja kirkossa oli ihanaa. Kynttilät
vilkuttivat kattokruunuissa, seinätaakoissa ja puutaakoissa penkkien
karmilla. [Yöllä kyllä jo 12 aikana olivat männingäiset kirkossa
"ilmineeranneet", kuten heidän tapansa on.] Pappi oli komeimmassa
messukasukassaan, kaksikin pappia yht'aikaa alttarilla, ja väkeä oli
kirkko täynnä. Ja sitten kun kirkosta lähdettiin, niin siinäkös kilpaa
laskettiin, ja mies se, joka meni kaikkien edelle.
Kotiin oli jäänyt vain vanhat äijät ja ämmät sekä joku nuori ihminen
uunia lämmittämään ja ruokaa laittamaan. Ja vanhat äijät ottivat
virsikirjansa ja veisasivat, jotta "Piltin synnytti Betlehem".
Ruuanlaittaja pani eilisiltaisen puuron paistumaan sekä valmisti
kalakeittoa taikka lihapottuja. Kaikki kyllä eivät oikein joululihoista
välittäneet: "Jeesus kun on syntynyt jouluna, jotta ei häntä sen lihan
nimesä syyvä". Puoliselle käytiin, kun oli kirkosta tultu. Särpimenä
oli taaskin jouluolutta vanhan kansan kannellisissa korvakannuissa,
ja se oli niin väkevää ja vaahtoavaa, että "oikein kähisi ja meinasi
päähän mennä, kun enempi joi". Aamullista juustoansa olivat lapset
säästäneet ja sitä puoliseksi uunissa "kirventelivät".
Puolisen jälkeen levähdettiin ja luettiin päivän evankeliumia ja
epistolaa. Talon vanhin tavallisesti luki, muut kuuntelivat. Kylään ei
menty eikä vieraita odotettu.
Iltapuolella emännät pistivät _makkaraa_ uuniin ja kun lypsyltä
tulivat, panivat pataan maitoa ja piimää sekä olutta sekaan, ja se oli
_olutjuustoa_. Sitä sekä makkaraa syötiin iltaseksi.
Joulukuusi on vasta ollut tunnettu parisenkymmentä vuotta, mutta
nurinturkkiset joulupukit pelottelivat lapsia jo entisaikanakin.
_Tapaninpäivänä_ taas ajettiin hevosilla helyissä kirkolle. Mutta
sitten iltapäivällä mentiin "Tapania ajamaan". Vanhemmat ensin vähän
lasten kanssa ajelivat, veivät sitten lapset kotiin ja lähtivät
yksikseen ajelulle. Ja nuoret miehet myös ajelivat. Kilpaakin välistä
ajettiin, että "kell' ois paras hevonen". Kirkon ja Kniivilän väliä
taikka Kirkkojärven jäätä "kahtaa kättä" lasketeltiin. Ja kulkusia oli
ja aisakelloja ja pikkutiukuja, "mitä piti löytyä helyjä ihimisellä",
ja niitä oli, "jotta se oli koko remakka se". Taloon kun mentiin, niin
kysyttiin: "löytyykös sitä Tapania?" Isännät taas kehottivat: "tuu
maistaan Tapania! Maista meijän olutta, limppua, viskakkua!" Illalla
sitten nuoret jo saivat "tanssatakkin".
Tapanin päivänä syötiin aamulla voita, leipää ja olutta, päivällä oli
kryynipuuroa ja lihavelliä, illalla pylsyä.
Ensi arkena, _viattomain lasten päivänä_, ei hyvinkään vielä työhön
menty, pidettiinhän sekin vielä pyhäpäivänä. "Kujehnansa" ottivat
naiset vain esiin ja navetasta oli palvelijan luotava pyhinä kertynyt
_joulusonta_ ulos. Se peitettiin tarkoin tunkioon varta vasten
kaivettuun hautaan. Seuraavinakaan arkeina ei mitään raskaampia
töitä tehty, "ei kukaan kaatanut puuta pyhäin aikana". Puita oli
metsästä tuotu tarpeeksi sekä heiniä niityiltä. Rukkeja ei myöskään
otettu esiin. Naiset vain kudoskelivat sukkaa, häkläsivät pellavaa ja
korjailivat vaatteita. Miehet kutoivat verkkoa, tekivät astiaa, koria
ja muuta semmoista tupatyötä.
_Uudenvuoden_ aattoiltana kylvettiin ja varhain aamulla käytiin
kynttilöillä valaistuun kirkkoon. Mutta aattoiltana valvottiin
tavallista myöhempään ja _valettiin tinoja_. Niistä ennustettiin
tulevia tapahtumia, tina kun veteen porahtaessaan muodostui, milloin
millaiseksikin sattui. Joskus tuli ruumiinarkun näköinen ja ennusti
kuolemaa, joskus tuli kruunun kaltainen ja aavisteli häitä. "Toiset
tallettivat näitä valokuvia vuosia, montakin vuotta, jotta miten käy."
Uutenavuotena kun mentiin taloon, tervehdittiin: "Jeesus tänne uutena
vuotena ja hyvä vuosi vie rahiksi!" Ennen näet oli aivan tavallinen
tervehdys sisään tultaessa: "Jeesus tänne!"
_Loppiainen_ meni jo, niinkuin muutkin pyhät. Oli siksi jo ollut pyhiä,
jotta sen annettiin mennä tavallisen sunnuntain tavoin. Jouluruuat,
leivät ja muut olivat vain joulua muistuttamassa. Kirkossa vain käytiin
ja vierastelemassa, jotta sitten saatiin kotona enemmän rauhassa
asustella, kun tulivat talven pitkät pakkaskuukaudet.
Joulunpyhien aikana, varsinkin jouluna ja uunnavuonna, kulkivat
"tiernapojat" taloissa laulamassa:
"Saapast' tuli kuninkaat, kuninkaat,
lahjoitt' meill', lahjoitt' meill'
kultaa, pyhää savua ja mirhamia,
ja mirhamia" j.n.e.
Muutamat laulajat olivat aina Oulusta asti, toiset taas oman pitäjän
poikia!
Joulupöydässä leipäläjän alla alimaisena oli limppu, jota ei syöty.
Sen vei emäntä pyhäin loputtua aittaan, semmoisenaan kätki jyvälaariin
syrjalleen, samoin myös muutaman juuston. Kevääksi touonpanopäiväksi ne
kätkettiin.
Oli sitten vielä jälellä _Hiiva-Knuuti_, joulun loppujuhla. Silloin
ei työtä tehty, käytiin ajamassa "Hiiva-Knuutia", mentiin naapureihin
"Hiiva-Knuutin päiville", ja juotiin olutta ja viinaa.
Mutta sitten Hiiva-Knuutilta se alkoi työnteko ja kehrääminen. Jo heti
Loppiaiselta oli rukit tuotu pirttiin lämpenemään. Ne alottivat taas
entisen surinansa ja miehillekin tuli tavalliset talvitoimensa.
Joululta sitten "talvi tassahti", oli pitkä ja kylmä "talvisyän"
edessä. Mutta "lohutus oli, jotta päivät piteni". Päivä oli jo
"Jouluna kukon askelta,
Tapanina tamman laukkaa (pitempi),
ja uutenavuotena
jo pirtti lämpes uutta päivää."
Joulunajan ilmoista ennusti vanha kansa ensi kesän säätä ja vuoden
tuloa. Niinpä "jos on jouluna pakkanen ja vielä luntakin nakkoo, se on
huonon vuojen merkki", ja "jos ei uueksi vuojeksi mettää puhista, niin
tulee huono vuosi".
_Heikinpäivä_ oli talven harjalla. Silloin "talven selekä katkiaa ja
karhu kääntää kylykiänsä", tiedettiin.
_Kyntteli_ oli kevään puolen päiviä. Sanottiin:
"Syystä joulu, kevättä kyntteli,
Paavali parasta talavea."
Seurasi sitten _laskiainen_, paastonajan alkujuhla. Sitähän sitä
odotettiin kuin päivää pilven raosta. Laskiaisaamulla nousivat
hevosmiehet jo kello kolmelta ylös ja menivät puita noutamaan tai
heinän hakuun ja ajoivat aika kyytiä, "jottei laskiainen vähenisi
heijän puolestaan". Kotiin joutuivatkin paraiksi "rieskoille".
Kovassa kiireessä kotiväkikin oli puuhannut, ensin kehruuhommissa ja
karjanhoidossa, sitten pirtin siivoomisessa ja puolisen laitossa.
Pirtti oli saatava puhtaaksi iltapäiväksi, ja kaikki työt lopetettava,
sillä "iltapuoli laskiaista, se on kuin pyhä". Siksi puolelta päivää
pestiin rukit ja kirnutkin sekä korjattiin karsinaloukkoon yhteen
kasaan, vieläpä pantiin peitto päälle. Valkeata vaatetta jos käytti
peittona, syntyi valkeita karitsoita, musta taas tuotti mustia.
Kirnun jos jätti peittämättä, voi tulla Para ja liata sen. Laskiaisen
iltapuolella ei saanut kehrätä, sanottiin, jotta siitä tulee trulli,
joka kehrää iltapuolella.
Puoliseksi laitettiin _roppavoit, rasvarieskat_ ja _mämmit_.
Roppavoi oli vastakirnuttua pehmeää vaivaamatonta suolattua voita,
rasvarieskat leivottiin ohrajauhoista ja pantiin "kuin silimiksi"
sormella pistettyihin reikiin "ispinöitä", jotka paistettaessa
sulivat ja tekivät rieskan rasvaisen makeaksi. Mämmiin taas
tehtiin ohrajauhotaikinasta ohut kuori sekä sisus imelletystä
ruisjauhotaikinasta, johon myös ispinöitä pisteltiin. Vielä oli
puoliseksi _pylsyä_. Iltaseksi piti aina olla _lihavelli_.
Iltapäivällä sitten mäkeen. Jo heti aamusta olisivat lapset sinne
juosseet, mutta eipä laskettu. Sanottiin: "nyt trullit aamupäivästä
liikkeellä". Vaan sitä kiireemmin sitten puolisten jälkeen
kipaistiin Hyypälle, Mustalletöyrälle, Isollejyrkälle, Kirkkomäelle
ja Kestinmäelle. Siellä iltahämäriin lasketeltiin ja useasti oli
aikuisempiakin muassa.
Laskiasiltana ei saanut ottaa tulta. Päivän aikana piti saada karja
ruokituksi ja lihavelli pöydälle, ja päivän aikana "jouvutettiin"
syömään, jopa kylpemässäkin piti käydä "nävön" aikana. "Se oli
pyhitetty sen kaltaiseksi, jotta aikasin saunaan". Sauna näet kuului
myös laskiaisen viettoon. Jo näön aikana joudutettiin makaamaankin.
Näin kun meneteltiin, tulivat lehmät kesällä laitumelta hyvästi kotiin.
Ei saanut laskiaisena puolista eikä iltasta syödessä eikä saunassa
ollessa puhua, ei halaistua sanaa, jos tahtoi säilyttää itsensä
sääskien ja "kärvästen" puremilta kesällä. -- _Laskiaisluuta_ ottivat
vanhat lihavellistä talteen, kattoon piitan väliin pistivät. Sitten kun
hammasta pakotti, purtiin sitä luuta, ja pakotus heitti.
Laskiaisena tekivät emännät _laskiaisvihkon_. Lehmille kun antoivat
heiniä, niin joka lehmän vihosta ottivat pienen "tyllyn" ja niistä
keräytyi laskiaisvihko, joka pantiin talteen pääsiäiseksi ja karjan
uloslaskupäiväksi. Valmistivat emännät myös _laskiaiskakun eli
-rieskan_. Se leivottiin kodan pankolla ohrajauhoista ja siihen
sekoitettiin lehmänkarvoja. Leipoessa sanoivat jotkut:
"Pois, Lempo, lehemän seljästä,
varjele vaaraa karjasta!"
Rieska säilytettiin uuninkorvalla ja sitä annettiin lehmille samalla
kertaa kuin laskiaisvihkoakin.
Laskiaisena alkoi pitkä _paastonaika_, jolloin _trullitkin_
olivat liikkeellä. Laskiaisiltana voitiin ensi kerta käydä niitä
kuuntelemassa. "Pittäis lähtiä kuunteleen laskiaisämmiä", sanottiin.
Piti kaikessa hiljaisuudessa mennä semmoisen huoneen katolle, joka
oli kolmannella sijalla ja istua verisellä vasikannahalla. Käytiin
myös kuuntelemassa kolmen tien risteyksessä ja tunkion harjalla sekä
vanhoissa tuulimyllyissä. Vanhat tuulimyllyt ovat olleetkin oikein
trullien pesäpaikkoja. Sieltä ne aamulla auringon noustessa ovat
kaahaisseet lentoon.
Laskiaisiltana jotkut emännät kiersivät navetan "rautakankia vettää
köttyyttäen perässään". Navetan oven sen jälkeen lukkosivat ristiä
tehden. Trulleja vastaan siten tekivät varojaan sekä "mavon panoa
vasten".
Koko paastonaika oli hiljaista aikaa. Lauvantaina aina jo puolelta
päivin heitettiin kehräämiset ja raskaammat työt ja ruvettiin
pyhäsiivoja tekemään. Ja kylpemässä käytiin päivänäöllä.
Paastonajalla oli merkkipäiviä, _Matinpäivä_ ja _Maarianpäivä_. Matista
alkaen ei enää tarvittu illalla pärettä polttaa eikä Maariasta alkaen
aamulla. Sanottiin:
"Matista ehtoopihti pirtin päälle,
Maarialta aamupihti pirtin päälle."
Mattina jo jääpuikot alkoivat räystäisiin ilmestyä. "Matti pitkällä
parralla lapsia seinän taka viettelee", tavattiin sanoa, sekä: "Kukko
laulaa Matin aikana, jos räystäs tippuu: Sota tulee, sota tulee! Akkaa
ammuttiin päähän."
Maariasta ennustettiin kevään tuloa:
"Jok' on Maariana malon päällä,
se on Valapurina vaon päällä."
_Varesta_, ensimäistä kevätlintua, jo Maarian aikana odotettiin.
Sanottiin, varista tarkoittaen:
"Jos ei miestä Maariana,
niin mies on hukasa."
_Pääsiäinen_ oli paastonajan loppujuhla, jolloin ilma jo keväälle
hengähteli. Silloin kirkkaassa kevätilmassa ajettiin kirkolle, ja
nuoret iltasin ilakoiden riensivät tanssitaloonsa, jossa myöhään yöhön
iloa pidettiin.
Pääsiäisen edellisviikon päiviä nimitettiin: _kihla- eli
kiiristuorustai, pitkäperjantai ja lankalauvantai_. Koko viikolla
ei paljoa kehräilty, lauvantaina jo puolelta päivältä tykkänään
lopetettiin. Pitkänäperjantaina oli puoliskeittona _kapavelliä_,
hauvista keitettyä, taikka ohrapuuro ilman maitoa. Ei lihaa syöty koko
päivänä, kun se oli Kristuksen piinapäivä. Lankalauvantaina tapasivat
emännät ennen keittää ja pestä langat, mitä oli kevään kuluessa
kehrätty.