kovaruotoinen _kirsisilahka_, pienempi pehmeäruotoinen _kesäsilahka_ ja
lihava mäditön _pöklinki_, jota saadaan Mikkelin aikoina. Silakka kutee
Jaakonpäivän ajoista Mikkeliin saakka oleskellen silloin kolmen ja
puolenneljättä "syllän" vesillä. Satojen, jopa tuhansienkin tynnyrien
parvissa se silloin liikehtii. Kun ilma on sievä ja meren pinta valkea
ja tyyni, silloin silakat nousevat ylös, jotta vedenpinta porisee "kuin
raessateella". Ja silloin, kun "viriä tormi" kokoaa kalat parviin ja
sitten tuuli laantuu, on paraita pyyntiaikoja, jolloin pitää arvata
oikealle matalalle mennä. Se pitää myös huomata, "ettei kala aina
yhtäänne päin ui meresä, se uipi toisaannepäinkin". On myös "tutkimaton
kohtalo", että "toisilla tiimoilla" ei silakka käy verkkoon, vyöryy
irtaana vain verkon päältä pois, jotta outo luulisi niitä kuolleiksi.
Mutta vanhat kalamiehet tuntevat "senkin kohan": antavat verkkojen
olla rauhassa, odottavat ja saavat kaloja, kun taas tottumattomat
lappavat pyyntineuvonsa ylös. Ahkeria, oikeita pyytäjiä olivat ne
vanhat kalamiehet, Muuankin kertoi näin: "Seelasin väliin yökauvetkin
krunnilla, seelasin ja seelasin, käänsin perää matala matalalta ja
kattelin merta, ja kun kalaparvi sattui, niin hiljaa laskin seelit pois
ja hiljaa huopasin matalalle, hiljaa laskin ankkurin alas ja heitin
verkot. Ja aamulla oli mulla kalalasti, jotta ei kun vesi ja parras.
Niin ahkera olin yötä päivää, kolomekkin vuorokautta valavoin. Ja oli
mulla yhtaikaa meresä kolomekin kastia, joista sain ['Kastissa' on
peräkkäin kolme 20-sylistä verkkoa. Heitetään ensin 2 kastia, sitten
3:s kasti, 'kuiva kasti', ja vielä löysiä 'jatkoverkkoja' lisäksi,
jos kala näyttää käyvän] kerralla parikin venelastia." Vanhoille
kalamiehille vielä unessakin joskus kala-apajat ilmotettiin. "Kun
siunaa ittensä ja panee maata, niin unesa näkee, mistä saa kaloja",
oli muuan taitava pyytäjä tavannut sanoa. Ja oli hän aina saanutkin
kaloja, jotta vene oli useasti ollut uppolastissa, kun hän oli tullut
rantaan. -- Ja koko kesän ajan "jäästä jäähän" ne vanhat kalamiehet
pyydystelivät.
Paljon pyydetty arvokas kala on myös siika, jota paraiten
etelärannoilla saadaan. Se kutee loka- ja marraskuulla 1-3 kyynärän
vesillä. Vanhat kalastajat tietävät, jotta "siika elää matalikosa
ja syöpi fiinillaista santamurusta sulatukseksi sekä toukkaa ja
toukankottia ja pikkuista kalankipenettä, kaikkein pienintä, mitä
meresä olla mahtaa. Se on siistinsyöntinen kala." Pohjoisesta kun käy
tuulenhenki, kun on kipenen tuulenhenkeä, jotta "vesi mennee", se tekee
siialle hyvän "uinnin faarttin", jotta se menee verkkoon. Entisaikaan
olivat siian saaliit olleet paremmat, mutta nyt ne ovat siitä paljon
huonontuneet. Sitä kun niin paljon pyydetään. "Talavet ve'etään
nuottaa siian siitysve'ellä, joka juoksee Praahta kohti pisimpään
Luovon kohtaan. On sa'ottain nuottia, joilla lapetaan talavikauvet
kaikki laivaväyläkki. Nuotan pyynnisä on luotolaisia, siikoslaisia,
lumijokisia, salolaisia, oulunsuulaisia, kellolaisia, putaalaisia.
Ja sitten niillä on liika tihjät pyyvykset, jotta vievät penikakki
siioilta. Sanotaan maivaksi, mutta ne on siian penikoita monasti ne
pienet maivat."
_Lohi_ kutee Jaakon päivän seuduissa ja sitä saadaan enimmin Pöllän
ja Suninkarin puolessa lohiverkoilla ja rysillä jäänlähdöstä Jaakon
päivään.
_Säynäjää_ pyydetään verkoilla kutuaikoina, kun rannat ovat sulina ja
vesi rannoissa lämpenee, mutta meressä on vielä jäitä. Kutusäynäjät
ovat aika isoja kaloja. Kun on tuulenhenki "lounajassa" [ilmansuunnat
ovat: vanha pohjonen, luue, länsi, merituuli, etelä, lounas, itä
ja itäpohjonen] ja rantavesi lämmin ja kirsijää rannoilta lähtee,
tulee se niin suurissa joukoissa, jotta vesi porisee ja pärisee. Se
nakkaa kuperkeikkaakin, välistä ne ovat oikein läjissä, kun nakkelevat
kuperkeikkoja. Niillä on melkein niin kiivas uinti kuin hauvilla ja ne
menevät pian pois rannoilta. Silloin on kiire saada verkkoja eteen.
Verkon kun vetäisee niiden ympärille ja pitkällä _sauvimella_ säippää
keskelle, jotta antaa aika romauksen, silloin siitä lähtee säynäjätä.
_Hauki_ kutee keväällä heti, kun maavedet menevät jään alle ja
rannoissa vedet lämpenevät. Sitä saadaan pikku nuotilla, rysillä,
pöhnillä, koukuilla sekä verkoilla. Entisaikaan, kun oli lupa,
pyydettiin haukea _tuohustamalla_. Tervastuli paloi parilaassa veneen
kokassa, jotta näki kymmenenkin sylen päähän kalan. Sitä niskaan
monihaaraisella _arinalla_ iskettiin.
_Ahven_ kutee samoin kuin haukikin keväällä, heti kun vedet aukeavat.
Pöhnä- ja koukkumiehet saavat sitä paraiten, ja kutusiian verkoilla
saadaan seiven kokoisia pikkuahvenia. Lopulla pyyntiä, kun vedet
lämpenevät, muuttuu koko kalansaanti ahveneksi ja kiiskeksi ympäri
Luodon.
_Norsi_ on mitä aikuisinta kalaa kutemaan. Se kutee keväällä, kun on
jäässä vielä meri, ja silloin sitä paraiten saadaan.
_Maiva_, merimuikku, kutee syksyllä. Sitä pyydetään syyskuussa
verkoilla ja sitten isollanuotalla pitkin talvea. Teppo-Tankka, joka
keväällä myi kiiskenmätiä maivanmätinä Oulun emännille, uskotteli
kyllä, kun ostajat kyselivät, milloin se maiva kutee: "maiva kuttee
syystä kevättä".
_Kiiski_ kutee keväällä jäiden lähdön aikana. Se on arvoton kala,
"paholaisen peijaiskala", joka aina on "näljäsä ja oksennuksesa". Se on
näet ennen lyönyt lohen kanssa veikkaa rommikannusta, jotta kumpi ennen
on kosken päällä, voittanut veikan ja iloissaan juonut itsensä humalaan
ja töhriynyt. Kiiskeä saadaan Ojakylän lahdesta nuotalla ja rysällä.
Ensi jää kun tulee syksyllä lahtivesiin, saadaan kiiskeä toisinaan
hyvin paljon.
_Harri_ kutee myös jäiden lähtiessä ja vielä Erkin päivän aikana. Se
tulee mataloille kareille ja mennä pörrää niin, että selkä näkyy.
Silloin sitä pyydetään verkoilla.
_Seipi_ on halpainen kovaruotoinen laiha kala, josta ei makseta paljoa.
Se kutee Erkin päivän ja Juhannuksen välisellä ajalla. Silloin se
hyppii ja roiskii ja menee verkkoon.
_Särki_ kutee samaan aikaan kuin edellinenkin ja roiskuttaa ja
räiskyttää ja käy verkkoon, mutta ei siitäkään makseta paljoa.
_Airokas_, ankerias, saadaan joskus rysästä; verkossa se ei pysy. Se
kuuluu kulkevan öisin rannoilla sijaitsevissa "trekooleissa", "maan
he'elmiä mahtanee syyvä". Vahvassa kasteheinikössä se menee täyttä
kyytiä. Sen kutuaikaa ei tiedetä.
_Kouri_ elelee umpilammikoissa, esim. pitkässä kapeassa Nuottajärvessä
ja syvässä Sunin järvessä, ja kutee keväällä jään lähtiessä. Järvissä
ne kokoutuvat rantavesille päivää paistattamaan ja niitä pyydetään
rysillä. Ennen vanhaan oli Nuottajärvestä koetettu nuotalla koureja
pyydystää, mutta oli aina ollut nuotanperä auki, kun se oli saatu ylös.
Siitä huomattu, jotta haltija ei salli vetää, ja heitetty pois se
pyynti.
_Lahnaa_ saadaan joskus "joku immeeksi".
Kalanpyydyksiä on luotolaisilla _verkot, potkut, rysät, rääsyt, pöhnät_
ja _nuotat_.
Verkkoja on _maivaverkko_, joka on tavallisesti 3 kyynärää korkea, 20
syltä leveä ja "12 kertaa korttelia" s.o. 12 solmuväliä korttelissa,
_silahkaverkko_, 6-8 kyyn. kork., 20 s. lev., 9 1/2 sv. kortt.,
_siikaverkko_, 2 kyyn. kork. 20 s. lev., 5 sv. kortt., _siikapotku_,
2-3 kyyn. kork., 20 s. lev., 3 1/2 sv. kortt. _Lohiaijat_, 200 s.
pitkät, _lohipotkut_, 10-12 s. pitk., ja _hankarit_, 6-7 s. pitk.,
ohjaavat lohia _lohikatiskoihin, -karsinoihin_ ja _-rysiin_.
Rysillä pyydetään kaikkea kalaa, mitä meri voipi antaa. Rääsyt,
_hylkirääsyt_, myös _hylkiverkot_, ovat "4-syltäsiäkin korkeuvesa",
10 s. lev., solmuväli on 6 tuumaa. _Pöhnillä_, rysänkaltaisilla pikku
pyydyksillä, "ei pyyvetä mittää muuta kun ahaventa"; saadaan kyllä myös
särkeä, seipiä ja haukeakin. "Se ei ole pakko pyyvys, eikä sinne ole
pakko mennä. Ahaven menee sinne itestään, miksi se mahtaneekin mennä."
-- Isollanuotalla pyydetään talvella jään alta siikaa ja maivaa ja
mitä vain sattuu siihen tarttumaan. Entisaikaan oli isonuotta vain
noin 6 syltä korkea ja satasen syltä "ympäri", ja sitä vedettiin vain
syksyllä, "kun jää alakoi lahtivesisä". Mutta nyt ovat isotnuotat 15
syltäkin korkeat ja pari sataakin syltä ympäri ja vedetään niillä syvät
ja matalat. Nykyään on Luodolla kaikkiaan 11 isoanuottaa.
Metsästyksestä.
Suuria metsänpetoja ei Luodolla ole. _Karhu_ lienee tuskin
milloinkaan vieraillut. Mutta _susi_ on aina silloin tällöin talven
aikana pistäytynyt luotolaisten navetoita kiertelemässä ja koiria
hätyyttelemässä, noin 4-5 kertaa vanhojen ukkojen muiston aikana.
Vaan luotolaiset eivät ole halunneet sutta kesäasukkaakseen, pois
ovat harmaaturkin ajaneet, ellei itse ole ymmärtänyt lähteä. Pantiin
keväällä, kun meren jäät jo olivat telikkona, toimeen yleinen suenajo.
Nimismies kirkossa kuulutti ja joukottain miehissä ja naisissa
lähdettiin ajoretkelle. Kulettiin ensin Hanhiset, Syökarit, sitten
tultiin pääsaarelle ja yli koko saaren ulottuvassa rivissä, muutama
syli vain ajajan väliä, lähdettiin menemään Santosta kohden. Siinä kun
oli elämää ja meteliä! Huudettiin ja hoilattiin, roilotettiin torvia
ja räikytettiin puita ja koirat haukkuivat ja pyssyt paukkuivat ja
muutamat miehet hevosilla ratsain laukottivat "kahakäteen". Aseina
oli kankea, seivästä, korentoa, kirvestä ja minkä mitäkin, pyssyjä
tietysti niin paljon kuin kylästä löytyi. Melskaten ajettiin susi
Santosen huikkuun -- oli, mokoma, niin viisas, jotta nakkoi mutkia
ja laukkoi puiden ja pensaiden suojissa, ettei saatu ammutuksi
-- ja siitä telikkoon meren selälle, "jotta eikö se hukkuisi".
Jäätiin vielä vahtiin, ettei päässyt takaisin. Ja jäniksiä hätäytyi
myös ajajien eteen joukottain. Niitä kun ammuttiin, jopa lopuksi
käsinkin kaappailtiin. Viimeinen susiajo muistellaan tapahtuneen
kuutisenkymmentä vuotta takaperin. Suden oli silloin muuan mantereen
kerjäläisukko noitunut Luodolle. Oli mielestään saanut muka liian
vähän armopaloja, kun oli pois lähtiessään uhkaillut: "kyllä vielä
muistatta... kyllä olisitta paremminkin antaneet!" Ja sitten se olikin
susi saapunut. -- On kyllä sen jälkeenkin susia käynyt, mutta eivät
ole kesäasukkaiksi pyrkineet.
_Ahmakin_ kuuluu Luodolla useana talvena pistäytyneen, samoin
_ilvessusi_ on joskus käväissyt. -- _Kettuja_ on Luodolla paljonkin.
Pyytävät niitä rautasangoilla. Järvelän Jaako oli aikoinaan ollut
ahkera ketustaja, kymmenenkin kettua oli joskus samana talvena
saanut. Pirkolan äijä, Ketolan Juuso ja Jähti-Sipo olivat myös
monelta ruskeanahalta turkin riistäneet. -- _Jäniksiä_ on ollut aina
varsin runsaasti. Haavikoista ja koivikoista niitä ansoilla poluilta
pyydystettiin talvisin sekä syksyllä aidanraoista "laihomusjäniksiä".
-- _Poro_ tulee mantereelta Luodolle "tuhkatiheään". Talvella tulevat
ja menevät, mutta jäävät joskus kesäksikin. -- _Oravaa_ ei ole koko
Luodolla.
_Hylettä_ tuntee luotolainen kolme eri lajia: isohyle eli _kraaseli,
pikkuhyle ja tavallinen hyle_. Hylkeenpyynti on tuottavimpia pyyntejä.
Sitä on harjotettu jo vanhoista ajoista asti sekä verkoilla,
_hylkiverkoilla_ l. _rääsyillä_ ja _hylkipyssyillä_.
Tavalliseen verkkoon kun hyle käy tai rysään, repii se ja raastaa
koko pyydyksen sen tuhannen riekaleiksi. Joskus kyllä sattuu, että se
kalojen jälessä rysään joutuessaan ei huomaakaan, mihin on erehtynyt,
vaan innoissaan syödä hoseltaa kaloja sen kun ehtii, niin kauvan kun
huokumisen väliä kestää. Kun se sitten viime hetkessä aikoo nousta
ylös hengittämään, ei sillä enää olekkaan ilmaa rysän repimisajaksi,
ja niin sen täytyy hukkua. Hyleverkot tehdään vahvoista rihmoista,
neljä syltäkin korkeiksi, kymmenisen leveiksi, sillä "sen paree rääsy,
mitä alavampi". Niissä ei ole alasella paulaa eikä painoja, ylisellä
vain paula sekä kohoina parikortteliset kuusiset hiilelle poltetut
puupalikat, _pullokapulat_. Tämmöiseen verkkoon kun hyle menee,
sotkeutuu se moneen silmään, kiertää ja käärii verkon ympärilleen niin,
jotta "se sitten on lujasa". Pullokapulat on se kaikki niskapuolelleen
kasannut. Tottumaton ei osaa verkkoa edes irrottaa saaliista.
Verkkopyyntiä harjoitetaan syksyllä, kun perät jäätää ja hylkeet
"pakkautuvat maihin". Hyle haluaa maata jäällä ja missä se sitä näkee
ensiksi, sinne se ui ja nousee ylös. Sinne viritetään verkot ja saadaan
joskus 5-6, jopa 10:nkin hylettä samalla kertaa.
Ampumalla pitkillä hylkipyssyillä, joissa on peukalon mentävä reikä ja
jotka kantavat 200 askelta ja ylikin, pyydetään hylkeitä sekä syksyllä
jään tullen että varsinkin keväällä, kun jäät rupeavat sulamaan.
Kun jäät vielä ovat paikoillaan, mutta on jo lumen pinnalta pois
suvennut, varustautuvat pyyntimiehet vaaralliselle retkelleen. Eväitä
varataan useiksi viikoiksi, leivät, lihat, voit, suolat, tupakat.
Leivät ovat paksuja, 3-4 korttelia leveitä merileipiä, vitsoilla
puukehään nidottuina, jotta olisivat mukavammat liikutella. "Kolome
leipää kun oli, niin oli kuukauveks toista syömistä." Ottavatpa vielä
mukaan tervaksia polttopuiksi ja keittovehkeet. Päälle puetaan
valkeat vasikannahkaiset hylkiturkit ja jäniksennahkalakki päähän.
Pyydysvehkeitä varataan paitsi pyssyä, _hylkipiikki_, metrin pituiseen
varteen kiinnitetty keihäs, jossa on litteä, noin 1 1/2 tuumaa leveä,
väkäkylkinen lehtiterä, sekä nelisen metriä pitkä rautapohjainen,
suksen mallinen, 3-4 tuumaa leveä _ajopuu_. Vesillä liikkumista varten
tarvitaan iso _purjevene_, millä voidaan suuret selät halkoa ja
saalis kuletella, sekä pienempi vene, jolla jäiden välissä pyynnissä
kuleskellaan. Varataan vielä parin metrin pituinen, 4-5 korttelin
levyinen vahva, mutta keveä _merikelkka_, jolla saatetaan saalista
jäällä vedätellä.
Hevosella viedään pyytäjät -- väliin liittyy seitsemänkin miestä samaan
joukkoon -- meren selälle, sulien vesien lähimaille länttä taikka
merituulta kohden. Väliin täytyy kulkea pari peninkulmaa ja ylikin,
ennenkun "säivilöitä" tavataan. Silloin kyytimiehet palaavat takaisin
ja rohkeat pyytäjät jäävät onneansa koettamaan.
Sinne meren selälle asetutaan. Tuetaan iso vene "kohalleen" ja tehdään
sen päälle purjeista ja telttavaatteista telttapuiden varaan teltta
ja pidetään sitä majapaikkana. Retkeillään siitä ympäri selkiä,
etsitään ja ammuskellaan hylkeitä, joita toisinaan kymmenittäin, joskus
sadottainkin nousee säivilöiden reunoille päivää paistattamaan. Alta
tuulen niitä lähestytään ajopuulla mahallaan maaten, ajopuun kahveliin
kiinnitetyn, valkeasta vasikannahasta tehdyn suojan takana. Pyssy on
haarukkain varassa valmiina suojan tähystysaukossa. Kun vaanija on
päässyt "ampumapuin" päähän, silloin pyssy pamahtaa. Sitten kiireesti
saaliin luo, ettei se ennätä heittäytyä mereen ja upota, jos ei luoti
ole kuolettavasti sattunut. Varrotaan ja etsitään sitten uutta saalista
ja taas pamautetaan. Kelkkaan ladotaan hylkeet ja vedetään "ison turvan
tykö". Säivilöt pikku veneellä soudellaan.
"Isolle turvalle" jää aina vuorostaan joku miehistä "kojin vahiksi".
Pyssy on hänelläkin, että voi hylkeen kellistää, jos se sattuu
lähimaille erehtymään.
Kun saalis loppuu yhdeltä paikalta, siirrytään toiseen kohtaan pyyntiä
jatkamaan. Ja niin mennään jääteliltä jäätelille, aina isoimmalla
majapaikkaa pitäen. Joskus voi tapahtua, että saadaan jäätä myöten
vetää isoa venettä pitkät matkat. Kevään kuluessa selkäjäät ajelehtivat
ympäri aavaa merta, milloin sinne, milloin tänne, mihin tuuli
milloinkin työntelee, samalla niitä pienemmiksi palotellen. Ja päiväkin
sulattelee jäitä, ohentelee ja vähentelee. Mutta viikkomääriä kellivät
pyytäjät merellä ja kartuttavat saalistaan. Joskus saadaan hylkeitä
niin runsaasti, että pitää "risata" osan saaliista. Otetaan hylkeestä
vain traani ja nahka, liha heitetään mereen. Osan hylkeenlihaa kyllä
käyttävät pyytäjät ravinnokseen.
Vasta sulien vesien aikana, kesäkuulla palaavat pyytäjät takaisin.
Hyvin onnistuneelta retkeltä voidaan tuoda kymmeniset saaliit --
kolmimiehinen joukkue kerran tuonut 90 hylettä. Mutta ovatkin
hylkimiehet olleet jos jossakin. Pohjatuuli on voinut työntää heidät
etelään, jopa niin, jotta "Raumanmeren kurkku näkyy", mutta sitten taas
on etelätuuli saattanut antaa saman kyydin takaisin.
Kotona vasta rasva nahasta "hyyetään", leikataan irti pitkiin
"teleihin" ja myydään Ouluun. "Päärahaa" saavat hylkeestä nykyään 5
markkaa kappaleelta. Liha käytetään ruuaksi, paistetaan, kun on ensin
muutamat vuorokaudet vedessä liotettu. Räpylät, kädet ja pää maistavat
parailta. -- Syksyllä on hylkeessä aina 3-4 tuumaa paksu rasvakerros,
4-8 leiviskää painava. Talven kuluessa se paljon laihtuu.
Metsälintuja, _teerejä, mettoja, koppeloita_ ja _mettikanoja_,
pyydettiin ennen ampumalla, ansoilla ja satimilla. Ansoja viritettiin
puiden alle metsään, yksinkertaisten pystövarpujen väliseen
lankaorteen, taikka kumpulapaikkoihin laitettiin vihejä ja niiden
väliin haarukka ansoineen. Satimia, raskaskattoisia, viritettiin
metsäpoluille. Pyydysten luo ripoteltiin marjoja, koivunurpia,
syöttivarpuja linnuille petteeksi. Hanhinen oli ollut ennen Luodon
paras pyyntimaa. Siellä muutamilla linnustajilla oli ollut ansoja
oikein sadottain. -- _Pyytä_ ei Luodolla enään ole, mutta ennen vanhaan
on sekin ollut. Myös _peltokanoja_ on vielä hiljakkoinkin joku parvi
lennellyt.
Vesilintuja on Luodon rannoilla ja metsälammissa koko paljon. On
sorsia monenlaisia: _haapanaa, tavia, telkkää, lapasuorsaa, uittia,
punajalkaa eli kirsisuorsaa_. Ja meren rannoilla kahlailee _kukkosia_
(suokulainen), _tyllejä, kuoveja, pliiskejä_ (rantaharakka),
_kurkejakin_, vesien päällä liitelee kirkuvia _kajavia, loukeita
ja tirroja_, veden pinnalla uiskentelee _meriteerejä, merimettoja,
haahkoja ja koskeloita_ ja silakkamiesten seurassa meren kareilla
viihtyy pieni musta _risko_, silakoita hänkin pyydystellen. Mutta
aavalla meren selällä arkana asuskelee _komohanhi_, jolla juuri
parhaimman kesän aikana on "satoaika". Varkain uskaltaa se vain yön
seutuna käydä rannoilla syömässä. Syksypuoleen, kun Pohjan perän
retkeläislinnut palaavat, on elämä rannoilla vielä vilkkaampaa.
Kiljuhanhet saapuvat suurissa parvissa, viisikymmenisissäkin, ja
edestakaisin rannoilla lentelevät. Muutamia viikkoja viipyvät
ja sitten taas pohjosen puhaltaessa jonakin aikaisena aamuna
lähtevät etelää kohti. Perttulin aikoina tulevat jalot _jouttenet_
kymmenlukuisissa parvissa ja majailevat varsinkin Takarannan pitkillä
aavoilla hiekkasärkillä. Ne viipyvät myöhäiseen syksyyn saakka. Vielä
myöhäisempään viipyvät pienet haikeaääniset _allit_. Ne vitkailevat
niin hiljasin, kun vain vähänkin on jäätiköillä sulia allikoita,
"semmosia pläsejä". Niissä vielä yrittävät uiskennella ja monasti
jäätyvät siivistä ja jaloista kiinni ja saavat kurjan kuoleman.
Sanovat, jotta lintu on ollut niin lihava, ettei ole päässyt lentoon.
Keväällä taas, kun valonaika lähestyy ja Lappiin kesä, palaavat
muuttolinnut Pohjolaansa, ja useat käyttävät Luotoa majapaikkaansa.
Joutsenet tulevat jo niin aikasin, ettei meri ole vielä aivan
sulana, ja viipyvät vain vähän aikaa, mutta kiljuhanhet tulevat
pääskysen keralla ja muutaman viikon rannoilla lepäilevät. Samoin
muutkin Lapin matkalaiset, jotka sulan veden aikana ovat liikkeellä.
Keväällä ne saavatkin rauhassa lepäillä, mutta syksyllä on toisin.
Joka niemen nokasta, joka lahden pohjasta on tuliluikku uhkaamassa.
Ja tuon tuostakin pyssy pamahtaa ja surmaava luoti vierailevaan
matkalaisparveen viheltäen lennähtää. Moni komea hanhi henkensä
menettää, moni valkea joutsen joutuu surmilleen, puhumattakaan
pienemmistä vesilinnuista.
Entiseen aikaan käytiin keväällä hylkipyssyillä joutsenen ammunnassa
oikein hevosissa ja miehissä. Varustettiin korkeat laidat rekeen
ja hevonen eteen ja ajettiin joutsenten lähettyville. Suitsimies
makasi reessä piilossa ja ajoi ja pyssymies makasi reessä piilossa
ja oli valmiina ampumaan. Niin ajettiin ja ajettiin hiljalleen ja
tultiin joutsenia lähemmäksi ja lähemmäksi. Eikä lintu hevosta niin
vaaralliseksi arvannut. Kun oli päästy sopivalle paikalle, pysähtyi
hevonen hiukan ja pyssy pamahti ja valkea lintu, joskus kaksikin kaatui.
Karjanhoidosta.
_Lampaita_ oli luotolaisilla ennen suuret laumat. Isoissa taloissa
oli niitä kuusi-, seitsemän-, kahdeksan-, yhdeksänkymmentä, jopa
pappilassa aina sataan asti. [K.E. Rydman 1901 v:n Luonnon Ystävässä
131:nnellä sivulla mainitsee lampaita saarella olevan "kokonaista
3,000 ja hiukan lisäksikin"] Keväällä juhannuksen aikana laskettiin
lampaat laitumilleen metsään. Siellä ne kankailla, metsäjärvien
rannoilla liikuskelivat, mutta enimmiten sentään oleskelivat lakeilla
nurmisilla meren rannikoilla, missä vireät merituulet karkottivat pois
kiusalliset syöpäläiset. Siellä ne satasissa laumoissa vapaudessaan
liikehtivät syksyyn saakka. [Luotolainen on pannut merkille, että
lammas kulkee aina vastatuuleen. Jo ennen kuin tuuli tuntuukaan, on
lammas sinne päin menossa, mistä tuuli rupee käymään. Pitkällisten
samansuuntaisten tuulien vallitessa, kokoontuu vähitellen suuret
laumat tuulen päälliselle rannalle.] Mikkelin aikana sitten pantiin
kuulutus kirkkoon, jotta sinä ja sinä päivänä mies talosta lampaita
noutamaan. Noutamispaivä, _lammasten kokkous_, oli tavallisesti
Mikkelimaanantaina. Suurissa joukoissa mentiin metsään lampaita
etsimään. Pohjoisrannan lampaat koottiin joukko joukon jälkeen
Ojakylään, _Töyrän_ aitaukseen, ja eteläpuolilta etsityt ajettiin
_Hannille_ Isoonkylään. Seuraavana päivänä, tiistaina, oli sitten
_lammasjako_ eli, kuten leikillisesti sanottiin, "Luovon markkinat",
ja markkinat ne melkein olivatkin. Monisatalukuisena laumana olivat
lampaat aitauksessaan ja kymmenittäin hääri niiden joukossa lähitalojen
eläjiä omiansa etsien. Kun olivat, ainakin osaksi, omansa löytäneet,
ajettiin Töyrän joukko _Heikkiselle_ ja Hännin lauma _Yrjänälle_, missä
taas lähitalojen lampaat erotettiin. Yrjänältä kuletettiin lampaat
_Terolle_, jonne myös pohjoisparvi Heikkiseltä tuotiin. Mutta ennenkuin
viimemainittu joukko maantietä myöten taloon ajettiin, saatettiin
ensin tuotu lauma rantakujia myöten pois ja vietiin Heikkiselle ja
loput sitten Töyrälle. Pohjoisparvi samoin vietiin Terolta Yrjänälle
ja Hännille. Mitä näin lopuksi tuli Hännille ja Töyrälle, ne olivat
_jakoperiä_. Niistä sitten ne, jotka eivät vielä olleet kaikkia
lampaitaan saaneet, kävivät omiansa etsimässä. Ja oli siinä teillä
liikettä. Hevoset pantiin aisoihin ja ajettiin pitkin kylää, jotta
"maantie pomisi". Ojakyläläiset laskettivat Isoonkylään ja Isonkylän
eläjät Ojakylään jakoperiä katsomaan. Lampaat sidottiin, nakattiin
rattaille ja kyydittiin kotiin. Monasti tuli kovia kiistoja ja toria;
varsinkin merkitsemättömät _kesakot_, kesällä syntyneet karitsat,
antoivat usein aihetta suukopuun.
Mutta aina jäi metsien kätköihin joitakuita lammasparvia, jotka eivät
etsijäin käsiin sattuneet. Niitä kävivät yksityiset omin päinsä
kotiinsa keräämässä. Näitä _rahalampaita_ saivat omistajat sitten
maksua vastaan lunastaa. Ensi päivänä vaadittiin 5 penniä lampaalta,
toisena 10, kolmantena 15 j.n.e.