ehdottelevan muuttamaan Rämeen selälle, ja sanoi siihen taipuvansa.
Sanna ihastui Paavon taipuvaisuudesta muuttamaan. Hän oli lapsuutensa
ajan elänyt samanlaisilla alangoilla ja piti niistä enemmän kuin
kivikumpuroista.
Niin asia oli päätetty lopullisesti, ja Paavo ilmoitti nyt vanhemmille
veljillensä, että hän muuttaa Rämeen selälle sillä ehdolla, että
hänelle yhtenä tehdään tavalliset huoneet ja peltomaat aidoitetaan ja
kynnetään, sekä vanhaa paikkaa annetaan viisi vuotta viljellä. Vielä
Paavo pyysi yhteisesti kaivattamaan Rämeen lammista ojan Parrassuon
noron halki, jonka poikki kulkutie hänelle tulee. Tämän vetelän noron
yli oli ennen latjattu kapulasilta, josta Honkalaiset rämpivät Rämeen
selälle, mutta tämmöinen tie oli hyvin vaivaloista päästä etenkin
keväin ja syksyin.
Veljet suostuivat Paavon ehdotuksiin ja mielihyvällä sanoivat
täyttävänsä Paavon vaatimukset, kun hän vaan suostui muuttamaan.
Tarkempi määritteleminen kartanon laadusta ja rakennustavasta
jätettiin kahden viikon perästä tehtäväksi, jolloin asia lopullisesti
seikkaperäisesti päätetään; kanttoria pyydettiin välikirjoja tekemään,
johon kanttori lupasi saapuvansa.
Määrättynä päivänä oli Honkalaan saapunut muutamia talon sukulaisista
ja naapureista asian ymmärtäviä miehiä. Oli kirkkoherrakin tänne
poikennut muutamalta virkamatkaltansa sekä kanttori välikirjain tekoon.
Kaikki muut muuttoehdot olivat veljekset jo ennen syrjäisten tuloa
sopineet, paitsi navetan ja kaivettavan ojan suuruuden. Näistäkin nyt
sovittiin. Kirkkoherran kehoituksesta päätettiin navetta tehdä 9 syltä
pitkä ja 5 syltä leveä. Hän huomautti että kapeampaan navettaan ei voi
saada järjellistä lehmäin ruokintaa asetetuksi.
Kysymyksessä oleva oja sovittiin kaivettavaksi jo samana kesänä
kahdeksan korttelia leveä ja seitsemän korttelia syvä, sekä ojan yli
silta tehdä, kuin myös kahden puolen ojaa vetelää suota korjata siksi,
että kärrien kanssa pääsee.
Kaikki kartanot päätettiin tehdä uudesta, kun kaksi vanhalle paikalle
jääpää taloa tarvitsivat kaikki entiset kartanot, ja uudet hirret
olivat vedettävät juuri Rämeen seuduilta. Rakennukset päätettiin
tehdä ensi vuotena valmiiksi, joten ennen talven tuloa oli jo
kivijalat ja uunien pohjat tehtävät sekä muutama peltomaa kynnettävä.
Asuinrakennukseen päätettiin tehdä: tupa ja kaksi pikku kamaria
porstuan vastapäätä. Määrättiin myöskin mitä suuntaa tilan rajat
tulisivat kulkemaan, jonka tarkempi määrääminen jäi maamittarin
tehtäväksi. Välijaon hakemislupa jo ensi kesäksi annettiin kanttorin
toimeksi. Paavo pyysi muutamia naapureista katsomaan uuden talon
paikkaa, ja määrittelemään itse rakennuksien asemaa.
Muitten muassa kirkkoherra ja kanttori läksivät Rämeen selälle, Paavon
tulevaa työalan asemaa katsomaan ja asettamaan.
Rämeen selän seudut olivat, niinkuin ennen jo on tultu tuntemaan,
alavaa, vaan lihavaa maata, vaihdellen väliin tasaista, kovaa maata,
väliin soita ja rämeitä.
Useat talon paikan katsojista hämmästyivät tätä seutua nähdessänsä. He
olivat luulleet sitä kuitenkin enemmän ihmis-asumukselle mieluiseksi,
kuin se todellakin oli. Muuan vanha toimellinen Paavon sukulainen meni
Paavon luokse ja sanoi: "Poikaseni, kyllä viisaammin teet, jos hylkäät
tämän paikan, sillä eihän tätä ole Jumala ihmisasumukseksi luonut,
vaan metsän petojen pesintäpaikaksi. Ajatteleppas, miten täällä voit
menestyä? Kaikkialla, mikäli näkyy, on vaan alhaista maata, rämettä ja
korpea, ei yhtään ihmis-asumusta ole likitienoilla, ei minkäänlaisia
kulkuteitä liki kuuluvin. Ja jos näitäkään et kaipaisi, niin mitä
täällä viljelemisestä tulee, jos maa mitä kasvaisi, niin sen halla
korjaa. Toivoton on tänne talon teko." Näin päätti vanha kokenut
talonisäntä.
Paavo tuli tästä hyvin hämilleen ja sanoi surumielin, että eihän se
paikka ollut ilahuttava, vaan kun ei ollut parempaa, niin täytyihän
sitä sinne yrittää, ja varsinkin nyt, kun asiat olivat jo näin pitkälle
päässeet, että oli jo siitä sovittu ja se kirjallisesti vahvistettu.
Tämän keskustelun kuultuaan tarttui kirkkoherra keskusteluun. Hän
arveli toista tästä paikasta. Hän luuli maan hyvin hedelmälliseksi,
kun se kerran tulee viljellyksi. Hän selitteli myös, miten
alhaisemmat tasangot ovat edullisemmat viljelykselle, kuin korkeat
kivikkovaarat. Ensiksi siitä syystä, että alhainen tasanko ei ole
niin arka kuivuudelle kuin vaarat. Ilma alangolla on lauhkeampaa
ja maa tuoreempaa, ja kasvit oikein menestyäksensä juuri kaipaavat
kosteampaa ja viileämpää ilmaa, kuin mitä meidän vaaramailla on, sillä
korkeilla vaaroilla kaiken mehevyyden maasta haihduttavat tuulet ja
auringonpaahteet. Se ainoa etu, mikä korkeista kivikkovaaroista on, on
se että ovat hallasta turvatut. Korkeilta vaaroilta sateet ja etenkin
kevät vedet valuttavat joka vuosi voimaa alas alangoille, ja siten
kumpujen juuret lihovat, kun vaarat sitävastoin laihtuvat. Ja vielä
on muitakin etuja alankomaan viljelyksessä, ei yksinänsä se, että se
vaaroilta laskeutuneen väkiaineen saapi lahjaksi; se suoranaisesti
sille pannun lannan säilyttää paremmin kuin vaaramaa, ja sileä maa on
mukavampi viljellä, kuin kivikkoperäinen maa.
"Mutta minkä tähden jokainen tahtoisi asua vaaroilla, ja miksi
esi-isämme ovat talot tehneet korkeille paikoille?" kysyi eräs mukana
oleva talon isäntä.
"Esi-isiemme aikakausi, jolloin asumuksia Suomessa perustettiin, oli
toinen kuin meidän aikakausi. Heidän oli pakollista kavuta korkeille
mäkilöille, monista syistä, missä vaan niitä löytyi. Alangoilla oli
silloin jylhemmät metsät kuin vaaroilla, raivata pelloksi ja suurissa
aarniometsissä oli ikuinen kylmyys ja routa maassa, auringon säteet
sinne harvoin ylettivät; silloin alangot olivat enemmän vesiperäiset ja
liian jylhät ihmisasumuksille. Kivikkovaaroilla oli silloin edullisempi
asema monelta puolen. Sieltä oli avarampi näköala vartijoita aina
väijyviä vihollisia, jotka vähän väliä kävivät ryöstöretkillä. Vieläpä
he käyttivät kiviä varustusmuurinansa, niitten takana suojellaksensa
itseänsä ja omaisuuttansa vihollisen päällekarkauksilta. Silloin
korkeat vaarat olivat ainoat, joissa viljan kasvu voi menestyä, ja
usein niistäkin halla hävitti koko vuoden tulon. Mutta nyt on toiset
ajat meillä käsissä. Nyt on suuret metsät jo raivattu, muutamin paikoin
liiankin vähäksi. Alangot ovat kuivaneet, hallan synnyt vähenneet.
Nyt ei ole meillä enää hallasta niin suurta vaaraa pelättävänä kuin
menneinä aikoina. Suuret hallavuodet ovat enemmän harvinaisia. Ja
Jumala on ihmisneron korottanut jo niin korkealle, että se voipi
hallaakin vastaan tehdä varokeinoja.
"Pohjanmaalla ja muuallakin Suomessa on se toteen näytetty, että ennen
hyvin hallaiset paikat ovat tulleet lämpimiksi. Kun maa viljeltynä
muutenkin paranee, niin sitä myöten siitä kylmyyskin haihtuu. Ja meidän
pelkomme alankoseuduista ei enää auta, jos mitenkin niitä kammoisimme;
kansa kun lisääntyy, niin kaikki talot eivät vaaramaille sovi elämään,
se pakkohan tämänkin talon tänne ajaa. Ja jos itse rakennukset
sopisivatkin vaaroille, ja vaikka pienet pellotkin sinne saisi, mutta
jos kaikki muut joka päivä talossa tarvittavat tarpeet pakenevat
etemmäksi ja etemmäksi, niin silloin talojen asema tulee horjuvaksi;
senkin vuoksi on talo tehtävä sinne, missä enimmät tarpeet ovat
ympäristöllä. Yleiseen meidän taloudellinen asemamme, entiseen tapaan
eläissä, kulkee kohti perikatoa, sillä entiset elintavat eivät jaksa
enää elintarpeitamme riittävästi tuottaa. Kaskimetsät, joista tähän
asti olemme tottuneet leipämme saamaan, alkavat vähetä ja huonota.
Niittymme ovat vanhentuneet, ja tulo niistä vuosi vuodelta vähenee.
"Kohta olemme joutumaisillamme ajan käänteesen. Uudet viljelystavat
olisivat keksittävät, ennenkuin pakko ajaa uusille urille kulkemaan.
Sen mukaan mitä minä luulen, olisi ajoissa tartuttava parempaan pellon
ja niityn viljelykseen, kaskiviljelyksen rinnalla, ja mikäli pellon ja
niityn viljelys lisääntyy, sikäli pitäisi kaskiviljelystä vähentää,
mutta tätä käännettä jos emme aikanansa tee, niin se voipi monesta
talosta tehdä talottoman."
Näin selitteli monissa eri paikoissa ollut, kokemuksista rikas
kirkkoherra.
Toiset talonpaikan katselijat kuuntelivat tarkasti tätä heille aivan
outoa puhetta. Muutamat heistä jäivät aatteihinsa tuosta uudesta
ennustuksesta, vaan toiset eivät pitäneet väliä, sanoivathan vaan
hiljaa keskenänsä, että on sitä elettynä ennenkin, ja eletään sitä
vastakin, jos Jumala vuosia antaa, ja jos pellon ja niityn varaan
talous joutuu ilman kaskenviljelyksettä, niin silloin on heti loppu
käsissä, ja jos tämmöisille paikoille täytyy asumaan tulla, niin
parempi on lähteä kerjuulle.
Ei kukaan kirkkoherran mielipiteitä hänen kuulten rohjennut ruveta
vastustelemaan, sillä he tunsivat hänen semmoiseksi mieheksi, että
eivät jaksa häntä ylipuhutella.
Talon paikan katselua jatkettiin edelleen, ja viimein talon asemaksi
oli valittu vähän ylevämpi kohta Rämeen lammin rannalla.
Itse kunkin eri rakennuksen paikka ja suunta määrättiin myös.
Ennenkuin talon paikaksi määrätyltä paikalta pois lähdettiin, otti
kirkkoherra vielä puheeksi, ikäänkuin näitä muita talonpaikan
katselijoita, jotka näyttivät hyvin toivottomilta ja etenkin Paavoa
rohkaisten, tämän kammotun paikan merkityksen, ja lopuksi toivoi
hän kaikkivaltiaan voimallista johdatusta ja apua tämän rämeisen
seudun raivaajalle, ja toivoi hänelle lujaa kestävyyttä, pitkää
ikää ja taitoa, että voisi tämän kolkon seudun muuttaa vihannaksi
viljavainioksi.
Takaisin taloon palattua katseltiin vielä kotimäelle Pekalle talon
paikkaa. Vanhemmat veljekset vielä suostuivat toistaiseksi elämään
yksissä huoneissa, vaikka tilakin tulisi jaetuksi, sillä kaksi uutta
taloa tulisi rasittavaksi kerralla rakentaa.
Kulovalkean nopeudella levisi tieto ei ainoastansa ympäri omaa pitäjää,
vaan naapuripitäjiinkin, että Paavo Honkalan mäeltä tulee muuttamaan
uudispaikalle ja semmoiseen paikkaan, että ei vielä moiseen ole ennen
taloa tehtynä; sinne ei muka pääse kuin linnut, ja se on semmoinen
hallanpesä, että ei viljan puinnissa silmät nokeudu. Joka mökissä
nyt arvosteltiin Paavon vastaista elämää, ken minkinlaiseksi sitä
kuvaillen. Ihmisystävällisemmät säälivät Paavo parkaa ja päättivät
Paavon pään tulleen vikaan tapulista pudotessa, eihän hän muuten muka
antaisi toisten veljein itseänsä houkutella näkyväiseen onnettomuuteen.
Muutamat taas pitivät sen ansaittuna rangaistuksena Paavolle ja
Sannalle herrasmaisuudesta, arvellen, että kyllä korvessa eläessä
Paavolta takinliepeet vielä lyhenevät entiselleen ja useampi pyrstö
syntyy, kuin entisiin isä-vainajansa teettämiin pyrstötakkeihin, ja
vielä muka jakauksen kuusen oksa kääntää molemmille korvallisille, ja
kyllä Sannalle karasoksat ripuja hienoihin helmoihin laittaa, että
tulee kokonansa rouvien kuosiin -- niitä hänen pukunsa on vielä vailla.
Niin -- ja nythän Paavo ja Sanna saisivat ilman kenenkään estelemättä
karjanhoidon ja muun taloutensa laittaa mielensä mukaan paremmalle
kannalle, kun he sitä ovat vaikeroineet, että karjanhoito on yhteisessä
talossa ollut huono, ja Paavo kasken viljelystä on morkannut.
Monenlaisia ivallisia ennustuksia lasketeltiin Paavon vastaisesta
elannosta. Ei kukaan luullut Paavon kolmea vuotta voivan elää ilman
pakoa Rämeeltä.
Huolimatta ivallisten ihmisten rivo-puheista kuin myös säälijäin
varoituksista, hommasi Paavo edelleen muuttoa. Jo samana syksynä
tehtiin kaikki edellä määrätyt uuden talon rakennusalkeet. Ojakin
Rämeen lammista oli kaivettu määrättyä suuntaa, vaan oja itsestänsä oli
suurennut melkein puolta suuremmaksi kuin edeltä oli määrätty. Rämeen
lampi oli näet paljon ylempänä, kun Porrassuon noron alla oleva alanko,
ja kun kerran vesi sai hyvän alun ojassa, niin se repi ojan reunat
leveämmiksi, niin että Rämeen lampi laskeutui liki kolme kyynärää
entisestään.
Vuoden perästä oli Rämeen lammin rannalla jo uusi kaunis pikku talo
niin valmiina, että Paavo perheinensä muutti sinne asumaan.
Vuoden perästä oli Honkalan talon maakin lohkottu kolmeen palaan.
Nyt Honkalan Paavoa alettiin kutsua Rämeen Paavoksi, jolla nimellä hän
ympäristöseuduilla jotenkin laajalti tunnettiin.
Ikävällä mielten jännityksellä jäivät nyt kaikki odottamaan, milloin
Paavo Rämeen selältä pakenee elikkä milloin köyhyys ajaa hänen mieron
tielle. -- Oudolta tuntui Paavosta perheillensä ensimmäiset ajat elää
korven keskellä, kun ei mitään muuta liikettä kuulunut, kuin välistä
tuulen hiljaista huminaa, jonkun närhin rätistelemistä, suokurpan ääntä
ja muuan karjan kello. Karastuin mielin tarttui Paavo tätä jylhää
luontoa valloittamaan.
Pienet olivat viljelykset Paavolla ensi vuosina; heinää hän kuitenkin
sai jotenkin runsaasti muutamain vuosien perästä, kun ennestäänkin
oli siellä jotenkin hyvää niittyä, ja Paavo niitä raivasi lisää, sekä
vanhalla paikalla oli jättänyt viljeltäviänsä peltoja heinän kasvulle.
Ahkerasti Paavo talvisaikoina teki puukaluja taloutensa tarpeeksi ja
paljon kärriä myötäväksikin, ansaiten niillä rahoja talon tarpeisin.
Viiden vuoden perästä oli Paavolla jo puolta suurempi karja, kuin
Rämeesen mentyä, sillä heinäniityt olivat hänellä monipuolisesti
suurenneet. Kun Rämeen lampi oli laskeutunut, niin sen kuiville jääneet
rannat kasvoivat hyvästi heiniä, ja oli myös monta rämeistä purovartta
Paavo raivannut lisää. Ei hallakaan Paavon viljelyksille tähän asti
sanottavia vahingoita tehnyt, ainoastansa muutamana syksynä myöhemmin
kylvettyjä toukoja oli vähän vikuuttanut.
Kun voin hinta viime vuosina oli melkoisesti kohonnut, niin Paavolla
oli karjasta suuri tulo. Tämä se enemmän häntä kehoitti karjanhoidon
parantamiseen ja lisäämiseen, jonka vuoksi hän vuosi vuodelta laajenti
purojen varsilla olevia rämeitten raivuita, mitkä moninkertaisesti
palkitsivatkin sen, mitä niihen oli kulutettuna. Elonviljelystä ei hän
hallan pelosta pitänyt muuta kuin pellossa ja viime aikoina suossa,
jonka oli ojittanut, kun Porrassuon noron kautta oli hyvä vedenlähtö.
Tämä suoala, minkä hän oli viljelykselle ottanut, oli vaihtelevaista
pohjaltansa ja roudan paksuudelta. Paikoin oli siinä mutaa pari
kyynärää paksulti, paikoin taas kolmekin kyynärää, muutamin paikoin
oli savi pohjalla ja toisin paikoin hiekka. Viemäriojaa kaivaissa tuli
tämän suon erilaisuus paraiten näkyviin, kun se täytyi kaivaa jotenkin
syvä, ennenkuin veden otti. Tämän pohjalta täytyi välistä nostaa suon
pinnalle savea ja hiekkaakin, ennenkuin ojan sai joka paikasta yhtä
syväksi. Viemäriojan varsille ojasta nostetut savet ja hiekat täytyi
levittää sarekkeelle, kun ne ei muuta suota polttaissa palaneet,
niinkuin niitten ojien reunukset, joissa oli paljasta mutaa. Tämä
levittäminen teetti vähän liikaa työtä, joka Paavoa harmitti. Toisien
ojien reunat tuli kyllä silitti. Mutta ei hän mitenkään voinut savi- ja
hiekkakasoja sillensä jättää, kun ne olisivat vastanneet veden pääsön
ojaan ja langettaneet ojan umpeen.
Pari ruisviljaa oli Paavo suostansa saanut erittäin hyvää, mutta kolmas
kasvoi jo huonompi, ja jyvän lähtö oli sitäkin huonompi, ainoastansa
viemäriojan varret kasvoivat entistä paremmin, ja tähkät tällä alalla
olivat puolta suuremmat.
Paavo kummeksi, mikä tähän näin suureen erilaisuuteen mahtoi olla
syynä, vaan ei hän kumminkaan voinut sen perille päästä.
Vielä neljäntenä kesänä poltti Paavo saman suon ja kylvi rukiille.
Nyt kasvu oli vieläkin huonompi, paitsi valta-ojan varsilla. Tällä
alalla oli ruis hyvä ja tähkät suuret. Muulla alalla suota kun oli
kasvi vaivaloista, niin valmistuminen myöhästyi ja halla korjasi
nekin vähät toiveet; ainoastansa viemäriojan varsilla, missä hiekka
ja savi oli mudan kanssa sekaisin, kerkisi ruis valmistumaan ennen
hallan tuloa. Nyt Paavoa rupesi vielä enemmän arveluttamaan tämän suon
oikullisuus, ja hän aprikoi jos jotakin päästäksensä perille, minkä
tähden viemäriojan varsilla paremmin vilja menestyy. Senkin tähden oli
se hänestä kummallista, että viemäriojan varsilta ei mutakaan palanut,
kun oli saven ja hiekan kanssa sekaisin, ja sittenkin paremmin kasvoi.
Täysin Paavo ei syyn perille päässyt, mutta hän päätti koettaa edelleen
tätä keinoa ja nostaa useammasta ojasta hiekkaa ja savea sarekkeen
pinnalle eikä sitten polttaa suota. Tämä onnistui hyvin, vaikka millä
kohdalla suotansa olisi sitä koettanut.
Rinnakkaisviljelyksenä käytti Paavo vanhaa tapaa suon polttamisessa,
mutta se ei menestynyt muuta kuin parilla viljalla vereksestä suosta.
Viimein hylkäsi Paavo kokonansa tämän tulen avullisuuden ja koetti
niin paljon kuin suinkin jaksoi saada hiekkaa ja savea suon pinnalle
sekä kynteli ne polttamatta sekaisin, ja sitä paremmin se kasvoi, mitä
vähemmän suota oli poltettu, ja yhä paremmin siellä, missä ei oltu
poltettu ensinkään.
Toisenlaisia ääniä alkoi nyt kuulua naapureilta Paavon elannosta.
Kaikki kummeksivat, millä taikakeinolla Paavo oli jo niin monta vuotta
voinut uudispaikalla toimeen tulla, kun ei hän kaskeakaan viljele ja
kuuluu kuitenkin oikein hyvin toimeen tulevan, vieläpä paremmin, kuin
vanhemmat veljet vanhalla paikalla.
Muutamat Paavon läheisemmät sukulaiset, ja tuttavat, jotka olivat
Paavon luona käydessänsä tulleet likemmin tuntemaan Paavon
taloudellisia oloja, kertoivat muitten suureksi ihmeeksi Paavon
enimmät elintarpeensa saavan karjastansa. He kertoivat, että Paavolle
jo entuudestansa jäi jotenkin hyvä niitty, ja kun Rämeen lampi
laskeutui, niin sen pohja kasvaa hyvää heinää ja että hän on myös
semmoisia ryösöjä purovarsilta raivannut, sekä saanut mitä parhaimpia
nurmia, joten nyt hänelle tulee heiniä enemmän kuin yhdellekään muulle
talolle likitienoilla. Heiniä kun on kyllälti, niin saapi pitää
suuren karjan, eikä tarvitse karjalle eloja paljon antaa. Karjassa
saapi hän erittäin paljon voita, ja voi kun on näin hyvässä hinnassa,
niin hänen rahatulonsa ovat niin suuret, että voisi elää ilman eloa
viljelemättäkin. Sen lisäksi kasvattaa hän hevosia, joita saapi
myödä joka toinen vuosi. Viljaa hänelle tulee tarpeeksi, kun lantaa
suuresta karjasta tulee paljon. Sen hän suomudan kanssa panee pellolle
ja hakkaa niitten sekaan tunkioihin vesoja. Tämän sekalannan panee
hän pienelle maa-alalle, joka siten, vaikka onkin uudismaa, kasvaa
joka vuosi hyvästi. Suoviljelyksiä on hän viime aikoina suuret alat
ojittanut ja raivannut, joista saapi hyvän tulon. Ja kummallista onkin
sen Paavon suoviljelys, kuin hän nyt ei enää niitä polta vaan nostaa
savea ja hiekkaa sarekkeelle, ne levittää, eikä muuta kuin kyntelee
sekaisin mudan kanssa, ja sekös sitten viljaa työntää. Näin ihmetellen
kertoi suuressa kirkkovenheessä kirkolta kulkeissa eräs Paavon, taloja
katsellut sukulainen.
"Vai niin hyvästi Paavo rupeaa Rämeessä menestymään, vaikka kaikki
luulivat silloin kun Paavo sinne muutti, että siitä ei tule kunnon
kerjäläistäkään", sanoi muuan talonisäntä.
"Paavosta on jo tullut talo, sillä on juuret niin lujasti maassa, että
ei se hevillä köyhdy", vakuutti edelleen Paavon sukulainen.
"No ilmankos se meidän kirkkoherra yhä teroittaa, että pellon ja niityn
viljeleminen on enemmän tuottava, kuin kaskiviljelys, ja tuostahan sen
nyt näkee, minkä se Paavolle teki, vaikka ei kaskea viljele", sanoi
eräs isäntämies.
"Kyllä meidän kirkkoherra niin hengelliset kuin maallisetkin asiat
tietää, kun vaan hänen neuvojansa seuraisimme. Kun tämänkin päivän
saarnasta saisi puoletkaan varteen otetuksi, niin ei olisi ihmisellä
hätää", sanoi muuan vanhanpuoleinen toimellinen mies.
"No kyllä se on totta, mitä Samuli sanoi, että meidän kirkkoherran
laista miestä ei monta löydy, vaikka ensimmältä häntä moitittiin, Mitä
loruja hänestä laskettiin, kun hän käsityön opettajan tänne hommasi, ja
entäs sanomalehdistä, kun hän niitä jakeli pitäjälle luettavaksi, ja
pyhäkouluja sekä lauluharjoituksia asetteli, ja nyt kaikki ovat hyvää
tuottaneet", kertoi eräs joukosta.
"Eipä se Paavonkaan talo taitaisi Rämeellä seisoa ilman
kirkkoherratta", arveli eräs.
"Ennenhän Paavo olisi lähtenyt kerjuulle, ennen kuin Rämeelle ilman
kirkkoherran kehoittamatta; kuulinhan minä sen omilla korvillani jo
silloin kun oltiin Rämeen selälle talon paikkaa katselemassa, miten
kirkkoherra sitä puolusti ja meille selitteli, mitä edullisempi
alankomaan viljelys on kuin kivikkomaan; johan hän on sitä ennenkin
Paavolle teroittanut, niinhän Paavo itsekin sanoo", selitti Paavon
sukulainen.
"Useinpa se kirkkoherra kuuluu Rämeellä käyvän nytkin, eikö tuo antane
Paavolle neuvoja vieläkin, outoahan olisi, että Paavo olisi omin
neuvoinsa osannut taloutensa niin laittaa", luuli muuan.
"Se on tiettyä, että ei Paavo neuvojen puutteessa ole; mitä saanee
kirkkoherralta, mitä sanomalehdistä ja muista kirjoista, joita hän
lukee. Paavo on hankkinut paljo kirjoja itsellensä, ja niissä on hyviä
neuvoja; minä muutamia olen hänen kirjoistansa lukenut", sanoi Paavon
sukulainen.
"Kyllä ne taitaisi nuo sanomalehdetkin olla sentähden hyvät, vaan ne
tulee talonpojalle kalliiksi ostaa", arveli eräs talonmies.
"Sanomalehdet ovat hyvät; enemmän niistä saapi oppia, kuin mitä ne
maksavat; monta neuvoa on kalliimpaa, kuin koko sanomalehden hinta on",
vakuutti muuan, joka sanomalehtiä oli lukenut.
"Vieläkin minä menen tuohon Rämeen Paavoon, kun se minusta tuntuu
kummalliselta, että siellä voipi semmoinen talo syntyä. Olisihan
meilläkin siellä lähellä Paavoa salopalsta eikä siitä ole mitään
hyötyä. Kuin olisi sinne tehdä mökki ja vaikka kesällä karjaa pitää,
kun meillä on niin huonot laitumet kotona, ja ajan kanssa vaikka muuan
poika menisi Paavolle naapuriksi, ja olisi eräs suosaareke viljellä
samaan tapaan, kuin Paavo, arveli muuan talonisäntä."
"Se ei hulluinta olisi, ja siihen tapaan voisit kotonasikin suota
viljellä näkeiksi. Minä sitä jo koetin, ja se onnistui samoin kuin
Paavollakin, ja koetan minkä jaksan vuosi vuodelta lisätä purovarsien
raivuuta ja suon viljelystä", vakuutti Paavon sukulainen.
"Olisihan meilläkin samanlaisia rämeitä ja purovarsia, tokkokaan niistä
tulisi nurmea", arveli eräs soutaja.
"Minkätähden niistä ei tulisi, eihän ne Paavonkaan rämeet ole muita
paremmat", tuumaili muuan.
"Mitenkä Paavon Sanna maitojansa hoitanee?" kysäsi eräs miesten lähellä
veneessä istuva emäntä.
"Kyllä se paremmin hoitaa kuin täällä muut tavallisesti hoitavat,
heillä on siisti maitohuone, jossa ei säilytetä muuta mitään, kuin
nuoret maidot, ja se on kesälläkin jotenkin kylmä", selitteli Paavon
sukulainen.
"Vai semmoinen karjan ja talouden hoitaja siitä Sannasta tuli, vaikka
se tyttönä ollessansa näytti semmoiselle heikaleelle", sanoi muuan
emäntä. "Sanna on semmoinen emäntä, jota harvasta tavataan. Hänen
kaltaistansa emäntää ei likeltä löydä."
"Kyllä pitää koettaa saada heinämaita lisää ja tarttua paremmin suon
viljelykseen, kuin tähän asti, ja vähentää kasken viljelystä", sanoi
päättävästi muuan keskustelussa osallinen talonisäntä.
"Sitä täytyy useammankin yrittää, ei tämä kituroiminen maksa
mitään, että lehmiä pitää ruisolilla ja syöttää kaikki elot niille
eikä sittenkään mitään saa, ja huonoja kaskimaita viljelet, eikä
siitä siihen pääse, puute puutteen päältä ei lähde", vaikeroi eräs
talonisäntä.
Useampi venheessä istujista isäntämiehistä yhtyi samaan vaikeroimiseen
ja toivomukseen viljelyksiensä parantamisesta.
Samaan tapaan keskustelivat ja päättivät toisessa puolessa venhettä
istuvat emännätkin, että karjanhoito pitäisi saada entistä paremmalle
kannalle.