wieraasta maasta. Tässä saamme waroa _maininkia_, sanoi merimies; sillä
tässä murtuwat aallot waahtoon kiwiä wastaan. Onneksemme emme tawanneet
_jääwuoria_, jotka ajelehtawat alaspäin kylmimmistä meristä, muutoin
olisimme saattaneet pian mennä kumoon niitä wastaan. Mennäänpä nyt
maalle. Tämä maa ei ole _mannermaata_, joka on yhdistyksessä muiden
suurten maiden kanssa. Nyt olemme tulleet _saarelle_, sillä sen
ympärillä on wesi joka suunnalla. Mutta kun monta saarta on likitysten,
kutsutaan niitä yhteensä _saaristoksi_. Ja jos tässä olisi kolmella
kulmalla wettä, mutta neljäs siwu olisi kiinni muissa maissa, niin
olisi tämä maa _niemi_. Ja kaitaista paikkaa niemen juurella
kutsuttaisiin _kannakseksi_. Täällä pistää kaitainen maakaistale
mereen, ja sitä kutsutaan _niemekkeeksi_. Toisella puolella pistää
kaitaiselta merta maahan, ja tätä wettä kutsutaan _lahdekkeeksi_; mutta
jos lahdeke olisi isompi ja laajempi, kutsuttaisiin sitä _lahdeksi_.
Isoimpia pitkiä lahtia meressä kutsutaan myös _wuonoiksi_. Ja nyt
purjehdimme kaitaista wettä kahden maan wälillä yhdestä wuonosta
toiseen. Tätä kaitaista wettä kutsutaan _salmeksi_; mutta jos tämä
olisi suurempi ja leweämpi, kutsuttaisiin sitä _raumaksi_. Ja sellaisia
pienempiä meriä, jotka kaitaiset salmet yhdistäwät suuren meren kanssa,
kutsutaan _sisämeriksi_.
Nyt muistin maassamme olewan paljo _maawesiä eli järwiä_ ja pyysin siis
lähteä purjehtimaan maawesille. Silloin nauroi merimies ja sanoi:
maawesien ympärillä on maa joka siwulla, niin ettei yksikään woi
purjehtia niihin mereltä. Ja hywin pieniä järwiä sanotaan _lammiksi_.
Mutta kun ihmiset mielellään tahtowat tulla wettä myöten järwestä
merelle, kaiwawat he wesijuowan, niin että weneet ja alukset saattawat
purjehtia tätä wäliä ja sellaista kulkujuowaa kutsutaan _kanawaksi_.
Wesi juoksee aina korkeammasta paikasta alaisempaan. Ja koska useammat
järwet owat merta korkeammalla, niin juoksisi järwien wesi kaikki tyyni
pois kanawaa myöten, jos ei olisi keksitty pieniä kammareja eli
salparakennuksia, joita kutsutaan _suluiksi_, joissa alukset nostetaan
eli lasketaan wedellä, niin että kanawassa on juuri kuin portaita,
joissa enin osa wettä on tyweneenä.
Nyt palaamme jälleen omaan maahamme, sanoi merimies. Mutta muistaaksesi
mitä olet nähnyt annan sinulle _kartan_, jossa näet koko maan pinnan
kuwattuna maineen ja wesineen. Siinä näet, kuinka maan päällä on paljo
enemmän wettä kuin maata, niin että suuret meret peittäwät kahta
wertaa suuremman pinnan kuin maat. Siitä saat myös oppia tuntemaan
_maailman-osat_ ja koko sen hyödyttäwän opin, jota kutsutaan
_maantiedoksi_ eli maanselitykseksi. Ja annan sinulle sellaisen kartan,
johon maa on kuwattu wäreillä, joka onkin tarpeellisinta; tämä on
_maakartta_. Mutta merimiehillä on toisia karttoja, joihin meri ja
wedet owat tarkoin kuwatut kaikkine karineen, luotoineen ja
mataloineen, ja sellaisia kutsutaan _merikartoiksi_.
Sanoin: kuinka suuri on wiisautesi, Herra Jumala, että lewität meret
peitteeksi maan sywyyksihin ja walmistat ne tieksi ihmisten lapsille!
Sinä suot sateen wirwoittaa janoawan maan; sinä annat lähdetten ja
wirtain kulkea elämän suonina maiden pinnalla, niin että ihmiset ja
eläimet ja kaswit saawat siitä rawintonsa. Wähinkin kasteherne kuwastaa
sinun kunniaasi, sinun henkesi kulkee pimeäin sywyytten päällitse. Ja
kun purjehtija panee lewolle heikolle alukselleen keskellä waltameren
aaltoja, sanoo hän itsekseen: katso, Herramme Kristus on kerran
käwellyt myrskyistä merta, ja aallot asettuiwat hänen allansa. Niin
tiedän minäkin wielä tänäpäiwänä Jumalan kaikkiwallan käden hallitsewan
elementtejä. Ja joita Jumala suojelee, niitä ei wahingoita wesi eikä
tuli eikä muu loukkaus. Niillä on rauha ja iloinen turwa. Sillä Jumala
on wäkewyytemme, ja meren aallot, jotka murtawat kallioita ja muureja,
asettuwat lakioiksi kuin lampaat hänen kunniansa istuimen eteen.
Weden häwityksistä.
Pyhä raamattu puhuu ensimäisessä Moseksen kirjassa suuresta
wedenpaisumisesta, joka hukutti kaikki ihmiset heidän synteinsä tähden,
paitsi Noakkia sukuineen. Sitten lupasi Jumala wesikaaren merkillä,
ettei yhdenkään niin suuren tulwan enää pitänyt maata häwittämän.
Sellaista ei ole sittemmin ollutkaan. Mutta kyllä wieläkin tapahtuu
wälistä, että wesi tekee suuria häwiöitä. Kun suuret wirrat paisuwat
sateista, eli kun niiden suut tukkeuwat jäistä, kohoaa wesi ylemmä
wirran ääriä ja lewenee maille. Silloin täytyy ihmisten ja eläinten
pelastaa itsiään miten parhaiten taitawat, muutamain weneissä, toisten
katoille, toisten wuorille. Metsät ja pellot häwitetään, myllyt ja
ladot wiepi wesi mukaansa. Kaduilla ja maanteillä soudellaan; kalat
uiskentelewat ihmisten huoneissa. Silloin tulee useinkin suuri hätä
maahan. Mutta suuri Niilin wirta Afrikassa tekee maat hedelmällisiksi.
Joka wuosi paisuu se maille, ja kun wesi laskeutuu takasi, jättää se
paksulta liejua, jossa kaswaa sanomattomasti paljon eloa.
Tunnen kummallisen maan, jota kutsutaan Alankomaiksi, siksi kun se on
hywin alaista. Siinä on meri muinoin lainehtinut maan päällä, mutta
sitten on meren hieta kokounut harjanteihin rannoille, juuri kuin
muureiksi aaltoja wastaan. Uuttera wäki on rakentanut suuria patoja
puista, kiwistä ja sawesta merta wastaan. Ja se wesi, jonka meri on
jättänyt sisäpuolelle patoja, on pumputtu takaisin mereen. Niin on
saatu suuri kappale maata meren alta. Mutta wälistä, kun on kowa myrsky
ja meriwesi pauhuaa korkealla, tapahtuu wieläkin, että meri murtaa
padot ja juuri kuin ottaa waltaansa entisen alustansa. Silloin tapahtuu
näillä tienoilla suuria häwiöitä, niin että on nähty monia kaupunkeja
ja kyliä kaikkine asukkaineen nieleywän meren aaltoihin. Niin nähdään
siinäkin, jossa nyt laiwat purjehtiwat merellä, jotakuta pistäywän ylös
wedestä, ja tarkemmin katsottua tutaan se kirkontorniksi kylässä, joka
kauwan aikaa jälkeenpäin on mennyt weden alle. -- Usein kuullaan,
kuinka laiwoja ja weneitä tulee haaksirikkoon merellä, ja joka wuosi
hukkuu tällä lailla monta ihmistä. Muita putoaa kehnoon jäähän, eli
hukkuu uidessa; sillä ihmiset kuolewat wedessä sentähden, etteiwät
siinä woi hengittää.
Wedestä lääkkeenä.
Mutta onpa Jumala antanut wedelle awullisen, wirwoittawan ja parantawan
woiman. Wedettä ei woi yksikään kaswu, ei yksikään eläin, ei yksikään
ihminen elää; moni kiwuloinen saapi wedellä terweytensä takaisin. Monta
sairasta matkustaa satoja peninkulmia kylpemään ja uimaan etelämaiden
lämpimissä lähteissä. Moni terwehtyy _terweyswettä juomalla_; muut
saawat terweytensä takaisin uimalla eli kylpemällä kylmässä wedessä
niiden määräysten jälkeen, joita lääkäri säätää. Maassammekin on
_terweyswesilähteitä_ mutta ei yhtään lämmintä. Turussa on
_kylmäwesinen parannuslaitos_. Jos uit meressä eli muuten kylmässä
wedessä, elä pelkää ollenkaan wettä, jos olet palawissasikin. Wedessä
ei wilustuta, waan paremmin kylmässä ilmassa. Riisu siis sukkelasti
waatteesi ja pukeu niihin jälleen pian. Eläkä juokse, niin että
hengästyt, ennen uimista, eläkä ui kohta syönnin jälkeen, sillä se on
wahingollista.
Maamme wesistä.
Maassamme on useita isoja jokia, niinkun Keminjoki, Oulunjoki,
Kokemäenjoki ja Wuoksenjoki; mutta muissa maissa on wielä paljoa
isompia jokia, ja sellaisia, jotka suista owat juurikuin meriä. Maamme
joissa on monta _koskea_, joissa tarwitaan hywää taitoa saattaa laskea
kiwien wälitse. Täällä on myös monta pienempääkin _jokea ja ojaa_.
Kaksi suurta _koskiputousta_ (köngästä), Imatra ja Kyrönkoski, owat
Suomen kaunistuksina. Siellä ei kuule kukaan toisen puhetta rannalla,
sillä niin kowa on pauhu. Niitä ei woi yksikään wene päästä häwiämättä
alas. Wälistä nähdään paksun hirren menewän putousta alas, ja ennenkuin
se on päässyt alle, on sen jo koski kiwissä rouhinut pieniksi
säpäleiksi. Mutta suurin koskiputous (köngäs) koko maan päällä on
Amerikassa, ja sen nimi on Niagara. Siitä kuuluu hirmuinen pauhu monen
peninkulman päähän. Ja kuin aurinko paistaa utuun, joka alinomaa
pirskuu ylös putouksesta, näkyy siinä kaunis wesikaari.
Kaksi merta lainehtii Suomen rantamaita wasten, nimittäin Pohjanlahti
ja Suomenlahti. Nämä molemmat suuret lahdet owat osia sisämerestä,
Itämerestä, joka taas on waltameren lahti. Maassamme on monta tuhatta
järweä ja lampia, muutamat suuria, toiset pieniä. On siis Jumala
siunannut tämän kauniin maan paremmin kuin useat muut maat maan päällä
suurella weden rikkaudella. Merenrantawesissä on saaristoja, saaria,
kareja ja luotoja, joskus ihanoita, joskus waarallisiakin. Onpa koko
maakuntia ja pitäjiä, niinkuin Ahwenanmaa (Oolanti), meren piirittämiä.
Mutta se on kummallista, että rantamaamme alinomaa lisäywät. Alinomaa
lewenewät ne ulospäin, sillä että wesi wetäypi takaisin, niin että nyt
saatetaan käwellä kuiwin jaloin, missä satoja wuosia tätä ennen
vedettiin nuottaa ja soudeltiin weneellä. Tämä tulee siitä syystä, että
maa nousee maanalaisesta woimasta. Sitämyöten wetäypi wesikin rannoilta
etemmä, ja näin tulee Suomemme alinomaa isommaksi.
Haluatko nähdä kaiwantoa, niin mene Saiman rannalle; se on maamme
suurin maawesi. Siihen on keisari maamme rahain suurella kustannuksella
teettänyt kaiwannon, joka on liki wiittä peninkulmaa pitkä, ja siinä on
18 sulkulaitosta. Yksitoista wuotta on monta sataa miestä sitä
walmistanut. Ne owat murtaneet juowan suurten wuorien läpi ja kaiwaneet
sen sekä soiden että hietaharjuin läpitse. Ne owat muuranneet lujia
seiniä kiwestä ja rakentaneet kauniimpia patoja ja kammareja
sulkulaitoksiin. Mutta onkin se nyt teos, josta maallemme on ijäistä
hyötyä. Sillä ennen täytyi kuljettaa kaikellaisia kaluja maisin reillä
ja kärryillä Saimaan rannoilta mereen. Se wei paljon aikaa ja oli hywin
waiwaloista. Mutta nyt saadaan kaikkia paljoa nopeammasti ja
helpommasti aluksilla, jotka kulkewat ylös- ja alaspäin pitkin _Saimaan
kanawaa_.
Lähde.
Laakson läpi lirisee
Pieni lähde hiljallensa,
Tietymättä lainehensa
Nimetönnä virtailee.
Vaan kun vaipuu luoksi sen
Matkamiesi vaivoistansa,
Niin hän virvoituksestansa
Sitä siunaa riemuiten.
Armas Jumalani, suo,
Anna, Isä taivahassa,
Eloin juosta maailmassa
Niinkuin tyyni lähde tuo.
Lähde keväällä.
Jo silmäsi jällen
Sä päilyä suot,
Sen sinertävällen
Jo taivaalle luot.
Myös iloiten näet
Sun kukkaiset maas.
Ja lehdet ja mäet,
Kaikk' ystäväs taas.
Jos minnekkä taivut,
Miss' siintyvän näyt,
Jos minne sä vaivut
Ja lepohon käyt,
Niin laulelot sorjat
Sua seuraelee,
Ja kukkaset korjat
Ain imartelee.
Taas iltani täällä
Nyt viettää mä saan,
Ma sammalen päällä
Käyn loikuilemaan;
Täss' saan minä kuulla
Kuin aaltosi soi,
Niin huolet ne mulla
Ei pysyä voi.
Koski.
Mä seisoin kosken kuohun partahalla
Ja katsoin vaahtoharjain ottelusta,
Kuin nälin heitä nieli pyörre musta,
Mi määrätöinnä mylvi hourun alla.
Kuin oris karhun kourien alaisna,
Vapisi kalliokin tuskissansa;
Ja hätähiki hänen kapeiltansa
Yleni vihmana viluttavaisna.
Vaan sumun suitsevaisen harmahille
Kirjaili aurinkoinen taivon kaarta.
Kuvaillen kuohun päälle sulon saarta,
Asuttavaksi Päivän tyttärille.
Niin ihmissydänki on tuima koski;
Sen syvyydess' on pyörre pauhaamassa,
Se vaahtoo, vapisevi vaivoissansa;
Mut päällä paistaa päivän ruusuposki,
Luvaten rauhan runsaan kuolemassa,
Kun taistelus on viimein alaltansa.
Y. K.
Meri yöllä.
Lapsi. Oi, kuink' aallot riemuisasti
Sinne tänne kulkevat,
Kuinka tuolla kirkkahasti
Taivaan tulet tuikkivat.
Mua, meri, heijaele,
Kiikuttele!
Äiti. Varo, ettet uppoaisi
Aavan meren syvyyteen,
Ettei sua kuolo saisi
Viedä haudan synkkyyteen.
Lapsi, neuvoani nouda,
Rantaan souda!
Lapsi. Äiti, jospa uppoaisin,
Taivashan on sielläkin.
Senpä syliin päästä saisin,
Minust' on se rakkakin!
Tähdet, jo mä riennän sinne
Tanssihinne.
Valtameri.
Oi ihmisraukka, kuin tohditkaan
Sä lähteä merellen!
Sen aaltojen päällä sun laivasi vaan
On mitätön lastunen.
Mun päälliten käypi myrskyjen tie,
Ne siinä pauhata saa.
Mi maailmassa mun vertani lie,
Kun lainehet kuohahtaa.
Mut myrsky kun uupuvi siivekäs
Ja pauhu viihtynyt on,
Ma olen kuin nukkunut jättiiäs,
Mi väsyi taistelohon.
Nyt painuu purjehet höllälleen.
Ei enää aaltoa näy,
Vain hopiamaininki hiljalleen
Viel' ulapan poikki käy.
Järvi.
Luoksen, ystäväinen,
Tule, armainen,
Olen päilyväinen,
Taivaan sininen.
Eipä myrskysää
Pauhaa pinnallani;
Tuuli lainettani
Hiljaa väristää.
Koivut kuvauupi
Pintaan tyynehen,
Lepät ihastuupi
Minuun katsellen.
Rannalleni tee
Tänne pieni suojas,
Kiitä että Luojas
Maatas varjelee.
Yhdestoista Luku.
Ilmasta.
Kerran oli Antti juossut itsensä väsyksiin paperileijaa vetäen
vastatuuleen. Tultuaan suuren tuulimyllyn luo kylän tykönä pysähtyi hän
katsomaan myllyn siipiä, jotka pyöriä hurisivat hyvää vauhtia tuulessa.
Mitä sinä katsot? sanoi Liisa, joka samassa käveli isänsä kanssa
maantietä. Antti sanoi: minä koetan katsoa ilmaa. Eikö voi nähdä sitä
ainetta, jolla on niin suuri voima, että se nostaa paperileijani ylös
pilveä kohti ja panee pyörimään myllyn siivet, jotka taas pyörittävät
raskaita myllyn kiviä?
Isä sanoi: ilmaa ei voi kukaan nähdä, sillä se on kokonaan läpinäkyvä.
Tässä on lasi. Se näyttää tyhjältä, ja sinä sanot siinä ei olevan
mitään. Mutta käännäppä sen suu alaspäin ja koeta sitä upottaa veteen,
niin siihen ei mene ollenkaan vettä. Siinä on jotakin, joka on veden
edessä, ja se on ilma. Mutta paneppa lasi suin vinoon veteen, niin ilma
pulppuaa ulos, kun vettä juoksee sisään. Ainoasti sumuja ja vesihöyryjä
täynnä ollessa voit sinä nähdä ilmaa; sillä silloin on se sameaa ja
usmaista, niinkuin autereessa, kun kesällä kauvan on ollut lämmintä.
Mutta katsoessa pitkälle ylettyvää selvää ilmaa, näkyy se siniseltä.
Siitä tulee taivaan sininen väri. Ja kun aurinko paistaa alaalta ilman
huuruin läpitse, saamme nähdä kauniimpia väriä aamu- ja iltaruskoissa.
Toisella kerralla auringon selvästi paistaessa akkunan läpitse, näemme
pieniä tomun kipeneitä heiluvan ilmassa ja olevan alinomaa liikkeellä.
Tästä näemme ilman olevan aivan _kevyttä_ ainetta, jonka pieninkin
täräys panee liikkeelle. Jos istut hataran akkunan luona, tunnet
selvästi ilma-_huo'un_ kylmemmästä ilmasta tulevan ulkoa. Jos puhallat
hiillokseen liedessä, niin menee ilmaa tohisten suustasi ulos. Jos
puhallat lasiputkeen, johon olet pannut herneen, niin lentää herne
siitä ulos, sillä ilma pakkaupi putkessa kokoon ja tulee siitä
väkevämmäksi. Seppä pusertaa paljetta pajassa kokoon, ja ilma puristuu
palkeessa kokoon ja puhaltaa ulos, juuri kuin tuuli, ahjoon. Välistä ei
tunnu mitään liikettä ulkoilmassa. Silloin sanotaan: nyt on _tyven_.
Mutta käypipä niin, että ilma jollakulla paikalla laajentuu lämpimästä
ja pakkaupi muita ilmakerroksia vastaan, niin että ne tulevat
liikkeelle, juurikuin virraksi. Siitä tulee tuuli. Tästä syystä tulee
aina tuuli suurissa tulipaloissa. Tuuli saattaa enetä useista syistä,
ja sitten tulee _myrsky_. Myrsky saattaa vielä väkiä niin hirmuisen
kovaksi, että se kaataa suurimmatkin puut, särkee huoneita ja hautaa
suuret laivat kuohuviin aaltoihin. Sellaista myrskyä saapi sanoa
_hirmumyrskyksi_. Välistä kulkee hirmumyrsky kummallisissa pyöräkkeissä
eli _tuuliaispäissä_. Toisinaan tapahtuu tyveneessä ilmassa, että
pilvi, jota kutsutaan _vesipatsaaksi_, imee vettä merestä ja repii
mukaansa kaikki, jotka sitä likenevät, siksi kuin pilvi puhkeaa ja vesi
putoaa alas _rankkasateena_.
Tuolla purjehtii suuri laiva, joka on niin raskas, että sitä monien
ihmisten voimalla tuskin jaksetaan paikalta liikuttaa. Mikä kuljettaa
siis laivaa eteenpäin? Se on ilma, joka täyttää sen levitetyt purjeet.
Toisella kerralla näemme, kuinka ilma kantaa pilviä ja savua ja lintuin
siipiä ja muita keveitä aineita niinkuin paperia ja untuvia. Siitä
käsitämme ilmalla olevan jonkunlaisen _tiveyden ja painon_. Olemme niin
tottuneet ilmaan, ettemme ollenkaan tunne, kuinka se painaa meitä.
Mutta miksikä ei olut juokse ulos hanan reijästä, ennenkuin runtia
aukaistaan? Siksi että ilma painaa vastaan tapin reijässä. Ja jos imen
ilman pois sormustimesta tai kuppasarvesta, niin tarttuvat ne kiinni
käteeni. Miksikä niin? Siksi että ilma painaa niitä ulkoa päin, mutta
ei enää sisäpuolelta. Ja jos pistän veteen putken, joka on auki
molemmista päistä, niin on vesi yhtä korkealla putkessa sisä- kuin
ulkopuolellakin. Mutta jos imen ilman pois yläpuoleisesta päästä, niin
nousee vesi ylös putkessa aina suuhuni asti. Miksikä niin? Siitä syystä
että ilma painaa vettä ulkopuolella putkea ja pakottaa sitä ylöspäin,
kun ilma ei paina enää vettä putken sisällä. Sellaista putkea kutsutaan
_vetopilliksi_. Samasta syystä saan veden nousemaan pumpussakin. Sillä
kun pumpun vartta vedetään ylöspäin, niin pakottaa se ilman pumpun
torvesta pois avopäästä ylhäällä, ja ulkopuolella oleva ilma painaa
vettä siihen ilmasta tyhjänä olevaan pumpuntorveen.
Tahdotko nähdä kummallista, niin tee kuin kirjan lehden laidassa oleva
kuva osottaa. Ota ämpäri eli malja ja kaada siihen vettä. Ota sitten
mutkalle sujutettu putki, pistä yksi pää putkea veteen ja anna toisen
pään riippua alaspäin astiasta, mutta niin että se riippuu vähä
alempana astiassa olevaa vettä. Ime sitten ilma pois putken alapäästä.
Vesi alkaa nyt juosta putkesta ja juoksee juoksemistaan, sittekin kun
herkesit imemästä, niin kauvan kuin vettä on astiassa. Miksikä niin?
Vedenhän täytyy ensin juosta ylöspäin, kun putken mutka on ylempänä
veden pintaa. Emmekä koskaan näe veden muuten juoksevan ylöspäin. Mutta
niin tekee se nyt, siksi että ulkopuolella oleva ilma painaa vettä
sihen ilmasta tyhjään putkeen, joka ei ole muu kuin mutkistettu
vetopilli. Mutta jos koetan imeä vettä putkeen, joka on esim. 18
kyynärää korkealla veden pinnasta, niin en voi millään lailla saada
vettä nousemaan 17 kyynärää ylemmäksi putkeen. Miksikä en? Siksi että
ilman paino ei voi kohottaa vettä ylemmäksi. Ja tästä näemme, että ilma
painaa meihin joka kulmalta juuri niin paljo, kuin jos päällämme olisi
17 kyynärän korkuiselta vettä. [Muist. Oppineet ihmiset ovat laskeneet
kannun vettä painavan saman verran kuin 770 kannua ilmaa.] Se on hirveä
paino, joka kokonaan rusentaisi meidät, jos ei sisällämme oleva ilma
painaisi yhtä paljo ulospäin. Jos sisällä olevan ilman voisi pumputa
pois huoneesta, niin ulkona oleva ilma rusentaisi seinät kokonaan
rikki.
Vaikea on saada jotakuta paikkaa ilmasta tyhjäksi; mutta kuitenkin on
keksitty kone, jolla ilma voidaan saada pois lasikellosta. Siinäpä
nähdään, kuinka höyhen joka pannaan _ilmapumppuun_, putoaa alas yhtä
kiivaasti kuin kivi. Sillä siinä ei ole _ilman vastusta_, joka muuten
pidättää kaikkea liikettä. Jos ei tätä vastusta olisi, ampuisin kuulani
ja nakkaisin pallini kahta vertaa etemmäksi, kuin nyt voin tehdä.
Ilma juoksee näkymättöminä virtoina koko maan ympäri ja ylettyy noin
neljää peninkulmaa korkialle. Koko tätä _ilmakerrosta_ kutsutaan
ilmapiiriksi. Onpa keksitty täyttää suuri silkistä eli muusta hienosta
vaatteesta tehty pallo _ilmalajeilla_ eli ilmanmoisilla aineilla
(kaasuilla), jotka ovat ilmaa keveämmät. Kun pallo on sitten tiviäksi
tukittu, niin etteivät kaasut pääse siitä pois, kohoaa pallo ilmaan, ja
pallon alle on sidottu pieni vene, jossa on saattanut istua yksi eli
useampia ihmisiä. Pallo eli ilmapallo on kohottanut nämä uskaliaat
ilmapurjehtijat hyvin korkealle, vieläpä korkeammalle korkeimpia vuoria
ja korkeimpia pilviä. Sieltä ovat nähneet kaupungeita ja kyliä kaukana
alaalla jalkainsa alla siksi kuin ovat päästäneet kaasut ulos pallosta
ja sitten painuneet jälleen maahan. Mutta tuolla ilmassa korkealla on
ollut aivan vaikea hengittää, sillä ilma ohenee, jota ylemmä kohotaan.
Tapahtuu niinkin, että korkealla vuorella näkee pilvien satavan juuri
allaan, sillä se ohu ilma ei voi kantaa pilviä niin korkealla. Syvässä
meressä on vesi painanut sukeltajia kovemmasti ulkoapäin, kuin niiden
ruumiissa oleva ilma on vastannut sisältäpäin, ja silloin he ovat
olleet lähellä kuolemaa. Aivan toisin on käynyt niille, jotka ovat
kiivenneet hyvin korkeoille vuorille. Siellä on heidän ruumiissaan
oleva ilma painanut kovemmasti ulospäin, kuin ilma ulkopuolella on
painanut sisään päin. Siksi on veri tahtonut juosta niistä kuiviin
sisusilman painosta. Mutta syvissä kaivannoissa on ilma samassa
suhteessa tiiviimpi ja vaikeampaa hengittää, niin että nähdään, kuinka
Jumala on valmistanut ihmiselle sopivimman ilman maan pinnalla.
Ilma pakkautuu pian kaikkein läpitse: sitä on maassa, vedessä,
vaatteissasi olevissa langoissa ja ruumiisi sisässä. Ilmatta ei voi
yksikään eläin hengittää, ei mikään kasvi elää eikä tulikaan palaa.
Näin kerran rotan, joka pantiin ilmapumppuun, ilmattomaan paikkaan.
Kohta alkoi se hätäillä ja pyrki ulos. Kun ei päässyt, alkoi se aina
vaikeammasti ja vaikeammasti hengittää. Viimein hypähti sen koko
ruumis, tukehtui ja kuoli. Muuan poika sai kerran lihapalasen
kurkkuunsa. Siitä hän kuoli, kun ei voinut enää hengittää ilmaa.
Lukukinkereillä näin paljo väkeä matalassa tuvassa. Viimein tuli ilma
huoneessa niin lämpimän tukalaksi, että sitä tuskin voi hengittää, ja
kynttilät paloivat hyvin tummina pöydällä. Vedä pelti auki, sanoi
lukkari, että saadaan parempaa ilman vaihetusta. Ei ole se
terveellistä, kun ei saa alin-omaa raitista ilmaa huoneesen. Sillä se
ilma, jonka hengitämme ulos, on ilmanmoista ainetta, jota nimitetään
_hiilihapoksi_; se on vahingollista tulelle ja hengitykselle.
Kauvan luulin ilman olevan yksinkertaista ainetta; mutta kaupungissa
nä'in apteekarin eroittelevan ilmaa kummallisiin lasiin. Siitä sai hän
kaksi toisistaan erilaista yksinkertaista ainetta. Toista kutsuttiin
_hapiksi_, sillä sitä on happo-aineissa, ja se on happo, joka pitää
kaikkia elossa ja tekee tulen palavaksi. Mutta jos happo olisi yksinään
ilmassa, panisi pieninkin tulen kipinä koko maan palamaan. Siksi
sekoitti Jumala ilmaan toistakin ainetta, jonka nimi on _typpi_, sillä
se voipi yksinään tukeuttaa tulta ja ihmisiä. Vedessä on happoa ja
muuta ilmanlajia, joka veden vuoksi on nimeltä _vety_. Nämä kolme
ilmanlajia: happo, vety ja typpi, niinkuin myös ne kaksi kovaa ainetta
kiiseli ja hiili, ovat yleisimmät luonnon kunnissa. Kasvien osuuksina
ovat enimmästi hiiltä, happia ja vetyä. Mutta eläinten ruumiissa on,
paitsi näitä, vielä typpeä.
Äänestä.
Eräänä päivänä otti isä pyssynsä ja meni ampumaan pyitä lehdikossa.
Antakaapa minullekin pyssy ja ruutia, sanoin minä.
Ei, sanoi isä; ei vielä, ennenkuin tulet vanhemmaksi. Ruuti ja pyssyt
ovat vaarallisia leikkikaluja.
Miksi niin?
Siksi että ruudilla on pyssyssä suuri voima. Jos panet sitä irtaalleen
tuohon maalle ja sytytät, niin sähähtää se ainoasti ylös. Mutta jos
panet sitä ahtaasen pyssyn piippuun ja tukit etulaahingin eli luodin
päälle, niin on ruudilla joka kulmalla jotakin edessä. Kun se
sytytetään, palaa se silmänräpäyksessä ilmanmoisiksi aineiksi.
Sellaiset aineet ovat hyvin pontevia ja paisuvat ihmeteltävällä
voimalla. Ruudin palaessa pyrkivät kaasut ulos ja pakkauvat kaikella
voimalla sille suunnalle, jossa kohtaavat heikointa vastusta. Pah,
paukahtaa pyssy, ja etulaahinki eli luoti lentää pois. Ja jos ei ne
mene pois edestä, kun pyssy on ruosteinen ja kehnosti laahattu, niin
pyssynpiippu räjähtää rikki. Vastustaminen ei siinä auta, vaikka olisi
vuori edessä. Sillä jos vuoreen hakataan reikä, ja tämä laahataan
ruutilla, niin kivi räjähtää kappaleiksi.
Mutta miksi paukahtaa pyssy?
Sen vaikuttaa ilma. Kun ruuti pakottaa etulaahingin eli luodin pois,
jääpi ilmasta tyhjä sija pyssynpiippuun. Siihen tyhjään sijaan
syöstäypi ilma vauhdissa, josta tulee jyrinä, ja siitä syntyy paukaus.
Kuka uskoisi tuon majesteetillisen ukkosen jyrinän tulevan ilmasta?
Mutta niin on se kumminkin. Missä leimaus kulkee pilvien välissä, ajaa
se ilman pois. Kohta syöstäypi uutta ilmaa siihen tyhjään paikkaan, ja
niin kuuluu järäys. Sitten kaikkuu järäys pilvissä ja maasta, niin että
luulee kuulevansa koko rivin järäyksiä.