Jos soitan kirkon kelloa, niin lyöpi kieli kellon laitaan. Kello alkaa
juurikuin täristä, ja tärinä tulee ympärillä olevaan ilmaan. Samalla
lailla, kun näpsäyttää viulun kieltä, näkee selvästi, kuinka kieli
tärisee jälestäpäin, ja tärinä yhtyy herkkäliikuntoiseen ilmaan. Siitä
voin käsittää kuinka ääni tulee ilman tärinästä. Likimmäinen ilma panee
aina eteenpäin etimmäisen ilman tärisemään, ja niin menee ääni ilman
läpi, välistä pitemmän, välistä lyhyemmän matkan, aina sen jälkeen kuin
tärinä on kovempi eli heikompi. Tyynellä ilmalla kuulen kirkon kelloin
äänen runsaankin peninkulman päähän merelle; mutta tuulella kuuluu se
etemmä sille suunnalle, johonpäin tuuli kulkee. Kun vihollisten
sotalaivat viimein ampuivat Wiaporin linnaa, kuului järinä 30
peninkulman päähän, kun korvansa pani maata vasten. Siinä kulki tärinä
maan läpitse; muuten ei olisi kuultu tärinää niin kauvas.
Kun läiskyttää veteen, lyöpi kämmeniään yhteen, polkee jalkaa eli lyöpi
rumpua, tulee aina erinäinen ääni ilman tärinästä. Kun puhun, vihellän
eli laulan (veisaan), tulee ilma keuhkoistani ja panee ulkopuolella
olevan ilman tärisemään. Samalla lailla soitetaan _uruilla_ kirkossa
kauniita virsiä. Keuhkoin sijassa on uruissa suuret palkeet, jotka
puhaltavat ilmaa piippuihin urkuinpolkijan astuessa polkimille. Sitten
tulee siitä ilman tärinä (vipajaminen) urkujen pilleissä olevissa
pienissä reijissä, ja jokainen pilli antaa äänteen. Laulu ja
kaikkinainen soitto, joka hartaasti silloittaa ihmisen mieltä, on jakso
äänteitä, joista yhteensä tulee _sävel_. Ja kun useita äänteitä sointuu
yhdeksi suloääneksi, kutsutaan sitä _akkordiksi_ (sointumaksi). Sitä
soitetaan monellaisilla _puhallussoittimilla_, niinkuin huiluilla,
klarineteilla, räikillä ja vaskitorvilla. Mutta viulu ja kantele ja
piano kuin myös monta muuta ovat _kielisoittimia_. Kerran kiinnitin
rautalangan kahden huoneen välille, jota ei ollut pitkältä. Kuulinpa
rautalangan tärisevän tuulessa, ja siitä tuli pitkä, kaunis ja surkea
ääni. Jota lyhyempi lanka oli, sitä kimeämpi oli ääni. Siksi saadaan
eri ääni samasta viulun kielestäkin, kun sormitetaan eri paikoille
kieltä. Ja sisältä on viulu tyhjä, ja sillä ovat ohuet seinät,
sentähden tärisevät seinätkin ja enentävät äännetten voimaa.
Kerran nä'in merkillistä, jota en kohta voinut käsittää. Mies hakkasi
puita kaukana metsässä. Jokaisella lyönnillä näin kirveen putoavan,
mutta vasta vähän ajan perästä kuulin lyönnin. Muistinpa siitä, että
olin usein nähnyt savun ampumisesta paljoa ennemmin kuin kuulin
paukauksen. Nyt ymmärrän syyn siihen. Valo kulkee sukkelammasti kuin
ääni. Siksi näen kirveellä lyönnin ja pyssyn savun, ennenkuin kuulen
äänen lyönnistä ja paukauksen ampumisesta. Ääni kulkee 558 kyynärää
sekunnissa eli ei täyttä peninkulmaa puolessa minuutissa. Ja jos tahdon
kello kädessä laskea ajan pyssyn savun ja paukauksen välillä, niin
saatan sanoa varmaan: nyt on ampuja niin ja niin kaukana.
"Metsässä huutava saa vastauksen", sanotaan sananlaskussa. Sen olen
usein kuullutkin, varsinkin jos vuoria eli kukkuloita on ollut likellä.
Sitä kutsutaan _kaiuksi_. Ensin luulin metsään jonkun piilouneen, joka
nyt matki minua. Mutta sitten havaitsin, että tärisevä ilma ikäänkuin
kimpousi takaisin puista eli vuorista ja tuli jälleen tyköni, kun
huusin. Se kuuluu kyllä naurulliselta ja kummalta. Tuvankin tykönä
kuuluu kaiku seinää vasten. Mutta seisoessani 30 kyynärää likempänä
seinästä en kuule enää kaikua, sillä ääni palaa niin sukkelasti
takaisin, etten voi eroittaa oman ääneni ja sen kaikumisen väliä.
Ilmansuunnista ja tuulista.
Tahdotko tietää ilmansuuntia, niin merkitse se suunta, jolla näet
auringon olevan puolenpäivän aikana, justiin kun kello on 12. Käännä
sitten selkäsi aurinkoon päin, niin nyt ovat silmäsi _pohjoista_ ja
selkäsi _etelää_ kohti. Oikealla kädelläsi on _itä_, ja vasemmalla
kädelläsi _länsi_. Keskellä pohjoisen ja idän väliä on _koillinen eli
itäpohjoinen_. Keskellä idän ja etelän väliä on _kaakko eli itä-etelä_.
Etelän ja lännen välin keskellä on _louna eli länsi-etelä_. Lännen ja
pohjoisen välin keskellä on _luode eli länsipohjonen_. Nyt tunnet
tavallisimmat ilmansuunnat. Merimies jakaa ne sitten pienempiin
piiruihin kompassille.
Tuulet jaetaan ilmansuuntain mukaan, niin että jokainen tuuli saapi
nimen siitä maailman suunnasta, jostapäin se puhaltaa. Neljä päätuulta
ovat: kylmä _pohjonen_, joka tuopi hallaa; sateinen _itä_, joka antaa
vettä ja lunta; lämmin _etelä_, joka tuulee kesällä, ja lauhkea
_länsi_, joka tuopi meille kaunista ilmaa. Pohjonen on siksi kylmä,
että se tuulee sellaisilta tienoilta, joissa ei lumi koskaan sula.
Kaukana tuolla etelässä puhaltaa kuumia hieta-aavoja pitkin tuuli,
nimeltä Samum ja on niin kuuma, että se tappaa ihmisiä. Kun sellainen
tuuli kulkee meren ylitse, jäähtyy se; mutta jos meri ei ole laaja,
saattaa se kuitenkin olla hirveän kuuma. Muutamilla tienoilla maata
tuulee koko puolen vuotta sama tuuli, ja maapallon keskustalla tuulee
alinomaa itä. Sellaisia tuulia kutsutaan _pasaatituuliksi_, ja ne pitää
kaikkein merimiesten tarkasti tuntea. Hirmumyrskyjä pauhaa usein
lämpimimmissä maissa ja ilmauvat siellä yhtäkkiä. Juuri kun ilma on
kaunis ja tyyni, nousee aivan pieni pilvi selvälle taivaalle. Joka
silloin makaa, hänen täytyy nousta aivan sukkelasti ylös sängystään, ja
joka istuu pöydässä, ei hän ennätä päättää atriaansa. Kaikkein täytyy
rientää ulos ja nakkauta maahan, sillä vähäisessä ajassa on kukatiesi
koko huone mennyt tuuleen.
Höyrykoneista ja rautateistä.
Jos annan olutputellin seisoa uunilla lämpimässä, paukauttaa oluessa
oleva hiilihappo korkin pois sen suusta. Jos katan kiehuvan padan, niin
ettei höyry pääse siitä ulos, lähettää höyryn voima kannen pois. Kaikki
tämä tulee ilmalajien ja höyryin suunnattomasta paisuntovoimasta. Mies,
nimeltä _Watt_, keksi höyryn voiman kokoomisen. Sitten oli Amerikassa
mies nimeltä _Fulton_. Vähitellen johtui hänelle mieleen tehdä raudasta
kone, jonka suuressa kattilassa kiehuvan veden höyryvoima saattaisi
panna liikkeelle. Hän alkoi rakentaa pientä laivaa, johon valmisti
sellaista konetta. Kaikki, jotka tätä katselivat, nauroivat ja
sanoivat: Fulton on hulluna! Mutta Fulton ei ollutkaan hulluna, hän oli
vaan köyhä. Kukaan ei tahtonut lainata hänelle rahaa sellaiseen
kokeesen, jota kutsuivat hulluksi yritykseksi. Mutta Fulton ei luopunut
yrityksestään, ja monia huolia ja vaivoja kärsittyään sai hän laivansa
valmiiksi. Nyt saivat kaikki nähdä laivan lähtevän liikkeelle kulkemaan
eteenpäin ilman purjeitta ja airoitta, ainoasti höyryvoimalla. Ne,
jotka enimmän nauroivat, kummastuivat nyt enimmän. Fultonin nimi tuli
kuuluisaksi, ja hänen keksimisensä tuli merkillisimmäksi ja
hyödyllisimmäksi, kuin koskaan muut tehdyt kokeet. Sillä nyt, jo
viidenkymmenen vuoden kuluttua, kulkee tuhansittain höyrylaivoja, jotka
eivät tarvitse kuluttaa kallista aikaa tyynellä ja vastaisella. Laiva,
jonka tässä näet, on höyrylaiva. Laivan sisässä on uuni, jossa kiehuu
suuressa höyrykattilassa vesi, ja savu nousee ylös korsteenista.
Vesihöyryt pyörittävät konetta, ja kone vetää laivan sivuilla olevat
rattaat pyörimään. Ratasten pyöriessä lykkelevät ratasten siivet vettä
pois edestään, niinkuin airotkin tekevät soudettaessa. Ja kun kone
vetää niin paljo, kuin esimerkiksi viisikymmentä hevosta vetää,
sanotaan: koneella on 50:nen hevosen voima. Paitsi tätä tekee höyry
työtä työtehtaissa ja vapriikeissa, niin etteivät monen tuhannen
ihmisen voimat voisi sitä toimittaa. Ja joka päivä aletaan höyryä
käyttää uusiin toimiin, niin että ihmisen valta luonnon ylitse tässä
ilmestyy selvemmästi kuin missään muussa kohdassa.
Sellaisia kuormia, joita ennen monta sataa hevosta vaivoin veti pitkin
tavallisia maanteitä, vetää nyt yksi ainoa höyrykone paljoa helpommasti
ja sukkelammasti _rautateillä_. Tässä näet rautatien kuvan; niin sitä
kutsutaan, kun siinä ovat raudasta ratasten jälet, joita myöten rattaat
aivan keveästi pyörivät eteenpäin. Etu-nenässä kulkee höyrykone ja
vetää perässään koko rivin vaunuja, joita saattaa olla paljoa enemmän
kuin tässä näkyykään. Muutamissa vaunuissa on kaluja, ja toisissa istuu
ihmisiä. Rautatien ei saa olla mäkisen eikä kovin mutkaisen. Sentähden
että se tulisi suoraksi ja tasaiseksi, on monissa maanpaikoissa
särjetty kallioiden läpitse kulkujuova ja siltoja rakennettu järvien
ylitse. Monissa suurissa kaupungeissa kulkee rautatie huoneiden kattoin
päällitse. Ja nykyjään on rakennettu riippuva silta rautatien kanssa
tuon hirmuisen suuren Niagaran vesiputouksen ylitse.
Myrsky.
Kas, siivin näkymättömin
Mä ilman kotka lennän,
Maailman äärist' äärihin
Kohisten hetkess' ennän.
Sa purjehtija ulapan.
Sun syvyytehen upotan.
Mä rantaa vasten vyörrytän
Laineeni vaahtoharjat,
Mä yli maiden lennätän
Pilveinkin synkät sarjat,
Mä syöksen korvet kumohon,
Kaupungit mullan peittohon.
Mut kun ma raivoon tuimimmin,
Mun voimain murtaa Luoja,
Ett' asettuen näyttäisin
Kuin maailmaa Hän suojaa.
Mä tyynen illan rauhaan näin
Pois nukun noista melskeistäin.
Myrskyissä vaikka nähdähän
Myös Herra voimissansa,
Luo Eljaksenp' ei tullut Hän
Raivoisen myrskyn kanssa,
Ei leimauksen liekissä,
Vaan vienon tuulen hengissä.
Kahdestoista Luku.
Tulesta.
Antti sanoi: en ymmärrä mitä tuli on. Eihän tuli ole mitään; on waan
muiden kappalten häwitys.
Niinpä onkin, sanoi isä. Ei siis olekkaan se aiwan oikein kutsua tulta
elementiksi eli alku-aineeksi. Mutta kerran on se tullut tawaksi. Ei
tule tulesta ajatella niin, että se häwittäisi jotakin aiwan peräti.
Muutamia aineita se irtauttaa heidän alku-osiinsa, ja toisia muuten
muuttaa. Tuo puunpalanen on enimmästi hiilestä, wedystä ja haposta. Jos
mikä palaa, wetää se itsehensä ilman happoa. Muutamat puun alku-osat
yhdistywät hapon kanssa ja menewät ilmanmoisiksi. Mutta suurin osa
hiilestä jääpi jälelle, kuin myös tuhka, jossa on lipeäsuoloja.
Alku-aine hiili saattaa wieläkin huweta yhdistyessänsä hapon kanssa.
Muutamat aineet eiwät pala koskaan. Kulta ei hupene tulessa, waikka se
sulaa. Pellawa, tulikiwi ja ruuti saattawat hywin helposti _syttyä_, ja
sellaisia aineita kutsutaan syttywiksi. Muutamat taas, niinkuin rauta,
tarwitsewat kowan tulen, ennenkuin palawat.
Nyt sytytän kynttelin, ja se palaa _liekissä_. Kun sen puhallan
sammuksiin, niin sen sydän _hiiluu_. Mitä on liekki? Liekki on palawa
kaasu siitä aineesta, jota kuumuus hajottaa. Siinä liehuu pieniä
_säkeniä_ tawallisesti noesta, joka on noussut palawasta aineesta.
Siinä säkeneet kiiltäwät, ja siitä _paistaa_ liekki. Talikynttilä
näyttää hywästi, sentähden että talissa on paljon hiili-ainetta. Palawa
wäkiwiina antaa aiwan heikon walon, sentähden että siinä on wähä
hiiltä. Siksi _sawuaa_ kynttiläni, ja siksi nokeupi korsteenin sisus
sawusta; mutta palawasta wäkiwiinasta ei tule paljo ollenkaan nokea.
Olen nähnyt fosforin palawan ilmitulella ja hywin sawuawan, mutta sawu
ja loiste-aine ei ole nokea, waan fosforia ja happoa yhdistettynä. Mitä
on hiillos? Se on palawaa ainetta, josta ei tule palawaa kaasua. Jos
puhallan siihen ilmassa olewaa happia, tapahtuu palaminen nopeammasti,
ja siihen ilmautuu liekki, kun siihen tulee kaasua.
Nytpä ymmärrät, kuinka halot palawat tulessa. Nyt ymmärräthän,
minkätähden puhalletaan tuleen, miksi laitetaan ilmanweto tulisijoihin
ja minkätähden huone palaa nopeammasti tuuli-ilmassa. Jota pitempi
korsteeni on, sitä paremmin wetää se, ja sitä paremmin puut palawat
takassa. Mutta miten sammutat tulen? Jos kaadat wettä tuleen, heität
hietaa siihen eli jonkun peitteen päälle, niin sammuu se pian. Miksikä
niin? Siksi että estät ilman tulemasta tuleen; siitä suljet pois ilman
hapon, joka wirkistää tulen. Ja niin tukehutat sen juuri kuin eläimen,
joka ei saata hengittää. Jos tuli on päässyt irti tuwassa, niin elä
aukase akkunoita. Tapahtuupa niinkin, että tuli tukehtuu omaan
sawuunsa.
Tulen wiritämme lämpimää ja hyötyä warten, keittämistä, paistamista ja
muutakin warten. Siihen käytämme puita, mutta muissa maissa käytetään
hiiliäkin, kiwihiiltä ja polttoturpeita. Jos lykkäämme pellin kiinni
tulen takassa palaessa, niin huone täyttyy sawulla. Jos se pannaan
kiinni hiilten wielä palaessa, tulee siitä _häkää_, josta monta ihmistä
on kuollut. Jos korsteenia ei ole isoon aikaan puhdistettu noesta,
käypi niinkin, että noki alkaa palaa, josta tulee nokipalo. Sen saapi
parhaite tukehtumaan hienonnetulla tulikiwellä, jota nakataan takassa
olewaan hiillokseen. Tulikiwen höyry tukeuttaa tulen.
Tuli lämmittää ja tuli walaisee. Waloksemme sytytämme walkealekon
takkaan eli päreen pihtiin, mutta usein sytytämme talikynttilänkin eli
öljylampun. Sydän imee sisäänsä talin eli öljyn, joka sitten palaa ja
walaisee hiiluwalla hiili-aineella.
"Tuli on hywä renki, mutta huono isäntä", sanoo sananlasku. Sentähden
pitää sitä waroa kuin sutta rautahäkissä. Muutoin tekee se meille
kauhean wahingon, niin että pienestä tulitikusta saattaa tulla
hirmuinen tulipalo, josta kaupunkeja ja kyliä saattaa perinpohjin
häwitä. Kyllähän tuli on ihmeellisimpiä luonnon woimia. Muutamat aineet
kuumuwat palamatta ja waloa antamatta, esim. kun wettä nakataan
poltetuille kalkkikiwille. Muutamat kappalet antawat walon, mutta eiwät
pala, esim. kiiltomato eli lahonnut puunpalanen eli tulitikku, jota
aiwan hiljaa hiwuttelen. Usein on tulen ilmituleminen aiwan
ihmeellistä. Kuinka woidaan niin kowa kuumuus saada kappaleista, jotka
itsessään owat niin kylmiä kuin teräs ja pii.
Sen näemme, että tuli saadaan kihnaamalla, juuri kuin tulitikussakin,
eli kun kahta kowaa kappaletta yht'äkkiä lyödään yhteen, niinkuin
hewosen kengänkin käytyä tiellä kiwiin. Metsä-ihmiset ottawat sillä
lailla tulen, että hierowat kahta kuiwaa puupalasta wastatusten.
Myllynkiwet kuumenewat ja sytyttäwät myllyn, jos ne kauwan pyöriwät
tyhjinä. Jos heiniä pannaan kosteina latoon, alkawat ne jonkun ajan
perästä kuumeta ja ottawat tulenkin. Samoin tekewät puuwillatkin
(pumpulit). Laiwa, jossa oli kiwihiiltä lastina, syttyi tuleen,
kenenkään tietämättä, mistä tuli tuli. Wiimein keksittiin kiwihiilen
itsestään syttyneen. Muutamissa maissa, joissa maa on täynnä syttywiä
aineita, alkaa maa alhaaltapäin palaa, josta tulee _maapalo_
_Aurinko- tahi tulilasilla_, joka murtaa walon, woin koota auringon
säteet pieneen paikkaan, joka tulee niin kuumaksi, että puu syttyy
tuleen. Ja suurella tulipeilillä saatan polttaa timantinkin.
Kun kesällä on hywin lämmin, kokouu usein mustia pilwiä taiwaalle.
Tawallisesti näyttäwät ne kulkewan tuulta wastaan, kun ylhäällä olewa
ilma juoksee toista suuntaa, kuin se alempana maan pinnalla olewa.
Kohta leimahtelee kaitaisia tulenliekkiä, juuri kuin tulen kieliä,
pilvien laidoilla, ja sitten seuraa kowa järinä, joka wapistuttaa
ihmistä, sillä hän tuntee siinä woimattomuutensa kaikkiwoiwan Jumalan
edessä. Se on majesteetillinen _ukkoinen_, jonka jyristessä lapset
piilouwat äitinsä syliin. Mutta jos olet ulkona kedolla, niin älä
pelkää jyrinää. Se ei wahingoita ketään, ja kun se kuuluu, on waara jo
siwu, sillä se on _leimaus eli ukontuli_, joka woipi särkeä
suurimmatkin kalliot ja tappaa eläimiä ja ihmisiä, jossa se lyöpi
kohti. Älä piilou silloin pitkäin puiden alle, sillä ukontuli ampuu
warsinkin korkeisin teräwäpäisihin kappaleisin, särkee ne ja menee aina
maahan. Wälistä näkyy leimaus jyrinää kuulumatta, ja sitä sanotaan
_Kalewan walkeaksi_. Ihmeellistä on se että ukontuli juoksee muutamain
aineitten pintaa myöten, niinkuin metallein, niitä wahingoittamatta;
mutta muut aineet, niin kuin puu, eiwät woi ukontulta johdattaa, ja
siksi ne särkywät. Jos tahdotaan warjella kirkontornia, joka usein on
ukontulen waarassa, kun se on teräwäpäinen ja korkea, niin naulataan
kupari-kaistale juoksemaan tornin huipusta aina maahan asti. Kun
ukontuli sattuu tornin huippuun, juoksee se näkymätönnä alas ukkosen
johdattajaa myöten ja katoaa, mitään wahinkoa tekemättä. Mutta jos
ihminen silloin koskisi ukkosen johdattajaan, kuolisi hän kohta sen
kowasta vauhdista, sillä hänen ruumiinsa wiepi ukkosen woiman
läpitseen.
Mitä on ukkonen? Mitä on ukontuli? Sen sanon sinulle. Olethan nähnyt
kissan selän pimeässä silitellessä antawan säkeniä. Olethan nähnyt
tukkasi wälistä rätisewän säkeniä, kun sitä kampaat. Jos hieron
lasinkappaletta eli harstilewyä, niin näen kummallista. Jos panen
samassa lasin eli hartsin wiereen waskitorwen, messinkipallon eli muuta
metallia, jonka alla on lasinen jalka, ja kosken sormellani palloon,
niin lentää säe kuulasta, ja tunnen wähäisen piston sormeeni. Jos
minulla on warsinainen kone, sitä warten tehty, niin woin saada niin
kowan täräyksen messinkikuulasta, että kaadun siitä. Ja jos otan sinun
ja muitakin käteeni, niin menee sama täräys jokaisen läpi. Mutta jos
sinulla ja muilla on willakinnas kädessä, niin emme tunne täräystä eikä
säkenettä ja silloin ei menekkään se näkymätön woima meistä muihin.
Mikä on siis se kummallinen woima, joka löytyy kappaleissa salattuna ja
wirkoaa elämään kihnaamalla? Se on _sähkö eli lieke_, ja se on se,
josta ukontuli tulee. Se saattaa tulla monesta syystä ja kokoutua
kauwan, ennenkuin se laukeaa. Niin kokoutuu se kesälämpimällä pilwihin,
ja ukontuli, joka lentää pilwestä, on samallainen säkene, joka sähähtää
messinkipallosta sormeeni; mutta ukontuli on paljoa wäkewämpi. Ruumiini
ja kaikki metallit johdattawat sähköä pikaisesti läpitsensä. Puut, wesi
j.n.e. wiewät sitä hitaammasti. Lasi, pihka, willa ja silkki eiwät
johdata ollenkaan tätä wäkewää woimaa.
Siitäkin tulee sähköä, jos panen sinkkilewyn waskilewyn päälle
parittain ja jotakin nestettä wäliin. Sitä käytetään siinä
merkillisessä keinossa, joka nähdään olewan maanteiden wieressä Turun,
Helsingin ja Wiipurin kuin myös Turun ja Tornion wälillä. Siellä on
pystytetty korkeita pylwäitä määrättyin wälien päähän, ja pylwästen
päihin on asetettu wernissalla woideltu waski-lanka, joka kulkee
yhdestä kaupungista toiseen. Kun sähkö saa waikuttaa yhdessä päässä
lankaa, tuntuu sen waikutus samassa jo toisessakin päässä. Ja se käypi
niin sukkelasti ettei ennätä silmiään räpäyttää, ennenkuin sähköwoima
lentää Turusta Wiipuriin. Nyt on niin sowittu, että ne ja ne merkit
merkitsewät erilaisia puustawia. Niin kysytään jotakuta asiaa
Helsingissä. Kohta tiedetään se Wiipurissa, Turussa eli Torniossa, ja
saatetaan heti siihen wastata. Ja tätä merkillistä ja hyödyllistä
laitosta kutsutaan _sähkösanan lennättimeksi_.
Setäni, joka on kulkenut merellä, sanoi, ettei mitään ole niin
hirmuista kuin _maanjäristys_. Kerran kun hän oli Amerikassa, tunsi hän
maan tärisewän jalkainsa alla, niin että akkunalasit särähteliwät rikki
ja kellot alkoiwat itsestään soida tornissa. Älä ole peloissasi,
sanoiwat muut merimiehet. Tämä on ainoasti _maantärinä_ eikä sitä
pitkitä kauwaksi. Maantärinä loppui; mutta jonkun ajan kuluttua alkoi
maa täristä kowemmasti, niin että huoneita ja muureja rysysi kumoon ja
kukistui ihmisten päälle. Kaikki wäki riensi ulos lakeudelle,
pelastamaan henkeänsä. Sitten tuli helle ilmaan ja kowa tulikiwen
katku; siinä kuului jyminä, juuri kuin maan-alainen ukkonen. Ja
kerrassaan halkesi maa, niin että kokonaisia kaupunkeja ja kyliä
syöstyi sywyyteen. Meri pauhusi suurissa aalloissa, waikka ei tuulta
ollut, ja hyökyi rantainsa ylitse ja hukutti kaiken maan, joka oli
likinnä. Meren sywyydestä kohosi uusia saaria, joita ei kukaan wielä
ennen ollut nähnyt; ja missä wasta oli kuiwa maa, siihen syytiwät meren
aallot särkyneitten laiwain säpäleitä. Nyt oli hätä ja pelko, jota ei
kukaan woi selittää, siksi kuin luonto muutamain päiwäin perästä tuli
jälleen tasapainoonsa, niin että elämään jääneet ihmiset saattoiwat
rakentaa itselleen uusia asumasijoja siinä häwitetyssä maassa.
Niin hirweä Jumalan rangaistus on maanjäristys, ja se tulee maan
sisässä olewasta tulesta. Sillä monta merkkiä osottaa koko maan
sisuksen jalkaimme alla olewan tulisena ahjona, niin että tämä kowa
maakuori, jolla asumme, ei ole paljo kolmea tahi neljää peninkulmaa
paksumpi. Kun wettä tulee maan-alaisista reijistä tulta likelle,
muuttuu se höyryksi, ja höyry paisuu niin hirmuisella woimalla, että se
täristää maata ja wälistä murtaa rikki sen kowan pinnankin. Mutta
muutamissa maissa owat wesihöyryillä ja tulella kulkupaikat, joista ne
nousewat ylöspäin, tekemättä niin suuria häwiöitä. Oletko koskaan
kuullut puhuttawan _tuliwuorista_?
Olen, sanoi Antti. Olen nähnyt kuwa-taulun, jossa koko wuori on
sawussa, ja jossa wirtaa juuri kuin tuli-ojia pitkin siwuja.
Sellaisia wuoria on monta maan päällä. Muutamat owat kauwan aikaa
sitten palaneet loppuun ja sammuneet; mutta toiset sawuawat alin-omaa
aina tuhansia wuosia sitte, ja wielä wälistä puhaltawat ne tulta.
Silloin kuuluu jyrinä wuoren sisästä; tulenliekki, tuhkaa ja tulisia
kiwiä syöstyy ulos wuoren suusta, jota kutsutaan _aukoksi eli
kraateriksi_, ja lentää monta peninkulmaa ilmassa. Sitten wirtaa ulos
juuri kuin paksu puuro, jota kutsutaan _laawaksi_, sulaneista ja
tulisista aineista wuoren sisästä ja juoksee hiljoilleen siwuja alas
siksi että se jäähtyy ja hyytyy wiimein aiwan kowaksi. Ja niin saattaa
kiwisateesta ja tuhasta ja laawasta tulla monta ihanaa tienoa wuoren
ympärillä häwitetyksi.
Kun lapset kuuliwat tämän, peljästyiwät he ja sanoiwat: hywä Jumala,
warjele meitä maanjäristyksestä ja tuliwuorista. Mutta isä sanoi:
kiittäkäämme Jumalaa, ettei sellaisia ole maassamme. Lämpimissä maissa
taritsee luonto ihmisille suurta rikkautta, mutta suuria waarojakin,
joihin kuuluwat julmat pedot ja maan-alainen tuli. Maamme on köyhempi
ja kylmempi; mutta sen sijaan saamme nukkua huoletonna yöllä, sillä ei
yksikään tiikeri waani owemme takana, eikä maanjäristyskään kukista
kattoa päällemme. Ja jos joskus tuntisimmekin maantärinää, jota kyllä
woipi tapahtua kukatiesi kerran kymmenessä eli kahdessa kymmenessä
wuodessa, niin on sekin hywin wähäistä eikä ole milloinkaan tehnyt
wahinkoa, niin kauwas kuin woidaan muistaa. Harwoin lyöpi ukkonen alas,
ja kun se onnettomuus tapahtuu, että tuli pääsee irti ja kaupunkeja ja
kyliä ja huoneita palaa, niin tulee sellainen tapaus pian aina omasta
waromattomuudestamme. Sillä waikka tuli on niin waarallinen aine,
wieläpä kaikkein waarallisinkin, niin näemme, kuinka se saatetaan
hallita ja sulkea takkoihin ja uuneihin, kun waan sen kanssa waroen
eletään. Kun se muutoin olisi vihollisemme, tulee se näin meille
uskolliseksi ystäwäksi, josta meille on iloa ja hyötyä. Tuli lämmittää
meitä, kun on kylmä, ja antaa waloa, kun on pimeä. Se kiehuttaa
ruokamme kypseksi ja paistaa leipämme, se pehmittää meille kowat
metallit, joista on meille niin monellaista hyötyä. Ihana Jumalan lahja
on tuli, oikein käytettynä. Ei yksikään eläin ymmärrä sitä käyttää, ja
kun joskus on tawattu niin raakoja metsä-ihmisiä, etteiwät ole
tunteneet tulta, on niiden sanottu olleen tuskin järjettömiä
luontokappaleita parempia.
Maanjäristyksestä.