Kotimatkallaan Jussa näki korppien kaartelevan kivirinteellä
sudenraadon ympärillä; ne rääkyivät käheästi ja alituiseen, mutta
eivät uskaltaneet laskeutua aivan alas, sillä ne olisivat helposti
joutuneet ketun hampaisiin.
Joki oli tulvillaan ja jää oli murtunut monin paikoin. Täältä hän ei
päässyt sen yli, vaan hänen täytyi kiertää pohjoisrannan niemille.
Kun hän illemmalla seisoi eräällä mäellä vastapäätä kylännientä, oli
jää jo liikkeellä.
Hän näki ihmisiä niemenpäässä -- Elna niiden edessä valkovaippaisena.
Hänen tukkansa kimalsi kultaisena ilta-auringon paisteessa. Jussa
huiskutti sudennahkaa. Ne huiskuttivat vastaan. Elna tuli aivan joen
äyräälle ja huiskutti; papinrouvan piti tarttua häntä vaippaan, ettei
hän putoisi veteen.
Jäälautat pusertuivat kohisten toisiaan vastaan ja kohottivat
korkealle valkeita jääjauhemuureja. Patouma karttui ja vauhti väheni.
Summattomat patoutuneet vesiröyköt olivat peittäneet alleen joen
hietarannan, ja niemen niityiltä näkyi tällä puolen vain muutamia
pajupensaita. Mutta ylempänä niemen kainalossa oli avoin vesi,
missä purjehti jokunen jäälautta, silloin tällöin tarttuen kiinni
pohjaliekoihin. Kylänniemen muulloin korkeata, jyrkkää äyrästä näkyi
nyt vain verrattain matala kaista vedenpinnan yllä.
Eräs pitkä ukko-jäälautta raivautui verkkaan, mutta itsetietoisen
varmasti röykkiön läpi, ja syöksi kärkensä sirpaleiksi sitä töyrästä
vasten, jolla Jussa seisoi; ylös rannalle heittyi valkeina massoina
heliseviä jäähileitä. Yläpää alkoi painua kylännientä kohti, -- ja
siinä virui jättiläinen, siltana joen yli. Vesi avautui alempana
parissa paikassa ja kuohui mustina pyörteinä.
Jussa sitoi sukset jalkoihinsa ja laski menemään viivana yli
jääsillan. Poro oikoi eteenpäin niin että irtain jääsohju roiskui
suksenkärkien molemmin puolin.
-- Mutta Herra Jumala, Jongo, miten te säikäytitte meitä! sanoi Elna.
"Miten te keksittekin tuollaista ilmeisesti hengenvaarallista?!"
-- Näyttääkseni kuntoani -- tietysti! -- Ja sitten hän kuiskasi
suomeksi ja leikkisällä äänensävyllä: "Ja suoraan puhuen: jos te ette
olisi seisonut täällä, niin --".
-- Niin mutta te ette saa enää koskaan panna henkeänne vaaralle
alttiiksi minun tähteni. Toisin sanoen -- --.
-- Ei, neiti, ei se useammin tapahdukaan. Jussa kuuli itse äänensä
äkkiä tulevan kovaksi; tuskallinen värähdys veti hermoja kireälle,
eikä mielinyt päästää otettaan.
-- Toisin sanoen -- -- --; ja hämmennyksessään Elna ei keksinyt
selittävää ja sovittavaa sanaa.
-- Ette kai aikone sanoa sentapaista, että toisin sanoen toinen asia
on, jos minä saan teiltä erityisen suostumuksen pannakseni henkeni
vaaralle alttiiksi teidän tähtenne?
Tämä raaka huomautus lannisti Elnan kerrassaan, juuri siksi, että hän
itse niin sydämestään katuen tunnusti lausuneensa tyhmyyden.
Jussa sanoi hyvästin, nykäsi poron eteensä voimalla, jonka tuo
kiihkeä kiepaus hänen sielussaan oli vetänyt kireälle, -- ja meni.