Pimeä antaa verta valon kalpeihin ajatuksiin. Pimeässä välkkyvät
pöllön silmät ja himo paisuttaa petojen suonia. Joka huokonen
poreilee ydinmehua, jota tulvii kuumina helminä yli kaikkien
hermojen...
Muori Biettar oli maannut valveillaan koko yön, sappi kiehuen, mieli
myrtyneenä siitä, että Lasse nyt tulisi vaatimaan noita kuutta
vaadinta. Kuinka hänen mielensä olikaan kuohunut, kun hän oli
huomannut poikansa raukean epävarmuuden Lassea kohtaan! Hän ärtyi ja
makasi nyt kiroillen ja älmentäen turkispeitteen alla.
Mutta sitten hän purskahti nauruun ja hänen täytyi pureksia
peskinreunaa, ettei herättäisi muita... Laumassahan oli vielä kolme
vierasta, merkitsemätöntä vasaa! Jos ei Lasse tyydy kun saa ne sekä
lisäksi rehellisenä uhrina yhden vaatimen, niin matkustakoon takaisin
seminaariinsa!... Piru kärventäköön muori Biettarin sisukset, ellei
sitä vedetä nenästä, tuota mäyräköntystä, tuota vaadin-kiskuria!...
Ja sillä vedolla kiertyy solmunuora, sen kaulaan, niin että siitä
tulee iäksi muori Biettarin kuuliainen orja. Kyllä hän tuhoo sen,
tuhoo!... Koettakoonpa vaan Elle mielensä mukaan pilata Biettar
Oulan harjoittamaan tyttölapsen-hyveitä, -- vaikka ei se vielä tähän
päivään ole saanut turmelluksi muori Biettarin poikaa.
* * * * *
Postimiehet olivat lähteneet.
Lasse makasi vielä, nauttien olostaan. Tämähän oli hänen
ensi päivänsä. Hän otti esiin rukouskirjan, jonka oli tuonut
"seminaarista" ja alkoi lukea.
-- Sanotaanko hartauskirjassa jotakin lupausten ja sopimusten
rikkomisesta? kysyi muori Biettar.
Lasse katsoi kauhistuen häntä ja hänen katsantonsa oli säälittävän
tuhma.
-- Niin, ällistele tarpeeksesi, senkin pöllö! sähisi muori Biettar,
heittäen kahvimyllyn takkaan, niin että säkenet suitsusivat
savuaukosta. "Ei -- jumaliste, vaikka olisit saada kolme sopulia
kolmen vaatimen asemesta!" -- Hän puhui koetteeksi vain kolmesta.
Aslak voi tuskin pidättää nauruaan. Hän oli ensin ajatellut, että
muori Biettar tahtoi ottaa härkää kiinni sarvista; mutta Lasse siinä
yhteydessä -- "ottaa härkää kiinni sarvista" -- näytti hänestä kovin
hassunkuriselta.
-- Minun pitää saada se, mikä minulle on luvattu, ynisi Lasse
itkevällä äänellä.
-- Luvattu?! -- Sinäpä oletkin oikea mies puhumaan lupauksista! --
O-ei! Ei sitä puhuta lupauksista jokaisen kulkiamen Pekan tai Paavon
kanssa. -- Mitä sinulle sitten on muka luvattu?
-- Kyllähän itse tiedät.
-- Mutta tiedätkö sinä, mitä minä sinulle lupaan? Minä ripustan
sinut koivista tuohon mäntyyn ja annan pitkin pakaroitasi, sen minä
lupaan, jos näytät yrittävänkään puhumaan vaatimuksistasi, hävytön
sanasi-syöjä!... Jos olisin tiennyt, että sinä olit sellainen
tomppeli oikeuden edessä, niin en ikinä olisi sopimuksiin käynyt
sinun kanssasi!... Mutta minä annan liian suuren arvon itselleni,
kohdellakseni sinua ansion jälkeen. Nouse jo ylös siitä ja tule minun
kanssani karjan luo, että pääsen sinusta niin pian kuin suinkin! --
Mutta syö ensin! -- Tuoss' on konttiluu, tuoss' on lämmintä makkaraa,
ja tuoss' on tuoretta, keitettyä nuoren poron selkälihaa. Syö ydintä
ja verta ja lihaa, poika!
Lasse nousi koneellisesti seisomaan, söi ja rohkaistui ja suli.
Sitten he lähtivät.
Sekä Elle että Biettar Oula olivat olleet vaiti. Elle olisi
mielellään varoittanut muori Biettaria houkuttelemasta Lassea
tuhmuuksiin, mutta ei uskaltanut, -- eikä viitsinyt, sillä se olisi
ollut hyödytöntä.
Muori Biettar oli varhain aamulla neuvotellut poikansa kanssa
aikeestaan, ja Biettar Oulasta se sillä hetkellä oli näyttänyt
hyvältä. Mutta kun Lasse räväytti auki viluiset, surkeat silmänsä,
niin Biettar Oulan valtasi raukea epävarmuus, ja silloin hän olisi
mieluummin toivonut Lassen saavan nuo kuusi vaadinta, jotka hänelle
oli luvattu; -- niin olisi jutusta tullut suti puti puhdas --
tavallaan. Mutta muori oli kuin kaksiterä-miekka, ja pojan piti
peräytyä. Hänen mielensä ja tahtonsa oli lamautunut tänä yönä --
vaikkei hän sitä oikeastaan tuntenut. Hän tunsi vain, että jotakin
hänessä tapahtui.
Lasse, joka vielä oli sisäopinnoista heikko, hiestyi ja väsyi
koettaessaan pysyä vanhan mankon kinterillä; tämä riensi kevyesti
ja äänettömästi kuin huuhkaja, -- hänen astuntaansa ei kuulunut
ensinkään.
Karjan luo tultuaan muori Biettar puhui Lasselle näinikään: "Täällä
on kolme vasikkaa, joita ei vielä ole merkitty; kaksi niistä on
vaadin-vasoja. Nyt sinulla on valittavana kaksi osaa. Tahdotko ottaa
nuo kolme vasaa ynnä yhden vaatimen lisäksi -- tai haluatko jäädä
aivan osattomaksi?"
Lasse, joka äkkiä oli joutunut pahimpaan pulaansa -- päätöksen
tekoon, ja nopean päätöksen --, hikoili yhä enemmän.
Mutta sitten, ikäänkuin peläten joutuvansa aivan osattomaksi
tai olevansa pakoitettu tavoittelemaan oikeutta kaikenlaisten
hankaluuksien uhallakin, hän kokosi kaiken tarmonsa ja vastasi
myöntäen.
Mutta samassa putkahti hänessä kasvamaan pieni, kääpiönsitkas
katkeruuden itu.