Pakojoen kylässä, Ison-Kankaan maalla, peltojen keskellä kohosi
nuorisoseuran komea talo. Siitä oli jo useita vuosia, kun se
rakennettiin.
Kalle oli tuon seuran perustamispuuhissa suurimman vaivan nähnyt. Hän
sen syntysanat kotikylässään ensi kerran lausui. Hän oli kuullut tuosta
liikkeestä, joka Etelä-Pohjanmaalta alkoi levitä Suomen salokyliin.
Hän oli kuullut liikkeen tarkoitusperistä, kuinka se tahtoi herättää
nukkuvan nuorison elämään. Hän innostui satojen muitten samallaisten
kanssa ja hautoi tuota tuumaa päässään. Jollekin hän siitä yksityisesti
puhui kotikylässään ja sai muutamia muitakin innostumaan, mutta totta
nuorisoseuran perustamisesta ei tuntunut tulevan. Hän kuvitteli tuon
seuran valmiiksi mielessään. Ja viimein kypsyi aate ja seura syntyi.
Ja talo oli sillä kuin linna.
Paljon vastustusta oli tuo hanke herättänyt. Kaikki vanhempi väki sitä
vastusti. Sehän on sellainen seura, joka viettelee nuorison liian
maailmalliseksi. Kävisivät kirkossa ja uskovaisten seuroissa, niin
olisi toista. Ja sen lisäksi se viepi aikaa ja rahaa ja sitä kumpaakaan
ei talonpojalla ole liiaksi tuollaisiin tuhlata. Kehittyäkö? Mitä
talonpojan tarvitsee kehittyä. Kyllä se maata osaa tonkia ja leipänsä
syödä sellaisena kuin hän on. Kunhan lukemaan oppii ja kirkossa käy,
niin siinä kehitystä. Mitä hän kehityksestä ymmärtää. Sellainen osaksi
oli ajatus yhteiskunnan ylimmillä ja sellainen muutamin paikoin
talonpojilla. Vai kehittyä! Hupsuksi tulee, kun sellaista päähänsä saa.
Sellaista kuin ylhäällä ja samallaista alhaalla ja välinpitämättömyys
noissa, joille liike oli tarkoitettu, niin lujalle otti ennenkuin seura
syntyi.
Mutta syntyi se sittenkin.
Ja kun Kalle sai isänsä takuuseen, niin valmistui talokin: naimakoulu,
joksi kyläläiset tuota taloa nimittivät. Nimitys ei kuvaa niinkään
itse taloa, vaan sitä käsitystä, mikä ihmisillä oli tuosta liikkeestä.
Syödä, juoda, naida ja — kuolla. Kas siinä suuren lauman elämän
sisältö, ja kun siihen lisäämme käydä kirkossa ja kinkereillä, niin
mitä muuta me kaipaammekaan.
Tällaista oli melkein läpeensä, ottamatta huomioon uskonnollisen
herätyksen vaikutusta harvoissa, joitten luku oli vähäinen suureen
joukkoon verrattuna.
Ja tuo uskonnollinen liike oli jo laimennut sulkematta piiriinsä
toista, sen liikkeen ajoilta seuraavaa sukupolvea.
Nukuttiin.
Mutta rauhaa häiritsi, alkoi häiritä, tuo liike, joka
Etelä-Pohjanmaalta levisi ja herätti yhden sieltä, toisen täältä kansan
suuresta joukosta. Nämä sitten ympärilleen kokosivat toisia, jotka
vielä nukkuivat, eivätkä nähneet muuta nuorisoseuran talossa kuin —
naimakoulun.
Mutta liikkeelle oli lähdetty.
Heti alussa kohtasi Kallea kova vastustus nuoren väen puolelta. Hän
nimittäin tahtoi saada seuran sellaiseksi, ettei sen iltamissa saisi
tanssia ollenkaan. Sillä jos se yhdistetään seuran toimintaan, niin
silloin ei seura vastaa tarkoitustaan, se muuttuu tanssiseuraksi. Mutta
kun hän tätä koetti esittää vasta perustetun seuran jäsenille, niin
aikoivat he luopua seurasta pois. Silloin täytyi Kallen mukautua heidän
tahtoonsa, vaikkakin hän tunsi suurta katkeruutta mielessään. Hän oli
jörömäinen luonteeltaan eikä koskaan ollut yrittänytkään tanssia, niin
ettei hän voinut ymmärtää mitä huvia ihmisille on tanssimisesta.
Seurassa tuli siis tanssi luvalliseksi. Mutta Kalle koetti lohduttaa
itseänsä sillä, että ajan kuluessa kun muutkin kerkeävät mieltyä
aatteeseen, tanssi jääpi itsestään pois. Mutta hän erehtyi, sillä
noista toisista oli tanssi mieluisampaa kuin hän luulikaan. Hän
ajatteli tanssia käyttää syöttinä, joka houkuttelisi seuraan rupeamaan
sellaisia, jotka eivät vielä muusta välittäneetkään. Näistä hän toivoi
tulevan tuollaisia, jotka innostuvat seuran vaikutuksesta todelliseen
nuorisotyöhön, sellaiseen, jollaiseksi hän sen työn ja tarkoitusperän
oli itselleen muodostanut. Hänen mielestään nuorisoseura oli sellainen
seura, joka liittää yhteen köyhät ja rikkaat; se oli seura, joka
sulattaa yhteen kehittyneet ja kehittymättömät, jossa kehittyneemmät
ohjaavat ja samalla itse oppivat ajattelemaan elämän kysymyksiä ja
määräämään elämänsä suunnan järjellisen ajatuksen mukaan. Rakkaus ja
usko tulevaisuuteen ovat nuorisoseuran toiminnan voiman lähteet.
Hän oli itsekseen opiskellut lueskelemalla sitä ja tätä ja siten
ikäänkuin kohonnut yläpuolelle kyläkuntansa muita nuoria ihmisiä. Hän
kärsi heidän raaoista puheistaan ja vastenmielisesti otti hän osaa
heidän tavallisiin huvituksiinsa.
Mutta nyt oli nuorisoseura ja sen hän toivoi vaikuttavan herättävästi
noihin toisiinkin. Ja rohkealla mielellä ryhtyi sieltä käsin
maailmanparannuspuuhiinsa.
Hän koetti järjestää iltamia, joissa puhui nuorisoseuran
tarkoituksista. Hän sai etupäässä yksin järjestää näihin iltamiin
ohjelman. Sen suorittajat hän itse valitsi. Kenelle hän antoi runon,
kenelle kertomuksen, kenelle puheen j.n.e. Ei hän määrännyt ketään
suorastaan tehtäviinsä vaan hän antoi jokaisen kuvitella itse vapaasta
tahdosta valinneensa osansa.
Seuran toiminta tuli hänen työnsä vuoksi vilkkaaksi. Joskus sai hän
toisetkin innostumaan niin, että ilta kului hupaisesti sekä häneltä
että muilta.
Iltamien kautta sai seura rahaa, joka oli tarpeeseen talon
rakennuksessa syntyneen velan maksamiseksi. Mutta tuloista sai Kalle
osan pidätetyksi kirjastoa varten. Kirjaston hän oli halunnut jo heti
seuran perustamisen jälkeen.
Hänellä itsellään oli kirjaston alku, jonka hän oli saanut hankituksi
ja myötäänsä hän koetti omaa kirjastoaan lisätä. Hänellä olikin suuri
osa suomenkielellä ilmestyneistä teoksista.
Nuorisoseura sai myös kirjaston. Hänen mielipiteensä mukaan ei seuran
toiminnan arvo ollut riippuvainen iltamista eikä loistavista tuloista,
vaan siitä sisäisestä työstä, jota seuran jäsenet tekevät itsensä
kehittämiseksi. Tähän sisäiseen työhön oli kirjasto tarpeeseen ja siksi
oli hän niin innokkaasti sitä koettanut saada.
Mutta vaikka hän kuinka harvojen häntä kannattavien seuran jäsenten
kanssa koetti saada seuran toiminnan tarkoitustaan vastaavaksi, niin
huomasi hän ponnistelevansa turhaan. Ei hän ei siellä saa enemmän
huvitella.
Tämän hän ymmärsi, jos luopuminen tulisi yleiseksi, olevan seuran
kuoleman. Tuhansien markkojen velka painoi hänen tuntoaan kuin
kivi. Hänen toimestaanhan oli seura etupäässä syntynytkin ja hänen
toimestaanhan oli velka otettu ja talo tehty. Hänellä ei ollut muuta
edessä kuin joko taipua toimimaan yleisen huvitteluhalun mukaan tai
luopua seuran johdosta ja antaa kaiken mennä menojaan. Jos seurasta
tekisi tanssiseuran, niin pian se voisi silloin veloistaan päästä,
sillä olihan seura laajassa, varakkaassa seudussa. Mutta paha oli hänen
päättää niin tai näin. Monta kertaa kirosi hän tuon ijankaikkisen
tanssikiihkon, jota hän ei ymmärtänyt. Monta kertaa kirosi hän tytöt,
nuo hänelle tuntemattomat kapineet, joitten hän luuli olevan syynä
huvitteluintoon.
Mutta sentään toivoi hän parasta. Hän uskoi voivansa saada asiat
mielensä mukaan järjestetyiksi.