Erkki Persson oli tullikirjuri Kajaanissa ja sekä maistraatti että
porvarit pitivät hänestä. Mutta hän joi.
Niin tuli kerran maaherra kaupunkiin virkamatkoillaan, mutta
tulliportti oli suljettu, ja kun mentiin Erkki Perssonia tapaamaan,
makasi hän kapakan pöydän alla tinakannu sylissään. Silloin joutui hän
pois viralta.
Mutta hän rakasti linnankomentajan tytärtä, jonka hän oli kirkossa
nähnyt, ja kävi joka päivä kosken rannalla katsomassa, eikö hänen
kultansa näkyisi tornin ikkunassa istuvan. Kerran uskalsi hän
linnaankin, mutta silloin otatti linnan komentaja hänet kiini ja
pani hänet tyrmään, jonka alla ainainen veden kuohu oli. Hän istui
siellä monta vuotta ja kun hänet vihdoin laskettiin vapauteen, oli
hän järkensä menettänyt. Mutta kaupungin porvarit, jotka hänen
kaduilla kerjäävän näkivät, säälivät häntä, antoivat hänelle armosta
haudankaivajan viran ja sanoivat:
"Koska hän kerran viinan vankina voi meidän kaupunkimme portteja
hoitaa, eikö hän siis jumalan vankina voisi taivaan portteja avata?"
Ja niin eli Erkki Persson haudankaivajana elämänsä iltaan saakka eikä
Kajaanin porvarien tarvinnut koskaan katua kauppojaan.