Äidit kokoontuivat hyvin runsaslukuisina koululle kerta viikossa.
Tunnin mentyä oli naisilla aina niin paljo juteltavaa opettajan kanssa
kysymyksistä, jotka kehittyivät mielissä koululla saatujen vaikutusten
johdosta, että lyhyet välitunnit eivät enää tahtoneet riittää. Moni
ajatus sitä paitsi sisälsi jotain uutta, varteenotettavaa, joten niiden
ei saanut antaa mennä vain ilman muistiinpanoa. Pian järjestettiinkin
niin, että oppitunnin jälkeen oli puolentuntia vapaata keskustelua.
Aika korvattiin pitentämällä silloin päivää puolella tunnilla. Lapset
saivat keskustelujen aikana vapaasti leikkiä ulkona.
Muutamien viikkojen kuluessa saattoi monessa naisessa havaita
mielenkiintoisia vaikutelmia. Ennen eivät useat osanneet muuta kuin
ihmettelynsä lausua, eivätkä juuri muussa kuin uskonnossa seurata
opetusta. Nyt jo moniaat saattoivat kertoa havaintojaan tunnilla
tapahtuneen opetuksen johdosta. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä,
että nämä olivat ruvenneet seuraamaan lastensa lukuja, muutamat lukien
itsekin ne kappaleet, mitä lapsilla oli milloinkin kotilukuina.
Kuitenkin, kun ensi innostuksen kuohahdus oli mennyt, yritti yksi ja
toinen jäämään pois, valittaen ajan vähyyttä ja töiden paljoutta. Silti
tulivat he kuitenkin useimmiten.
Oli eräitä uskollisia, jotka eivät minkään esteen antaneet vaikuttaa
poisjäämiseensä. Yksi niistä oli Mikkosen emäntä. Hän oli puolivälissä
viidettäkymmentään. Vahvarakenteinen, itsetietoisen näköinen nainen,
jonka silmissä oli kirkas, hyvänsävyinen ilme. Emäntä ei ollut itse
käynyt muuta koulua kuin rippikoulun. Lukemaan oli opettanut isoäiti.
Lapsia oli Mikkosen emännällä 9; 5 poikaa, 4 tytärtä, kaikki elossa.
Lapsilleen sanoi hän antaneensa parhaansa mitä oli ymmärtänyt. Mutta
miehensä ja hän olivat ennen olleet hyvin epäilevällä kannalla
kansakoulun vaikutuksen suhteen, kertoi emäntä kerran. Heistä rupesi,
näet, näyttämään, että kansakoulu vieroitti lapsia ruumiillisesta
talonpojan työstä. Niilosta he siihen käsitykseen tulivat. Niiloa
vanhempi oli tytär, joka ei saanut käydä kansakoulua. Hän oli hyvä
työihminen ja pysyi tyttönäkin hyvin kotona. Kun meni naimisiin,
taloutensa on hoitanut ilman surua. Mutta Niilo sai käydä kansakoulua,
eikä äitinsä ymmärtänyt, minkä tähden se poika sai yhtäkkiä sellaisen
vedon pois kotoa, että aivan aikoi mennä riidalla...
-- Niin, no, opettaja tietää, kuinka se sitte päättyi. Opettaja sai
estetyksi, josta me aina opettajalle olemme kiitoksen velassa.
Sitte ne saivat käydä koulua, mutta yksi jäi väliltä pois, jota ei
ollenkaan koulutettu, kun he isän kanssa epäilivät, että jos se koulu
niiltä vie työntekijän-luonnon...
-- Tähän aikaan kun ne ihmiset niin pehmenevät, eli kuinka mä sen nyt
sanoisin.
Mutta sitte myöhemmin on Niilo muuttunut. Nyt poika käy työhön lujin
ottein ja on niin kuin ei olisi ollutkaan missään koulussa... Hän ensin
ajatteli, että tämäpä nyt kummaa on... Mutta nyt vasta hän on alkanut
ymmärtää poikaa ja koulua, kun on täällä istunut ja kuunnellut...
Emäntä sanoi, että hän oli tähän asti luullut, ettei maailmassa ollut
muuta velvollisuutta siivoihmisellä kuin rukoilla ja tehdä työtä. Mutta
nyt hän ajatteli että oli jotain muutakin.
Sitte hän kertoi esimerkkinä, ettei hän viime syksyyn asti ollut tullut
ollenkaan ajatelleeksi mitä on se "isänmaa". Siitä oli joskus kuullut
puhuttavan, mutta se oli ollut hänen mielestään vieras, kristitylle
pahentava, enemmän sellainen maailmanlasten epäjumalinen asia, josta
olisi parasta pysyä erillään. Hän oli ajatellut, ettei syntisellä
ihmisellä voi olla isänmaata täällä synnin maailmassa muuten kuin
synnissä ... ja että se estää ajattelemasta ja pyrkimästä siihen
oikeaan, ijäiseen isänmaahan. Joskus, kun oli puhuttu, että sosialistit
meinaavat saada ilmaiseksi maata, oli johtunut ajattelemaan talon
maitakin, että ne ovat isänmaata, koska ne ovat hänen isältään perityt.
Silloin oli mieli ollut raskas, että jos ne vääryydellä viedään, niin
mitä Jumala tarkoittaa sillä, että antaa pahain aikomusten menestyä?
Ja kun hän meni äänestämäänkin vaaleissa, oli hänellä pääajatuksena
että pitää puolustaa lakeja ja estää maita joutumasta vihamiesten
käsiin.
Mutta nyt oli hän ensin saanut käsiinsä poikansa Suomen Historian ja
sitte muutamia muita kirjoja. Hänelle oli avautunut aivan uusi maailma.
-- Nyt minun pitää vain tulla tänne kouluun, niin kuin ruokailemaan. Ja
mun pitää lukea ja ajatella... Tämä on aivan kuin toista elämää, jota
minä nyt elän...
Toinen mielenkiintoinen vaimo oli Eliaksen äiti. Hänet oli kouluun
kiinnittänyt poikansa. Tämä poika oli nyt asemamiesharjoittelijana
rautatiellä ja hänestä oli hyvin hyviä toiveita. Äiti oli hänen
puheittensa kautta tullut kiinnittäneeksi huomiota Kanteleiseen. Vaimo
oli hieman löyhämielinen. Hän oli poikansa puheista saanut sen
käsityksen, että tämän menestyksestä tuli olla kiitollinen yksinomaan
Kanteleiselle. Vaimon kiitollisuus oli niin syvä, että se puhkesi hyvin
usein julkisiin tunnustuksiin, jotka pyrkivät häiritsemään. Mutta hänen
vilpittömyytensä oli aivan liikuttava.
Mikkosen emäntä tuli koululle usein hevosella ja ajoi lujasti mennen
tullen. Osa ihmisistä häntä pilkkasi, mutta toiset puolustelivat.
Puolustuksen perussyynä oli toisilla se, että Mikkosen navettahoito oli
kuuluisa. Vaikkakin isäntä sitä harrasti, johti ja teki emäntä siellä
nuoremman polven kera työt.
Heistä tämä antoi emännälle oikeuden hieman huvitella, istua tunnin
viikossa koululla ja ajaa välimatkan hyvällä hevosella. Mutta sitten
oli naisia, jotka jo kehuivat hänen puheitaan ja ymmärtäväisyyttään.
Mikkosen emäntä saattoi sanoa sen, mitä hekin ajattelivat. Miehet
tällaisille puheille usein pyrkivät nauramaan. Heistä eivät naisten
ajatukset ja puheet kannattaneet ollenkaan kyytiä hyvällä hevosella.
Mutta Mikkosen emäntä ajoi hyvällä hevosella. Ja kun toiset kylän akat
rupesivat pitämään häntä kuin johtajanaan, sattui joskus, että emännän
ajaessa kylän läpi joku isäntämies pysähtyi pihallaan, katsoi perään ja
ajatteli aivan nauramatta: Mikkosen emäntä.
Ajatuksessa saattoi olla kateuden vivahdusta.