Oli taasen tullut syksy ja koulun lukuvuosi alkanut. Oppilaslukumäärä
oli nyt kasvanut niin suureksi, ettei enää voitu kaikkia pyrkijöitä
ottaa vastaan. Koulusta jääneiden lasten vanhemmat kävivät tuhkatiheään
kysymässä, miksi sattui niin, että juuri heidän lapsensa jäi
paikattomaksi. Opettaja koetti väsymättä keksiä lohdutuksia. Parhaiten
vaikutti se, kun luvattiin ensi syksynä toimittaa jo toinenkin
opettaja. Milloin selitettiin lapsen olevan vielä liian nuoren, milloin
kehoitettiin panemaan täksi talveksi vielä kiertokouluun y.m. Ikävästä
sattumasta päästiin ilman suurempia riitoja.
Mutta tähän aikaan huomasi aivan selvästi, miten vakavana
kouluharrastus kyläkunnassa oli herännyt. Ennen oli lasten
kirjoittaminen koulun ensiluokan oppilaiksikin ollut suurimmaksi osaksi
lasten itsensä tehtävä; nyt tulivat äidit hyvin yleisesti mukana. Vielä
pari vuotta takaperin saattoi tapahtua, että kouluun tuli syksyllä niin
hitaasti oppilaita, että vielä monta viikkoa koulun avaamisen jälkeen
täytyi ottaa vastaan uusia tulokkaita. Nyt kaikki ilmoittautuivat
alussa. Jos sattui, että lapsia tarvittiin syystöissä, tulivat äidit
puhumaan opettajalle asiasta.
Tämä vaimoväen käynti koululla oli sekin uusi ilmiö Jokirannalla. He
tulivat sinne hyvin mielellään, etsivät monasti asianportaaksi
pikkusyitä. He pitivät Sohvista koulunemäntänä. Tämä oli osannut ottaa
uuden asemansa hillitysti, pysynyt aivan entisellään, muuttumatta
ollenkaan hienostelevammaksi, kävi usein kylässä, kutsui naisia vuoro
vieraisille. Seuraus oli, että ihmiset pitivät Sohvista, hän kun ei
yrittänyt jättää heitä, vaan pysyi kyläläisenä, sopivana ja mukavana
ihmisenä. Kun naisilla ei muuten ollut aikaa usein koululla käydä,
tulivat koulun avaus- ja lopettajaispäivät sellaisiksi, vasituisiksi
koulullakäynti-päiviksi. Silloin kutsui Sohvi kaikki luokseen, näytteli
Heikkiä, puhuttiin lapsista, juteltiin juttuja ja juotiin kahvia.
Tämä tapahtui naisten puolella. Aivan ilmeisesti sai koulu tämän uuden
naisliikkeen kautta vahvasti vetovoimaa.
Kanteleinen joutui entistä enempi juttelemaan kylän äitiväen kanssa ja
tutustumaan heihin. Ensimäisiä mielenkiintoisia havainnoita oli se,
miten eri lailla äidit puhuivat lapsistaan. Silloin kun toiset
sopivalla häveliäisyydellä kehuivat lapsiaan oikein ihmelapsiksi ja
näyttivät olevan siitä jotenkin vakuutettujakin, toiset miltei jyrkästi
paljastelivat lastensa heikkouksia. Siinä oli monta välivivahdusta.
Mutta kaiken pohjana lopulta sittenkin oli äidinrakkaus. Häntä
ei toimensa ennen ollut näin paljoa johtanut naisten pariin.
Nuorisoseurassakin ja maatalouspuuhissa oli ollut tekemisissä etupäässä
miesväen kanssa. Tästä vaihdoksesta tunsi nyt iloa. Äitiväki tullessaan
koululle avasi hänelle uuden maailman. Erotettuna hetkiseksi kotoisista
talouspuuhista, he täällä ikään kuin antautuivat kasvatukselle. Monta
naissielun hienompaa vivahdusta selvisi näissä keskusteluissa. Sen
sijaan kuin monissa etevissäkin miehissä kasvattajavaistot melkein
kokonaan nukkuivat, olivat ne melkein jokaisessa äidissä hereillä ja
usein levottomina, oli Kanteleinen havaitsevinaan. Hän tapasi
yksinkertaisia äitejä, joilla oli tavattoman syvä käsitys lasten
sieluelämästä. Keskustelu heidän kanssaan kävi niin henkeväksi ja
eläväksi, että sen vaikutus rupesi aivan välittömästi ulottumaan
opetustyöhön. Mutta toisia äitejä oli taas sellaisia, joille lapsen
sielunelämä oli suljettu. Heillä oli kasvatuksesta vain vanhoja
perinnäiskäsityksiä, jossa suhteessa esim. kurituksella ja nuhteella
oli hyvin valtaava osansa. Moniaille oli lapsi luonnostaan se mikä
siitä tuleekin. Kuritus oli ainoa tärkeä ja välttämätön, kyllä Jumala
siunaa vitsan. Mutta sellaiset eivät kuitenkaan mielellään sallineet
opettajan kurittaa. Joku tunne sanoi heille, että vieras kurittaa
väärin.
Huomion kiintyminen äiteihin valaisi Kanteleiselle miten suuri
vaillinaisuus syntyy kasvatukseen sen kautta, etteivät äidit ole
lastensa opetuksen kanssa missään tekemisissä sinä aikana kun ne ovat
kansakoulussa. Useimmat äidit eivät tietojen puutteen vuoksi voi
mitenkään seurata lastensa opetusta. Se synnyttää heissä jonkullaisen
tympäsevän haluttomuudenetunnon koko opetusta kohtaan. Tärkeimmät
aineet, kuten historia ja luonnontiede, ovat monille äideille
turhapäiväistä hölynpölyä, jolle he eivät voi antaa mitään arvoa. Se
johtuu siitä, että ne ovat heille itselleen "suljettu kirja". Kuinka he
voisivat siihen innostua! Joutuapa esim. opettajana kuulemaan
kasvatusopillista esitelmää, jota ei voi ymmärtää eikä seurata muuta
kuin hiukkasen, se ei herätä harrastusta, vaan tympäsee ja vieroittaa.
Ajatellessaan tätä oppimattomien äitien puutetta, kun eivät ne tunne
historiaa ja luonnontiedettä ollenkaan, meni hänelle kerran aivan
sattumalta mieleen, että hän itse oli ollut äitien sieluelämän suhteen
vielä äsken aivan yhtä vieraana. Seminaarissa oli kasvatusoppi- ja
sielutiede-tunneilla siitä joskus ohimennen puhuttu. Tahi oikeammin:
hän oli käsittänyt että se tapahtui ohimennen, koska hän oli ottanut
asian vähemmän tärkeänä. Nyt hänelle selvisikin, että äitien
sieluelämään läheinen perehtyminen on opettajalle hyvin tärkeä asia!
Kanteleisen valtasi nöyrä oppilastunne, aivan sellainen kuin
nälänhetkellä joskus. Mutta ravintoa valmistava pata kiehui tulella:
hänelle oli äitimaailma nyt avattuna ja sielunsa ahmi sieltä ravintona
näitä uusia vaikutelmia.
Taas hän ajatteli: kun minulta on jäänyt tähän asti vähemmän tärkeitten
joukkoon näin suuri asia, kuinka paljon suurempi mahdollisuus onkaan,
että aina kotona pysyviltä äideiltä jää sivuasiaksi hyvinkin suuria
asioita!
... Ajan suurille yhteiskunnallisille ja taloudellisille kysymyksille
ja harrastuksille ovat he vieraita. Mutta niistä on heille puhuttu vain
ohimennen. Heillä ei ole niistä juuri mitään perustietoja. Ja oman
heräämisen hetki ei ole tullut. Nämä ovat heidän ammattinsa
ulkopuolella olevia asioita ... eivätkä he yleensä yritäkään saada
niistä selkoa.
Hänestä näytti, että naisilla pitäisi oleman kasvattajina suuri,
valtaava, välitön vaikutus yhteiskunnallisten edistysesteiden
poistamiseen, joshan vain asia tulisi heidän omakseen, esimerkiksi yhtä
välttämättömänä kuin lasten synnyttäminen.
Niin rupesi hän ajattelemaan erikoistunteja äitejä varten. Ehkä he
tulisivat? Ehkä he lipuisivat hieman lähemmäksi koulua, nykyaikaista
lastensa kasvatusta? Ehkä jotain heille aukeaisi?
Hän koetti kerran. Eikä turhaan. Joukko äitejä tuli. Koululla oli
sisälukutunti. Pienokaisia (oli pientenlasten koulu) oli jo ennakolta
tutustutettu luettavaan kappaleeseen, tehty kysymyksiä ja opetettu
vastaamaan. Tunti tuli niin eläväksi, että äidit tulivat kyynelsilmin
kiittämään. Moni jo kysyi, saisivatko toistekin tulla. Silloin opettaja
selitti, että hän oli ajatellut pyytää vanhempia, erittäin äitejä,
mutta isiäkin milloin niillä on aikaa, niin kuin talvella kyllä on,
tulemaan koululle ja seuraamaan opetusta.
Jottei joka tunnilla olisi kuulijoita, järjestäisi hän määrättyinä
viikonpäivinä tunteja, jolloin vanhemmat voisivat tulla.
Niin järjestettiinkin. Pian havaitsi opettaja, ettei hän ollut turhaan
vedonnut vanhempain kasvattajavaistoihin. Aivan lyhyen ajan kuluttua
rupesivat lapset osaamaan paljon paremmin kotilukunsa.