Kanteleinen astui vieraittensa kanssa kamariin ja nauroi kun ei ollut
edes kaikille tuolia. Sytytettyään lamppuun tulen, luki hän vieraat ja
tuolit. Vieraita oli kuusi, tuoleja neljä. Pojat valtasi tuolien
valloittamispuuska. Ilman jäivät vain Koivusen Vihtori ja Varamäen
Sohvi. Kanteleinen oli mennyt keittiön puolelle ja toi sieltä kahta
tuolia. Koulusalista löytyi vielä yksi. Siten olivat kaikki saaneet
istuimen. Sillä välin oli Kuhilasmäen Mikko jo ruotaissut itsensä
Kanteleisen vuoteeseen, joka houkuttelevana tarjosi hänelle
luohaamistilaisuutta. Piehtaroi siinä ja kerskasi toisille onnestaan.
Ovenraosta keittiön puolelta tirkisteli vanha talousmuori nurjin
silmäyksin sänkyyn. Kanteleinen oli hämillään ja pelkäsi että muori
alkaa murista. Mutta keittiönovi painui kiinni. Kuhilasmäen Mikkokin
nousi istumaan ja rauhoittui piehtaroimisestaan.
Sievä syksyinen kuutamoilma oli nuoriin tehnyt reipastuttavan
vaikutuksen. Epäilemättä oli sitä avustamassa ollut opettaja
Kanteleinen, joka tuli tiellä oikein vastaanottamaan ja kohteli kuin
vanhoja tovereita. Heillä oli näinä päivinä, mitkä olivat kuluneet
nuorisoseuran kokouksesta, ollut Kanteleinen alituisena ajatuksien
aiheena. Ennen, kun oli ollut määrä saapua joihinkin johtokunnan tai
toimikunnan kokouksiin, oli se useimmista tuntunut niin väsyttävältä ja
ikävältä, että niistä aina mieluummin jäätiin pois. Niinpä ei ollutkaan
vuosikausiin saatu johtokuntaakaan täysilukuisena koolle. Mutta tällä
kertaa ei tullut kellekään mieleenkään että nyt malttaisi jäädä
tulematta. Päinvastoin kokousta odotettiin kuin huveja. Kanteleisessa
oli ollut niin paljon puoleensavetävää ja sytyttävää, jonkalaisesta
kylän nuoret eivät ennestään tienneet mitään.
No niin. Siinä sitä nyt istuttiin oikein kansakoulun kamarissa ja
opettaja mukana. Juttu oli aluksi hyvin tavallista nuorten ihmisten
puhelua, jossa sanasutkaukset, hilpeä leikki ja vilpitön luottamus
toistensa loukkaantumattomuuteen antavat nuorten seuraelämälle sen
sisällökkään ja luontevan hengen.
Tähän nuorisoseuran johtokuntaan kuuluivat:
_Erkin Sameli_. Nuorisoseuran entinen puheenjohtaja. Raitis. Urheilija
ja piirin painimestari. Ei ollut huomattavammin innostunut
aatteellisiin harrastuksiin.
_Kuhilasmäen Mikko_. Seuran entinen sihteeri. Omaa humoristisia
taipumuksia. Lausuu runoja. Haisee viinalle toisinaan, varsinkin
silloin kun näyttelee. Hänen mielestään ryyppy häntä ikään kuin rasvaa.
Mutta kaikki toverit sanovat että hän tekee aina silloin itsensä
naurettavaksi.
_Koivusen Vihtori_. Seuran entinen rahastonhoitaja. Hiljainen
aatteen mies. Lukee paljon. On perusteellisesti syventynyt
nuorisoseura-aatteeseen. Luonteeltaan hidas ja aina syrjässä.
_Sepän Kustaa_. Hyvin nuori, pitkä ja hoikka poika. Omaa
näyttelijätaipumuksia ja ajattelee hiljoilleen pyrkiä mukaan johonkin
turneeseen. Lahjoistaan itsetietoinen. Suuttuu helposti. Hänen sanaansa
ja lupauksiinsa ei voi aina luottaa.
_Varamäen Sohvi_. Kansakoulujohtokunnan jäsenen tytär. Nuori,
hiljainen, kaino tyttö, jolla on hyvin kauniit hymyilevät silmät ja
keltaiset pitkät palmikot. Sohvista saa heti hyvinkasvatetun
vaikutuksen. Ja omantunnon tarkasti hän ilmaisee seuran heikkoja puolia
Kanteleiselle, kun havaitsee että joku pojista aikoo niitä peitellä.
Tämä ei kuitenkaan millään tavalla tee sitä vaikutusta, kuin tyttö
tahtoisi uuden opettajan edessä edustautua, vaan kaikessa on
jonkunlainen arkatuntoisen sisällisen pakon aiheuttama leima.
_Juurikkalan Elli_. Muutamia vuosia Sohvia vanhempi, iso tyttö. Rohkea
katse ja puhelias luonne. Taistelun ihminen. Vahva pitämään nuorison
puolta kaikkia hyökkääjiä vastaan.
Ensimäinen tunti, sitte kun päästiin juttelemaan nuorisoseuran
asioista, kului pelkkään yleiskeskusteluun. Kukin vuorostaan koetti
tehdä käsityksensä ja luonteensa mukaan selkoa kylän oloista ja
nuorisoseuran elämästä. Kanteleinen kyseli, toiset vastailivat. Oli
muuten oikein merkillistä miten vilpittömällä harrastuksella useimmat
tänä iltana olivat asiaan kiintyneet. Tuntui aivan siltä kuin olisi
joku suurlakon vanhaa kumoova ja uusia toiveita herättävä tuuli
puhaltanut läpi koko johtokunnan. Niissäkin, joissa aatteellinen
valistusharrastus oli ennen ollut vain pintapuolinen lippumerkki,
tuntui ajatus nyt liikkuvan syvemmällä. Ikään kuin heidän sieluissaan
olisi näiden päivien kuluessa avautunut kauan sulettuna olleita
salakammioita, joissa elivät ne parhaat vaikutelmat ja ajatukset mitä
he olivat saaneet luetuista kirjoista, nuorisoseurapuheista ja
esitelmistä sekä toverielämästä.
Kun vihdoin ryhdyttiin käytännöllisesti suunnittelemaan ja järjestämään
vastaista työtä, tunsi jokainen olevansa innostunut. Luottamus asiansa
mahdollisuuteen ja menestykseen oli keskustelun kuluessa kasvanut,
samalla kuin työn tärkeys oli selvinnyt. Kevyt keskustelutapa, joka
alussa pyrki anastamaan ylivallan, oli itsestään muuttunut vakavaksi,
ja nuorten johtokunnan jäsenten katseista loisti kiihtynyt innostus.
Itse Kanteleinen oli elementissään.
-- Me koetamme! Jollei tällainen joukko nuoria ihmisiä kykene saamaan
eläväksi nuorisoseuraansa, jossa itsekasvatus-innostus valtaa mielet,
sepä on aivan ihmeellistä!
Nuorisoseuran varapuheenjohtajaksi valittiin entinen esimies Erkin
Sameli. Eikä hän enää ollenkaan kieltäytynyt. Päin vastoin näytti siltä
kuin olisi Sameli ottanut sen kunnia-asiaksi.
Sihteeriksi valittiin Juurikkalan Elli, joka vähän vastusteltuaan
suostui. Entistä sihteeriä ei ehdottanut kukaan. Vaikka ei siitä ollut
mitään julkisesti puhuttu, tunsi jokainen tähän epäluottamukseen olevan
varsinaisena syynä sen, että Kuhilasmäen Mikko silloin tällöin haisi
viinalle, sekä että hän ei ollut viitsinyt viime vuodelta laatia
kertomusta. Mikkoon koski epäluottamus. Hän tuli vaiteliaaksi ja
humoristinen tuuli laski. Toiset huomasivat sen ja jotkut olivat
mielissään siitä että oli edes huomannut. Ehkä viisastuu.
Rahastonhoitajaksi valittiin yksimielisesti uudelleen Koivusen Vihtori.
Sitten käytiin asioihin.
-- Ensinnä täytyy saada loppuun hoidetuksi viimevuoden asiat, virkkoi
Kanteleinen. Meillähän ei ollut vuosikertomusta vuosikokouksessa. Se on
nyt viipymättä saatava, sillä sen vaatii hyvä järjestys. Pääseurallekin
on siitä ote ja tilastotiedot lähetettävä, muuten jäämme pois
toveriseurojen joukosta pääseuran vuosikertomuksessa. Ja se olisi
rumaa, eikä siihen ole mitään todellista syytä. Minä ehdotan, että
entinen sihteeri tekee vuosikertomuksen tällä viikolla, että saamme sen
esittää seuran ensi kokoukselle.
-- Mikon pitää laittaa! sanoi Elli.
-- Laita itse! tokasi Mikko nyrpeissään.
-- Hoo! Mikä pakko minulla siihen on?
-- Miskan se tehtävä on, todisti Kustaa. Tee vain, poika. Häpeänkin
tähden minä ainakin...
Nauroi.
-- En minä jouda, intti Mikko, joka oli kokonaan menettänyt äskeisen
iloisen tuulensa. Enkä taida, en jo.
-- Älä nyt tyhjää änkkää, sanoi Koivusen Vihtori hiljaiseen tapaansa.
Minullakin on jäsenmaksujen keräys puolinaisena, mutta sen toimitan
loppuun nyt vaikka millä tavoin.
Aikansa kuunneltuaan tätä kinaa, sanoi Kanteleinen:
-- Kyllähän se Mikon tehtävä on. (Hymyili). Nyt on tiistai. Kyllähän
sinä voit sen saada valmiiksi ensi sunnuntaihin?
Mikko oli vähän aikaa vaiti.
-- Koetetaan, sanoi sitten.
-- Noh! huudahti Kanteleinen. Se asia on sitä myöten valmis. Ja Vihtori
panee kohta kireän matkaan jäsenmaksujen kannossa.
-- Panen, lupasi Vihtori.
Ryhdyttiin suunnittelemaan seuraavaa kokousta ja sitä varten ohjelmaa.
Se saatiin muodostumaan verrattain pian sen mukaan kuin Kanteleinen
ehdotti. Ohjelma tuli olemaan:
Esitelmä maalaisnuorukaisen harrastuksista nykyaikana, pitää opettaja
Kanteleinen; Lausuntoa, Kuhilasmäen Mikko; Voimistelunäytös Erkin
Samelin johdolla; Lukukappale Hiltyn "Onni"-teoksesta, Varamäen Sohvi;
keskustelukysymys: "Miksi nuorisoseuravelvollisuuksien täyttäminen
tuntuu monesta niin hankalalta?" alustaa Koivusen Vihtori.
Ennen oli kokousten ilmoittaminen ollut hyvin huolimatonta. Nyt
päätettiin painattaa ilmoituslippuja ja määrättiin kaikki paikat,
joihin ilmoituslippuja piti naulattaman tai liisteröitämän, sekä niiden
huoltajat.
Kanteleinen oli eilen oikein varta vasten käynyt seurahuoneella
tarkastamassa. Hän ehdotti nyt, että johtokunta suun sanan lausumatta
menisi seurahuoneelle yhdeksi päiväksi korjaamaan pahimmin
risaantuneita paikkoja, hieman järjestämään ja siistimään. Hän sanoi
tuonnempana ehdottavansa, että seuran jäsenet saapuisivat sinne
isommalla joukolla töihin, mutta sitä varten valmistaa hän ehdotuksen
sitte kun ehtii nyt vähän enempi perehtyä asioihin.
Toiset innostuivat tähän kohta. Ainoastaan Mikko veti esteeksi
vuosikertomuksensa. Mutta kun Kanteleinen ilmoitti että tuo päivätyö
tehtäisiin vasta tulevalla viikolla ja Sepän Kustaa sanoi ettei sodassa
yhtä miestä kaivata, sanoi jo Mikkokin ettei hänellä tulevalla viikolla
mitään esteitä ole.
Vielä otti Kanteleinen puheeksi seuran arkiston. Siitä ei kukaan
tietänyt mitään. Asia päätettiin ottaa ensi kokouksessa puheeksi ja
velvoittaa kaikki seuran jäsenet, joilla vain jotain seuran papereita
on, tuomaan ne nykyiselle esimiehelle.
Kotiopintoja ja kotiseutututkimusta varten Kanteleinen vielä kertoi
suunnitelmiaan, mutta sanoi niihin palaavansa lähitulevaisuudessa,
samalla kuin valmistetaan nuorisoseuralle kokotalvinen työsuunnitelma.
Kello oli jo 11 yöllä kun nuorisoseuran johtokunta vihdoin hankkiusi
lähtemään. Kuhilasmäen Mikkokin oli jo saanut paremman tuulensa
takaisin, joten koko parvessa vallitsi hilpeä nousuhenki. Vakavain
asiain kiinteä käsittely oli alkanut lopulta käydä siihen
tottumattomille raskaaksi. Mutta sen korvasi nyt monin kerroin hyvä
tunne siitä, että oli saatu taas nuorisoseuratyö vakavasti jaloilleen.
Jokainen oli ennen parhaimpina hetkinään, kun seuran asiat luisuivat
kenenkään apuun tulematta alemmaksi, sydämessään valittanut, voimatta
omasta puolestaan mitään. Nyt tuntui kuin olisivat yhtäkkiä nuo
valittavat huokaukset tulleet kuulluiksi. Samalla kuin itseluottamus
nousi, kohosi toverihenkikin lamautuneesta tilastaan. Yhtäkaikkisuuden
sumut alkoivat hälvetä. Suuri joukko elämänkysymyksiä ja asioita astui
esiin tärkeinä ja osanottoa vaativina. Suhde koko elämään tuntui
muuttuneelta. Oma asema oli tullut tärkeämmäksi, yhteisten harrastusten
toteuttaminen oli alkanut näyttää mahdollisemmalta.
Kuu paistoi täyteläisenä tummansinisellä taivaanlaella, joka kuun
lähiympäristössä sai omituisen kellertävän hohteen. Laajan kylän
mäkien, talojen ja etäämmältä häämöttävien metsien rajapiirteet
kuvastuivat kulkijoille kirkkaassa yövalaistuksessa. Kylän nuorille ei
siinä ollut mitään uutta, heille se oli kaikki tuttua, vanhaa. Mutta
Kanteleisen mielikuvituksessa, jonka äskeisen kokouksen vilkkaus oli
saanut elämään suuren hetken, kuvastuivat näissä kuun luomissa
varjoissa runolliset maailmanrannat, joiden sisässä hän oli löytänyt
suuriarvoisen elämäntehtävän.
Ja hän tahtoi _tehdä_ sen...!