Pari päivää jälkeenpäin oli kansakoulu-johtokunnan kokous. Kun asiat
oli käsitelty, istuivat miehet vielä paikoillaan jutellakseen uuden
opettajan kanssa. Miehet olivat tulleet hiukan tavallista
puheliaammiksi heti kun saatiin virallinen kokous loppumaan ja
havaittiin ettei opettajalla ollut mitään uudistusvaatimuksia. Se oli
tehnyt hyvän vaikutuksen. Johtokunta oli tottunut siihen, että joka
kokouksessa vaadittiin aina jotain. Ja jollei sitä heti täytetty,
nuruttiin. Ukot puolestaan olivat tottuneet myöskin melkein urheilemaan
ja kilpailemaan sillä, kuka kieroimmin osasi vastustaa entisiä
opettajia, jotka olivat olleet hyvin lyhytaikaisia. Niin oli
johtokunnan tehtävä muodostunut sen jäsenten mielestä jonkunlaiseksi
puhujaklubiksi, jossa oli sitä mukavampi olla, mitä enempi tuli suuta
soitetuksi opettajan vaatimuksia vastustettaessa.
Nyt oli kaikki sellainen harrastus rauennut. Miehet olivat jotenkin
yllätettyinä. Johtokunnanjäsen, eläkemies Tuomas Varamäki oli jo
ahkeraan syleksinyt pikkusylkiään oikealle ja vasemmalle osoittaen
siten sellaisia hermostuksen merkkejä, jotka aina ennustivat
hyökkäystä. Kaksi muuta miestä, johtokunnan puheenjohtaja, isäntä
Peltonen ja jäsen, nahkuri Sarvinen, vaikenivat ja katsahtivat
hämillään toisiaan. He olivat nuorempia miehiä ja usein Varamäen kanssa
erimielisiä.
Opettaja Kanteleinen jutteli vilkkaasti iloiseen, keveään tapaansa
erästä seikkailua, mikä hänellä oli äsken ollut, kun muuan torppari oli
aikonut metsässä hänet vangita luultuna karkurirosvona, mutta lopuksi
torpparin pikku tyttö, joka käy pientenlasten koulua, oli sattunut
tulemaan sinne mökin taakse metsään ja vapauttanut opettajan vantteran
miehen käsistä. Kesken tätä kertomusta oli Varamäki jo pari kertaa
sanonut "Tuota..." ja yrittänyt katkaisemaan. Mutta opettajakin jutteli
niin hyvällä vauhdilla, ettei toisen onnistunut pidättää. Vihdoin, kun
hän lopetti, sylkäsi Varamäki taas ja virkkoi:
-- Tuota ... tuota, onko opettaja ollut tuolla seurahuoneella, tuota?
Katsoi tiukasti silmiin suu nuhtelevassa hymyssä.
-- Olen.
-- Tuota, tuota, ei se sovi. Varamäki väänsi päätä, vaihtoi polvea ja
sylkäsi.
-- Tuota, ei, ei se sovi.
Kanteleista huvitti esityksen näytelmällinen puoli. Nauraen hän kysyi:
-- Miksei?
-- Ei! Ei se sovi opettajalle. Ja onko opettaja hypellytkin?
-- Se Varamäki taas laskee leikkiä, se on sellainen koiransilmä,
lauhdutti Peltonen, kuitenkin hämillään katsellen pieksusaapastensa
varsia. Sarvinen sanoi vakavana:
-- Antakaa nyt olla, Varamäki, joutavain.
-- Mitä varten? Enkö minä ole johtokunnanjäsen yhtä hyvin kuin sinäkin,
häh? Tottapa minä saan opettajalle neuvoa ja sanoa mikä meidän kylillä
sopii? Hän katsoi tiukasti Sarvisen silmiin. Tämäkin jo ärähti:
-- No ei sitä virkaansa nyt niin perinpohjin tarvitse ... ottaa. Hänen
teki mielensä sanoa: tarvitse antaa päähänsä nousta; vältti kuitenkin
sen.
Mutta nyt ehätti opettaja väliin, ennenkuin Varamäki ehti vastata.
-- Kyllä se on oikein että Varamäki puhuu suunsa puhtaaksi, en minä
sitä paheksu.
-- Niin, sitä minäkin! En minä pahalla, hyvä tarkoitus mulla on... Kun
näyttää näin mukava opettaja olevan, niin minä sanon mikä on kylän
mielipide. Siihen nuorisoseuraan ei teidän, -- elikkä sun, sinä olet
niin paljo nuorempi mies kuin minä, etten minä viitsi teititellä, -- ei
sun sovi sinne mennä. Ei täällä kutkaan vanhemmat kristillismieliset
ihmiset siellä käy. Se on saatanan kirkko.
Varamäki pysähtyi ja jäi odottamaan vastausta.
-- Kyllä minä menen sinne, sanoi Kanteleinen rauhallisesti ja katsoi
silmiin Varamäkeä. Tämä joutui ilmeisesti hämille. Hän oli odottanut
nuorelta opettajalta kiihkeitä vastaväitteitä seuran puolustukseksi.
-- Kuinka sinä, tuota? ... yritti Varamäki.
-- Kunko te kerran kiellätte? hymyili Kanteleinen.
-- Niin... Vaikka ei nyt senkään tähden, mutta... Pitääkö opettaja sen
sitte sopivana, että hän hyppelee niiden kanssa siellä?
-- Sanon vain, että minä en pidä syntinä pyörähtää teidän tyttärenne
kanssa lattialla, mutta sen pidän syntinä, jos te kiellätte minua
opettamasta lapsillenne nuorisoseuratalolla samaa mitä täällä
kansakoulussakin opetan. Eikä siinä sitäpaitsi ole mitään järkeä, siinä
kiellossa.
-- Mitä siellä opetetaan, sellaisess' helvetiss'!
-- Lasketteko te lapsianne sinne?
-- En. Mutta millä ne pitää, kun kaikki muut ovat siellä?
-- Siis ne ovat siellä? tiukkasi Kanteleinen.
-- Ovat, myönsi Varamäki huoaten.
-- Minä myös olen! huudahti Kanteleinen iloisesti nauraen. Ja sanonpa
teille rehellisesti syynkin. Minä olen nuori, en viihdy aina teidän
vanhain miesten joukossa. Herra en ole, enkä etsi herrasväen
luokkaseuraa. Kylän nuoret ovat ikätovereitani. Luonto vetää minua
heidän joukkoonsa. En mene sinne tanssimaan työkseni, vaan
seuratarpeeni ohella tarjoon heille niitä tietoja mitä minulla on
ammattiani varten...
-- Niin, niin, mutta mitä tästä sanoo kylä? Luuletko kylän sellaista
kärsivän, että opettaja...
-- Luulen. Kylä ei vielä tiedä mitä tarkoitan.
-- Kyllä se tietää!
-- Ei. Ja sitten, jos kylä ei halua minunlaistani opettajaa, menen
pois. Minä en aijo olla niitä, jotka riidalla ovat talossa.
-- Ei, ei pidä niin pöyhkeillä, nuoren miehen, ei sitä tiedä vielä...
Mutta nyt sekautuivat juttuun Peltonen ja Sarvinen, hilliten uhkaavan
riidan. Kun he lähtivät pois, seurasi Varamäki mukana kiihtyneenä ja
puhkuen.
Samana iltana myöhemmin piti koululla olla nuorisoseuran johtokunnan
kokous. Kansakoulujohtokunnan mentyä lähti Kanteleinen ulos
rauhoittaakseen äsken hieman kuohahtanutta mieltään.
Ulkona nousi kuu. Maa oli ensi roudassa. Koulun puistossa humisi
hiljainen tuuli, heilutellen hiukan lehtensä varistaneita puitten
alastomia oksia. Ilma tuntui niin raikkaalle. Kanteleisen mieli
kirkastui pian.
-- Juuri nämä tällaisethan ne ovat itsekasvattajan loukkauskiviä! hän
ääneen huudahti. Lyöt varpaasi vanhan ukon ennakkoluuloihin ja suutut,
se on tappio!... Hillitset itsesi, mutta älä luovu vakaumuksestasi, se
on voitto.
Kanteleinen kävi tiellepäin.
-- Se on omituista, että minun täytyy sittenkin pitää tuosta äijästä.
Siinä on vakaumuksen mies, oikein sitä vanhaa juurta, virkkoi hän.
-- Jos vain olisin voinut olla hillitympi. Mutta se poikamaisuus
paljastuu kuin synti.
Hiukan etäämmältä alkoi kuulua vilkasta nuorten miesten puhelua.
Nuorisoseuran johtokunta oli tulossa.