Lieneeköhän sattumus vaiko syvällinen tarkotus siinä, että
kaunisäänisillä laululinnuilla on enimmäkseen vaatimaton, yksivärinen
höyhenpuku, kun taas monet laulunlahjasta osattomat linnut upeilevat
sateenkaaren värejä ja jalokivien loistoa muistuttavissa puvuissa?
Kuumien maiden aarniometsät hohtavat kultapilkkuina kiiltävistä,
äänettömistä kolibreista ja toinen toistaan koreammista, järjettömästi
lepertelevistä papukaijoista; pohjoisten maiden metsiköt ja vainiot
sen sijaan heläjävät harmaitten leivosten ja peipposten suloäänisistä
laulajaisista. Tuntuu siltä kuin puutoksen yhdessä kohdassa korvaisi
runsaus toisessa.
Kauneimpia ja merkillisimpiä kaikista linnuista on Australian
_lyyralintu_. Se on saanut nimensä siitä, että sen pyrstö on vallan
vanhain kreikkalaisten lyyrasoittimen muotoinen. Vaikkei tämä lintu,
yhtä vähän kuin useimmat muutkaan troopillisen ilmanalan linnut, osaa
laulaa, on se sensijaan mainio matkija. Se tekee mielellään pesänsä
uutisasukkaan majan läheisyyteen ja on pian oppinut matkimaan kaikkia
ympäristössään kuuluvia ääniä. Se osaa jäljitellä kukon kiekumista,
kanojen kaakatusta, koirien haukuntaa ja ulvomista, sahan sihinää,
kirveen iskuja, hevosparven kavioitten töminätä ja häränajajain
kehotushuutoja.
Linnut elävät tavallisesti parittain. Ääntäessään — sillä
"laulamiseksi" sitä ei voi sanoa — ne levittävät ihanan pyrstönsä
pystyyn ja räpistelevät siivillään. Tätä ne tekevät aamuin ja illoin
ja enemmän kesällä kuin talvella. Ruumis niillä on vähän kyyhkysen
ruumista isompi. Lyyralintu elää hyönteisistä ja madoista ja tekee
pesänsä jyrkkien kallioitten rotkoihin, joihin vihollisten on vaikea
päästä. Komea pyrstö kuuluu vain urospuolelle, naarakset ovat ruskeita
ja tavallisen näköisiä. Uroksen ruumis on myös ruskea, mutta molemmissa
mahtavissa pyrstöhöyhenissä on vuorotellen vaaleita ja tummia juovia
ja kupu on punertava. Vasta neljäntenä ikävuotenaan urospuolinen
lyyralintu on kehittynyt täydelliseen komeuteensa.