Ammoisina aikoina, jolloin nykyisiä kivihiili kerroksia muodostaneet
saniaiset ja kortteet ylenivät palmujen tapaisina jättiläispuina
maamme pinnalla outojen merien ja nevojen rannoilla, kuhisivat niiden
muodostamat aarniometsät ja suunnattomat suot täynnä omituisen näköisiä
matelijoita, jotka kooltaan olivat meidän nykyisiin sisiliskoihimme
samassa suhteessa kuin äskenmainitut puut meidän saniais- ja
kortekasveihimme.
Sarvilisko (_Ceratosaurus_) oli 12—15 metriä korkea, siis 2—3 kertaa
isompi kuin nykyinen norsu. Sen ulkomuoto — sarveis-kilpimäistä
nahkaa lukuunottamatta — muistutti kengurua; etujalat, olivat pienet,
mutta takajalat valtaisen isot, ja niillä eläin hyppelikin pystyssä
asennossa, nojautuen levätessään mahtavaan pyrstöönsä. Iso kita oli
täynnä hirveitä krokotiilinhampaita; niistä päättäen se siis oli
lihansyöjä ja vaarallinen vihollinen muille sen ajan eläimille, joiden
kimppuun se iski hypäten niinkuin nykyajan jalopeura tai tiikeri.
Mikään älykäs eläin ei tämä peto kuitenkaan ollut, sillä sen nykyisin
löydetyssä pääkallossa oli aivoilla perin pienoinen tila.
Samaan luokkaan kuin edellinen kuului pyrstölisko _(Stegosaurus_),
jolla myöskin oli jättiläisruumis, mutta pieni pää. Sen mahtava
puolustusase oli rivi pitkin koko selkää kulkevia sarveisliuskoja,
jotka varmaankin pysyttelivät edellisen pedon kunnioitettavan
välimatkan päässä siitä. Valtavalla pyrstöllään se myöskin kykeni
puolustautumaan noitten alku-aikojen raatelijoita vastaan. — Nykyistä
sarvikuonoa muistutti ulkomuodoltaan kolmisarvilisko (_Triceratops_)
paljon enemmän kuin kylmäveristä matelijaa; ainoastaan sen
krokotiilinpyrstön näköinen häntä vie sen jälkimmäiseen luokkaan. Sekin
oli kahta vertaa isompi nykyajan norsua.
Edellä mainitut eläimet olivat etupäässä maaeläimiä — saalistaan
ne kyllä osasivat tavoittaa vedessäkin. Vesieläimiä yksinomaan
olivat sitävastoin kalalisko (_Ichtyosaurus_) ja joutsenlisko
(_Plesiosaurus_), jotka olivat räpyläjaloilla varustetut. Kalaliskolla
oli — kuten sen nimikin osottaa — kalanmuotoinen ruumis, mutta sen
avara kita oli kuin krokotiilin ja siinä oli satamäärin hirvittäviä
hampaita. Sen silmät olivat isot kuin viilipytyt ja voivat nähtävästi
loistaa pimeässäkin. — Joutsenliskolla, jonka ruumis muistutti
hyljettä, oli pitkä notkea kaula, joka päättyi pienoiseen päähän.
Yhdessä edellisen kanssa se oli vesien hallitsija.
Peräti omituinen eläin oli lentolisko (_Pterodactylus_), joka myös oli
matelija, mutta varustettu yökönsiivillä ja edusti täten alkuaikojen
lintumaailmaa. Sen pääkin muistutti linnunnokkaa, mutta suu oli
täynnä teräviä hampaita. Sen siipien väli nousi 8 metriin, siis
runsaasti toista vertaa suuremmaksi kuin isoimman nykyajan linnun,
kondoorikotkan. Se oli yhtä hyvin kotonaan kaikissa alkuaineissa:
se lensi kuin lintu, ui ja sukelsi kuin kala ja mateli ja kiipeili
puissa niin kuin joku maaelävä. Sellaisena se oli pelottava vihollinen
toisille sen aikaisille eläimille.
Kuinka näistä rumista ja hirvittävistä pedoista on saatu mitään tietää,
koska niiden elämisaika on laskettu olevan tuhansia ja kymmentuhansia
vuosia takaperin? Eräissä vuoristoissa, nimenomaan Ranskan ja Sweitsin
Jura-vuorissa sekä Wyomingissa Pohjois-Amerikassa on hyvin vanhoista
maakerroksista kaivettu esiin näiden muinaisten jättiläismatelijain
luita, jotka suuruudellaan ovat nykyajan ihmisiä hämmästyttäneet.
Niistä ovat tiedemiehet panneet kokoon kokonaisia luurankoja; ja
päätellen samoista maakerroksista löydetyistä eläin- ja kasvijätteistä
ovat he voineet suunnitella todenmukaisilta näyttäviä arveluja näiden
eläinten ulkomuodosta ja elintavoista. Sitä aikakautta geologiassa eli
maapallon historiassa, jolloin tällaiset matelijat olivat luomakunnan
herroina, onkin ensinmainitun löytöpaikan mukaan ruvettu kutsumaan
_Jura-kaudeksi_.