Kulkiessaan ensi kerran Atlannin yli Kristoffer Kolumbus eräänä
aamuna herätessään hieroi ihmetellen silmiään, kun huomasi laivojensa
joutuneen keskelle viheriöivää nurmikenttää — siltä se ainakin näytti.
Niin pitkältä kuin silmä kantoi, peitti merenpintaa kellertävän viheriä
kasvullisuus. Tuuli oli kevyt, missään ei näkynyt lintuja, jotka
olisivat tietäneet maata olevan lähellä, eikä moista kasvullisuuden
runsautta voitu millään tavoin selittää.
Merimiehet joutuivat kauhun valtaan; he sanoivat että Jumala tahtoi
täten näyttää vihaansa Kolumbukselle, koska tämä yritti tutkia hänen
salaisuuksiaan, ja oli jättänyt hänet miehineen saatanan valtaan, joka
nyt ylläpiti koko matkan sellaista tuulta että heidän oli mahdotonta
enää palata Espanjaan ja johdatti heidän laivansa matalikoille ja tähän
merkilliseen ruohikkoon, missä he tulisivat toivottomasti menehtymään.
Kolumbus antoi laskea luotauslangan ja huomasi meren näillä paikoin
suunnattoman syväksi — niin syväksi ettei lanka ollenkaan käynyt
pohjaan; tuon tuostakin toimitettiin uusia luotauksia, mutta vesi
tuntui pohjattomalta. Päivä päivältä he purjehtivat hitaasti eteenpäin
uiskentelevain leväröykkiöiden läpi; kunnes vihdoin näkivät selvän
ulapan siintävän edessään ja laiva, merimiesten rajattomaksi iloksi,
pääsi jälleen avoimeen veteen.
Aina siitä päivästä lähtien — ja tiesi kuinka monta vuosisataa ennen
sitä — on tämä ihmeellinen viheriöivä meri ollut olemassa. Se on
tunnettu Sargasso-meren nimellä ja sijaitsee Azorien, Kanarian saarten
ja Viheriän niemen välillä. Sen syvyys on vielä tutkimaton, ja sen
pintaa peittää ijäti viheriä leväkerros, joka on niin tiheä että
nykyaikaistenkin alusten on hyvin vaikea päästä sen läpi kulkemaan.
Höyrylaivat mieluimmin välttävät sitä, koska levät kääriytyvät
niiden potkurien ja siipien ympärille ja pysäyttävät siten kulun,
mutta purjealusten on matkallaan Kapiin tai Länsi-Intiaan tahi
Etelä-Amerikkaan pakko kulkea sen läpi.
Tämä meri on enimmäkseen aivan tyyni — vain ani harvoin tuima myrsky
sen pintaa röyheltää ja kiskoo leviä irti pohjasta. Mutta tavallisesti
keinuu sen viheriä pinta yhtä rauhallisena ja salaperäisenä kuin
Kolumbuksen ensi kerran keksiessä sen.