Ihmeellinen on hyönteisten muodonvaihdos. Monesti melkein näkymättömän
pienestä siemenmunasta kasvaa madon tai tuhatjalkaisen näköinen toukka,
joka usein on raateleva peto vertaistensa kesken. Kun se aikansa
on tässä muodossa vaeltanut, erittää se ympärilleen kuoren ja elää
siinä kotelona liikkumatta ja ravintoakaan etsimättä ja valmistelee
salaperäistä muutosta itsessään.
Jonakin kauniina päivänä se vihdoin rikkoo vankilansa ja
lentää kesäiseen päivänpaisteeseen kultasiipisenä perhosena,
metallinhohtoisena korentona tahi uutterana mehiläisenä. Toukan ja
täysin kehittyneen hyönteisen ulkomuodossa ja elämäntavoissa on
suunnaton ero. Ruma lehtimato söi tuoreita lehtiä, mutta kullalta ja
siniseltä hohtavana perhosena se kuolisi tällä ruoalla nälkään, sillä
saatuaan loistavat siipensä se tarvitsee hienompaa ravintoa ja elää
nyt vain kukkien herkullisesta hunajasta. Kaikissa komeissa väreissä
kimaltelevat kovakuoriaiset eivät enää tuntisi inhottavaa maan alla
elävää mustaa matoa entiseksi muodokseen. Taivaankaaren väreissä
helottava sudenkorento eli toukkana järvien ja nevojen mudassa; mutta
kun sen aika on tullut, kiipeää se ruovonkorrelle, luo päältään
kiduksilla varustetun vesipukunsa ja purkaa auki hartioihinsa kasvaneet
kimaltelevat siivet, joilla se kohoaa lentoon. Jos sen väkisin panisi
entiseen elementtiinsä, hukkuisi se surkeasti.
Eräs toinen korento — joka muuten on aivan sudenkorennon näköinen —
ei toukkana ollessaan elä vedessä, vaan hiekassa ja päivänpaisteessa.
Tämä toukka on tunnettu "kangashärkä", jota monissa vieraissa kielissä
sanotaan muurahaisleijonaksi. Se on pelottava ja viekas peto, jonka
pyytämiskeino on erittäin mieltäkiinnittävä.
Se kaivaa satimensa kuivimpaan ja hienoimpaan hiekkaan mitä löytää.
Kuoppa on suppilonmuotoinen ja mitä siroimmin sorvattu. Kaivaessaan
härkämme käyttää ainoastaan päätään ja niskalihaksiaan. Se asettuu
keskelle valitsemaansa alaa ja panee sarvillaan päänsä päälle muutamia
hiekkajyväsiä, jotka se sitten nakkaa äkkinäisellä nykähdyksellä
ylöspäin; ja tämä liike uudistuu niin sukkelaan, että hiekkajyväset
lentävät yhtenäisenä suihkeena.
Kun kuopan sivut ovat tulleet niin luisuiksi ja sileiksi, ettei
mikään hyönteinen pääse kiipeämään niitä ylöspäin, kaivautuu toukka
kuopan pohjalle, niin että siitä näkyy vain uhkaavat leuvat, jotka
selkoselälleen avattuina odottavat saalista.
Hiekkakankaalla juoksee ahkera muurahainen etsien tikkuja pesänsä
rakennusaineiksi. Se tulee arvaamattaan kuopan reunalle, ja joko
varomattomuudessaan tai pelkästä uteliaisuudesta sattuu se kurkistamaan
liian pitkälle reunan yli. Silloin pettää sen jalat ja se luisuu
auttamattomasti kaltevaa reunaa alaspäin. Se koettaa pitää vastaan
ja haraa jalkansa hiekkaan, mutta tämä antaa perään ja se putoo alas
kuopan pohjaan, missä vihollisen peljättävät leuvat rutistavat sen
kuoliaaksi ja imevät kuiviin.
Välistä sattuu isompikin eläin eksymään tähän satimeen. Se tekee
tavattomia ponnistuksia päästäkseen reunaa pitkin jälleen ylös. Mutta
"härkä" nakkaa niskallaan taukoamatta hiekkaa sen päälle, niin että
se typertyneenä viimein painuu pohjaan. Sen kohtalo on sama kuin
edellisenkin — kangashärkä ei anna armoa kellekään.
Mutta jos tuo pikku peto jättäisi kaikki tappamainsa hyönteisten
jäännökset kuoppaan, tulisi tästä inhottava ruumishuone ja se
täyttyisikin pian. Sen vuoksi asukkaan täytyy keksiä keino ateriainsa
jätteiden pois saattamiseksi. Joka kerta kun se on pyytänyt ja imenyt
saaliin kuiviin, sijoittaa se kuolleen raadon niskallensa ja heittää
sen voimakkaalla viskauksella ilmaan, niin että se tavallisesti putoo
kauvas kuopan reunasta. Tällä tavoin eivät tulevat uhritkaan joudu
lainkaan epäilemään kuopan vaarallisuutta.