"Pahaksi maaksi" sanotaan näitä seutuja, koska siellä ei voi elää
maanviljelijä eikä karjanhoitaja. Siellä ei näy puita eikä ruohoa
silmänkantamalla, ja kaikki villit eläimet välttävät sinne tulla.
Päivillä siellä on polttava helle ja öillä jäätävä pakkanen. Maan
pinnalla ei missään näe päilyvää vettä, mutta kuitenkin kulkee mahtava
virta tämän seudun halki.
Se on "kanjoonien maa", ja virta on Kolorado.
Tämä virta on leikannut itselleen uran syvälle maan uumeniin ja
juoksee siellä 2 kilometrin syvyydessä. "Suuri kanjooni" on 300
kilometriä pitkä ja sen uomasta maan pintaan joka paikassa on vähintäin
1 ½ kilometriä. Virta juoksee aluksi kahtena haarana, "Suurena"
ja "Viheriänä Koloradona", jotka yhtyvät leveässä kuilussa, missä
virta kohisee mahtavana koskena. Kuilun reunat kohoavat äkkijyrkkinä
virrasta, ja noin peninkulman matkalla juoksee vesi liki 15 peninkulman
nopeudella tunnissa.
"Usein illan tullen", kertoo eräs matkustaja, "kun aurinko polttaa
hehkuvan punaisena savikenttiä, on kanjooneissa pimeä ja kylmä kuin
maanalisissa vankityrmissä; ja kun kaikkialla muualla maa huokaa
kuivuudesta ja matkustajat yläisillä polttavilla aavikoilla ovat janoon
kuolemaisillaan, vaahtoaa virta jäisen kylmänä äkkijyrkänteissään.
Joillakuilla erittäin kuivina kesinä voi jalkaisin kulkea virran
pohjaa pitkin; mutta kun sitte yhtäkkiä tulee valtavia sadekuuroja,
nousee vesi virrassa 30-40 metriä parissa päivässä ja kasvaa järven
levyiseksi. Kaikki nuo aavikon tapaiset tasangot ovat samalla tapaa
leikeltyjä, eivätkä ihmiset voisi niillä asua edes päivääkään. Kuilujen
pohjalla vallitsee ikuinen pimeys, ja valon vaihdellessa kulkee siellä
merkillisiä suurten linnojen, tuomiokirkkojen, pylväistöjen ja tornien
kuvaisia seinillä, vuoroon näkyen ja vuoroon kadoten..."