Kauvan, kauvan ennen niiden aikojen alkua, joista historia mitään
tietää, eli maamme päällä oudon näköisiä eläimiä — eläimiä, joita emme
enää missään näe, sillä ne ovat jo ammoin sitten kuolleet sukupuuttoon.
Tahi oikeastaan on epäiltävää osaammeko me puhua mitään "maastamme",
sillä tämän taivaankappaleen, jolla me nyt elämme, on täytynyt ennen
olla vallan toisennäköinen kuin nykyään, niin että meidän olisi
vaikea tuntea sitä omaksemme, jos meillä olisi tilaisuutta nähdä se
muinaisessa tilassaan.
Siis tuhansia vuosia sitten — jos voisimme siirtyä ajassa niin
paljon taapäin tahi jos meillä olisi sen aikainen maapallon kartta
katseltavanamme — oli maan päällä meriä siellä missä nyt näemme vuoria,
maata missä nyt ulottuu rajaton ulappa, kukkuloita laaksojen paikalla
ja järviä lakeuksien kohdalla; mantereita, joita valtameri nyt erottaa
toisistaan, ei silloin mikään vesi jakanut kahtia. Mutta sinä aikana
oli maan päällä paljon enemmän lunta ja jäätä kuin nykyään.
Ehkäpä moni ihmettelee, kuinka ollenkaan on mahdollista että me
voimme tietää kaikista näistä asioista. Mutta asianlaita on niin,
että vaikkapa meillä ei niiltä ajoilta ole jälellä yhtään ainoata
kirjaa, karttaa tai kuvateosta — silloiset ihmiset olivat näet niin
raa'assa tilassa, että heitä voisi pikemminkin nimittää villeiksi
eläimiksi, eivätkä he osanneet lainkaan kirjoittaa — niin on meille
kuitenkin säilynyt kirja, joka ei ole ihmisten kirjoittama, mutta jonka
lehdet ovat avoinna jokaiselle, joka vaivoista säikkymättä tahtoo
niitä oppia lukemaan. Tämä kirja ei ole kirjoitettu millään helposti
ymmärrettävällä kielellä, mutta se sisältää mitä huvittavimpia ja
opettavimpia asioita: sen sisällyksenä on maapallomme historia.
Oppineet ja älykkäät miehet, jotka ovat tutkineet geologiaa — se
on maapallon historian nimi — ovat saaneet selville, minkälaisia
eläimiä maan päällä on elänyt tuhansia vuosia takaperin. He ovat
löytäneet noiden omituisten, sukupuuttoon kuolleiden eläinten luita,
hautautuneina maan uumeniin tahikka toisinaan kiveksi kovettuneina.
Muutamista harvoista löytämistään luista he ovat kyenneet rakentamaan
kokonaisia eläimiä ja antamaan meille käsitystä siitä, millaisilta
ne eläessään saattoivat näyttää. Ja erinäisistä merkeistä kallioissa
ja vuorten kupeissa he voivat päätellä, minne asti jää ja lumi noina
etäisinä aikoina ulottui, missä meri ennen lainehti maakamaran päällä
ja missä maa on vajonnut vesien kohtuun.
Monet noista eläimistä olivat erittäin suuria ja jotkut vallan
hirvittävän näköisiä. Ankara mahtoi olla elämä ja toimeentulo
aikojen takaisilla ihmisillä, kun moiset hirviöt samosivat mailla
ja merillä. Mutta korkeampaa järkeänsä käyttäen ihmissuvun onnistui
niistä saavuttaa voitto; suunnattomasta ko'ostaan ja voimistaan
huolimatta ovat jättiläiseläimet kuolleet sukupuuttoon, niin että me
tunnemme niitä vain harvoista museoihin kerätyistä luuston osista ja
tiedemiesten sommittelemista kuvista.
Kauneimpia kaikista näistä maan päältä hävinneistä eläimistä oli
suuri Irlannin hirvi eli jättiläishirvi, kuten sitä myös nimitetään.
Tämä harvinaisen komea eläin oli kolmatta metriä korkea, siis isompi
kookasta hevosta, ja varustettu mitä muhkeimmalla sarviparilla.
Joillakin eläimillä saattoi sarvien väli äärimmäisestä huipusta toiseen
olla yli kolme metriä ja pääkallon paino sarvineen n. 45 kg.
Tämä hirvi näyttää eläneen suurissa laumoissa Irlannissa. Eräästä
pienestä suosta löydettiin yhtenä ainoana kesänä yli 75 pääkalloa, ja
jo aikaisemmin oli siitä monilukuisia kalloja kaivettu.
Ainoastaan uroksilla oli sarvet — siis samoin kuin muilla
peurasuvuilla. Hirvilaumat elivät suurten metsien ulkoreunoilla.
On vaikeata tarkoin määritellä, minä aikoina nämä jättiläishirvet
elivät Irlannissa ja Englannissa ja asuiko näillä saarilla silloin
vielä ihmisiä, vaikka näyttää jotenkin varmalla että ainakin mannermaa
niinä aikakausina oli asuttu. On nimittäin löydetty näiden eläinten
luustoja yhdessä ihmisten valmistamien aseitten kanssa; mutta
mahdotonta on sanoa, ovatko nämä molemmat lajit eläviä olentoja asuneet
yhdessä vuorenonkaloissa vai onko niiden kummankin sinne tulon välillä
saattanut olla pitkiä ajanjaksoja.
Vaikka tätä muhkeata eläintä sanotaankin hirveksi, ei se ollut
lainkaan nykypäivien hirven näköinen. Viimemainittu on paljon rumemman
ja kömpelömmän näköinen, sen turpa on iso ja sarvet leveät. Suuren
Irlannin hirven tieteellinen nimi on Megaceros, joka merkitsee
"isosarvinen" ja on todella sopiva nimi sille.