2. Ilman ihmeitä.

Monta, monta vuotta sitten oli eräs Ulloa niminen mies muutamien

ystäväinsä kera noussut aamuvarahin korkealle vuorenhuipulle. Koko

huippu oli vielä sakean sumun peittämä, mutta auringon noustessa

aikoivat usvapilvet hajautua.

Vähitellen ilma selkeni melkein kirkkaaksi ja jälelle jäi vain muutamia

usvapilviä, jotka olivat kerroksittain toinen toisensa päällä niinkuin

suomukset kalan ruumiissa. Vuorelle kiipeejät seisoivat ihaillen tätä

kaunista näkyä; mutta kun Ulloa äkkiä sattui kääntymään ympäri kohti

nousevaa aurinkoa, näki hän oman kuvansa hohtavan ilmassa niin selvästi

kuin kiikarin lävitse katsottuna, ja näytti se olevan kymmenkunnan

metrin päässä hänestä.

Mutta tämä ei vielä ollut kaikkein ihmeellisintä: kuva näytti olevan

keskellä kolminkertaista ympyränkehää, jossa kerrokset olivat sisäkkäin

ja välkkyivät monivärisinä, samalla kun niitä kaikkia ympäröi monin

kerroin suurempi ja ainoastaan yksivärinen kehä.

Jokaisen kolmen sisemmän ympyrän ulkoreuna hohti kauniisti

purppuranpunaisena, sitten seurasi oranssinkeltainen vyö, joka

vähitellen heikkeni oljenkeltaiseksi ja muuttui vihdoin viheriäksi.

Ulloa luonnollisesti hämmästyi kovasti ja katseli ääneti harvinaista

näkyä. Aluksi renkaat eivät olleet säännöllisen pyöreät, vaan pikemmin

soikeat; mutta vähitellen ne yhä pyöristyivät ja kasvoivat kooltaan

sitä mukaa kuin aurinko kohosi korkeammalle. Hän ojensi kätensä

viitatakseen tovereilleen, ja silloin hän näki kuvaisensa tekevän

samalla tapaa; mitä liikkeitä hyvänsä hän teki, niin toisti kuva ne,

pysyen kuitenkin aina ympyräin keskessä.

Tällöin olivat toisetkin seuralaiset kääntyneet ympäri ja huomanneet

tuon eriskummallisen ilmiön; mutta vaikka he kaikki näkivät juuri saman

kuvan, luuli kukin vain yksin sen näkevänsä ilman että toveri mitään

havaitsi. Renkaat pyöristyivät ja kasvoivat auringon yhä korkeammalle

kohotessa, värit alkoivat vaaleta vaalenemistaan ja kuvainen hämärtyä

yhä enemmän varjon tapaiseksi, kunnes koko ilmiö vihdoin katosi

näkyvistä. — Tämä ilmiö on ilmatieteessä tunnettu "_Ulloan ympyrän_"

nimellä.

Ani harvoin on ihmisillä ollut tilaisuutta nähdä kokonainen, ympyrän

muotoinen sateenkaari; mutta kenen onnistuu sellainen nähdä, hän näkee

oman kuvansa sen keskellä. Ranskalainen ilmapurjehtija Tissandier,

joka pallollaan oli kohonnut pilvien yläpuolelle, näki tällaisen

sanomattoman kauniin sateenkaaren sumuisessa ilmassa syvällä allansa,

ja aivan sen keskellä oli pallon kori matkustajineen havaittavissa.

Toinen merkillinen ilmiö tunnetaan "Brockenin aaveen" nimellä. Brocken

on kukkula Saksan Harz-vuoristossa.

Tämä kaunis näky nähdään siellä illalla juuri ennen auringonlaskua.

Tämän vuoriston itäpuolella on melkein aina tiheä ja sumuinen

ilmakerros, joka on niin sakea, että se luo itsestään varjon kuin

mikäkin seinä. Auringon laskiessa länteen kuvastuvat kaikkien läheisten

esineiden varjot tämän tiheän ilmakehän pinnalle. Katselijasta, joka

nousee ylös kukkulan huipulle, näyttää siltä kuin hänen varjonsa,

suunnattomasti suurentuneena, samoin kulkisi pilviröykkiötä vastaan,

mutta niin ei todellisuudessa ole laita — se pysyy rauhallisesti

paikallaan, ja jos hän voisi kävellä kukkulan huipulta suoraan

kuvaistaan kohti, olisi hän hyvin pian päässyt sen taakse.

Kangastus on myöskin yleisesti tunnettu harhakuva. Sitä nähdään Egyptin

hiekka-aavikoilla ja ovat matkustajat kuvailleet sitä seuraavaan

tapaan: Kuljettuaan pitkin polttavan kuumaa hiekkalakeutta, väsyneinä,

janoisina ja viileää yötä odottaen, he äkkiä ovat etäällä näkevinään

välkkyvän vedenpinnan. He ovat kiihkeästi kiirehtäneet kameleitansa

tuota siunattua järveä kohti; mutta heidän edetessään kangastus samaten

etenee heidän silmissään, ja auringon viimein laskiessa taivaanrannan

taa katoaa koko viehättävä harhakuva näkyvistä.

Tämä omituinen ilmiö aiheutuu siitä, että aavikon hiekka kuumentuu

suunnattomasti päivän polttavista säteistä ja ohentaa sitä lähinnä

olevan ilmakerroksen, ja tämä ilmakerros eroaa monessa suhteessa

siitä, joka on vaikkapa vain pari metriä sen yläpuolella — se on aivan

kuin vedenpinta, jonka pinnalla öljyä uiskentelee. Näin ollen taittuu

jossakin taivaalla kulkevan pilven kuva sen pinnalle, näyttäen järveltä

erämaassa, ja kun kylät Egyptissä yleensä ovat rakennetut kunnaille,

kuvastuvat talot ja puut tämän pilven pinnalle edellä kerrotulla

tavalla ja monistuvat heijastajan säännöttömyyden ja epätasaisuuden

takia, niin että ne saavat suuremman ko'on ja eriskummallisemman

ulkomuodon kuin mikä niillä todellisuudessa on.

Luonnon ihmeitä · 第 7 / 31 题