Syvällä merenpohjassa eli pieni simpukka. Se oli aika sievä olento,
jolla oli suuret ajatukset itsestään, vaikkei se päässytkään paljon
liikkumaan, sillä enimmän aikansa se istui kiini alustassaan. Se joi
merivettä ja söi siinä uiskentelevia näkymättömiä pikku eläimiä; ja
niin se kasvoi isoksi ja lihavaksi, ja sen kuori herätti yleistä
ihailua muissa merenpohjan asukkaissa.
Mutta kerran, sen särpätessä sisäänsä merivettä, tuli sen kuorien
väliin aivan huomaamatta jokin pienoinen esine, hiekkajyvänen tai muu
sellainen, josta ei ollut ollenkaan ravinnoksi, sillä se oli kova eikä
sulanut. Se joutui simpukan ja tämän kuoren väliin, ei hievahtanut
enää paikaltaan ja oli kaikin puolin epämukava, niin että simpukka ei
ollenkaan pitänyt moisesta loisasujasta.
Simpukalla ei ollut käsiä, joilla se olisi saanut tuon kiusan kappaleen
poistetuksi luotaan, vaikka se niin kovin häiritsi ja hermostutti
sitä sekä maatessa että syödessä. Mutta pieni simpukkamme ei siltä
hätäytynyt; se peitti vieraan esineen _helmiemo_ nimisellä aineella,
jota se valmisti ruumiissaan ja jolla se oli kauniisti sisustanut
kuorensa sisäpuolen. Tuota ainetta se erotti kerroksen toisensa perään
tuon kiusallisen hiukkasen ympärille, niin että tämäkin sai kovan,
pyöreän ja kiiltävän kuoren, joka esti sitä vaivaamasta isäntäänsä.
Mutta tämä työ kävi hitaasti ja vei niin pitkän ajan, että simpukka
arveli loppunsa jo lähestyvän. Tuo pieni hiekkajyvänen — tahi mikä
se nyt olikaan — joka oli sille niin paljon harmia tuottanut, näytti
olevan syypää isäntänsä lopulliseen surkeaan kohtaloon. Sillä luomalla
sen ympärille kerroksen toisensa perästä helmiemo-ainetta oli
simpukka siitä tehnyt _helmen_, joka ihmisten mielestä on niin kaunis
ja arvokas, etteivät he paljoksu mitään työtä ja vaivaa sellaisia
hankkiessaan.
Niinpä tapahtui kerran, että veden lävitse ui tumma olento sukeltaen
aina pohjaan saakka, missä simpukka istui kiini alustassaan. Se oli
sukeltaja, joka etsi kalliita helmiä.
Tällä miehellä oli päällään eriskummallinen, lyijylaatoilla raskaaksi
tehty puku ja päässä omituinen, pyöreillä lasiakkunoilla varustettu
kypärä, josta lähti pitkä kumiputki ylös aina veden pinnalle asti.
Yhdessä kädessään hänellä oli sähkölamppu ja toisessa rautainen
raastin, jolla se irroitti poloiset simpukat niiden alustasta. Tuossa
tuokiossa oli simpukkamme kiskaistu irti paikasta, jossa se oli
koko ikänsä elänyt ja kasvanut, ja lennätetty rivakasti ylös veden
pinnalle monien muiden onnettomuustoverien kanssa. Siellä ne nostettiin
odottelevaan veneeseen, ja sukeltaja laskeusi taas meren pohjaan
kokoomaan uusia simpukoita; tällä kertaa hän viipyi siellä kauvemmin
kuin ennen, ja kun hän jälleen kohosi pinnalle, olivat hänen vaatteensa
revityt ja kätensä verissä. Hän oli alhaalla kohdannut julman haikalan,
joka kita ammolla oli hyökännyt hänen kimppuunsa, ja vasta tuiman
taistelun perästä oli hänen onnistunut päästä siltä pakoon.
Vene soudettiin maalle ja simpukat viskattiin rantahiekalle, jossa ne
saivat hitaasti itsestään kuolla. Muutaman ajan kuluttua tuli rannalle
miehiä, jotka veitsillä avasivat simpukkain kuoret ja tutkivat, oliko
niiden sisällä helmiä. Ja aina kun he löysivät ison ja säännöllisesti
kasvaneen helmen, oli heidän ilonsa suuri. Riemuiten he veivät
kalliin saaliinsa pois ja möivät sen satumaisen suuresta hinnasta.
Simpukastamme saatu helmi kulki monien käsien kautta ja kiersi ympäri
avaraa maailmaa, kunnes se viimein joutui koristamaan mahtavan
hallitsijan kruunua ja unohti silloin, että se koskaan oli ollut vain
mitätön hiekanjyvänen, joka oli tullut vaivaamaan pienoista simpukkaa.
Helmiä kalastetaan monin paikoin maailmaa, ja enimmän niitä saadaan
Persian lahdesta ja lähellä Ceylonin saarta. Myöskin meidän köyhässä
Suomessamme tavataan toisinaan helmisimpukoita, varsinkin Karjalan
järvissä ja joissa.