Nuoret miehet vainosivat heitä hellittämättä. Ihmeellisen onnen
suosimina ja laskien, mikä tie pakolaisten oli valittava, nuoret miehet
löysivät lumimyrskyn puoleksi peittämät jäljet ja seurasivat sitten
niitä itsepintaisesti. Kun sattui lumipyry, kääntyivät Smoke ja
Labiskwee kaikkein aavistamattomimmille teille, menivät itään, kun
paras tie kulki etelään tai länteen, ja kiersivät matalan harjun
kiivetäkseen korkeampaa. Olihan samantekevää, minne kulki, sen jälkeen
kun he olivat eksyneet. Mutta he eivät voineet päästä eroon nuorista
miehistä. Monesti he voittivat useita päiviä, mutta vainoojat
sukelsivat aina uudelleen näköpiiriin.
Smoke sekaantui aikamäärälaskuissaan: yöt ja päivät, myrskyt ja
levähdykset vain tulivat ja menivät. Korkeat vuorenhuiput kohosivat
heidän yläpuolellaan heltymättömän julmina, ja niiden yllä kaartui
kylmä, sininen avaruus. He pakenivat pimeitten rotkosolien kautta,
joiden paljaat kallioseinämät kohosivat äkkijyrkkinä, ja vaelsivat
poikki jääpeittoisten laaksojen, joissa jähmettyneet järvet lepäsivät
syvällä heidän jalkainsa alla. Ja eräänä kahden myrskyn välisenä yönä
taivaalla loisti kaukainen tulivuorenpurkaus. Se ei uudistunut sen
jälkeen, eivätkä he tietäneet, oliko se ehkä ollut vain unennäköä.
Hankiaista peitti uusi, monen metrin paksuinen lumi, joka vuorostaan
kuorettui ja peittyi jälleen uuteen lumeen. He ryömivät kuin madot
jyrkillä vieremillä ja heräsivät usein unesta, kun lumivyöry pauhasi
niiden kupeilla. He lepäsivät tulta tekemättä metsärajan yläpuolella ja
sulattivat liha-annoksensa ruumiinlämmöllään, jotta voisivat syödä. Ja
kaiken tämän Labiskwee kesti samanlaisena kuin ennenkin. Hän ei koskaan
menettänyt hilpeyttään, paitsi silloin, kun hän katseli McCania, ja
lamauttavimpinakin uupumuksen ja pakkasen hetkinä hänen rakkautensa
Smokea kohtaan pysyi yhtä kaunopuheisena kuin ennen.
Kuin kissa hän katseli jokaista laihojen annosten jakoa, ja Smoke näki,
ettei hän olisi suonut McCanille ainoatakaan ruoan hiventä. Kerran hän
jakoi ruoan. Kohta Smoke sai kuulla, miten hurjat vastalauseet
ryöppysivät McCanin suusta. Ei ainoastaan tälle, vaan myöskin itselleen
hän oli antanut pienemmän osuuden kuin Smokelle. Sen jälkeen Smoke
jakoi ruoan itse. He joutuivat erästä lumimyrskyä seuranneeseen
lumivyöryyn ja vierivät sata metriä vuoren kuvetta; he olivat puoleksi
möyhennyksenä, mutta muuten vahingoittumattomia mäenlaskunsa alapäässä.
Mutta McCan oli kadottanut kantamuksensa, jossa kaikki jauhot olivat.
Uusi äskeistä isompi lumivyöry hautasi sen, niin että heidän oli
jätettävä kaikki toivo sen löytymisestä. Vaikka McCan oli syytön
onnettomuuteen, ei Labiskwee sen jälkeen milloinkaan katsonut
irlantilaista, ja Smoke tiesi, ettei hän uskaltanut sitä tehdä --
itseään peläten.