"Kuulkaahan", virkkoi McCan. "Keväthankien aika on käsissä, ja jääkuori
kattaa lumen. Nyt on otollinen lähtöaika, vaikka kevätmyrskyt
raivoavatkin vuoristossa. Minä tunnen vuoriston. En yrittäisikään
pakoa, ellei toverina olisi niin pystyvä mies kuin te."
"Mutta teistä ei ole lainkaan lähtijäksi", väitti Smoke. "Teistä ei ole
tasa-astujaksi kenenkään kanssa. Selkärankanne on pehmeä kuin sulatettu
ydin. Jos lähden, yritän yksinäni. Mutta maailma alkaa vähitellen
haihtua mielestäni, ja ehkäpä en lähdekään. Peuranliha on hyvää, ja
pian saapuu suvi ja lohiaika."
Snass sanoi: "Kumppaninne on kuollut. Metsästäjäni eivät häntä
surmanneet. He löysivät hänen jäätyneen ruumiinsa ensimmäisessä
kevätmyrskyssä vuorilla. Täältä on mahdotonta paeta. Milloin vietämme
häitä?"
Ja Labiskwee puheli: "Minä pidän teitä silmällä. Teidän silmissänne ja
kasvoissanne asuu levottomuus. Oi, minä tunnen niin hyvin teidän
kasvonne. Teillä on pieni arpi kaulassanne, aivan korvan alla. Kun
olette iloinen, kohoavat suupielenne. Kun olette synkissä ajatuksissa,
ne laskeutuvat. Kun hymyilette, on silmäkulmissanne kolme, neljä
poimua. Kun nauratte, on niitä kuusi. Väliin olen laskenut melkein
seitsemän. Mutta nyt en voi niitä laskea. En ole milloinkaan lukenut
kirjoja. En osaa lukea. Mutta Nelisilmä opetti minulle paljon asioita.
Ja hänen omista silmistään luin levottomuuden, jonka herättää kaipaus
maailmaan. Hänen oli nälkä maailmaan. Ja kumminkin täällä oli hyvää
lihaa ja kaloja yllin kyllin ja marjoja ja juureksia, ja usein saimme
porcupinien ja luskwa-intiaanien välityksellä vaihdetuksi turkiksilla
jauhoja. Silti hänen oli nälkä maailmaan. Onko maailma niin kaunis,
että teidänkin on sinne nälkä? Nelisilmällä ei ollut mitään. Mutta minä
olen teidän." Hän huokasi ja pudisti päätään. "Nelisilmä kuoli maailman
nälkään. Ja jos te eläisitte täällä aina, kuolisitteko tekin saman
nälän kalvamana? Tahdotteko tekin paeta täältä maailmaan?"
Smoke ei osannut sanoa mitään, mutta tyttö luki vastauksen hänen
suupielistään.
Hetket kuluivat äänettömyydessä, ja nuori nainen taisteli ilmeisesti
itseään vastaan, samalla kun Smoke sadatteli itsetiedotonta
heikkouttaan, joka sai hänet ilmaisemaan kaipauksensa maailmaan, vaikka
se sulki hänen huulensa lausumasta julki toisen naisen olemassaoloa.
Labiskwee huokasi jälleen.
"Hyvä on. Minä rakastan teitä, mutta pelkään isäni vihaa, sillä kun hän
suuttuu, hän on hirveämpi kuin vuoristomyrsky. Te olette opettanut
minut tuntemaan rakkauden. Tämä on rakkauden tulikoe. Minä autan teitä
palaamaan maailmaan."